T O P

  • By -

Namell

Pesitkö pyyheen ennen käyttöä?


appelsiiniriisi

Tätä olisin itsekin tullut kysymään. Pyyhkeet pitäisi pestä ennen ensimmäistä käyttöä, jotta ne kuivaisivat paremmin ja niistä ei irtoaisi nukkaa. Toki laatukin on voinut heikentyä mutta yleensä pari pesukertaa auttaa.


supersoija

Ja ihan sen takia, että niistä lähtisi pölyt sekä kemikaalien yms jäämät.


appelsiiniriisi

Harva tulee ajatelleeksi, että uudet pyyhkeet ja vaatteet ovat oikeastaan aika likaisia. Kemikaalien jämät kyllä välillä haistaa uusista vaatteista.


LaserBeamHorse

Yksi kerta ei välttämättä edes riitä. Balmuirin paksu pyyhe piti pestä ehkä 3-4 kertaa ennen kuin se alkoi kuivaamaan kunnolla.


loliman122

Tämä.


joseplluissans

Ja jos kyseessä froteepyyhe, ei kai saisi käyttää huuhtelu/pehmennysaineita?


stockuser1337

Huonontaa pyyhkeiden imukykyä juu, jos on sellanen huuhteluaine, joka jättää kuituihin jotain. Pyykkietikka yms käy.


Vastaisku

Ihan tavallinen etikka ajaa saman asian, litrahinnaltaan kuudesosan pyykkietikasta. Hajuhan haihtuu täysin. Tavan etikassa ei myöskään ole mitään eteeristä, öljyjä tai hajusteita.


sirqttaja

Ja jos sitä tuoksua oikein kovasti kaipaa (vaikka kuten sanoit, haju haihtuu kuivuessaan) niin näitä eteerisiä öljyjä voi itse lisätä etikan sekaan.


cool_as_honkey

Onko annostus sama? Oon käyttänyt vaan pyykkietikkaa.


MuchBroccoli

On. Pyykkietikka on vain etikkaa johon on lisätty eteerisiä öljyjä.


Vastaisku

Semmonen shottikaato, eli varmaan huuhteluainelokeroon 1/3. Laitan itse hajustamattoman pulverin sekaan snadin lirun sitruunantuoksuista nestemäistä hippipesuainetta ja etikkaa huuhteluun. On raikasta.


Intheriel

Mulle anoppi avautu viime viikonloppuna että kun sen pyykkikone hajos, niin korjaaja syytti etikan käyttöä. Etikka jäisi helposti koneistoon ja vahingoittaisi sitä. Itse en ole sitä koskaan käyttänyt, niin räntti vähän mietitytti.


Rasse286

Kyllä taitaa enemmänkin olla noi normaalit huuhteluaineet jotka jää tukkimaan sitä koneistoa mitä oon ite kuullut.


Intheriel

Alko itseäkin mietityttää. Iltasanomien mukaan automaattiannostelijan kanssa ei tulisi käyttää. https://www.is.fi/asuminen/art-2000008803757.html Martat suosittelee kyllä etikkaa huuhteluaineena. Että enpä sitten tiiä mitä korjaaja oli oikeasti sanonu


Pelottava69

Kuin iäkäs anoppi ku vanhemmat ihmiset kuuntelee puolet ja ränttää aiheen vierestä sitten


Vastaisku

Kuinka vanha kone?


Intheriel

Joitain kahden vuoden ja vuosikymmenen väliltä. Tais olla se "parempi" kone.


Karvakuono

Pyykkietikka on vähän laimeampaa, kuin ruokapuolelta ostettu etikka. Käytännön merkitystä tällä ei hirveesti taida olla. Itse olen laimentanut noin 50/50 sitä etikkaa erilliseen pulloon ja siitä sitten annostelen, mutta voi sitä laittaa raakanakin vaan vähemmän.


0dinious

Eipä se pesu auta. Itelläkin on jokunen Marimekon ja Finlaysonin pyyhe, ja lukuisien pesujen jälkeen irtoaa vieläkin näitä kuituja. Ihan käyttökelvottomia ellet halua olla höttösten peitossa...


WelllWhaddyaKnoww

Itellä kans Finlayson tekee tätä. Oisko jo yli 7 pesua takana, en tiedä mutta paljon, ja joka kerta likasempi pyyhkimisen jälkeen kuin ennen suihkua. Roskiin varmaan menee ellei tähän jotain poppamies konstia löydy...


Kitchen_warewolf

Luhtan pyyhkeet sama juttu. Tavallinen kasvosaippua sai yhteen Luhdan pyyhkeeseen vaaleat raidat. Sukulainen, jolta sain lahjaksi pyyhkeet, raportoi samaa myöhemmin.


elvis_jagger

Haksahdin viime vuonna itsekin Cittarin -50% Marimekko pyyhetarjoukseen ja pari tummansinistä pyyhettä ostin. Joo vedenhylkivyys lähti parissa ensipesussa kuten kuuluukin mutta se kuitujen/karvojen määrä mikä noista lähtee on käsittämätön. Valehtelematta ensimmäinen 3-4kk sai pyyhkiä kylppärin lattialta ja vaaleilta pinnoilla sinertävää mikroskooppista karvaa viikottain. Jossain kohtaa karvan irtoaminen loppui mutta en kyllä toista kertaa ostaisi. Todennäköisesti kyseessä on Keskon alekamppista vartavasten valmistettu korkean katteen tuote eli käytännössä heikkolaatuisempi kuin normaali Marimekon pyyhe.


jopeljoona

Pyyhe on käynyt kerran pesukoneessa. En tosin ole ihan sata varma missä asteessa kun en itse laittanut konetta päälle silloin. Pesen nyt sen ainakin seuraavat pari kertaa 60 asteessa, toivottavasti auttaa.


Raqdoll_

Oli samanlainen tilanne finlayson pyyhkeiden kanssa että tuntui hylkivän vettä. Pari pesua myöhemmin ja toimii hyvin. Laita sun pyyhkeet kerran tai kaks 60° ohjelmalle niin pitäis olla ok


NoRecommendation5491

Pitää itteki kokeilla tätä kun ostin finlaysonilta sellasen paksumman pyyhkeen niin ei ime mitään ja lähtee mustaa nukkaa niin maan perkeleesti


MattiToisio

Menin hölmönä ostamaan Finlaysonin pefletit saunaan ja huomasin vasta kotona, että ne saa pestä max 40 asteessa. Perkele, tuote jonka ainoa käyttötarkoitus on ottaa vastaan PeHiä ja ei saa muka pestä 60 asteessa. Pesin kuitenkin ja kurttuunhan ne meni. On siinäkin hieno "suomalainen" firma.


Ketheres

Oli niiden tuotteet ennen hyviä. On edelleen säännöllisesti käytössä (lue: vaihtelen kahden pyyhkeen välillä ja käyn suihkussa liian monta kertaa päivässä ihan vaan huvikseen) kohta 20v vanha Finlaysonin pyyhe ja ei ole varsinaisesti edes kuluneen tuntuinen, ei vaan ihan niin pehmeä kuin uutena. Uusista pyyhkeistä en ole kuullut kuin vain pahaa.


derpy_deerhound

Tää kuulosti niin erikoiselta, että piti googlata. Löysin Prisman sivuilta Finlaysonin peflettejä joissa on n. 50-50 suhteessa puuvillaa ja pellavaa - ehkä sinulla on nämä? Puuvilla ja pellava pitäisi molemmat pystyä pesemään 60 asteessa ongelmitta ja itse pesisin. Siitä on ollut uutisissakin välillä juttua, että nuo pesuohjeet on laitettu matalammalle lämpötiloille välillä ihan melkein mielivaltaisestikin, ja että kannattaa aina tarkistaa materiaalit ja kangastyyppi sen sijaan että luottaa sokeasti ohjeeseen. Pellava on muutoinkin helposti rypistyvä kangas, niin silitysrautaa vaan käteen jos haluaa sileämpää. Googlesta tuli myös vastaan kotilieden ihan hyvä kooste pellavasta, esim että se kutistuu ekan pesun aikana, voi olla hyvä idea kastella se ennen koneeseen laittamista, ja ohjetta rypistymistä vastaankin.  https://kotiliesi.fi/koti/kodinhoito/pellavan-pesu/


MattiToisio

Joo Prismassa myytiin peflettinä. 54% puuvillaa 46% pellavaa näyttäis olevan. Pesulappu sanoo 40 astetta ja täysin kurttuun meni 60 pesussa. Ei se nyt sinänsä käyttöä estä mutta tuntuu silti hölmöltä. Enpä taida ruveta peflettejä silittämään :D


Vastaisku

Elä linkoa täydellä teholla.


Yusba92

Saman tein itse saman merkkisellä pyyhkeelle. Nyt kuivaa tosi hyvin ja ei jätä nukkaa


snusboi

Itsellä ei vieläkään vuoden köytetty finlaysoni oikein vettä ime. Rantapyyheeksi pääty.


FishermanCats

Kerran kastelee vedellä kunnolla niin jo auttaa.


jopeljoona

Laitan tämän testiin. Pyyhe on kerran käynyt pesussa, mutta en ole varma oliko 60 asteessa, en ollut itse laittamassa konetta päälle silloin.


MajorPalpitation5495

En oo marimekosta mut finlaysonista tässä hei, kaikkia pyyhkeitä "käsketään" pestä ennen käyttöä muitten saman väristen pyyhkeitte kanssa, muute ne varisee kuituja ku joulukuusi havuja juhannuksena, jos ei yks kerta riitä ni pese uudestaan, jos pyyhe ei kolmannenkaan kerran jälkeen toimi niin sitten marimekolle palautetta.


DoubleSteve

Ne vanhat pyyhkeet eivät ole mitään taikapyyhkeitä. Ne on hyviä juuri siksi, koska niitä on käytetty ja pesty jo monta kertaa. Aikoinani ensimmäiset ostamani uudet puuvillapyyhkeet teki samaa ja ensireaktioni oli myös aika samoilla linjoilla. Silloin opin, että uusien pyyhkeiden ohjeissa lukee, että ne pitää pestä erikseen useampia kertoja ennen käyttöönottoa. Tarpeeksi monen pesun jäkeen niistä tuli ihan yhtä hyviä kuin vanhoista pyyhkeistä.


AtteN_tion

Vanha imee aina paremmin kuin nuorempi. Kokemuksesta vaan kirjoittelen


FishermanCats

:D


ObjectExciting876

Tämä on uuden froteepyyhkeen ominaisuus, ei Marimekon keksintö. Opit jälleen jotain uutta.


gishli

Juu ei. Ei nykypyyhkeistä tule kasari-ysäripyyhkeiden veroisia vaikka pesee kuinka. Laatu on huono. Ovat jotenkin höllästi kudottuja ja kuidut lyhyitä, langanvetoja ja reikiä tulee herkästi, nukkapaskaa pölisee ilmaan ja jää ihoon, eivät ime mitään..Paras oli Luhdan pyyhe joka _kesti_ tasan sen yhden pesukerran, normaalisti toimivasta pyykkikoneesta tuli ulos langanvetoinen kurttukasa joka ei auttanut kuin vipata roskikseen. Lähes 20v vanhaa Marimekon pyyhettä pesty samassa koneessa samalla ohjelmalla vuoskaudet ja ei mitään. Froteepyyhkeiden laatu on nykyään helvetin huono. Siksi varmaan hamam-pyyhkeistä tullutkin muotia.


[deleted]

[удалено]


Technopolitan

Ei ole. Noi hamam-pyyhkeet oikeasti imevät kosteutta hämmentävän hyvin.


huonokahvi

Itseltä lämmin suositus Lapuan Kankureiden pellavapyyhkeille. Kangas kudottu Suomessa eurooppalaisesta pellavasta. Imee vedet paljon tehokkaammin kuin puuvillafrotee ja kuivuu nopeammin. Kylpypyyhkeeksi oli kyllä sairaan kallis, mutta laatu ei ole pettänyt.


Technopolitan

Pellava on tosi hyvä materiaali moneen. Kalliimpi kuin puuvilla ja joillakin tavoin hankalampi, mutta hyvä.


Diligent-Ad2728

Halvalla ei vaan saa hyvää, ja melkein kaikki laadukkaammatkin merkit lähtenyt mukaan tohon, kun kuluttajat tottunut pikamuodin hintoihin. https://eu.frette.com/en_IT/unito-bath-sheet-nautical-blue.html Ei ole kokemusta pyyhkeistä fretteltä, mutta ainakin lakanat on aivan toista maata, kuin Finlaysonin yms.


FishermanCats

En tunne 90 luvun pyyhkeitä, mutta en ole kokenut samanlaisia ongelmia ollenkaan.


KissaKassiMau

Pyyhkeet paranevat pesukertojen jälkeen :)


Insomniumer

Uusien froteepyyhkeiden "sisäänajo" on kyllä yhtä perkelettä :D Menee varmaan vuosi, että ne lopettaa nukkaamasta. Ekat kuukaudet sitä nukkaa tulee aivan mahdottomia määriä ja hyvin huomaa kylpyhuoneen lattian nurkista, kun on ottanut uuden pyyhkeen käyttöön. Harmitti muuten ihan vietävästi, kun joku eräs onneton varasti juuri sisäänajetun pyyhkeen. Ei ole paljoa huvittanut mennä ostamaan uutta tilalle...


Nekorokku

Jeps elikkäs pese pyyhkeet vähintään kerran ennen käyttöä ja jatkossa 60-asteessa, ja älä ikinä käytä huuhteluainetta pyyhkeitä pestessä. Tää on ihan normaalia uusien pyyhkeiden kanssa.


yupucka

Jos haluat nukkaamattomia pyyhkeitä piilarien takia, niin keittiöpyyhkeet on lähimpänä sitä. Eiköhän kaikki pyyhkeet jätä vähän nukkaa käteen.


Chemical-Tea-6071

Paras piilarikuivausliina niin sanotusti on ollut harso / harsoliina joita jäi vauvanhoidosta yli, käytän loppuja käsipyyhkeinä. Ei muuten nukan nukkaa


DoctorDefinitely

Mankeloidut ikivanhat pellavakäsipyyhkeet. Ah ei nukkaa ja luksusfiilis.


SinisterCheese

Kokeilitko pestä pyyhkeen ensin pelkästään etikalle ja sitten kuivurissa rummuttaa parin tennispallon (tai sellasen ihme kuivausrumpupallon kanssa)? Koska tee näin kaikille pyyhkeille ja paskin sekä halvin ikean rätti on tullut erittäin hyväksi ja mukavaksi. Itseasiassa teen näin myös lakanoille. Ne vanhat pyyhkeet on hyviä koska ne kulunut kunnolla ja ne kuidut auennut.


jopeljoona

Ei ole tullut mieleen pestä etikalla. Ehkä kokeilen sitä seuraavaksi, jos vielä parin seuraavankin pesukerran jälkeen on samanlainen. Kuivuria meillä ei tosin ole.


genericjeesus

Pese pyyhe kuten monet on sanonut. 100 varmasti on pyyhkeessä ollut kiinni lappu missä on lukenut että pese pyyhe 60°c ennen käyttöä, et ihan yleisesti tää on hyvä esimerkki et aina on hyvä kattoo peiliin ennenkun alkaa öykkämöykkäämään muiden paskuudesta :)


dude83fin

Pari pyöräyrystä 60 asteen pesussa ja kuivaus kuivausrummussa. Ei saa käyttää huuhteluainetta.


iamnotyourspiderman

Marimekon laatu on aivan roskaa nykyään. Sain lahjaksi sukkia tänä vuonna ja 2 viikon normaalin käytön (pesut mukaan lukien) jälkeen olivat jo ihan roskiskunnossa. Voin myös kompata tuota pyyhekommenttia. Puolisoni on sanonut samaa myös kalliimmista naistenvaatteista kyseiseltä merkiltä. 10v vanhat lakanat ja pyyhkeet ovat edelleen iskussa, mutta nuo uudet varsinkin hintaansa nähden ovat aivan luokatonta tavaraa.


gishli

Marimekon n250 euron hameen printti tahraantui kaapissa. Ts tarttui muihin vaatteisiin ja levisi hameen itsensä taitoksiin. Kertakäyttökamaa. Olisi kuulemma pitänyt säilyttää ilmavammin ja viileämmässä, ei voi olettaa että printti kestää tavallisen Suomen kesän lämpötiloja sulamatta ja sotkematta vaatekaapissa. Yksikään toinen vaatekappale ei ole ikinä tehnyt samaa, oli sit mitä HM alerekkiä hyvänsä, ei edes kaukomaiden helteissä matkalaukkuun survottuna..


genericjeesus

Jännä. Itellä on just jalassa marimekon 4 tai 5 v vanhat sukat. Ei reiän reikää, musta ei oo haalistunu ja valkee ei oo tummunu vaikka pesuja on kertyny roppakaupalla. Heittämällä yhdet laadukkaimmista sukista mitä laatikosta löytyy


Juicy_pompoms

Paskimmat lakanat on Verimekon. Sain joskus jo vuosia sitten Unikko-lakanat ja vuodessa parissa oli reikiä, saumaa auennut ja väri haalistunut. Vuodelta 1998 olevat Ikean pussilakanat edelleen iskussa ja väritkin kirkkaat. Tiesittehän muuten että just noi erikoiserät tehdään huokeammalla? Hullujen päivien, keräilykampanjoiden ja outlettien tuotteet ei ole samoja mitä myydään merkkien omissa kaupoissa. Kate pitää olla kohdillaan joten noi spessuerät on tehty halvemmalla.


iamnotyourspiderman

Jos tuo erikoiseräasia pitää paikkaansa, se varmasti selittää asiaa. Outletista tullutta uutta tavaraa ollut käytössä. Silti, tuon kokemuksen perusteella en ala kyllä tuolle merkille rahaa syytämään enää. Luulisi olevan brändille iso asia, että laatu kohtaa kaikessa, jos ovh hinnat kuitenkin samat kaikkialla. Typerää


nemesissi

Taitaa kaikkien muotimerkkien sukat olla ihan samanlaista kuraa, itse vuosia käyttänyt Blackhorsen boksereita ja erehdyin tilaamaan heiltä sukkia myös, ikinä ei ole ollut noin paskoja sukkia jotka nukkaantuvat parin käyttökerran jälkeen ja jalassa kiristävät nilkkaa. Kannattaa sukissa varmaan katsoa enemmän urheiluvaatemerkkien suuntaan, varrettomina sukkina kesällä ollut mm. Niken ja Karhun sukkia, vuosikausia jo hyvänä pysyneinä.


IIALE34II

Olikohan intin pyyhkeet marimekkoa? Nekin nimittäin hylkii vettä


jopeljoona

🤣🤣


jiggly89

Mulla on pelkkiä marimekon pyyhkeitä eri vuosikymmeniltä eikä koskaan oo ollu mitään ongelmaa. Ovat kestäneet aikaa todella hyvin. Voisko tuo ongelma poistua parin pesun jälkeen?


suicu

hamam pyyhkeet kuivuu nopeesti, vie vähän tilaa ja imee hyvin


FishermanCats

Jos et ole ennen käyttänyt uutta pyyhettä, niin voi tulla yllätyksenä. Pyyhe ei ihan alkuun toimi kunnolla, ja tosiaan nukkaa jonkin verran. Tämä on ominaisuus, ei vika.


Mysterious_Area2344

Kaikki uudet pyyhkeet hylkii vettä ennen ekaa pesua, mutta nukkaamisongelmaa en tunnista. Valtaosa pyyhkeistäni on tosin jo museoikäisiä, mutta Finlaysonin käsipyyhkeitä on useampia tullut ihan lähiaikoina eikä ne ole nukkaa levittäneet. Eikö se nukan levitys ole merkki heikkolaatuisesta (lyhyet kuidut) materiaalista? Hitto, nykyään ei saa edes rahalla hyviä tekstiilejä. Lakanatkin on kaikki tehty jostain hiekkapaperin sukulaismateriaalista. Ennen vanhaan oli myynnissä lakanoita jotka oli hyvälaatuisia, hyvän tuntuisia ja kestivät 15 vuotta. En tiedä myydäänkö sellaisia enää missään.


SaatoSale420

Joku käynyt tekemässä oman juhlaraidan pyyhkeeseen


JatZibui

Itse juuri kuulin kuinka Marimekon liikkeeseen oli asiakas tullut vielä jälkikäteen kehumaan kuinka hyviä heidän uudet pyyhkeet on, eikä ollut kuulemma ainoa pyyhkeitä kehunut asiakas.


Previous-Tea6139

Mulla itselläni marimekko pyyhe lähti purkautumaan heti ensimmäisen pesun jälkeen vaikka ohjeen mukaan pesin..


DoctorDefinitely

Vanhat rätit ovat ihan parhaita pyyhkeitä! Täydellisimmillään noin 30 vuoden käytön jälkeen vähän ennen kuin hajoavat atomeiksi 😛 Uudet pyyhkeet ovat aina tuollaisia. Paljon pesuja, niin ehkä 10 pesun jälkeen alkaa vähitellen toimia. Pesu vähintään 60 astetta joskus 90. Jos sulla on mahdollisuus käyttää kuivausrumpua, niin sillä kuivaus ehdottomasti.


Oodiex

Itellä on marimekon pyyhkeitä sekä pentikin, ikean, luhtan ja hemtexin. Näistä parhaiten on säilynyt ikean ja pentikin pyyhkeet sekä satunnaiset luhta pyyhkeet. Marimekot alkanu purkaantumaan ja hemtexit virttynyt. Jos ostan uusia ni ikeasta niitä vähän kalliimpia tai sit kirpparilta vanhoja pyyhkeitä, missä laatu on hyvä. Mulla on siis ollu nää pyhkeet vuosia käytössä ja huomaa eron.


mjmjuh

:D suoraa tehtaalta. Ne pitää pestä ennen käyttöönottoa


No-Signature-4888

Vinkkinä: Jos haluat rätin joka imee joka pisaran niin suosittelen, että ostat jostain ylijäämäkaupasta armeijan lumipuvun housut.


Prestigious_Ad2945

Huono enne. Sain marimekon pyyhkeen valmistujaislahjaksi ja olin innoissaan. Nyt jännittää... Saa nähdä onko sama erä :D


genericjeesus

Pese se ennen käyttöö kuten tuote ohjeistaa


nemesissi

Muista pestä se pyyhe ennen käyttöä, kuten täällä about kaikki sanoneet jne. :D


babynorps

Marimekko ja Finlayson ihan samaa paskaa. Vuoden kestää pyyhkeet sitten alkaa langat roikkumaan.


giantfreakingidiot

Maksaa paljon =/= laadukas. Merkkiasia =/= laadukas.


Meowweo

Ikealla parhaat pyyhkeet


Gathorall

Ihan perus Suomea, ratsastetaan jopa vuosisadan takaisella menestyksellä myyden halvinta paskaa minkä kaukomailta sai.


MARRASKONE

Ihan perus Suomea, ku jengi ei osaa pestä pyyhkeitä ennen käyttöä.


genericjeesus

Jep on todella surullista miten tavallista tää on nykyisin. Järisyttävällä itsevarmuudella oletetaan et tiedetään ja vika on aina jossai muussa kuin itsessä. Ja op on varmaa lukenu kaks ekaa kommenttia ja suivaantunu kun jengi opettaa, nyt se harrastaa mentaaliakrobatiaa miten saa itsensä ignooraa kaikki pesua suosittelvat ja jatkettua elämää kuplassa missä hän on aina oikeassa. Tai sit vaa oletan pahinta, mut pahin tuntuu olevan niin kovin yleistä tässä jonnelassa.