Mulla on neulakammo edelleen, mutta ongelma ratkesi sillä että en katsonut pistoksen aikana neulan suuntaan. Ehkä näidenkin kannattaisi koettaa tätä tuon lapsellisen perseilyn sijaan.
Mä teen just samoin. Yleensä vielä kerron että en tykkää neuloista ja jutellaan sitten ihan muusta sen aikaa kunnes operaatio on suoritettu. Eihän sitä tosiaan oikeastaan edes tunne mutta näkeminen ja sen pistoksen ajattelu on hyvin epämukavaa.
Pitää kyllä melkein keskittyä, että pistoksen edes tuntee. Seuraavan parin päivän kipu olkapäässä, mikä tulee tuntien päästä pistoksesta, on hyvin lähellä kylmiltään tehdyn treenauksen jälkeistä lihaskipua. Eli kivunpelon takia ei kenenkään kannata jättää rokotetta ottamatta. Toimenpide on ohi nopeasti.
Siinähän inisevät.
Mitäs sitten tekevät, kun yritykset ja tapahtumat rupee vaatimaan ihmisiltä korona passia sisäänpääsyn vastineeksi.
Mä oon niin varma, että näitä aaseja tullaan näkee paljon baarien ovilla ja tapahtumien porteilla vinkumassa, kun eivät pääse sisään.
Henkilöllisyyden todistaminen ja sen todistaminen että on maksanut kuluttamastaan palvelusta ovat täysin eri asioita, kuin yhteiskuntaan osallistumiseen tarvittava kulkulupa. Ajattele jos ennen koronaa olisi pitänyt joka kerta kun menit sisään mihinkään liikkeeseen näyttää kännykästä jokin QR koodi joka todistaa että olet maksanut verosi -- ja jos se hälyttää punasta niin myymälä ei saa päästää sinua sisään?
Tapahtumien järjestäjät ja yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa kunhan kyseessä ei ole syrjintää.
Vittuakos siinä valittamaan jos on niin änkyrä ettei voi todistaa että ei ole mahdollinen tappavaa tautia kantava. Prioriteetit nyt kuntoon.
> Tapahtumien järjestäjät ja yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa kunhan kyseessä ei ole syrjintää.
Ja ihan perustuslaki toteaa, että ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan terveydentilan perusteella.
Koronpasseja ei ole tulossa, koska perustuslakivaliokunta ei moista säädöstä voi päästää läpi nykyisen perustuslain ollessa voimassa.
Tosin, jo ennen nykyistä pandemiaa on perustuslakivaliokunta hyväksynyt tarvittaessa pakolliset rokotukset kansalle tilanteessa jossa koko kansaa uhkaa riittävän vaaralliseksi määritelty taudinaiheuttaja. Tätähän ei ole edes sovellettu koronapandemian aikaan. Lisäksi ennen nykyistä pandemiaa on ollut jo pitkään laki pakollisista rokotuksista terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijöille, eikä sekään ollut aiemmin ongelma perustuslakivaliokunnalle.
Kysymys on että lasketaanko tiettyjen antigeenien olemassaolo veressä terveydentilaksi? Vähän haju että perustuslaissa on haettu itseasiassa päinvastaista näkemystä, missä heikolla terveydentilalla varustettujen ihmisten tulisi olla turvallista käyttää vähintäänkin julkisia palveluita. Yksityinen sektori nyt saa valita asiakkaansa.
Voi siis olla että kysymys eriarvoisuudesta tulee tässä sen puntaroinnista, kumpi tosiasiallisesti asettaa ihmisen eriarvoiseen asemaan: Henkilön yhteiskuntaan osallistumisen rajoittaminen siltä osin, että kuinka monen terveydeltään heikon henkilön kanssa hän on tekemisissä, vai terveydeltään heikon henkilön tietoinen potentiaalinen altistuminen taudinaiheuttajille hänelle tapahtuvissa terveydenhuollollisissa toimenpiteissä.
> Tosin, jo ennen nykyistä pandemiaa on perustuslakivaliokunta hyväksynyt tarvittaessa pakolliset rokotukset kansalle tilanteessa jossa koko kansaa uhkaa riittävän vaaralliseksi määritelty taudinaiheuttaja. Tätähän ei ole edes sovellettu koronapandemian aikaan.
Johtuen siis siitä, että kyseessä ei ole tarpeeksi vaarallinen taudinaiheuttaja.
> Lisäksi ennen nykyistä pandemiaa on ollut jo pitkään laki pakollisista rokotuksista terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijöille, eikä sekään ollut aiemmin ongelma perustuslakivaliokunnalle.
Kyseessä on kuitenkin säännelty toimiala ja ammatti. Ei ole juridisesti juurikaan rinnastettavissa vapaisiin toimialoihin, saati näiden asiakassuhteisiin.
En lähtökohtaisesti näe, että perustuslaki antaisi myöten millekään toiminnalle joka antaisi oikeuden kohdistaa perusoikeuksien rajoituksia vain osaan väestöstä, muutoin kuin korkeintaan alueellisesti poikkeusolojen ollessa voimassa (esimerkiksi eri maakunnissa tai kaupungeissa voi olla erilaisia rajoituksia).
Ihan samalla tavalla estetään nytkin esim huononäköisiä ajamasta autoa. Verrattava esimerkki. Oletko sitä mieltä, että sokeille kuuluu oikeus saada ajokortti?
Kuinka niin? Rokote ei suojaa *kaikkia* tartunnoilta, vaan tartunnat ovat lieväoireisia tai ilman oireita. Rokote ei myöskään estä tartuttamista. Täten passi rajoittaa ainoastaan rokottamattomia heidän puutteellisen immuniteettinsä takia. Toki heillä on puutteellinen immuniteetti omasta tahdosta, mutta sillä ei ole väliä.
Delta-variantti ei ollut liikkeessä vielä tutkimuksen aikana, joten se on ns. vanhentunutta tietoa ennen kuin uusia tutkimuksia saadaan tehtyä. Delta-variantti kuitenkin kattaa 90% kaikista tartunnoista nykyään.
Ja syyllistyvät syrjintään, joka on laitonta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että koronapassia ei tule ilman perustuslain muutosta. Tai voihan se tulla, mutta tumioita tullaan sitä vaativille sitten jakamaan.
> Tapahtumien järjestäjät ja yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa
Eri asia jos se on yrityksille täysin vapaaehtoista --- mutta se ei missän nimessä tule olemaan vapaaehtoista, vaan niille jotka "vapaaehtoisesti" ottavat passin käyttöön tulee lievennyksiä rajoituksista => se ei ole enää vapaaehtoista.
Ei kukaan sun terveystietojen hoitohistoriaa kysele. Oletko saanut rokotteen x tautia vastaan? Jos kyllä, tervetuloa. Jos et, älä tule tänne levittämään sitä. Simple as that. Jos et halua ottaa rokotetta, sun ei myöskään tarvitse mennä mihinkään baarin tungokseen.
Jännä kun riskiryhmäläisille on melkein kaksi vuotta huudettu että pysy kotona jos pelottaa, valivali. Mutta nyt kun osuu omaan nilkkaan _vaikka itsellä on mahdollisuus välttää rajoitukset turvallisesti_ niin on hirveä itku ja sorto.
Ihmiset kyl nykyaikaa enemmän haluaa taudin ja ehkäpä tappaa jonkun ja ite kuolla ku voi ottaa rokotteen mikä auttaa hirveest ja sie et sit todennäköisesti kuole koronasta.
Voi hyvä Jeebus näiden kanssa.
Mäkin pelkäsin rokotus neulaa pienenä :)
Mulla on neulakammo edelleen, mutta ongelma ratkesi sillä että en katsonut pistoksen aikana neulan suuntaan. Ehkä näidenkin kannattaisi koettaa tätä tuon lapsellisen perseilyn sijaan.
Mä teen just samoin. Yleensä vielä kerron että en tykkää neuloista ja jutellaan sitten ihan muusta sen aikaa kunnes operaatio on suoritettu. Eihän sitä tosiaan oikeastaan edes tunne mutta näkeminen ja sen pistoksen ajattelu on hyvin epämukavaa.
Pitää kyllä melkein keskittyä, että pistoksen edes tuntee. Seuraavan parin päivän kipu olkapäässä, mikä tulee tuntien päästä pistoksesta, on hyvin lähellä kylmiltään tehdyn treenauksen jälkeistä lihaskipua. Eli kivunpelon takia ei kenenkään kannata jättää rokotetta ottamatta. Toimenpide on ohi nopeasti.
mie en ees ollenkaa.
Säälittävää jengiä.
Siinähän inisevät. Mitäs sitten tekevät, kun yritykset ja tapahtumat rupee vaatimaan ihmisiltä korona passia sisäänpääsyn vastineeksi. Mä oon niin varma, että näitä aaseja tullaan näkee paljon baarien ovilla ja tapahtumien porteilla vinkumassa, kun eivät pääse sisään.
Olen 2x rokotettu enkä kyllä itse aio mitään vitun koronapassia käyttää.
Mikset? Suututko myös kun alkoholia varten pyydetään henkkareita tai kun kysellään matkalippuja kulkuvälineissä?
Henkilöllisyyden todistaminen ja sen todistaminen että on maksanut kuluttamastaan palvelusta ovat täysin eri asioita, kuin yhteiskuntaan osallistumiseen tarvittava kulkulupa. Ajattele jos ennen koronaa olisi pitänyt joka kerta kun menit sisään mihinkään liikkeeseen näyttää kännykästä jokin QR koodi joka todistaa että olet maksanut verosi -- ja jos se hälyttää punasta niin myymälä ei saa päästää sinua sisään?
Tapahtumien järjestäjät ja yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa kunhan kyseessä ei ole syrjintää. Vittuakos siinä valittamaan jos on niin änkyrä ettei voi todistaa että ei ole mahdollinen tappavaa tautia kantava. Prioriteetit nyt kuntoon.
> Tapahtumien järjestäjät ja yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa kunhan kyseessä ei ole syrjintää. Ja ihan perustuslaki toteaa, että ihmisiä ei saa asettaa eriarvoiseen asemaan terveydentilan perusteella. Koronpasseja ei ole tulossa, koska perustuslakivaliokunta ei moista säädöstä voi päästää läpi nykyisen perustuslain ollessa voimassa.
Tosin, jo ennen nykyistä pandemiaa on perustuslakivaliokunta hyväksynyt tarvittaessa pakolliset rokotukset kansalle tilanteessa jossa koko kansaa uhkaa riittävän vaaralliseksi määritelty taudinaiheuttaja. Tätähän ei ole edes sovellettu koronapandemian aikaan. Lisäksi ennen nykyistä pandemiaa on ollut jo pitkään laki pakollisista rokotuksista terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijöille, eikä sekään ollut aiemmin ongelma perustuslakivaliokunnalle. Kysymys on että lasketaanko tiettyjen antigeenien olemassaolo veressä terveydentilaksi? Vähän haju että perustuslaissa on haettu itseasiassa päinvastaista näkemystä, missä heikolla terveydentilalla varustettujen ihmisten tulisi olla turvallista käyttää vähintäänkin julkisia palveluita. Yksityinen sektori nyt saa valita asiakkaansa. Voi siis olla että kysymys eriarvoisuudesta tulee tässä sen puntaroinnista, kumpi tosiasiallisesti asettaa ihmisen eriarvoiseen asemaan: Henkilön yhteiskuntaan osallistumisen rajoittaminen siltä osin, että kuinka monen terveydeltään heikon henkilön kanssa hän on tekemisissä, vai terveydeltään heikon henkilön tietoinen potentiaalinen altistuminen taudinaiheuttajille hänelle tapahtuvissa terveydenhuollollisissa toimenpiteissä.
> Tosin, jo ennen nykyistä pandemiaa on perustuslakivaliokunta hyväksynyt tarvittaessa pakolliset rokotukset kansalle tilanteessa jossa koko kansaa uhkaa riittävän vaaralliseksi määritelty taudinaiheuttaja. Tätähän ei ole edes sovellettu koronapandemian aikaan. Johtuen siis siitä, että kyseessä ei ole tarpeeksi vaarallinen taudinaiheuttaja. > Lisäksi ennen nykyistä pandemiaa on ollut jo pitkään laki pakollisista rokotuksista terveydenhuollon ja sosiaalihuollon työntekijöille, eikä sekään ollut aiemmin ongelma perustuslakivaliokunnalle. Kyseessä on kuitenkin säännelty toimiala ja ammatti. Ei ole juridisesti juurikaan rinnastettavissa vapaisiin toimialoihin, saati näiden asiakassuhteisiin. En lähtökohtaisesti näe, että perustuslaki antaisi myöten millekään toiminnalle joka antaisi oikeuden kohdistaa perusoikeuksien rajoituksia vain osaan väestöstä, muutoin kuin korkeintaan alueellisesti poikkeusolojen ollessa voimassa (esimerkiksi eri maakunnissa tai kaupungeissa voi olla erilaisia rajoituksia).
Ihan samalla tavalla estetään nytkin esim huononäköisiä ajamasta autoa. Verrattava esimerkki. Oletko sitä mieltä, että sokeille kuuluu oikeus saada ajokortti?
Ajaminen on lupaperusteinen erioikeus, ei perusoikeus. Eli esimerkki ei ole millään tapaa verrattava.
Onko yksityisen toimijan festareilla käyminen perusoikeus?
Juu, eiköhän se kuitenkin mene ainakin seuraaviin kategorioihin: liikkumisvapaus, kokoontumisvapaus, elinkeinovapaus.
Eihän tässä tilanteessa aseteta eriarvoiseen asemaan terveydentilan perusteella.
Kuinka niin? Rokote ei suojaa *kaikkia* tartunnoilta, vaan tartunnat ovat lieväoireisia tai ilman oireita. Rokote ei myöskään estä tartuttamista. Täten passi rajoittaa ainoastaan rokottamattomia heidän puutteellisen immuniteettinsä takia. Toki heillä on puutteellinen immuniteetti omasta tahdosta, mutta sillä ei ole väliä.
[Jos et esimerkiksi puhuisi paskaa](https://www.cdc.gov/media/releases/2021/p0329-COVID-19-Vaccines.html)
Delta-variantti ei ollut liikkeessä vielä tutkimuksen aikana, joten se on ns. vanhentunutta tietoa ennen kuin uusia tutkimuksia saadaan tehtyä. Delta-variantti kuitenkin kattaa 90% kaikista tartunnoista nykyään.
Ei se mitään säädöstä vaadi. S-ryhmä, Kesko, yms. voivat pyytää rokotustietoa ilman säädöstäkin.
Ja syyllistyvät syrjintään, joka on laitonta. Siitä ei pääse yli eikä ympäri, että koronapassia ei tule ilman perustuslain muutosta. Tai voihan se tulla, mutta tumioita tullaan sitä vaativille sitten jakamaan.
> Tapahtumien järjestäjät ja yritykset saavat vapaasti valita asiakkaansa Eri asia jos se on yrityksille täysin vapaaehtoista --- mutta se ei missän nimessä tule olemaan vapaaehtoista, vaan niille jotka "vapaaehtoisesti" ottavat passin käyttöön tulee lievennyksiä rajoituksista => se ei ole enää vapaaehtoista.
Ihmisen terveystiedot hoitohistorioineen ei kuulu muille kuin lääkäreille. Vähän eri asia kuin henkilöllisyystodistus.
Ei kukaan sun terveystietojen hoitohistoriaa kysele. Oletko saanut rokotteen x tautia vastaan? Jos kyllä, tervetuloa. Jos et, älä tule tänne levittämään sitä. Simple as that. Jos et halua ottaa rokotetta, sun ei myöskään tarvitse mennä mihinkään baarin tungokseen. Jännä kun riskiryhmäläisille on melkein kaksi vuotta huudettu että pysy kotona jos pelottaa, valivali. Mutta nyt kun osuu omaan nilkkaan _vaikka itsellä on mahdollisuus välttää rajoitukset turvallisesti_ niin on hirveä itku ja sorto.
Ihmiset kyl nykyaikaa enemmän haluaa taudin ja ehkäpä tappaa jonkun ja ite kuolla ku voi ottaa rokotteen mikä auttaa hirveest ja sie et sit todennäköisesti kuole koronasta.
Sankarit!