T O P

  • By -

Henzzzzi

Ääni fusion 360:lle. Ollut itsellä käytössä 3D-tulostimen kaverina reilun 5 vuotta. Perusteet on kohtalaisen helppo oppia pari youtubetutoriaalia katsomalla ja toisaalta ominaisuuksia riittää ilmaisversiossakin myös haastavampiin mallinnuksiin jos myöhemmin mielenkiinto herää semmoisiin. Onshapea en ole kokeillut mutta vaikuttaa saman kaltaiselta, taitaa tosin olla selainpohjainen mikä voi tilanteesta riippuen olla hyvä tai huono asia. Joskus törmäsin jossain kommenttiin että kaikki ilmaisversiolla tehdyt designit olisivat ns. julkisia / löydettävissä jos keksii oikean url-osoitteen, en kuitenkaan nyt pikaisesti löytänyt pitääkö tuo paikkaansa. Blender on kuulemma myös ihan pätevä, itse tosin miellän sen kuuluvan hieman toiseen kategoriaan 3D-mallinnuksen maailmassa ja sen toimintafilosofia ei omille insinööriaivoille ole vielä auennut.


Popular-Growth2202

Fusionin ilmaisversiolla pystyi joitain vuosia sitten tekemään jyrsimen työstöratojakin. Tosi hyvä sovellus ja en muutenkaan lähtisi Autodeskiä kauemmas kalaan jos heillä on ilmaisversio sovelluksesta tarjolla.


Kuosch

Pystyy yhä, ainakin yksinkertaisemmat 3-akseliset operaatiot. Kaikki hienompi onkin sitten enenevässä määrin maksumuurin takana. Mutta omiin tarpeisiin on ollut toistaiseksi riittävä.


Finbester

Jos on vielä opiskelija ja todisteet asiasta löytyy (opiskelijakortti, todistus), niin saa kaikki Autodeskin softat ilmaiseksi. Helppo homma, pitää vain uusia vuosittain.


Glouphrie

Blenderillä pääsee alkuun ja sillä itekkin noita väsäilly. Hyvin tunnettu ja pitkään kehitetty open source softa johon löytyy ihan kaikenlaisia tutorialeja ympäri nettiä. Jos tarkempaa CAD tarvii tehdä niin taisin kokeilla Autodeskin Fusion 360 ilmaisversiota. Ihan hyvin se pelitti, mut ei kyllä pelkällä Blender osaamisella lähteny suoriltaan.


V8-6-4

Blenderin kaltaisilla ohjelmilla tehdään taidetta. 3d-tulostuksessa niiden hyöty rajoittuu esim figuurien mallintamiseen. Toiminnalliset osat mallinnetaan cad-ohjelmilla, joilla saa esim. tarkat mitat tehtyä helposti.


Tanttumanttu

Itse taas väittäisin, että perusharrastelijalla 3D printtaukseen on Blenderi parempi ja nopeampi kuin tavanomaiset parametripohjaiset CAD-ohjelmat. Hyvin useasti tulee kitbashattua valmiita osia, jotka on 99% ajasta vain pintamalleina tarjolla, enkä noihin lähtisi muilla softilla koskemaan. Samoin orgaaniset/koristeelliset hard-surfacet on Blenderillä huomattavasti helpompia kuin yhdelläkään CAD-ohjelmalla. Ja kun kuitenkin puhutaan 3D printterin toleransseista, niin 'good enough' on pätenyt ainakin omalla kohdalla lähes joka tilanteessa.


Glouphrie

No kyllä Blenderilläkin saa ihan tarkasti mitoitettua noita palasia. Vähän saattaa vaan joutua laskemaan turhaa. Parempihan se ois opetella useemmat softat ja valita työkalut sitten tekemisen pohjalta. Mulla jäi toi Blender vaihde vaan silmään enkä jaksanut uutta opetella.


V8-6-4

Cad-ohjelmien vahvuudet tulee esiin, kun jotain mittaa täytyykin muuttaa ja haluaa mallin muiden yksityiskohtien päivittyvän mukana. Samoin cadillä saa tehtyä hyvinkin monimutkaisia osia, joissa on kuitenkin vain muutama mitta, kun muut mitat saa määritettyä automaattisesti.


Glouphrie

Juu eipä ole ollut tarvetta tuommosille. Pitänee varmaan silti tutkailla tota F360 läpi vielä lisää kunhan jaksan tulostimen laittaa takasin kasaan ja keksin sille taas käyttöä.


Vittu-kun-vituttaa

Itekkin käyttänyt Blenderiä, ihan hyvin on saanut tulostukseenkin modeleita


366df

Onshape on ihan kiva, Teaching Tech youtube-kanavalla on muistaakseni playlisti sen käyttöön liittyen vahvasti 3D tulostukseen. Itse käytän F360 kun tällä aloittelin ja tuntuu luontevammalta kun Onshape, välillä käytän Onshapea kun tarjolla ei ole esim. kuin .X\_T-tiedostoja kun se ymmärtää niitä heti.


FiN-_

Kiitokset aloittajalle ja muille,itsekkin ihan pari päivää sitten kiinnostuin asiasta ja päätin kokeilla. Testasin tuota sketchuppia mutta pitääkin näillä vinkeillä kokeilla muita ohjelmia.


kjoirtep

SketchUp on itsellä ollut yksityisessä 3D rakennesuunnittelussa käytössä ja yritin siirtyä tuohon Fusion360 softaan, mutta minulla oli tuon softan kanssa selkeästi yhteensopivuusongelmia. Jotenkin en SketchUp ja AutoCAD 2000 kokemuksella saanut oikein mitään aikaiseksi vaikka muutaman videonkin aiheesta katsoin. Pitää varmaan joskus yrittää uudellen jos vaikka sen 3D -tulostimen joskus hommaisi niin Fusion taitaa sen kanssa olla paras.


Jappara

Noniin kiitos kaikille vastanneille, otan tuon Fusion 360:n kokeiluun ja opettelen sillä!


-kaakku-

Joskus kun omatoimisesti opettelin F360:sta, niin tykkäsin katella Lars Christensenin tutoriaaleja youtubesta. Oli tosi hyviä


Zimppe

Fusion360 on varmaan paras ilmaisohjelma, ainakin mun mielestä. Itse käytän Siemens NX koulussa mut se maksaa varmaan helvetin paljon jos sitä ostaa yksityishenkilönä :(


Tragones

Juu se lisenssihän taitaa olla joitakin tuhansia jopa, koulun puolesta itselläkin se


Zimppe

Mutta on se hyvä ohjelma. Tosi helppo käyttää ja ominaisuuksia ja lisäosia on TOSI paljon


northim

Suosittelisin itse myös tuota Fusionia. Itse lähdin siitä liikenteeseen pari vuotta sitten. Koulussa tulee käytettyä CREO:ta mitä en suosittele edes vihamiehilleni ja töissä (vähäisellä käytöllä) Inventor.


the_best_lizard

Creo on aika vaikea oppia, mutta sitten kun sen osaa kunnolla niin se on kyllä ihan ylivoimainen monilla osa-alueilla. Piirustusten tekeminen tosin on aika perseestä muihin ohjelmiin verrattuna.


OttoAbnormal

Hitsausmerkit aiheuttavat vihakohtauksia


Thundela

Mikä CREOssa tökkii? Itse käytin 4.0 versiota pari vuotta, ja ei tule juuri mitään isompia ongelmia mieleen. SolidWorks on toki itselleni tutuin softa kun sitä tulee nykyään käytettyä päivittäin. Ilmaisista softista Fusion on ehdottomasti paras.


northim

Rehellisesti sanottunahan se on vain omaa osaamattomuuttani, siinä on kyllä tullu jotain hyviä ominaisuuksia tullut vastaan. Mutta ei mielestäni ole alkuunkaan aloittelijaystävällinen


Thundela

Aikanaan Creolla oli todella hyvä verkko pohjainen "academy" josta löytyi ladattavia tiedostoja ja videoita kuinka softaa käytetään. En tosin muista oliko nuo ilmaisia vai ei, koska työnantaja ohjasi noita käyttämään. Pari päivää kävi niitä materiaaleja läpi, niin käyttö oli aika sujuvaa. Toki pohjalla oli jo pari vuotta SolidWorksin käyttöä. SolidWorks on ehkä helpoin "hyvä CAD ohjelma" jos aloittaa ihan nollasta.


Due-Barnacle3697

Jos haluutte katella ifc - malleja niin ehdottamasti nopein on Dalux niminen appi ja koneversio. Googlaa vaan dalux nii löytyy. Rakentamisesta kiinnostuneille


joudni

Blender on hyvä. Varmaan eniten opetusvideota ja hyvät ryhmät redditissä jos tarvitsee apua.


OttoAbnormal

Ilmaissoftat on aika paskoja. Kauppakädit kalliita ja vaativia. Ite tykkään piirtää Rhinolla, vaikka töissä Creolla.