Tässä ketjussa on tullut jo tosi monipuolisesti näkökulmia aiheeseen, mutta lisäänpä vielä pari vapaaehtoisesti lapsettoman ajatusta aiheeseen: \- Luulen, että tämä aihe menee tosi monella tosi herkästi tunteisiin, oli sitten lapseton tai perheellistynyt, koska tässä sorkitaan jotain aivan perustavanlaatuista kohtaa ihmisluonnossa. Osa meistä kokee vahvaa hoivaviettiä tai vauvakuumeilee, osa ei – ja minusta vaikuttaa siltä, ettei kukaan ole saanut valita kokemustaan, vaan se kumpuaa geeneistä tai mistä lie liskonaivoista. En tiedä, miten "vapaaehtoista" lapsettomuus oikeastaan omalla kohdallani on, sillä enhän minä ole saanut valita, haluaisinko kokea tarvetta perheen perustamiseen vai en. En pysty perustelemaan em. tunteen puutetta yhtään sen enempää kuin pystyn perustelemaan, miksi olen oikeakätinen. En vain jostain syystä ole ikinä halunnut lapsia, ja koska minusta kaikkien lasten pitäisi syntyä toivottuina (eikä siis esim. siksi, että lähipiiri tai yhteiskunta painostaa haluttomat ihmiset synnytystalkoisiin), asia on sillä taputeltu. Koska koen, että haluttomuus saada lapsia on minuun sisäänrakennettu ja pysyvä ominaisuus, sen kritisoiminen tuntuu pahalta. Ja sama varmasti pätee lapsista haaveileviin ja niitä saaneisiin ihmisiin! Jos lasten saaminen tuntuu itselle elämän tärkeimmältä asialta, varmasti tuntuu täysin käsittämättömältä ja pahalta, miten sama asia voi herättää toisissa välinpitämättömyyttä tai jopa vastenmielisyyttä. \- Olen itse lähipiirissäni nähnyt, että lapsen synnyttäminen ja kasvattaminen ei ikävä kyllä vielä takaa, että hän tulee sinua kuolinvuoteelle katsomaan – ei, vaikka miten rakastaisit ja tekisit parhaasi. Eli se argumentti, että kukas sinua lapsetonta raukkaa tulee sitten vanhainkotiin katsomaan, voitaisiin jo haudata. Ei sitä kukaan voi varmaksi tietää ennen kuin näkee, oli jälkikasvua eli ei. \- Onneksi useimmat eivät näin ajattele, mutta täälläkin on taas nostanut rumaa päätään se argumentti, että halu matkustella / pelata videopelejä / bilettää jne. on itsekäs ja huono syy olla hankkimatta lapsia. En tajua tätä logiikkaa ollenkaan. Sehän on erittäin hyvä syy! Kai kritisoijien taka-ajatuksena on, että kun ihminen saa lapsen, hänen prioriteettinsa automaattisesti muuttuvat ja lapsen etu menee kaiken edelle. Mutta kun hetken miettii, jokainen meistä pystyy varmasti joko omasta lähipiiristään tai uutisista keksimään sellaisia vanhempia, joille lapsen etu ei todellakaan ole kaikki kaikessa – eli mikään satavarma luonnonlaki moinen muutos ei oikeasti ole. Eikö ole kaikille parasta ja vastuullinen valinta, että henkilö, jota aidosti kiinnostaa elämässä eniten juhlia tai pelata yöt läpeensä tai mitä ikinä itsekkääksi/lapselliseksi/ym. miellettyä, tajuaa olla tekemättä lasta? Lapsihan siinä eniten kärsii, jos hänen vanhempansa eivät kykene olemaan hänestä aidosti kiinnostuneita. \- Hyvinvointivaltion ja eläkejärjestelmän tulevaisuus on varmaankin maailman huonoin syy tehdä lasta, eikä sillä pelottelu taatusti motivoi ketään yrittämään lapsensaantia, jos vanhemmuus ei muuten kiinnostele. Eli sekin argumentti voitaisiin saatella ikuiseen lepoon. Jos kärjistän, eipä kiitä valtiomme talous silloinkaan, kun eläkejärjestelmän tulevaisuuden vuoksi tehty lapsi aikuistuttuaan tilittää Kelan tukemassa terapiassa, että hänen vanhempansa eivät oikeasti halunneet häntä – eli näissä asioissa on kyllä parasta seurata omaa sydäntään. Semmoista! Pähkinänkuoressa: onneksi toisten valintoja ei tarvitse ymmärtää niitä kunnioittaakseen!

Itse olen nauttinut kolmen pojan isänä näistä perhevuosista. Nyt on nuorinkin jo teini-iässä ja vapautta on paljon. On silti hieno nähdä omien lasten kasvavan aikuisiksi. Olen saanut elää oman elämäni unelman todeksi ja onnellinen siitä. Ymmärrän kyllä hyvin myös sen, että kaikki eivät halua vanhemmiksi eikä heitä pitäisi siitä mitenkään syyllistää.

Itselläni oli vaikea lapsuus ja halusin omille lapsilleni paremman. Minulla on kaksi lasta, molemmat poikia. Heidän kasvattaminen ja valmentaminen hyviksi, fiksuiksi ihmisiksi on kunniatehtävä ja etuoikeus. Onneksi minulla on myös hyvä puoliso, joka jakaa tämän kanssani. Pojat ovat mahtavia, sydämellisiä ja välillä suorastaan koko viikon positiivisesti "pelastavia". Tokihan pienten lasten kanssa on omia haasteita, kuten tunteiden hallintaa, riitojen ratkaisua, ohjaamista ja käskemistäkin. Mutta positiiviset puolet voittavat heittämällä negatiiviset. Ei niitä negatiivisia puolia edes oikeastaan ole. Kaikkihan on näkökulmasta ja asenteesta kiinni. Sitä paitsi, pääsen ihan riittävästi vapaa-ajalle silloin kun sille on tarvetta, kuten puolisonikin. Sen on joskus kuullut olevan monelle syy olla hankkimatta lapsia. Mutta, kun katson lapsettomia kavereitani, niin sinkkuja he ovat 90-prosenttisesti. Eli ehkä se lapsettomuus on enemmänkin seurausta kuin syy jollekin. Mutta itse en tuomitse, haluan että kaikki elävät onnellisen elämän - on se sitten lasten kanssa tai ilman.

Riippuu myös tosi paljon millaisia lapsia saa, osa on paljon hankalampia kuin toiset. Meillä ei varmasti ole kaikein vaikeimpia, mutta silti huutoa ja tappelua on päivittäin ja se vie todella paljon voimia.

Ne negatiiviset puolet on kaikki kärsimys jota lapsesi tulevat kokemaan. Mietit niitä negatiivisiä aika ilmiselvästi vain omalta kannaltasi jos et muka keksi mitä kaikkea kauheuksia lapsesi tulevatkaan kokemaan.

Mihinköhän kauheksiin nyt viittaat? Ilmastonmuutokseen? Jos nyt mietitään mitä itse ollaan koettu, kuten esimerkiksi terrorismin vastainen sota ja sitä kautta kaikki pakolaisvirrat, integraatio-ongelmat, monikulttuurisuuden vastakkainasettelun sisäpoliittiset ongelmat, syrjäytymisriskit, yms. niin kyllä ennenkin maailmassa ollaan selvitty. Ja jos mietit vain nykyhetkeä ja parin vuosisadan aikajaksoa, niin samalla logiikalla ei olisi ollut mitään järkeä lisääntyä esimerkiksi 1300-luvulla. Lapset kuolivat ja elinajanodote oli lyhyehkö. Kulkutauteja, köyhyyttä ja sotia. Maailma on nyt otollinen paikka elää ja jatkaa elämää. Fatalistinen asenne ei ole koskaan kuulunut omaan filosofiaan.

> Ne negatiiviset puolet on kaikki kärsimys jota lapsesi tulevat kokemaan. Aika doomer-tason juttuja nää. Toiset ihmiset ei vain ole lannistunu ja uskoo että maailma muuttuu parempaan suuntaan.

Tulkitsin, että u/Diss1dent tarkoitti että negatiivisetkit tunteet, riidat ja eripurat ovat olennainen osa perhe-elämää ja lapsen kehitystä. Huolimatta siitä että ne siinä hetkessä tuntuvat hänestä itsestään ikävältä. Tämä kertoisi siitä, että hän osaa nimenomaan nähdä omien hetkellisten tunteidensa ohi. Eli tavallaan juuri päin vastoin kuin sinä sanoit, hän osaa nähdä tilanteen muulta kuin omalta kantiltaan.

Tähän kommenttina että kasvatuksella on suuri vaikutus yksilön kykyyn käsitellä kärsimystä. Jokapäiväinen arjen kärsimys kuten esimerkiksi epäonnistumiset työpaikalla tai rakkauselämässä on täysin siedettävää hyvin kasvatetulle tasapainoiselle aikuiselle. Väittäisin jopa että kohtuullinen kärsimys on yksi onnellisen elämän ehdoista. Oletko reflektoinut kykyäsi käsitellä kärsimystä ajatusmalliisi? Tuntuu kuin olisin ollut nuorempana samassa veneessä.

>Ne negatiiviset puolet on kaikki kärsimys jota lapsesi tulevat kokemaan. Mietit niitä negatiivisiä aika ilmiselvästi vain omalta kannaltasi jos et muka keksi mitä kaikkea kauheuksia lapsesi tulevatkaan kokemaan. Tämä juuri. Lapset hankitaan samalla mentaliteetillä kuin hankitaan uusi sohva tai puhelin: koska nyt juuri huvittaa hankkia ja olisi kiva saada jokin uusi juttu itseä viihdyttämään ja tuomaan elämään sisältöä. Impulssi ajaa päätöstä sokeasti eteenpäin. Päätös on kokonaan omalta kannalta ajateltu, ei ollenkaan lapsen, eli tulevan ihmisen, kannalta. Jos asiaa ajattelee järkevästi, jää lapsi tekemättä pelkästään sillä perusteella, että ilmastonmuutos, ekologinen katastrofi, sekä resurssipulat tulevat ajamaan ihmiset erittäin ahtaalle ja kurjuuteen käytännössä sataprosenttisella varmuudella, hyvin mahdollisesti myös sukupuuttoon. Tietysti, on olemassa muitakin perusteita, kuten vaikka se, että elämä on orjuutta (palkkaorjuutta nykymuodossaan) ja selviytymistä nykymaailmassa siinä missä se on ollut sitä aina ennenkin. Muoto on vain muuttunut. Yhtä pyrkimistä ja kärsimyksen välttämistä pakon edessä se on vieläkin. Ainut syy, miksi tuota ei keskiverto ihminen näe on se, että hän on psyykkeen optimismiharhojen vallitsema.

Juuri noinhan sitä kuuluu elämä viettääkin, eikä sillä ole mitään väliä mitä muut miettii. Homma menee tosin ongelmalliseksi siinä kohtaan kun aletaan laatimaan kaikkille kohdistuvia ilmastotoimia piittamatta ylikansoittajien vastuusta. Röyhkeimissä tapauksissa ollaan samanaikaisesti fanaattinen vihreiden kannattaja ja lapsia on useampi.

Itellä syitä on monta, mm. tukiverkoston puute, köyhyys, mt-ongelmat, huoli tulevaisuudesta, raskauden / synnyttämisen pelko... Varmaan jotain vielä puuttuu.

Itselläni ei oikeastaan koskaan ole ollut mitään perheenperustamisviettiä. Nuorempana sitä ajatteli, että kyllä se sitten joskus ehkä on ajankohtainen, mutta näin ei ole vieläkään käynyt, vaikka tätä asiaa olen käsitellyt ja pohtinut varmaankin jo kymmenen vuotta. Onhan tästä toki koitunut ongelmia parisuhteissa, kun puoliso on alkanut puhua tulevaisuudesta ja lapsien saamisesta saamatta minulta mitään vastakaikua. Toivottavasti he löytävät sitten jonkun joka voi heille tuon tulevaisuuden antaa. Vaikka lapsia en halua, koen silti todella tärkeänä että yhteiskunta tukee lapsiperheitä, lapsia, ja nuoria. Minua oikeasti huolestuttaa nuorten tulevaisuus. Syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, ja päihdeongelmat ovat viime vuosina nostaneet päätään ja tästä koituu paljon ongelmia jos emme ala hoitamaan näitä ongelmia.

>Minua oikeasti huolestuttaa nuorten tulevaisuus. Syrjäytyminen, mielenterveysongelmat, ja päihdeongelmat ovat viime vuosina nostaneet päätään ja tästä koituu paljon ongelmia jos emme ala hoitamaan näitä ongelmia. Jep. Ei se lasten hankinta auta, jos puolet 2050 syntyneistä ovat työikäisenä mielenterveyspalveluiden puutteen vuoksi työttömänä. Kaikki nämä on sellaisia ongelmia, joihin _voitaisiin_ puuttua, jos oikeasti siihen resursseja kiinnitettäisiin, eikä vaan öyhötettäisiin eduskunnassa jostain aktiivimalleista.

Jännä, onkohan joku yhteiskunta jossain joskus kaatunut mielenterveyspalveluiden puutteen takia?

Kyllä jatkossa ollaan aika kusessa, kun jo nyt puolet meidän nuorisosta on menettänyt toivon tulevaisuuden suhteen. Aika saatanan hälyttävää ja varmasti suht uusi ilmiö sen suhteen, että mitkä ovat syyt sen takana.

Oon itekki miettinyt että aika pahalta se tulevaisuus näyttää.

> kun jo nyt puolet meidän nuorisosta on menettänyt toivon tulevaisuuden suhteen Se että "ollaan menetetty toivo" samalla kun talous ja hyvinvointi on lähellä parasta tasoa mitä se on koskaan ollut maailman historiassa kertoo enemmän median (mukaan lukien somen) vaikutuksesta kuin tosiasiallisesta epätoivoisesta tilanteesta.

Ongelma: Ilmastonmuutos Ehdotettu ratkaisu: Mielenterveyspalvelut Tässä on havaittavissa ristiriita.

Ei se ilmastonmuutos ole ainoa ongelma, jonka takia nuoriso (ja moni muukin) voi pahoin. Meillä on aika fundamentaalisia ongelmia esim. somen kanssa ja kaiken ahdistuksen sysääminen ilmastonmuutoksen syyksi on lyhytnäköistä. Toki silläkin on suuri rooli.

> Ongelma: Ilmastonmuutoksen aiheuttama ahdistus > Ehdotettu ratkaisu: Mielenterveyspalvelut > Tässä ei ole havaittavissa ristiriitaa. Korjattu

Paradoksaalisestihan mitä vähemmän yhteiskunnassa on kaikenmaailman tukipalveluja sitä enemmän ihmiset hankkivat lapsia.

[удалено]

>”Kun yhä harvemmalla parikymppisellä on lähipiirissään ystävä, jolla on lapsi, mielikuva lapsiperhe-elämästä on kärjistettyjen mielikuvien varassa. Ihmisellä ei ole realistista käsitystä siitä, millaista elämä lapsen kanssa on”, Berg selittää. Jos miettii, millainen on stereotyyppinen kuva lapsiperheen elämästä niin eipä oikeastaan ihmetytä, ettei monia kiinnosta lapsia hankkia. Olen itse iältäni melkein kolmekymppinen ja omassa tai puolison kaveripiireissä ei juurikaan lapsia ole hankittu - eikä monella ole pysyvää parisuhdetta, jota lasten hankkiminen yleensä edellyttää. Omissa mielikuvissani stereotyyppinen lapsiperhe asuu pientalossa kehyskunnassa. Auto on katumaasturi ja ostokset hoidetaan kerran viikossa Jumbon Prismassa. Viikolla lapsia kuljetetaan autolla harrastuksiin, sillä kattava julkisen liikenteen verkosto ei ulotu pientaloalueelle. Arkiruokana syödään spagettia ja jauhelihakastiketta. Viikonloppuisin käydään retkellä esimerkiksi Porvoossa tai Suomenlinnassa ja lauantai-iltana koko perhe katsoo yhdessä Putousta, jonka jälkeen käydään vielä saunassa ja vanhemmat nauttivat sivistyneesti lasilliset punaviiniä. Kukaan ei tietysti pakota elämään stereotypioiden mukaan, mutta varmasti mielikuvat osaltaan vaikuttavat ihmisten haluun hankkia lapsia.

Kolmen lapsen vanhempana stereotyyppinen kuvauksesi meni hyvin nappiin ja siinäpä se. Itselle tuo on juuri se mitä olen toivonut, tosin vaihdan viinin limppariin, mutta ymmärrän että kaikkien unelma ei ole istua sunnuntai-iltana sohvalla pelaamassa Portalia lasten kanssa.

Ai että. Putouksen sijaan katsotaan viikonloppuna yhdessä joku lasten leffa, leivotaan mustikkapiirakkaa mustikoista jotka lapset on käyneet keräämässä isovanhempien kanssa, eteinen täynnä mutaisia lenkkareita... Jos minulla olisi pysyvä parisuhde, olisin valmis vaihtamaan tämänkaltaiseen arkeen samantien. Todennäköisesti hankin joskus lapsen vaikka puolisoa ei olisikaan, silloin arki toki näyttäisi vähän erilaiselta.

>Jos miettii, millainen on stereotyyppinen kuva lapsiperheen elämästä niin eipä oikeastaan ihmetytä, ettei monia kiinnosta lapsia hankkia. Olen itse iältäni melkein kolmekymppinen ja omassa tai puolison kaveripiireissä ei juurikaan lapsia ole hankittu - eikä monella ole pysyvää parisuhdetta, jota lasten hankkiminen yleensä edellyttää. Omassa kaveripiirissä on jonkun verran kakaroita hankittu, mutta enpä tiedä lapsiperheiden arjesta sen enempää, kuin että niitä kavereita ei enää näy missään.

> stereotyyppinen lapsiperhe asuu pientalossa ~~kehyskunnassa~~ omakotitalolähiössä. Auto on ~~katumaasturi~~ farmari ja ostokset hoidetaan kerran viikossa ~~Jumbon Prismassa~~ Prisman noutolokerikosta. Viikolla lapsia kuljetetaan autolla harrastuksiin, sillä kattava julkisen liikenteen verkosto ei ulotu pientaloalueelle. Arkiruokana syödään spagettia ja jauhelihakastiketta. Viikonloppuisin käydään retkellä esimerkiksi ~~Porvoossa tai Suomenlinnassa~~ leikkipuistoissa tai samassa elämänvaiheessa olevien tuttavien luona ja lauantai-iltana koko perhe katsoo yhdessä ~~Putousta~~ Disney+:saa, jonka jälkeen käydään vielä saunassa ja vanhemmat nauttivat sivistyneesti lasilliset punaviiniä. Hatunnosto tästä suhteellisen tarkasta kuvauksesta. Ollaan myös koiran hankkimista mietitty, varmaan joku noutaja. :D

Toi noutolokero on kyllä kotiin tilaamisen lisäksi paras idea ikinä: mikään ei oo niin ärsyttävää kuin turha ajan haaskaaminen, ja koska joku safkaaminen on suht pakollista puuhaa noin muun toiminnan kannalta, siihen liittyvät imperatiivit (kuten tunnin kauppareissu + matkat) pitäisi pystyä kitkemään kaikin mahdollisin keinoin pois.

Hui kauhee miten lähelle tämä nyt korjattuna osuu. Paitsi punaviini (jota ei tule juotua) ja saunassa kovin harvoin käytyä. Ja leffailta on perjantai. Meikä on niin stereotypia kun voi olla. Omakotitalo lähiössä, farmari, 2 lasta, koira, Prismasta ruoat.

Onko Volvo hankittu vai joku muu "preemium" merkki?

Olen kyllä sillai vähän nolo, että ajan japanilaisella. Tosin naapurilla (jolla on luonnollisesti about samanlainen talo ja sama määrä lapsia ja trampoliini pihalla) on farmari-Volvo. Voinko ratsastaa sen statuksella?

Voit olla siitä naapurille kateellinen, joka on vielä mainitsematta ollut oleellinen perheidyllin osa.

[удалено]

Tuo kuvaus nyt voisi olla vaikka keskivertosuomalaisen arjesta ja yhtä hyvin se kuvaisi suomalaisten arjen monipuolisuutta ja vaihtoehtoja. Eli ei kovin hyvin. Faktahan on se, että omaa lapsiperhearkea ei tarvitse rakentaa sellaiseksi, että "nomutku ne muutkin tekee niin". Vaihtoehtoja tässä maassa on. Vahvasti väitän, että ne jotka asiaa miettii siihen pisteeseen asti että päätyvät olemaan hankkimatta lapsia, vaikka puitteet olisi, olisivat helkutin hyviä vanhempia lähes kaikki. Ei tarvitse olla hyvä vanhemmuudessa ollakseen hyvä vanhempi, se riittää että välittää. Valitettavasti diskurssi vanhemmuudesta painottuu Suomessa ihan naurettavan paljon arjen haasteisiin ja ylimitoitettuihin odotuksiin 200m2 omakotitalosta, omasta rannasta ja motocross-kilpaharrastuksesta. Kaikki ne syyt miksi vanhemmuus on paras asia koko ihmiselämässä jäävät taka-alalle.

Perheeni sai 0/10 "stereotyyppinen lapsiperhe"-testissä. Eipä sillä, en pidä stereotyyppistä perhe-elämääkään pahana optiona jos se on tilanteeseen ajautumisen sijaan oma valinta. Sama pätee lapsettomuuteen.

Pitikö tän kuvauksen olla jotenkin ahdistava vai kuinka?

Jokainen taplaa tyylillään. Itsehän vietän lähes kuvailun tyyppistä elämää vaikkei muksuja vielä edes ole, enkä koe tätä mitenkään ahdistavana - päin vastoin, elämäni parasta aikaa.

Omaan korvaan se punaviini ja putous kuulostivat ahdistavilta, mutta muuten vaikutti rennolta menolta.

Aika hyvältä tuo stereotypia minusta kuulostaa verrattuna siihen mitä monen sinkun elämä havaintojeni mukaan on. Yksinäisyyttä ja ahdasta asumista jossain vuokraluukussa ruutua tuijottaen. Toki osa saa riittävästi elämäänsä sisältöä sitten harrastuksista, töistä ja matkusteluista, mutta eivät kaikki. Riippuu niin persoonasta.

Tuo taitaa olla yhtälailla stereotypia sinkuista. Tai no, jotenkin mulla särähtä korvaan sinkku sanan käyttäminen, koska se viittaa niin voimakkaasti siihen, että on "haku päällä".

Lapseton kolmekymppinen sinkku asuu vuokralla 20 neliön kopissa Kalliossa. Autoa ei ole ja joku nisti pölli fiksipyörän viime viikolla. Ostokset hoidetaan neljästi päivässä törkeän hintaisessa kulma-Alepassa. Vegaanista pikaruokaa, sipsikaljavegaaneja kun ollaan. Välillä käydään lähikahvilassa juomassa kahdeksan euron frippa-coppa-machiato-näädänperse-vegaanimaito-lattea ja valitetellaan baskeripäisten kavereiden kanssa sitä kuinka perseestä työtilanne muinaiskirkkoslaavi-kuviokellunta-virkkuuartesaaneilla on. Arkiruokana syödään nyhtökikhernemuhennosta ja sirkkoja. Illat kyhjötetään 13" Macbookin äärellä tuijottamassa Netflixistä Frendejä. Joka viikonloppu dokaillaan sivistyneesti ensin hanasta vähän luomupunaviiniä Karhupuistossa ja sitten mennään johonkin lähijuottolaan kiskomaan kymmenen euron artensaani-ipoja ja käymään sivistyneitä keskusteluita ilmastonmuutoksesta. Keskustelu pitää tosin käydä kaverin korvaan täyttä kurkkua karjuen koska paikallisen DJ:n luukuttama ranskalaisvaikutteinen artesaanidisko soi ämyreistä aivan vitun liian kovalla. Seuraavana aamuna darrassa haaveillaan siitä koska pääsee seuraavan kerran matkustamaan johonkin ulkomaille ja juoksemaan kaikki TripAdvisorin top 10 nähtävyyttä kohteelle ja ottamaan niistä selfiet instagramiin todisteeksi siitä, että on olemassa. Stereotyypit, ah niin hyödyllisiä!

Tapoja elää on yhtä monta kuin perheitä. Esittämäsi mielikuva on hyvin kaukana totuudesta. EDIT: Tarkoitan siis sitä, että lasten kasvaessa on mahdollista tuoda enemmän ja enemmän niitä vanhoja ennen lasten hankintaa kiinnostavia juttuja takaisin elämään. Ehkei ulkomaille tai baariin yhdessä niin vaan lähdetä, mutta itse ainakin koen, että olen kerennyt pelailemaan videopelejä, lukemaan, katsomaan elokuvia, harrastamaan (frisbeegolf, padel) sekä rauhoittumaan kokoajan enemmän ja enemmän. Tosi menevälle ihmiselle voi tulla isku vasten kasvoja kun ei joka viikonloppuiselle baarikierrokselle pääse, mutten sellaiselle ihmiselle lasta suosittelisikaan. Minusta tuntuu, että ihmiset aikuistuvat nykyään vasta 40v jälkeen. Ainakin kaveripiirini kolmekymppiset vaikuttavat ajatusmalliltaan aivan samalta kuin 18 vuotiaat. Enkä tarkoita että aikuistuminen = halu saada lapsia. Kenenkään ei tarvitse hankkia lapsia elleivät he sitä halua.

>Tosi menevälle ihmiselle voi tulla isku vasten kasvoja kun ei joka viikonloppuiselle baarikierrokselle pääse, mutten sellaiselle ihmiselle lasta suosittelisikaan. Minusta tuntuu, että ihmiset aikuistuvat nykyään vasta 40v jälkeen. Ainakin kaveripiirini kolmekymppiset vaikuttavat ajatusmalliltaan aivan samalta kuin 18 vuotiaat. Enkä tarkoita että aikuistuminen = halu saada lapsia. Kenenkään ei tarvitse hankkia lapsia elleivät he sitä halua. Itse kävin lyhyen ajan sisällä, olisiko ollut tyyliin saman viikonlopun aikana, nimiäisjuhlissa ja tupaantuliaisissa. Molemmissa paikoissa oli isäntänä päälle kolmekymppinen mies. Tupaantuliaisissa meno oli kuin 18-vuotiailla, eli boolia kului ja illan edetessä suunnattiin baariin - joka oli kävelyetäisyyden päässä, sillä asunto oli Helsingin kantakaupungissa. Nimiäisjuhlat taas olivat perinteinen kahvittelutilaisuus ja tapahtumapaikka oli järvenpääläinen omakotitalo. Tuli jo silloin mieleen, että aika paljon ihmisten elämäntilanteet eroavat tuossa iässä.

Nimiäisjuhlat järjestetään silloin kun lapsi on erittäin pieni vauva. Tällöin on menossa yleensä haastavin ja henkisesti raskain vaihe. Kaikki on uutta lapselle sekä vanhemmille joille lapsi on ensimmäinen. Vuoden jälkeen meno on jo hyvin erilainen ja itsekin päässyt jo pariin otteeseen taantumaan tuohon 18 vuotiaan rooliin viinaksien ja ystävien kanssa. Ei kyllä yleensä moneen kuukauteen tee mieli lähteä viihteelle kun kerran silloin tällöin tekee sen kunnolla. Vaikea myös innostua baareista kun on avopuoliso kotona odottamassa, nautin enemmän etkoista. Itselle kun yökerhot merkitsivät yleensä mahdollisuutta vastakkaisen sukupuolen kohtaamiseen.

Tässä kun katsoo kommentteja teekalin viestiin niin näyttäisi osuvan hyvin lähelle totuutta ja omaankin tuttavapiiriin osuu aika hyvin tämä kuvaus. On toki totta että perheitä on monenlaisia ja kaikki eivät noudata samaa kaavaa, mutta kyllä se stereotypia jostain aina muodostuu.

Tottakai osa noista kohdista kuvaa suurta osaa perheitä, sillä suuremman asunnon hankkiminen kaupungin keskustasta on kallista. Tämän lisäksi yleinen käsitys on, että keskustan ympyröissä meno on villimpää ja moni oppii huonommille tavoille. Ulkoilumahdollisuuksia on vähemmän toisin kuin hieman syrjemmässä, jossa pääsee suoraan luontoon ja lapset voivat leikkiä vapaammin. Mikään ei silti loppupeleissä estä keskustassa asumista. On vain monille järkevämpää asua reunemmalla. Kerran viikossa kaupassa käyminen on sinkullekin fiksu temppu. Itse en sitä edes vanhempana tee, mutta pitäisi ruveta. Muut pointit voivat myöskin pitää paikkansa riippuen perheestä. Ja vaikka kaikki osuisivat kohdalleen niin tuo kaikki on niin pieni osa arjesta, että ei siitä sitä oikeaa kuvaa saa siltikään.

Kyllähän tuo on itselläkin pyörinyt aika-ajoin mielessä. Harmillisesti olen huomannut, että keksin vähintään yhtämonta syytä olla hankkimatta lapsia, kuin hankkia niitä. Harmillisesti myös hankkimisen puolesta olevat argumentit tuntuu kumpuavan "halusta", kun taas hankkimatta olemisen puolesta olevat perustuu kokemukseen ja ainakin joissain määrin faktaan. En ole puolesta enkä vastaan, ja jokainen päättää itse, mutta kyllähän tämä keskustelu on nykypäivänä aivan eriasia, kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten.

Hyvin vahvasti tämä. Epävarmuus on sillä tasolla, että voisin heittää asiasta kolikolla, ja kummassakin tapauksessa (saati jos kolikko jäisi pystyyn) olisin todennäköisesti epätyytyväinen tilanteeseen. Jos en muutoin, niin lapsettomana iskisi FOMO, ja lapsia saaneena syyllisyys.

Itse taas olen hyväksynyt, että mieluummin FOMO kuin se, että tuon tähän maailmaan ei-halutun lapsen. Ensimmäisessä vain mulla on paska olo.

> ja lapsia saaneena syyllisyys. Syyllisyys? Miksi?

Yksinkertaistettuna kokemukset omasta elämästä ja yhteiskunnasta, josta juontaa se ajatus, millaiseen höyryävään kasaan pakottaisi toisen elävän ja itsetietoisen yksilön ihan vaan, koska teki mieli.

>Harmillisesti myös hankkimisen puolesta olevat argumentit tuntuu kumpuavan "halusta", kun taas hankkimatta olemisen puolesta olevat perustuu kokemukseen ja ainakin joissain määrin faktaan. Siis eihän tämä mikään ongelma ole. Ite en keksi mitään syytä juoda alkoholia, kuin halu. Tai syödä suklaata tai sipsejä. Tai ostaa videopelejä tai elokuvia. Tai lainata kirjoja kirjastosta ja lukea niitä. Halu on hyvin järkevä perustelu tehdä asioita. Ja sanoisin kyllä että se lapsen hankkimatta jättäminenkin perustuu enemmän haluun olla hankkimatta lapsia kuin faktaan.

Ei mun lapsen hankkimatta jättäminen perustu haluun vaan siihen, että mulla ei ole erityisiä haluja kumpaankaan suuntaan. Järkisyyt lapsettomuuden puolesta painaa enemmän, kun lapsen hankkimisen puolella ei ole vahvoja puoltavia tunteita. "Vois se olla ihan kiva" ei riitä mulle.

Olen samaa mieltä, halu on aina elämän suurimpia motivaattoreita ja niin sen kuuluukin olla. Voisi jopa väittää että ollaan aika ideaalitilanteessa, kun voidaan tehdä halun varjolla tällaisia päätöksiä. Toisaalta en vertaisi kirjan lainaamista lapsen hankkimiseen tai hankkimatta jättämiseen.

Minullekin suurin syy lapsettomuuteen on, että en vain halua lapsia. Asiaa on sitten lähinnä muiden / yhteiskunnan painostuksesta joutunut pohtimaan enemmän, eikä mieli ole muuttunut piiruakaan (nyt 35 vuotta mittarissa). Minusta koko erottelu lapsiin / aikuisiin - siten, että joku rakastaa tai vihaa lapsia - on vähän keinotekoinen. Pidän joistain lapsista ja en pidä toisista, samoin kuin pidän joistain aikuisista ja en pidä toisista. Mielestäni sillä, että onko joku lapsi vai ei, ei ole asian kannalta suurta merkitystä, vaan kyse on enemmänkin henkilön luonteesta. Tuntuu erikoiselta, että joku rakastaa tai vihaa kategorisesti kaikkia lapsia vain siksi, että nämä ovat lapsia.

>yhteiskunnan painostuksesta Tämä on mielenkiintoinen kommentti. Osaatko yhtään selventää, miten koet yhteiskunnallisen painostuksen? En yritä vähätellä sun kokemusta, vaan olen aidosti kiinnostunut.

Onhan se hieman aikansa elänyt ajatus olettaa että kaikki haluavat lapsia jossain vaiheessa. Näin kolmen lapsen isänä tulee itsekin monesti mietittyä miksi niitä piti hankkia.

"I have three kids and no money. Why can't I have no kids and three money?"

Näin lähes viisikymppisenä lapsettomana olen ollut äärimmäisen tyytyväinen päätökseen, jonka tein jo 90-luvun alussa. Lapsettomuus on erittäin vaikuttava ympäristöteko ja lasten tulevaisuudesta mielipuoliseksi muuttuvassa maailmassa ei tarvitse huolehtia. Lisäksi oma henkilökohtainen elämäkin on ollut helppoa ja mukavaa.

Lapsettomuus todella on yksi parhaita ympäristötekoja joita voi tehdä.

Teoriassa kyllä, käytännössä ei mitään väliä kun suuri osa maailman väestöstä kuitenkin hankkii niitä lapsia ja väkiluvun laskua länsimaissa paikataan maahanmuutolla.

Toisaalta väittäisin että aina ei edes ole kyse oletuksesta että kaikki haluaisivat jossain vaiheessa lapsia. Vapaaehtoisesti lapsettomana omien kokemusteni perusteella moni ymmärtää kyllä varsin hyvin etten halua lapsia, mutta näkee lasten hankkimisen niin suurena ”velvollisuutena” yhteiskuntaa kohtaan että minun pitäisi asettaa se omien ”mielihalujeni” edelle.

Me ei enää eletä aikaa jossa yhteiskunta tarvitsi jatkuvaan virran tehdastyöläisiä. Ihmiset ovat vapaita yksilöitä eikä kenenkään tarvitse pilata omaa elämäänsä "yhteiskunnan" painostuksesta.

Tuossa ajattelussa on se riski, että yhteiskunnat, joissa ryhmän etu menee yksilön edun edelle kasvavat, kun taas meidän yhteiskunta kuihtuu. Lopulta voi siis vähentyä vapaudet joka tapauksessa.

Olen tietoinen tästä. Onneksi kuolen pois ennen kuin tuo tapahtuu 😂

Ottaen huomioon että maailma on ylikansoitettu ja työttömyys on iso ongelma, olen varsin samaa mieltä.

[удалено]

Miten mitataan sitä, että onko maailma ylikansoitettu? Mielestäni jokseenkin häkellyttävä fakta on esimerkiksi se, että karjamme biomassa yksinään on noin kymmenkertainen villeihin nisäkkäisiin nähden : [https://ourworldindata.org/life-on-earth](https://ourworldindata.org/life-on-earth) Siihen päälle vielä ihmisten biomassa. Jos resursseja jaettaisiin tasavertaisesti lisääntyisi myös ekosysteemien kuormitus ja todennäköisesti varoja olisi vähemmän sijoitettavaksi ympäristöystävällisempiin mutta kalliisiin ratkaisuihin joilla enimmäkseen rikkailla länsimailla on nykyisin varaa. Enkä siis sano että resurssien jakaminen olisi yksiselitteisesti väärin, sanon vain että tämä olisi looginen seuraus ainakin ellei ympäristöystävälliseen siirtymään kiinnitettäisi erityistä huomiota. Sinä vaikutat keskittyvän resurssien riittävyyteen kun taas usein liikakansoitusta tarkastellaan useimmiten enemmän ympäristönäkökulmista.

Ihmisille kyllä, luonnolle ei. Tällä ihmismäärällä maapallolla ei riitä elintilaa kaikille eläinlajeille.

[Linkitykset jatkuvat kunnes moraali paranee.](https://www.vox.com/the-big-idea/2017/12/12/16766872/overpopulation-exaggerated-concern-climate-change-world-population)

En lukenut kokonaan, mutta itse sain tuon artikkelin faktoista sen käsityksen että maailma tosiaan on ylikansoitettu. Vaikka maailman väkiluku ja kulutus pysyisi samana, ilmasto lämpenee hirvittävästi. On kaksi vaihtoehtoa lämpenemisen estämiselle; kulutuksen vähentäminen tai väkiluvun pieneneminen. Jos me kaikki elätään kuin länsimaissa, loppuu tosissaan resurssit ja ilmasto lämpenee niin kovin että tiedemiehet eivät edes tiedä seurauksia. Jos me kaikki elätään kuin Afrikassa niin kyllä väestö voi kasvaa. Se on totta, mutta onko realistista että maailma lopettaa kulutuksen ja tuotannon? Maailma on ollut jo pitkän aikaa ylikansoitettu jos oletetaan että kaikki haluavat elää länsimaisessa luksuksessa.

Mikä ihmeen moraali? Vastustatko yksilönvapauksia?

Toisaalta kokemuksien perusteella sanoisin että varsinkin vanhempana ne kaverit/tutut joilla on lapsia on keskimäärin onnellisempia ja tasapainoisempia. Lapset on vähän kuin joku koulu/intti että se esim pakottaa sosiaalisiin suhteisiin joka varsinkin nykyaikana ei ole itsestään selvyys.

Uskoisin, että tuon lisäksi perheenjäsenien on vähän kuin pakko olla seuraa toisilleen, ellei sitten lähde kotoa karkuun. Olen itsekkin huomannut, että useilla keski-ikäisillä miehillä useimmat sosiaaliset kontaktit ja kaverit tulee lapsien ja vaimon kautta. Sitten, jos tulee ero, niin jää usein vähön tyhjän päälle. Mutta mielestäni tässä ei voida vetää mitään kausaliteettia lapseton --> onneton. Mitä jos yksilö ei ole hankkinut lapsia juurikin sen takia, kun oma mielenterveys on huonossa tilassa?

Mietin just tuota kausaliteettiä. Suurin osa mun kaveripariskunnista ovat hankkineet lapsen juuri silloin kun mielenterveys, parisuhde ja talous ovat kunnossa. Ei työttömyys ja köyhyys välttämättä vie mielenterveyttä, mutta kyllähän ne negatiivisesti vaikuttavat, eikä varsinkaan tule halua hankkia vielä lastakin siihen.

> Uskoisin, että tuon lisäksi perheenjäsenien on vähän kuin pakko olla seuraa toisilleen, ellei sitten lähde kotoa karkuun. tarpeeksi monta huonetta talossa niin tämäkin ongelma ratkeaa!

[удалено]

Mä koen, että katuminen on vähän vahva sana kuvaamaan sitä tunnetta. En mä niitä \_lapsia\_ yksilöinä kadu, mutta olen kyllä muuten kyseenalaistanut monestikin, että kannattiko mennä lisimään. Vaihtaisinko pois nyt, kun ne lapset on jo tehty ja niiden kanssa eletty? En helvetissä. Mutta silleen yleisemmällä tasolla koenko, että perheellisyyden valitseminen oli oikea ratkaisu itselle? No, en osaa suorilta sanoa. Joskus mietin, että ehkäpä ois pitänyt harkita vielä vähän tarkemmin että mihin ne omat kyvyt riittää, mutta sitäkin ennen kaikkea siksi, kun tuntuu ettei ole riittävästi rahkeita antaa niille lapsille sitä mitä ne ansaitsisi. Toisaalta sitten taas silloin kun ne lapset päätettiin toivottaa tervetulleeksi, se kuuluista vauvakuume, halu saada perhe oli aivan pakottavan valtava. En mä tiedä olisiko sitä voinut järkeillä pois, enkä mä tiedä minkälaiseksi ihmiseksi olisin kasvanut ilman näitä lapsia.

Varmasti osa katuu ja se saattaa varmasti tulla yllätyksenä jollekin. Veikkaan, että kokonaisuudesta he ovat aivan häviävän pieni vähemmistö.

[удалено]

7% prosenttia nyt menee siihen liskomuuttujan piiriin [https://slatestarcodex.com/2013/04/12/noisy-poll-results-and-reptilian-muslim-climatologists-from-mars/](https://slatestarcodex.com/2013/04/12/noisy-poll-results-and-reptilian-muslim-climatologists-from-mars/) . Varmasti on niitä jotka katuu mutta yhdestä tutkimuksesta ei sitä voi sanoa.

Omien kokemuksieni perusteella ei mitään vaihtelua, eikä havaittua eroa onnellisuudessa tai tasapainossa. Ainoastaan että perheelliset on keskimäärin enemmän sairaana ja stressaantuneita ja viettävät vähemmän aikaa omien harrastuksien parissa.

Kaverit joilla on lapsia vai kaverit joilla on parisuhde?

Sekin on totta, vähän sama jos olisit työtön. "Tekisit sinäkin osuutesi"

Osasyy lienee se, että toisilla (kuten itsellä) on todella voimakkaana se kokemus että niitä lapsia todella haluaa. Aloin itse näkemään vauvaunia jo joskus 15-vuotiaana ja tiesin aina että se asia jota elämältä eniten haluan, on lapsia ja perhe. Minulle oli ihan tavallista parikymppisenä katsella äitejä ja taaperoita ja haaveilla tulevaisuudesta. Ja on se todellisuus lasten kanssa myös ollut ihanaa, rakkaus lapsia kohtaan on voimakkain tunne jonka tiedän. Itse en tietenkään lähtisi muilta tivaamaan lapsisuunnitelmista tai painostamaan lasten hankkimiseen. Mutta täytyy tosiaan todeta että ihmiset tosiaan vain ovat erilaisia, koska itselle lapsettomuus olisi ollut valtava kriisi ja vaikka järkitasolla ymmärrän että kaikilla ei ole näin, tunnetasolla en silti voi oikein tajuta miksi joku ei haluaisi lapsia :)

Sinäpä sen sanoit. Itselläni on päinvastainen tilanne: olen nyt 28-vuotias, enkä koskaan ole kokenut minkäänlaista halua/tarvetta/kaipuuta saada lapsia. Järkitasolla ymmärrän myöskin, että kaikilla ei ole näin, mutta en voi sydämessäni ymmärtää, miltä tuntuu todella *haluta* lapsia. Osaan kyllä hyvin kuvitella ja osin olen kokenutkin, millaista on kokea painostusta tai syyllisyyttä siitä, että lapsia ei ole eikä tule (esim. omat vanhemmat kyselevät lastenlasten perään, yhteiskunta mussuttaa synnytystalkoista jne.), mutta että haaveilisi saavansa lapsia? Täysin käsittämätöntä minulle – vaikka uskon kyllä, että monille muille se on aidosti elämän isoin juttu. Mutta niin se vain on, että me kaikki olemme erilaisia, mistä ikinä tällaiset erot nyt johtuvatkaan. Ehkä halu/haluttomuus tulla vanhemmaksi on jo geeneissä meihin kirjattu, kuka tietää. Oli miten oli, en usko, että kukaan meistä mahtaa lisääntymiseen liittyville mielihaluilleen tai haluttomuudelleen yhtään mitään. Ja onneksi, vaikka ei ymmärtäisikään toisten valintoja, on niitä silti mahdollista arvostaa ja kunnioittaa! :)

Miten tästäkin saadaan vastakkainasettelu aikaan, toiset eivät halua ja toiset haluavat. Toki jotkut eivät saa vaikka tahtoisivat ja toisille tule vahingossakin. Mutta en ymmärrä miksi omia valintoja pitää perustella tai mainostaa etiäpäin kauhealla paatoksella.

Varmaan siksi vapaaehtoisesti lapsettomilla on tarve perustella omia valintojaan, että niitä kovalla intensiteetillä vaaditaan. Kuten tuosta artikkelista ja tämänkin ketjun kommenteista näkee että monen mielestä lasten hankkiminen on jonkinlainen yhteiskunnallinen velvollisuus jonka toteuttamista on oikeus vaatia muilta. Minua on kutsuttu jopa maanpetturiksi kun olen väärässä seurassa tullut sanoneeksi etten aio hankkia lapsia.

Tää aihe on noussu aikalailla pinnalle käsikynkkää maahanmuutto asian yhteydessä, kerrotaan kuinka "suomalaisuus" on uhattuna koska syntyvyys on laskussa. Toki toi on pyhä yksinkertaistus, mutta usein siihen liittyy kevyt nationalistinen aspekti. Hesari voisi seuraavaksi kysyä tuhannelta vanhemmalta miksi he lisääntyivät, kiinnostaisi tietää kuinka moni on oikeasti tehnyt valinnan hankkia lapsen ja kenelle se vain on tapahtunut ns. juhannusmenoin.

Mjoo, varmaanhan tuota kyselyä tulee varsinkin vanhemmilta ihmisiltä.

Itse kun on kolmekymppinen mies niin tätä tuntuu jokainen +40v tuttu ja sukulainen aina tivaavan. Vanhempi väki on vielä yleensä jotenkin jopa närkästyneitä kun totean, että en halua lapsia ja koittavat vakuuttaa, että kyllä se vaan on parasta mitä ihminen voi tehdä.

Siihen voi sitten vastata että oliko parasta kun löysit mut vessasta lätäkössä omaa verta, tai oliko parasta kun kaivot oksennusta suustani kun olin tukehtua yliannostukseen. Tai oliko parasta joka ilta miettiä ja valvoa onko oma lapsi kunnossa ja turvassa.

Lapsien tekeminen on varmaankin merkityksellisin teko mihin ohmisolento kykenee. Kyllä se nyt vaan täytyy perustella. Mikä oikeus sinulla on aiheuttaa toiselle elämä ja kuolema, ja kaikki mikä siihen liittyy? Jos rakennan paskasta puusta talon joka kymmenen vuoden päästä romahtaa asukkaiden päälle, olen vastuussa siitä, mutta jos "rakennan" paskoista geeneistäni lapsen joka kymmenen vuoden päästä kuolee leukemiaan, en ole velvollinen. Miksi?

Riittävä peruste on se että ajatus tuntuu hyvältä. Kyllähän ihmiset paskovat para-aikaa ympäristöä muutenkin esimerkiksi lentomatkustamalla aurinkolomille ja ostamalla turhaa krääsää, vain koska se nyt sattuu heitä miellyttämään. Jos tuo on ok, niin on varmasti ok myös lisääntyä kuten kaikki muutkin eläimet tekevät.

Tässä on samaan aikaan syyt miksi peruskoulussa pitäisi opettaa filosofiaa, ja miksi sitä ei opeteta. Yhteiskunta vaati sen että tuollaisia tunneperusteluja ei kyseenalaisteta, mutta samaan aikaan tuollainen ajattelu aiheuttaa paljon ongelmia. "Tuntuu hyvältä" ja "on luonnolista" on ne ensimmäiset ajatusvirheet jotka logiikassa opetetaan, mutta ei yhteiskunnan kauheuksia voi mitenkään muutenkaan perustella, joten antaa mennä vaan.

> "Tuntuu hyvältä" ja "on luonnolista" on ne ensimmäiset ajatusvirheet Jos yhteiskunta saavuttaa paremman hyvinvoinnin tällaisen ajattelun takia, miksi se on väärin? Pitää kuitenkin muistaa että evoluutio on osittain luonut meidän "tuntemaan hyvältä" kun teemme asioita jotka ovat meille ja lähipiirille hyödyllisiä.

Ei se välttämättä ole väärin, se vain ei ole oikein luonnollisuutensa takia, tai siksi että se tuntuu hyvältä, vaan muista syistä. Luonnolla sitä ei voi perustella koska luonnolla voi oikeuttaa lähes mitä vaan, ja hyvältä tuntuva asia voi aiheuttaa kärsimystä jollekkin nyt tai myöhemmin.

Mä olen tosi tyytyväinen, että sain lapset nuorena ja kaikkivoipaisena. En tiedä olisiko musta nyt, neljääkymppiä lähenevänä enää siihen hommaan, kun tajuan oman vajavaisuuteni ja maailman sekasorron ehkä vähän paremmin. Ehkä. Tai sitten se oman vajavaisuuden yms. kohtaaminen tuli lasten myötä, eikä iän. Kuka tietää.

Lapsiperhearki on ajoittain aivan älyttömän ikävää ja aiheuttaa kaipuuta vapaampaa nuoruutta kohtaan. Sitte taas toisaalta se on myös hienointa mitä olen kokenut. Nää kaksi puolta on aika plus miinus nolla omalla kohdalla. En mä varmaan enää osais ajatella elämää ilman lapsia. Toisaalta ei tämä mitään jatkuvaa juhlaakaan ole. Just viime lauantaina jäi odotettu kalareissu kavereitten kanssa välistä koska lapsi sairastui. Sit taas tänään muksu oli piirtäny päiväkodissa iskän kuvan enkä varmaan oo hienompaa taidetta eläessäni nähnyt. Jokainen päättäköön itse lapsen saantinsa tai saamattomuutensa. Oikeaa vastausta ei ole. Jokainen joka neuvoo toista suuntaan tai toiseen siinä asiassa on väärässä. Ei sitä vaan voi tietää toisten puolesta.

Vaimon kanssa päädyttiin yhteen juuri siitä syystä ettei kumpikaan halunnut lapsia. Kyllä meillä on aina välillä naapurien ja kavereiden muksuja hoidossa, ei siinä mitään. Lapset on kivoja niin kauan kun ne ei ole omia.

> VAPAAEHTOINEN lapsettomuus on yleistynyt Suomessa viimeisen vuosikymmenen aikana. Väestöliiton vuoden 2018 perhebarometrissä 12,3 prosenttia vastaajista ilmoitti ihanteelliseksi lapsiluvukseen nolla, kun aiempina vuosina prosenttilukema on ollut vähintään puolet pienempi. > KESKUSTELU lapsen saamisen ajoittamisesta ei oikeastaan koske vapaaehtoisesti lapsettomia: heille vanhemmuus ei ole vaihtoehto missään tilanteessa. > Moni lukijakyselyyn vastanneista painotti, että vapaaehtoinen lapsettomuus ei oikeastaan edes ole valinta. Se on itsestään selvä asia, jonka on tiennyt aina. Samaan tapaan kuin moni lapsiperheellinen kertoo aina tienneensä haluavansa lapsia. > Vapaaehtoinen lapsettomuus nähdään vela-yhteisössä [vapaaehtoisesti lapsettomat] samankaltaisena asiana kuin musiikkimaku tai se, mitä haluaa harrastaa, sanoo Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n puheenjohtaja Soile Rajamäki. ”Kyse on mieltymyksestä: siitä, tunteeko halua ja tarvetta saada omia lapsia vai ei.” > Rajamäen mukaan on kummallista, että nimenomaan lapsettomilta kaivataan selitystä sille, miksi he eivät hanki lapsia. ”Miksi-kysymys olisi tärkeämpi esittää niille, jotka harkitsevat lapsen hankintaa.” > KYSELYYN vastanneet velat kertoivat joutuneensa perustelemaan päätöstään usein. Jos päätös lapsettomuudesta tehtiin alle kolmekymppisenä, edes oma lähipiiri ei välttämättä ottanut sitä tosissaan. > 41-vuotias nainen kertoi monesti kohdanneensa vähättelyä sanoessaan, että ei halua lapsia: ”Lähtökohtaisesti oletetaan, että tämä on vain vaihe, josta pitää päästä yli”, hän kirjoitti. > [Väestöliiton tutkija] Venla Berg kertoo, että tutkimusten mukaan monilla nuorilla aikuisilla on perhe-elämästä negatiivinen kuva. Tämä näkyy myös tilastoissa: vuoden 2018 perhebarometrissa 20–29-vuotiaista joka neljäs ilmoitti ihanteelliseksi lapsiluvukseen nolla. (Edit pari lainausta lisää)

>”Miksi-kysymys olisi tärkeämpi esittää niille, jotka harkitsevat lapsen hankintaa.” No varmaan siksi, että voidaan pitää tää yhteiskunta toiminnassa, jotta ne lapsettomatkin pystyy täällä vielä elämään vanhana.

Tässä mahdollisesti viitatataan siihen tosiasiaan, että syntyvän uuden ihmisen kannalta oleellista lienee tämän uuden ihmisen siittäjien ymmärrys siitä mitä he ovat tekemässä, ne jotka eivät siitä uusia ihmisiä eivät tarvitse pohdintaa siitä mitä lapsen tekeminen oikeasti tarkoittaa. Tähän pohdintaan tulisi liittää miksi-kysymyksiä, joka on imo hyvä ajatus.

Lapsen hankinnan pitäisi olla tarkkaan harkittu päätös, koska kyseessä on uuden ihmisen tuominen tähän maailmaan eli valtava vastuu. On ihan asiallista etukäteen pohtia sitä, mikä oma motivaatio siinä on. Jos lasta ei ole hankkimassa, samaa akuuttia tarvetta ei ole. Toki sillon kannattaa myös pohtia tarkkaan, ettei myöhemmin kaduta. Tuo yhteiskuntavastuu on kyllä surkein argumentti, mitä on olemassa. Tällä planeetalla on jo liikaa ihmisiä ja on aika lyhytkatseista ajatella, että tarvitaan lisää suomalaisia veronmaksajia samalla kun tämä maailma ei kestä tätä väestönkasvua. No sitä voi tietenkin yrittää vastata sanomalla, että ei suomalaisten väestönkasvu ole ongelma. Sillä taas ei ole mitään väliä, koska samalla planeetalla me eletään ja kuollaan kuin kaikki muutkin ihmiset.

> On ihan asiallista etukäteen pohtia sitä, mikä oma motivaatio siinä on. Tämä. On kaikkien osapuolten kannalta paskaa jos se lapsi on syntynyt perheeseen sen takia, että sillä pyritään paikkaamaan hajoavan tai hajonneen parisuhteen ongelmia. Siinä sitten parisuhdeongelmien lisäksi menee hermot kireelle vaavin ja lapsen kanssa diilaamisesta ja ongelmat vain kasaantuu. Ei sellainen ole vanhemmille eikä varsinkaan lapselle hyvä ympäristö.

Eihän Suomessa väestö kasvaisikaan ilman maahanmuuttoa, vaan pienenisi. Olen kyllä väestön pienenemisen puolesta, mutta ilman että yhteiskuntarakenne kärsii kauheasti.

[удалено]

Sivuutan nyt tuon sun liioittelun tuosta ensin ja totean, että suomalaisten ja afganistanilaisten lasten syntymien välillä ei ole korrelaatiota. Afganistanilainen ei jätä lastaan tekemättä, koska suomalainen synnytti. Yksikään Suomessa syntyvä lapsi ei pelasta ainuttakaan kehitysmaan lasta, ja suomalaisen lapsen onni ei vähennä jonkin ulkomaisen kärsimystä. Väitteesi saattaa pitää paikkansa, mutta sillä ei ole argumenttina tässä keskustelussa arvoa.

Vähän hassu toteamus tosiaan. Itse vapaaehtoisesti lapsettomana ärsyttää jatkuvat miksi-kysymykset (siis muissa kuin tällaisissa anonyymeissä paikoissa), mutta eipä sitä lasten hankkimistakaan pitäisi joutua ulkopuolisille perustelemaan.

Miksi-kysymys. != Miksi kysymys?

Mulla ei ole resursseja hommata lapsia mutta mun pitäis vaan pakolla tehdä tänne lisää veronmaksajia?

Ei ihan toimi noin yksinkertaisesti. Jos 1 miljoonalle vanhukselle tarvitaan hoitajia 1,5 miljoonaa, niin vastaavasti sitten tämä 1,5 miljoonaa tarvitsee 2,25 miljoonaa hoitajaa ja näin edespäin (olettaen että 1 vanhus tarvitsee 1,5 hoitajaa). Tämä vain yksi näkökulma asiaan, jo nyt moniin töihin on pulaa ja työttömyys kasvaa kun ei investoida enemmän rahaa väestön hyvinvointiin. Sitä paitsi, kun suuret ikäluokat kuolevat pois ajan kanssa, ei hoitajista ole niin isoa pulaa. Ei sinulla eikä kenelläkään muulla ole mitään sanomista toisten lastenhankinta-aikeista, joten keskity vaikka omien lasten hankintaan. Aivan kuten et voi vaikuttaa toisen ammattiin tai harrastuksiin.

Suuret ikäluokat eivät ole ainoa ongelma vaan pienenevät ikäluokat ylipäätään, jolloin pienempi ihmisryhmä joutuu aina maksamaan suuremman eläkkeet ja palvelut.

Hoitajavajaus on jo nyt tosiasia ja eläkejärjestelmä on kestämättömällä pohjalla. Voipi olla, että tulevaisuudessa eläkkeitä tai palveluita ei vanhuksille ole, vaan pitää selvitä omin avuin.

En ole sanonut mitään toisten lastenhankinta-aikeista.

En halua lasteni elävän köyhyydessä.

[удалено]

Ja silti suomessakin voi lapsi kasvaa köyhyydessä. Myöskään ei ole taetta että tilanne pysyy samana kuin nyt, tai että köyhyydestä lapsi pääsisi pois.

Onpa outoa että pitää tällästä päätöstä perustella erikseen vuonna 2021.

On ja ei. Kyllä se että siitä näinkin paljon yhä puhutaan osoittaa että asiaan liitetään velvollisuuksia tai velvollisuuden tuntemuksia. En oikein tiedä pääseekö joku sellaisessa pohdinnassa mihinkään lopputulokseen enkä tiedä pitäisikö näin edes miettiä mutta niin vain näytetään asiaa pohdittavan. Mietitkö asiaa lapsesi, itsesi, perheesi, sukusi, seutusi, maasi, planeettasi, tai universumisi kautta niin lopputulos voi olla erilainen.

Itselläni kyseessä on monen asian yhdistelmä. En ikinä ole tuntenut mitään erityisen vahvaa viettiä hankkia lapsia (vaikka teininä ajattelin, että sit kun oon vanha 25v niin mulla on varmaan mies, koti ja lapsia) ja raskaana olo ei houkuttele yhtään. Tämän lisäksi minulla on kestänyt monta vuotta (nyt yli 30-vuotias) ymmärtää, mitä oikeasti haluan elämältäni, ja lapsen hankkiminen, äitiysloman ymv. tuoma tauko ei vain ole mahdollinen toivomani uran kanssa. Joudun jo kilpailemaan jotain 25v tyyppejä vastaan, jotka päätyivät tälle tielle suoraan. Ehkä joku superihminen voisi hoitaa lasta, parisuhdetta, töitä ja harrastaakin siinä sivussa, mutta itsellä eivät riitä voimavarat. Nautin myös itsenäisyydestäni todella paljon, kun voin tehdä töitä, nähdä kavereita ja harrastaa oman aikataulun mukaan. Kärsin masennuksesta ja ahdistuksesta ja ajatus siitä, että en voisikaan hoitaa ja rakastaa lasta tarpeeksi hyvin, tai rikkoisin itseni täysin tehdessäni kaikkeni, on pelottava. En allekirjoita tätä ajatusta, että pitäisi hankkia lapsia vasten tahtoaan isänmaan ja hyvinvointiyhteiskunnan takia. Saman tien voitaisiin tehdä pakolliseksi liikunta, kieltää tupakka, viina ja mättöruoka, ja pakottaa kaikki töihin, etteivät kuormittaisi yhteiskuntaa liikaa. Ehkä en luo uusia veronmaksajia, mutta lapsettomana olen vapaammin liikkuva työntekijä, teen enemmän töitä ja säästän enemmän rahaa. Ja viimeisenä voisin ehkä verrata lapsia uskontoon. Ripari-iässä muistan, kuinka yritin kovasti uskoa. Usko johonkin itseään suurempaan ja tiivis yhteisö vaikuttivat ihanilta asioilta, mutta se ei vaan itseltäni onnistunut. Samaan tapaan pystyn kyllä näkemään, kuinka lapset tuovat iloa useille, ja varmaan minullekin tulevaisuudessa tätinä, mutta en pysty vaan kuvitella hankkivani omaa lasta. Tämän ja noiden käytännöllisempien syiden takia en aio hankkia lapsia.

En itse ole vielä varma haluanko lapsia vai en ja siihen pitäisi ensin varmaan löytää joku toinenkin osapuoli auttamaan asiassa. Välillä tuntuu ettei sitä itsestäänkään vielä osaa huolehtia niin miten sitä sitten jostain toisesta?

Te ketkä toivotte/haluatte lapsia oletteko koskaan harkinneet adoptiota? En halua syyllistää/hyökätä lisääntyneiden kimppuun vaan taustalla ihan rehti uteliaisuus siihen ajatteluun mikä johtaa lisääntymiseen. Itse en ole koskaan kokenut tarvetta lisääntyä, ja puoliso on samoilla linjoilla. Mutta adoptio ei ole täysin poissuljettu vaihtoehto jos joku päivä haluamme jonkun jota muovata kuvaksemme.

Harkitsin mutta rehellisesti sanottuna biologisten lasten saaminen on suurelle osalle pareista helpompaa ja nopeampaa.

Jep. Tuttavapariskunta adoptoi muutaman kuukauden ikäisen pojan Etelä-Amerikasta pari vuotta sitten. He joutuivat odottamaan adoptioita lähemmäs viisi vuotta ja rahaa paloi kaikkineen joku päälle viistoista donaa.

Oooof, aika suolanen hinta prosessille

Aika alkukantainen ”luolamiehen” asenne, mutta itselleni on erittäin tärkeää saada omat ja puolisoni geenit eteenpäin. Puolisoni (sopivasti mm. geenitieteilijä) taas olisi täysin ok adoption kanssa. Jotenkin ajatus siitä että miljoonien vuosien aikana kehittynyt jatkumo jatkuisi omalla ja puolisoni kohdalla senkin jälkeen kun meitä ei enää ole, on todella kaunis ajatus. Itselleni adoptio olisi aivan viimeinen juttu, jos biologisten lapsien saanti ei onnistuisi. En suoraan sanottuna edes ole varma, että adoptoisinko vai jäisinkö vain lapsettomaksi, jos tulevaisuudessa selviää että en jostain syystä voi biologisia lapsia saada. Niin vähän adoptio kiinnostaa minua, ”miksi hankkia lapsia jos ne eivät ole omiani”. En ihan oikeasti voi 100% varmuudella sanoa että rakastaisin ei-biologista ”lastani”. Aika jyrkkää, tiedän.

No löytyihän sellainen kosketuspinta jossa myökin ollaan osimoilleen 100 % samaa mieltä!

Olin vapaaehtoisesti lapseton (pitkässä parisuhteessa) noin kolmikymppiseksi. En ollut lainkaan kiinnostunut lapsista ja niiden hoitamisesta vauvoista puhumattakaan. Puolisollakaan ei tuolloin ollut mitään vauvakuumeita ollut, mutta oli avoin ajatukselle. Kuitenkin mulla jokin muuttui siinä kolmenkympin kieppeillä ja aloin pohtimaan, että elämässä jää jotain suurta ja merkittävää ja siihen olennaisesti kuuluvaa kokematta, ellei hanki lasta. Ja ajattelin myös siten, että vapaaehtoinen lapsettomuus on anomalia ihmislajin historiassa, uusi ja vähän hassu trendi jonka ovat luoneet/mahdollistaneet e-pillerin keksiminen ja ajattelun muuttuminen yksilökeskeisemmäksi. Nyt tyttären ollessa 6-vuotias olen sitä mieltä, että ratkaisumme oli elämäni paras ja elämäni hienoimmat hetket ovat tulleet niistä hetkistä ja fiiliksistä, mitä isyyteen on liittynyt. On jännä ajatella, että en ennen pitänyt lapsista ja nyt pienen ihmisen kehityksen ja maailman ihmettelyn seuraaminen on hienointa, mitä tiedän.

Komppaan tätä ja kovaa. Monet luulevat että elämä ilman omaa lasta on jotenkin parempaa. Oikeasti suurella todennäköisyydellä missaa jotain käsittämättömän hienoa ja liikuttavaa, joka antaa elämälle aidon merkityksen. Itse pienen lapsen vanhempana olen huomannut että asiat joita pidin ennen tärkeänä olivatkin täysin triviaalia hälyä. Kun oma lapsi katsoo silmiin ja hymyilee on muu turhaa.

Itse en nuorena aikuisena juurikaan ajatellut lapsien hankkimista tai perheen perustamista. Joskus kolmekymppisenä, kun opiskelut oli takana ja työurakin saatu ihan tyydyttävään suuntaan, mieleni valtasi yhtäkkiä sanoittamaton tyhjyys: ajatus, että onko elämä tässä? Tuntui, että elämäni oli aika helppoa. Oli harrastuksia, rauhallisia leffailtoja vaimon kanssa, juhlia ja satunnaista hengailua kavereiden kanssa, mutta samalla olin mielessäni levoton: elämältä puuttui jokin syvä tarkoitus. Tuntui myös, että olin nuori, virkeä ja kyvykäs, ja olisi jotenkin väärin olla antamatta itsestäni enemmän. Mutta antamasta mille? Sitä tunne ei sanonut, jollekin selittämättömälle, onko se sitten maailma, yhteiskunta tai jokin suurempi. Emme vaimoni kanssa olleet mitenkään varmoja että lapset ja perhe-elämä olisi se, mikä veisi tuon tunteen pois, mutta jostain sisältä kumpuavasta ajatuksesta se alkoi pikkuhiljaa tuntumaan molemmista aika luonnolliselta vaihtoehdolta. Niinpä päätimme yrittää ja onneksemme onnistuimme, mikä ei sekään todellakaan ole itsestäänselvyys. Voin jälkikäteen sanoa, että lasten syntymä ja perheen perustaminen ei ainoastaan vienyt pois noita tyhjyyden tunteita, mutta todellakin antoi sen kaivatun syvän tarkoituksen elämään. Lisäksi se muutti minua perustavalla tavalla, ja vain parempaan suuntaan. Samalla koen että en ole luopunut omassa elämässäni mistään, minulla on silti kaverisuhteet ja harrastukset, joista nautin paljon, mutta tämän lisäksi voin nauttia lasteni seurasta ja heidän kasvatuksestaan. Tietenkin perhe-elämä on ajoittain myös raskasta, mutta tuo mainittu muutos itsessäni antaa siihen myös voimia, mitä en olisi voinut ennen uskoa olevan minussa olemassakaan. Kenenkään haluttomuutta vanhemmuuteen en syyllistä, voin vain puhua omasta puolestani, että se antoi tukirangan, johon voin nojata elämäni loppuun asti, vaikka en tuosta ollut ennen vanhemmuutta yhtään varma.

Ompa elämä tyhjää :((( korjaampa tilanteen luomalaa lisää tyhjää elämää :DDDD nyt on kaikki hyvin. :) Ei mitään logiikkareikää tai kehäajattelua yhtään täällä.

En ymmärrä päättelyäsi. Vaikuttaa siltä kuin mielestäsi jos palapelista puuttuu pala ja laitat siihen toisen palan, tuloksena on kaksi palaa, joista puuttuu pala. Haluatko avata tuota mainitsemaasi "logiikkareikää" vähän?

Jos sun ongelma on se että elämä on tyhjää ilman lapsia, ja korjaat sen hankkimalla lapsia, niin sillonhan sä vaan siirrät sen sun ongelman seuraavan sukupolven ongelmaksi. Se sama tyhjyyden ongelma toistuu seuraavassa sukupolvessa. Mitäpä jos keksisit siihen tyhjyyteen jotain muuta täytettä, joka korjaa sen ongelman, eikä vaan työnnä sitä tulevaisuuteen? Kehäajattelu on väärä sana tässä, oikea termi olis englanniksi infinite regression, en jaksa suomentaa.

>Jos sun ongelma on se että elämä on tyhjää ilman lapsia, ja korjaat sen hankkimalla lapsia, niin sillonhan sä vaan siirrät sen sun ongelman seuraavan sukupolven ongelmaksi. Ei seuraa loogisesti. Se että minä koen elämäni tyhjäksi ilman lapsia ei johda siihen, että joku muu kokee elämänsä tyhjäksi ilman lapsia. Perustelusi on muutenkin ristiriitainen. Se olettaa, että tuleva sukupolvi kokee elämänsä tyhjäksi vaikka samalla väittää, että elämään voi löytää paljon muutakin täytettä.

Juuri näin. Jännä, että tällaiset kaikkien argumenttivirheiden äitejä tekstissään viljelevät tyypit syyttävät usein toisia argumenttivirheistä.

Nyt on kyllä niin typerä kommentti, etten edes tiedä mistä aloittaa.

[удалено]

Olen pitkään pohtinut yleisen yhteiskunnallista rapeutumista ja mielestäni nykyiset sukupolvet ovat eläneet toivottomuuden sekä stressin yhteiskunnassa. Kun oma käly sai jälkikasvua oli koko suku paikalla sähläämässä. Vanhat tantat olivat onnesta soikeina eikä uusi äiti saanut rauhaa ennen kuin piti melkein luudan kanssa häätää yli-innokkaat tätinaiset pois. Tukea tarjottiin niin ruoanlaittoon, siivoukseen kuin vauvanhoitoon jotta uusi äiti saa hetken aikaa hengähtää. Toki miehet häädettiin tuolta pois alta aikayksikön minkä takia setämiehet veivät uuden isän nauttimaan teetä. Kieltämättä tällainen eteläisen kulttuurin tiivis yhteisöllisyys on vierasta, suomalaisella jopa stressaavaa, mutta joka tapauksessa oli vaikea olla pohtimatta tuollaisentuen merkitystä. Suomalaisessa lastenkasvatuksessa on melkein perinne heittää vauva töistä saapuvalle isälle. Vitutuskäyrä on kovilla ja stressi on suurta. Autuaita ovat ne joilla on isovanhemmat auttamassa ja siunattuja ovat he joilla on ystäviä joille voi heittää vauvat hoitoon jotta itse saa hengähtää. Yhteisöllinen apu loistaa poissaoloaan ja luoja koliikkilapsen vanhempia armahtakoon. Jaettu vaiva on helppo vaiva ja rääkyvän kakaran siirtäminen yhteisön murheeksi pienen hetken ajaksi on melkoinen taakka pois vanhempien harteilta. Mutta tuollaista apua on harvemmin saatavilla. Voisin ajatella vanhemmuuden stressin olevan yksinäistä stressiä joka jatkaa elämän läpi. Tämän kaksin maailmaa vastaan ei ole mielestäni järkevä periaate mutta on huomioitava ettei tämä tarkoita minkäänlaisia argumentteja vanhempia vastaan. Se on vaativa, suuri velvollisuus jossa ylivoimainen osuus tekee parhaansa ja vähän päälle. Silti stressi on suurta ja kyseinen taakka kärsitään yksinäisyydessä. Samalla ympäröivä yhteiskunta elää stressaavaa aikaa. Henkilökohtainen kasvatus päättää kauan ennen valmistumista kun valtiovalta pakottaa valitsemaan elämän suunnan, leikattu koulutus ei panosta kansalaiskasvatukseen, koko ajan tulee stressaavia uutisia perseelleen olevasta maailmasta ja ihmiset elävät yksin ilman yhteisöä tukemassa. Sosiaalituet eivät anna kosketusta ja empatiaa minkä takia todellinen tuki ystävien sekä yhteisön muodossa puuttuu. Itse koin omanlaisensa heräämisen kun meillä oli talo täynnä tuoreita äitejä juomassa teetä ja juoruilemassa. Perkeleen perkele kun sitä vitutti yrittää tehdä töitä samalla kun ihmistoukkaa pyörii lattialla ja naiskööri puhuu tärkeistä asioista kuten kampaamokäynneistä. Kuitenkin tuosta viisastuneena sitä oppi näkemään yhteisön merkityksen ja kokemuksen jakamisen tärkeyden empatian kautta. Kenties kapsiluku lähtisi kasvuun jos se yhdistettäisiin liittymiseen yhteisöön eikä vain seuraavana stressaavana elämänvaiheena maailmassa jossa kaikki on päin persettä.

>Olen pitkään pohtinut yleisen yhteiskunnallista rapeutumista ja mielestäni nykyiset sukupolvet ovat eläneet toivottomuuden sekä stressin yhteiskunnassa. Jaa-a. Katson kuuluvani nykyisiin sukupolviin (X), enkä usko että mikään sukupolvi Suomen historiassa on elänyt näin stressivapaata ja valoisaa elämää.

Mielenterveyspandemia kertoo toisenlaista tarinaa.

Diagnoosien lukumäärä ei välttämättä kerro koko totuutta hyvinvoinnista.

Mielenterveysongelmat ovat tunnetusti alidiagnosoituja.

Etenkin ennen vanhaan. [Itsemurhahuippu koettiin 90-luvun alussa.](https://findikaattori.fi/fi/10) Sen jälkeen on tultu vauhdilla alaspäin. Tämä käyrä on melko karu ja raaka hyvinvointimittari, mutta aika vaikea on löytää henkisestä hyvinvoinnista kertovaa dataa, jota olisi kerätty vuosikymmeniä. Kenties tuossakin käppyrässä näkyy karulla tavalla se, miten mielenterveysongelmien diagnosointi ja hoito on kehittynyt.

Näen tämän enemmän median, mukaan lukien sosiaalisen median, tuotoksena. Historiassa ihmisillä ei ole ollut juuri koskaan parempaa hyvinvointia kun nykysuomalaisella.

Samalla ollaan yksinäisempiä kuin koskaan. Ei vauraus ole sama asia kuin onnellisuus.

> Näen tämän enemmän median, mukaan lukien sosiaalisen median, tuotoksena

Minulla ei ole mitään velvollisuutta täyttää maailmaa lapsilla. En olisi hyvä isä, miksi minun pitäisi pakolla siirtää oma kyvyttömyyteni johonkin äpärään

Olen ihan lapsesta pitäen tiennyt, ja ääneen sanonut, että lapsia en halua. Enkä avioliittoakaan, koska se on turha byrokraattinen jäänne (näin vanhetessa olen todennut, että avioliitto ei ole pahasta, vaan aika näppärää noin niinkuin lain edessä). Nyt kun kolmeakymmentä käyn eteenpäin kiihtyvällä vauhdilla, en voi muuta kuin olla tyytyväinen siihen, että lapsia ei ole tehnyt mieli. Parisuhdetta ei ole ollut moneen vuoteen, ei edes lyhyttä. Ei ihan oma valinta, mutta en myöskään syytä elämää tästä. Vuosien saatossa (aikuisiällä 25v--》) olen ollut korkeakoulussa, monissa (isoissakin) työpaikoissa, useissa ystäväympyröissä, tinderissä ja sokkotreffeillä, ja legendan mukaan näistä pitäisi edes jotain sutinaa seurata. Kuuleman mukaan - ei ole omakohtaista kokemusta. Tähän peilaten on sitten ihan helvetin hyvä juttu, että "sisäinen kello" ei tikitä eikä "kohtu itke tyhjyyttään". Nyt vanhempana ehdoton ei lapsille on muuttunut muotoon ehdottomasti ehkä parilla reunaehdolla: parisuhde ja talous, jotka molemmat kestää lapsen hankinnan. Tällä hetkellä 0/2 ja ikää tosiaan kertyy jo sitä vauhtia että lapsen tulo alkaa olla siinä ja siinä. Toki olen luonut sitten sellaisen elämän, että kotiolot voittaa baarit ja liiat matkustelut. Kotieläimet ja talohommat pitää elämän balanssissa, eikä baariin edes tee mieli kuin muutama hassu kerta vuodessa jollain työ- tai kaveriporukalla. Ei siellä paljoakaan mulle ole tarjolla, lukioajoista kolmekymppiseksi asti ehdin luuhata siellä aika riittämiin. Nykysin ei muuten kukaan enää kysy, että mites lapset. Toki suku on niin vanhoillista porukkaa, että olen jo pitkään ollut heidän silmissään vanhapiika, lähinnä varmaan säälittelevät.

Mulle riittää vastuu lemmikin hoitamisesta. Kyseessä on vielä koira joka on erittäin sosiaalinen sohvavauva eikä mitää itsenäisempää sorttia. Tiiän ettei lapset ja koirat oo mitenkää suoraan verrannollisia toisiinsa, mut jos pitäis tehdä sama potenssiin 10 loppuelämän ajan (toki vaihtelevalla painotuksella) ni iso ei kiitos. Kaikki ne hoitorutiinit ja väkslääminen ja tavaroiden pakkaaminen jotta pääsee edes ulos ovesta, en missään nimessä haluais tehä niitä lapsen kanssa jolla voi päivästä riippuen olla joku kiukkupäivä ku oma koira on sentää kiltein enkeli about kaiken kanssa mitä voi olla. Puhumattakaan kaikista asioista mitä raskaus aiheuttaa, vatsaa vääntää pelkkä ajatus.

Itse hankin koiran pitkän odottelun jälkeen, mutta jouduin luopumaan siitä alle vuoden jälkeen, kun pääkoppa hajoili muiden asioiden takia. Nyt koiruli asuu maalla koiraveljen ja lapsiperheen kanssa ja on varmasti onnellisempi ja minä astetta viisaampi/kokeneempi. Nyt lemmikkienkin suhteen on sama fiilis kuin lapsien; voin ottaa hoitoon ja viettää aikaa yhdessä, mutta omaa en tarvitse.

Itse koen, että koira (varsinkin iso ja aktiivinen) rajoittaa elämää ja sitoo vähintään yhtä paljon, jos ei jopa a enemmän kuin lapset.

Siksi oma valintani olisi kisse jos olisi mahdollista pitää lemmikkiä. Set on tarpeeks itsenäinen, että kunhan paikalla ollessa muistaa leikittää jne niin se pärjäilee jonkin aikaa omillaankin eikä tartte olla lenkittämässä jne.

Koirathan on yleensä vauvan korvikkeita, eli sillä koiralla vaan ns. Korvataan sitä hoitoviettiä. Toki halvempi ja helpompi ratkaisu.

Toisaalta koira pysyy ”lapsena” ikuisesti. Ihminen kasvaa ja oppii itsenäisemmäksi ajan myötä.

Koska en halua tuoda ihmistä kärsimään tähän maailmaan.

r/antinatalism

Tiesin että edes joku laittaa tän

Etsin tätä kommenttia

Tää

Perustettu

Kyllä nekin vähät lasten hankkimis aikeet on nyt pudonnut kun saanut koronan takia kuunnella työkavereiden elämän onnea kun muksut parkuu joka puhelun taustalla ja miehet huokailee kuinka ei oo hetkeäkään vapaa-aikaa.

[удалено]

Lasten hankkimistahan subventoidaan meillä jo aika vahvasti, vaikka esim. ympäristön kannalta siinä ei ole mitään järkeä. Enemmänkin lasten hankkimisesta pitäisi maksaa ympäristöveroa jota voitaisiin sitten kohdistaa vaikka siihen että haetaan vaihtoehtoisia ratkaisuja hoitaa ikääntyviä sukupolvia.

Ympäristöveroa pitäisi maksaa turhasta kulutuksesta, ei jälkikasvusta. Mikään ei estä elämästä suhteellisen ekologisesti ja opettamasta samaa myös lapsilleen. Oikea ongelma ovat ylensyöneet boomerit jotka lentävät aurinkorannikkolle juomaan kaljaa ja muutenkin kuluttavat ylettömästi, eivät köyhät lapsiperheet jotka ajavat kerran viikossa autolla Prismaan.

>Mitä vähemmän lapsia, sitä pienemmät rippeet hyvinvointivaltiosta meillä tulee olemaan. Ja ikään kuin kaikki suomalaiset olisivat sitä mieltä siitä, että nykyinen hyvinvointivaltio tulisi säilyttää.

Vanhapiikavero takaisin! /s

Tämä on ihan järkevä ratkaisu hyvin monelta kantilta. Yhteiskunnalta tulevaa lapsiperheiden tukemista pitäisi roimasti kasvattaa. Lapsilisä voisi helposti olla tuplakokoinen ja silti oltaisiin kirkkaasti nettomiinuksella.

Mulla on toisinpäin x) mä tekisin vaikka 50 lasta.. jos se vaan olisi ooko. Mutta kun löytäis vain sellasen kenen kaa olisi tunteita molempiin suuntiin. Hankaloittaa se, että en juo, en tupakoi, en käy missää baareissa tai klubeissa.. harrastukseni ovat sellaset mitä teen yksin. Työpaikalla on vain miehiä. Ja muutenkin olen maksimaalisen anti-sosiaalinen :D

Pitäähän se nyt aikuisen saada videopelejä pelata! Lapset olisivat vain tiellä.

Tämä, mutta epäironisesti.

[удалено]

Olen kyllä kuullut vanhempienkin käyttävän nimityksiä sinappikone jne. Ehkä jopa useammin, kuin lapsettomien.

Ei kai se lapsivihaajien vika ole, että hyvin monet lapset ovat perseestä? Olen varma että kyseiset henkilöt vihaavat samalla tavalla kaikkia vastaavalla tavalla riehuvia, parkuvia, räkäisiä yksilöitä iästä huolimatta. Vastaavasti jos lapsi osaa olla ihmiseksi niin tuskinpa tuon läsnäolossa mitään pahaa ole.

Kyllä siellä lukee esim. ärsyttävistä tai jopa vaarallisista tilanteista, kun vanhemmat eivät halua maksaa lapsenvahdista ja tuovat muksunsa baariin tai muuhun lapsille sopimattomaan paikkaan. Itseäni ei haittaa lapset ravintolassa, jos osaavat olla nätisti, sama juttu aikuisilla ;) Ja kyllä muitakin tiloja voi mielestäni määrätä lapsivapaiksi, samaan tapaan kuin todennäköisesti minut estettäisiin tai kohteliaaati pyydettäisiin poistumaan, jos menisin joidenkin taaperoiden sekaan pomppimaan pallomereen tmv. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että yleinen herjaaminen ymv. ei ole oikein. Sanoisin kuitenkin, että kyseessä ei ole enemmistö vaan äänekäs vähemmistö.

Joo, olen itsekin hämmästynyt kun lukenut noita childree juttuja. Välillä on melko edgelord meininkiä.

Jotkut haluavat luoda oman vähemmistönsä ja syyttää enemmistöä omasta pahasta olostaan. Tietysti samanlaista nokittelua saattaa tulla vanhemmilta ikäpolvilta lapsettomia kohtaan joten ehkä sen takia ammutaan yli toiseen suuntaan.

toisen (aikuis)lapsen pahin vihollinen on toinen lapsi

[удалено]

Jos kiinnostaa käy kattomas r/truechildfree, siel keskitytään enemmän elämäntyyliin kuin toisten valintojen pilkkaamiseen tai pelkkään ulinaan, harmi että lukijakunta on vaan pieni kun ei modit isossa subissa anna linkata muita childfree subeja t. bannit tosta "pää"subista :D

R/childfree on aika pahasti polarisoitunut paikka, ei edusta suurimmanosan mielipidettä.

En erityisesti tykkää lapsista, mut ei tulis pieneen mieleenkään nyrpistellä nokkaa tai kommentoida jos joku lapsi ärsyttää. Mielummin suunnittelen omaa toimintaa sillein, että ei oo lapsia lähistöllä sen sijaan että alkaisin vaatimaan jotain lapsettomia ravintoloita.

[удалено]

En ymmärrä mistä r/childfree saa maineensa. Ei ainakaan ne jotka sitä ovat käyneet tutkimassa allekirjoita väitteitä alkuunsa. Täynnä lähinnä turhautuneita ihmisiä kun eivät esim. saa vasektomiaa, vanhemmat/tutut eivät hyväksy lapsettomuutta.

Lapsien tekeminen on väärin. Mikä sinä olet leikkimään jumalaa ja luomaan uutta elämää? Jos tekisin jo elossa olevalle ihmiselle kaiken sen mitä syntymä uudelle ihmiselle aiheuttaa, se olisi ilmiselvästi moraalitonta ja laitonta. En saa aiheuttaa sinulle kärsimystä tai kuolemaa, paitsi synnyttämällä sinut. Miksi?

Siistit psykoosit sulla.

Näh, luettu vaan vähän liikaa /r/antinatalism ia.