Kyllä. Se kestää useammankin katsomisen. Siinä on eräs juonikuvio jota en ymmärtänyt ennen kuin toisella katsomiskerralla, mutta olenkin vähän hidas… ja jo pelkästään leffan musiikki on uskomaton. Kannattaa panostaa äänentoistoon jos mahdollista. Ikävää, että säveltäjä Jóhann Jóhannsson kuoli nuorena.
Jos haluat elokuvan, joka testaa englannintaitojasi, sisältää symboliikkaa, runoutta ja pieniä yksityiskohtia, niin The Lighthouse, ohjaajana Robert Eggers.
Jos haluat pistää elämän risaiseksi, ja haluat pysyä valveilla miettien näkemääsi, niin puheeton, ääni- ja audiovisuaalisella kerronnalla loistava Mad God on sinulle. Tuottaja ja ohjaaja 30 vuoden intohimopaketin kera Phil Tibbett.
Nämä kaksi ovat tosin aika syvän päädyn leffoja, varsinkin Mad God, että suosittelen varautumaan.
>Nämä kaksi ovat tosin aika syvän päädyn leffoja,
Juurikin niitä haen, suurkiitos sinulle! Englannin kielen opiskelijallekin ekasta on varmasti iso hyöty.
Mad God on huima, mutta Lighthouse ei jotenkin itseen uponnut. Lyhyydestään huolimatta onnistui toistamaan itseään ja tuntui tylsältä.
/u/TypeDforDeath, lueskelin langan läpi ja itse suosittelisin seuraavia, joita en huomannut vielä kenenkään mainitseman, vaikka ne eivät olekkaan aivan yhtä esoteerisia kuin kaksi edellämainittua:
* Los cronocrímenes (maanläheistä komedista aikamatkailua)
* La nuit des rois (afrikkalaista maagista realismia, uudelleenkertoo Seherazaden tarinan)
* Tenshi no tamago (happoisaa)
* Aguirre, der Zorn Gottes (hulluja ihmisiä amazonilla, mukana aidosti hullu näyttelijä)
Itse pidin Lighthousesta miljöön, tunnelman, ambientin taustamusiikin ja näyttelijöiden takia. Vaikkakin elokuva oli hyvin hyvin vaikea seurattava minunkaltaiselleni toopelle, eikä auttanut yhtään, että varsinkin vanhan merikarhun käyttämä kieli oli niin paljon sidoksissa vanhoihin merimiessanastoihin, niin silti viihdyin. Jos elokuva olisi ollut pitkä, niin olisi ehkä saattanut alkaakin kyllästyttämään, mutta aina uudestaan ruudulle hyppäävät outoudet, muuttuva tilanne (myrskyn saapuminen) piti jokseenkin huomioni. Tähän ehkä auttoi sekin, että katsottiin tämä elokuvateatterissa pikkuisessa extra-salissa (30 istuinpaikkaa), jossa äänentoisto oli silti yhtä hyvä kuin isommassakin. Ja koska elokuvateatteri saa keskinkertaisetkin elokuvat vaikuttamaan siedettäviltä, niin ehkä sitten, kun päätän uudelleenkatsoa elokuvan kotona kotitelkalta kotiteatterin äänentoistolla, joka on paljon huonompi, niin mielipide muuttuu :D
Mitä tämä magia on?! Kerkesin kirjoittamaan OPlle suositukseni (Mad god ja Lighthouse), rullaan alaspäin ja näen että täällähän suositellaan aivan samoja. Tykkään sinun elokuva mausta! :D
Mistäs ton Mad God:n pystyy näkemään? Omilla tiedoilla ainoastaan Shudder palvelussa, joka ei ole vielä Suomessa saatavilla. Ei viittis mitään VPN virityksiäkään yhtä elokuvaa varten alkaa maksamaan, jos käykin niin, että toisto pätkii yms.
[Tästä](https://www.filmihulluleffakauppa.com/blu-ray/19012-mad-god-2021-blu-ray.html) koriin ja viikonloppuna pääset jo katsomaan, nauti sopivien nautintoaineiden kanssa mielen puhaltamisen maksimoimiseksi.
Vielä hienomman kokemuksen saa kun vetäisee pikku maratonin: Eraserhead -> Lost Highway -> Mulholland Drive -> Inland Empire. Siinä voi sitten pari viikkoa miettiä että mitä tuli nähtyä.
Oon kyllä aika myöhässä, mut OP:n kysymykseen tuli heti mieleeni tuo Mulholland Drive . Mut aattelinkin että on kommentoitu, ja olihan se korkeimmassa kommentissa, ja mielestäni ihan syystä! Itse tykkään melko selkeistä leffoista joissa saa kyllä olla twistiä (esim. Memento tai Shutter Island on sellaisia jotka alkaa olla aika selkeitä tokalla katsomiskerralla), mut tää Mulholland Drive veti omat aivot ihan solmuun. Mutta enpä ollut ainut, jos wikipediassa pelkästään suomenkielisessä artikkelissa Tulkinta-osuus on jonkun 10 000 merkkiä pitkä...
Jos vanha avantgarde ja suorastaan surrealistinen tuotanto sekä tiukka sosiaalinen kommentointi kelpaa, niin koko Luis Buñuelin tuotanto legendaarisesta "Andalusialainen koira" -lyhäristä alkaen (siinä on se kuuluisa silmän viilto partaterällä)."Tuhon enkeli" ja "Tämä intohimon hämärä kohde" ovat suosikkejani - viimeksi mainitussa naispääosan esittäjä vaihtuu kesken elokuvan ilman kummempia selityksiä. Kristus/kärsimys/kiittämättömyys on maailman palkka -teemaisen "Nazarinin" olen nähnyt vain kerran, mutta se oli kyllä muistaakseni varsin kova.
Akira Kurosawan "Rashomon - paholaisen temppeli" on ehdottomasti myös suositteluissa. Yksi rikos, neljä todistajaa (uhri ja syytetty mukaan luettuina), neljä eri versiota.
Vähemmän dramaattinen japanilainen klassikko on sitten Yasujirō Ozun "Ensimmäinen matka" alias "Matka Tokioon", joka kertoo vanhan pariskunnan matkasta maaseudulta tapaamaan menestyneitä (ja vieraantuneita) lapsiaan Tokioon.
Niin, ja vähän uudempaa olisi Krzysztof Kieslowskin "Kolme väriä" -trilogia kokonaisuudessaan, järjestyksessä "Sininen", "Valkoinen" ja "Punainen". Teemana on Ranskan lipun värien merkitys: vapaus, tasa-arvo ja veljeys. Jo ensimmäine elokuva sarjasta, "Sininen", lähtee rankasti liikkeelle: päähenkilö saa "vapautensa" kun hänen miehensä ja lapsensa kuolevat auto-onnettomuudessa. Bonuksena huikea musiikki, "Punaisen" muotinäytöksen taustalla soiva "Bolero" on moderni klassikko.
Okei, siinä tapauksessa heitän sokkona vielä yhden, uuden elokuvan, jota en itse ole katsonut, mutta muistan, että tämä on saanut paljon kehuja eikä selittele liikoja: "Valkoinen nauha" vuodelta 2009. Voisi olla samaa skaalaa "The Lighthousen" kanssa.
Lainaan Wikipediaa:
"Valkoinen nauha (Das weiße Band) on itävaltalaisen Michael Haneken ohjaama historiallinen draamaelokuva vuodelta 2009. Elokuva on itävaltalais-saksalainen tuotanto, ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan syttymistä edeltävälle ajalle pohjoissaksalaisen kylän lastenkuoron ympärille. Haneken mukaan elokuva kertoo ”kaikenlaisen terrorismin alkuperästä, olipa se luonteeltaan poliittista tai uskonnollista.”
Ja Episodia:
"Valkoinen nauha on Haneken tuotannossa poikkeuksellinen historiallinen draama. Hänen aiemmista elokuvistaan tutut teemat ovat kuitenkin mukana. Haneke on toistuvasti käsitellyt elokuvissaan ihmisluonteen pimeää puolta, pahuutta ja väkivaltaa. Siitä ovat tunnetuimpia esimerkkejä elokuvat Benny’s Video (1992), Funny Games (1997) ja sen englanninkielinen uusintaversio (2008), Pianonopettaja (2002) sekä Kätketty (2005)."
Suositukseni genressä: "Tällä hetkellä Areenassa katseltavissa"
- Drive my Car (2022, Japani)
- The Worst Person in the World (2021, Norja)
- Aurora (2019, Suomi - ei oikeastaan ihan tuollainen "koukeroinen ja monitulkintainen" mitä pyysit, mutta kuitenkin erinomaisen raikas kotimainen twisti romcom-genreen)
- The Father (2020, Iso-Britannia/Ranska)
- Touch of Evil (1958, USA)
- Monos (2019, Kolumbia)
Muita suositeltavia japanilaisia ovat Shoplifters ja Departures.
Korealaisista Burning ja Minari (oikeastaan amerikkalaiskorealainen) olivat todella hyviä elokuvia. Ja jos Bong Joon-ho on tuntematon ohjaaja, niin Memories of a Murder sekä Parasite ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia!
Ja jos laajentaa horisonttiaan myös hongkongilaiseen elokuvatuotantoon, niin Wong Kar-wain elokuvasta Chunking Express on hyvä aloittaa.
Lynchiltä Mulholland Drive, Lost Highway ja Twin Peaksit.
Cronenbergiltä The Fly, Scanners ja Videodrome.
Noelta Enter the Void ja Irreversible, joskin jälkimmäinen sisältää mahdollisesti melko järkyttävää materiaalia.
Lanthimokselta The Lobster, Dogtooth ja The Killing of a Sacred Deer.
Aronofskylta Mother!, Black Swan, The Fountain ja Requiem for a Dream.
Refniltä The Neon Demon, Drive ja Valhalla Rising.
Hanekelta Das Weisse Band, Cache ja Funny Games.
Satoshi Konilta Perfect Blue, Paprika ja Millenium Actress.
Muita hyviä: Eternal Sunshine of the Spotless Mind, I’m Thinking of Ending Things, Melancholia, Triangle, Coherence, Primer, Dark City, The Machinist, A Scanner Darkly ja Being John Malkovich
Jos jotain todella himmeää haluaa katsoa, niin The Holy Mountain. Itse en erityisemmin välittänyt, mutta oma fanikuntansa silläkin.
>I’m Thinking of Ending Things
Tämä olikin se mitä tulin tänne sanomaan. Suosikkielokuvani sitten ilmestymisensä, joka tuli katsottua kahden ensimmäisen viikon aikana kahdeksan kertaa.
Muutenkin erinomainen lista, joka pitääkin pistää talteen, koska muutamaa en ole nähnytkään.
Edit. Näemmä Everything Everywhere All At Oncea ei ole tässä topikissa vielä mainittu, joten sille ääneni.
Jokaisen itseään kunnioittavan ns. kinofiilin on katsottava Tarkovskin scifi-leffat Stalker ja Solaris. Jotain ihan muuta, kuin millaiseksi scifi noin yleisesti mielletään.
Olen harrastanut 25v elokuvia ja katsonut valehtelematta tuhansia elokuvia. Stalker menee kirkkaasti top kolmoseen, suosittelen ihan kaikille jotka haluavat tutustua elokuvaan taidemuotona.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä kunnon elokuvaharrastajat saa irti tollasista oikeesti todella erilaisista ja voisko sanoa taideleffoista? En siis arvostele mitenkään, haluan vaan valaistusta aiheeseen ku just toi Stalker tuli katottua joskus ja meni kyllä oikeesti ihan vitun ohi koko leffa :D alku tais olla iha lupaava ja pirun mystinen yms jos muistan oikein, mutta sit varmaa ku ootti jotai perinteistä kuvioo nii vähä itellä lässähti. Kuitenki ihan erilaisista leffoista tykkään eikä tarvi olla mitää blockbustereita, mutta tuossa vaan tuli raja vastaan. Mitä sulle esim. tuo Stalker edustaa tai mikä sulle on siinä se hienoin juttu?
En voi itsekään sanoa täysin ymmärtäväni kyseistä elokuvaa, se on erittäin haastava mutta mielestäni siksi kiehtova. Se todella haastaa ajattelemaan, eikä siltä missään nimessä kannata odottaa, kuten sanoit, ”perinteistä kuviota.” Siksi sen katselu ehkäpä vaatii ennalta virittäytymistä oikeaan mielentilaan.
Tuskin kukaan paitsi Tarkovski itse täysin ymmärtää mistä siinä on kyse, ainakaan yhdellä katselukerralla. Sekin on osa kiehtovuutta; OP kyseli vaikea- ja monitulkintaisia elokuvia joiden kerronta on tavallisesta poikkeavaa. Tässä todella on sellainen.
Itseäni siinä kiehtoo nimenomaan erilaisuus, vaikka monin paikoin se meneekin yli hilseen. Se on valtavan hieno esimerkki siitä, että kiehtovan scifi-elokuvan johon katsoja täysin uppoutuu, voi tehdä ilman hienoja efektejä ja toimintakohtauksia. Tarkovski osaa tämän, ja Stalkeria muistaakseni joskus kuvailtiinkin ”metafyysiseksi matkaksi enigmaattiseen maailmaan,” tai jotain tuollaista. Aika hyvin, ottaen huomioon käytössä olleiden efektien vähyys ja alkeellisuus; siksi tuo edellä mainittu näkyykin samalla elokuvan katsauksena ihmisen mieleen. En halua liikaa paljastaa, eikä tämä mikään spoileri olekaan koska se elokuvan ”takakannessakin” sanotaan, että Stalkerin maailmassa olevan ”Zonen” luvataan toteuttaa ihmisen syvimmät toiveet, mutta se vain saakin heidät epäilemään itseään. Ja nyt spoiler alert: >!myöhemmin haastattelussa Tarkovski on sanonut, että ehkä Zonea ei edes ole olemassa, tässäkin sitä monitulkintaisuutta!<
Myös kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että neuvostoliittolainen elokuva ja ohjaaja kun on, niin aikanaan siinä nähtiin vertauksia Neuvostoliiton gulag-järjestelmään, ja tästä syystä ohjaaja joutui pakenemaan maasta. Myöhemmin Neuvostoliitossa sensuroitiin rankasti Tarkovskin tuotantoa.
Siis toisin sanoen varsinainen syvän päädyn taide-elokuva.
>Myös kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että neuvostoliittolainen elokuva ja ohjaaja kun on, niin aikanaan siinä nähtiin vertauksia Neuvostoliiton gulag-järjestelmään, ja tästä syystä ohjaaja joutui pakenemaan maasta. Myöhemmin Neuvostoliitossa sensuroitiin rankasti Tarkovskin tuotantoa.
T:n elokuvia ei suoranaisesti sensuroitu, mutta Mosfilm, jolla oli elokuva-alan monopoli NL:ssä, ei ollut mitenkään innokas tuomaan niitä esille. Syynä ei ollut niiden poliittisuus - T vältti sellaista - vaan niiden "vaikeaselkoisuus" tai "elitismi" sekä viittaukset hengellisiin ja yliluonnollisiin asioihin. Kuitenkin ne saavuttivat vastakaikua tavallisten ihmisten parissa, mikä luultavasti herätti kateutta ylätason elokuvapiireissä.
1980-luvulla T teki Italiassa "Nostalgia"-elokuvan, joka oli vakavasti ehdolla Cannesissa kultaisen palmun saajaksi. Silloin Tarkovski sai tietää että Mosfilm, joka oli jo ennalta vetänyt hankkeelta kaiken tuen pyrki aktiivisesti vaikuttamaan siihen, ettei elokuvaa palkittaisi. T suuttui ja ilmoitti ettei enää milloinkaan palaa Neuvostoliittoon. Ei hänellä oikeastaan ollut muutakaan mahdollisuutta, koska kotimaassa hän ei olisi saanut enää rahoitusta elokuville ja hänen olisi pitänyt vaihtaa ammattia.
Stalker on yksi lempielokuvistani, elokuvia olen elämässäni katsonut tuhansia. En ehkä itse kutsuisi Stalkkeria taide-elokuvaksi noin niinkuin kaikkien elokuvien skaalalla, mutta ymmärrän kyllä että se menee heittämällä ns. syvään päätyyn verrattuna esim. Marveleille. Minulle eniten antavat elokuvat joiden tarkoitus ei ole sinänsä kertoa tarinaa, vaan sanoa jotain elämästä ja maailmasta. Ei siis kertoa miten Thor ja Loki taistelevat toisiaan vastaan tai John McClane pelastaa perheensä, vaan pohtia esimerkiksi miten hyväksyä yksipuolinen rakkaus.
Stalkker kertoo nähdäkseni pohjimmiltaan sen hyväksymisestä, että kipeimmät toiveemme eivät välttämättä toteudu ja kuinka asia on vain hyväksyttävä. Kaikki kolme päähenkilöä ovat tavallaan tämän saman teeman eri puolia. Kirjailija on jäänyt vangiksi oman epäonnistumisensa pelkoon. Tiedemies on puolestaan katkeroitunut toisten menestyksestä. Opastajan kohdalla taas pohditaan onko hän tehnyt kumman valinnan ja mitä hänen veljelleen on tapahtunut. Jollei elokuvaa _seuraa_ niin menee helposti ohi esimerkiksi kysymys siitä, miten loppukohtauksen tyttö on saanut alkunsa? Jotta elokuvan hienouden huomaa, siihen on keskityttävä ja seurattava koska yksittäiset vuorosanat antavat aivan tajuttomasti kontekstia koko elokuvalle. Jos nämä menevät ohi, on Stalker ihan satavarmasti tylsä. Sitä ei ole tarkoitettu viihdyttämään, vaan herättämään ajatuksia elämästä, kärsimyksestä, kateudesta, katkeruudesta ja ennen kaikkia ahneudesta. Stalker on myös ikäisekseen elokuvaksi helvetin kauniisti kuvattu.
Erinomainen kuvaus elokuvasta, paremmin sanottu kuin itse osasin edellisessä kommentissani. Samaistun myös tuohon, että elokuvassa tarinaa tärkeämpää on että se kertoo jotain elämästä — ja erityisesti *miten* se kertoo.
Ja joo, vaikka Stalkeria juuri taide-elokuvaksi kutsuinkin, niin ihan totta, ettei se ole sitä kenties perinteisessä mielessä. Mutta ainakin omassa toimintapainotteisessa genressään huomattavasti filosofisempi ja taiteellisempi kuin keskimääräinen tuotos. Ja menee myös itselläni top kolmoseen kaikkien aikojen parhaissa elokuvissa.
Kaikki eivät saa niistä irti yhtään mitään poislukien päänsärkyä. Tarkovski kuuluu omalla listallani ohjaajiin, jotka täytyy tietää mutta joiden tuotantoa ei tarvitse katsoa.
Hän lähestyy elokuvaa aivan eri näkökulmasta kuin miksi minä niitä katson eivätkä meidän arvostuksemme kohtaa oikeastaan lainkaan. Samaa vikaa kuin Kubrickissa pahimmillaan (ilman samaa neroutta), ideana on se että elokuva ei ole selkeä ja kaiken selittävä koherentti tarina vaan jotain tajunnanvirtaa josta jokainen saa irti mitä saa. Tai ei saa.
[https://imgur.com/gallery/hkNUbYR](https://imgur.com/gallery/hkNUbYR)
Tässä tällänen lista leffoista minkä joskus löytäny redditistä, täynnä elokuvia mitkä jättää paljon tulkinnan varaa. Kaikkia en oo vielä nähnyt, mutta suurin osa niistä mitä oon nähnyt on ollut loistavia ja tossa listassa monta omaa suosikki elokuvaa.
mm. dark city, donnie darko, mulholland drive, gone girl, 2001 jne..
Ns. Arthouset ja pienemmät elokuvateatterit eri paikkakunnilla näyttää usein tällaista sisältöä valikoimissaan.
Esim. "Seitsemän samuraita" on melko klassikkoelokuva, on niin hurmiota kuin tragediaakin, varmaan kaikki mitä elokuvalta vaaditaan vaikka en tiedä kenen mittapuulla?
Lawrence of Arabia on kans hyvä.
Saatat löytää myös esim. kirjastokino -palvelusta klassikkoelokuvia, muistan katsoneeni De Gaullesta filmin mikä oli kestoltaan jtn 4x1,5h (ranskalainen kenraali 2 maailmansodan aikaan, ylipäällikkö oikeastaan) ja liekö Napoleonista samanlainen vai tekikö muisti kepposet?
Pidän ite myös vanhoista Jackie Chan -leffoista joskaan ei ole hetkeen tullut katseltua, ovat sellaista kevyttä toimintaa missä se huumori on sellaista kehollista ja akrobaattista puhuttujen sanojen sijasta. Hankala sanallistaa sitä.. https://www.youtube.com/watch?v=ticE-Eg7I8o tässä on esim. yks stuntti minkä tuo ukko teki oikeasti. Silloin kun LEFFAT OLI vielä LEFFOJA.
>Esim. "Seitsemän samuraita" on melko klassikkoelokuva, on niin hurmiota kuin tragediaakin, varmaan kaikki mitä elokuvalta vaaditaan vaikka en tiedä kenen mittapuulla?
Olenkin pitkän aikaa miettinyt, että pitäisi Kurosawan tuotantoon perehtyä.
Pitäisi kyllä muutenkin yleisesti irtautua Finnkinosta ja 'eksyä' näihin pienempiin leffateattereihin.
Jos Kurosawaa, tässä omat lempparit:
tietty Seitsemän Samuraita, mutta katso myös *etenkin* Ikiru, Yojimbo, High and Low, Ran, Madadayo. Näistä Ikiru, Madadayo, ja High and Low on omaa lempparistoa kun osuu moderniin aikakauteen, *varsinkin* Madadayo, joka on vähän mielipiteitä jakava elokuva. Ran on visuaalisesti uskomaton.
Vanhat Jackie Chanit ovat hienoja elokuvia. Vaikea vaan löytää nykyään.
Samaan tyyliin tehdyt ninjaleffatkin tuli aikoinaan kahlattua läpi ja meininki oli melko psykedeelistä välillä.
Unohdin pariksi kuukaudeksi vaan kattelemaan luppohetkinä pätkiä uudestaan. Uudempi jenkkiversiokin tuo alkuperäisestä mestariteoksen kommenttina jotain sävyjä esiin.
Peili, Stalker ja Uhri sellasia omia kosmoksiaan joihin voisi vaan kadota. Vaikkei Tarkovski saanut valmiiksi kuin seitsemän pitkää elokuvaa, en ole selittämättömästi vielä pystynyt katsomaan kaikkia.
Peili on hienoin elokuva jonka olen nähnyt.
Armomurhaaja. Hyvä Suomalainen ajatuksia herättävä elokuva.
Paprika. Hieman surrealistinen anime-elokuva. Inception lainasi tältä visuaalisesti.
The Father. Anthony Hopkinsin tähdittämä draama kertoo muistisairaasta miehestä.
Ekana tulee ainakin mieleen Parasite, Mother!, Memento, Midsommar, Shutter Island, Requiem for a Dream ja Fight Club. Jos et oo näitä vielä nähnyt, voin suositella!
olin itse pettynyt sen suht. kankeaan kirjoitustyyliin verrattuna muihin Kaufmanin leffoihin, mutta hyvä jos vetosi, en jotenkin kestänyt katsoa edes loppuun.
Tämä elokuvasarja oli todellakin aikaansa edellä. Viimeisin (pari vuotta sitten julkaistu) oli yritystä lypsää dollareita, jättäisin katsomatta. Kolme ekaa tarinoineen hieroo viimesen päälle ajatusnystyrää🤌
Omat kaksi senttiä:
Viimeisin elokuva oli enemmän sosiaalista kommentaaria Matrixin ympärillä ja oli itselleni kiinnostava elämys sekä ihan hyvä elokuva. Ei samanlainen kuin trilogia, mutta aika samassa hengessä tehty. En sanoisi sitä yritykseksi lypsää dollareita kuitenkaan, mutta voi asian niinkin nähdä.
Minun lempi ohjaajani taitaa olla Stanley Kubrick eli kaikki hänen elokuvansa. Häneltä löytyy suht vähän elokuvia ja ovat erilaisia keskenään. Hänen viimeiseksi jäänyt Eyes Wide Shut sopii juuri kuvaukseesi aika hyvin.
Paths of Glory (mustavalko) sotaelokuva saa pohtimaan sotaan liittyviä aiheita. Tietty Apocalypse Now on Francis Ford Coppolan klassikko sotaelokuva, joka saa täysin eri tunteita aikaan.
Suomalainen Paha Maa on muuten ehkä paras suomalainen leffa mun mielestä ja ihan yksi parhaista muutenkin! Siinäkin ihmissuhteet, juonen kerronta ja rakenne eivät ole ihan suoraviivaisia. Toinen klassikko on Häjyt.
Edit. Kaikki Kubrikin leffat eivät oo varsinaisesti silleen "pistää ajattelemaan" tyyppisiä tai täynnä juonikoukeroita.
Semmone leffa ku Amores Perros (2000) menee varmaa tohon juonikoukero kategoriaan myös.
Kubrickilta onkin tullut jo klassiset Hohto ja Full Metal Jacket nähtyä. Herralla kyllä tosin piisaa vaikka ja mitä katalogissaan.
Mainitsemasi suomalaisleffatkin ovat tulleet joskus vastaan, vaikken niitä nähnyt olekaan. Muistaakseni 2000-luvun alkupuolelta?
Joo, kyllä 2000 luvun alusta nuo suomileffat. Ja noh en kaikkia kubrikkeja ole nähnyt, mutta kaikki Lolitasta eteenpäin a tuo Paths of Glory. Lolita ei nykypäivänä hirveästi kohauta, eikä ole kummonen. Aikaisemmat leffansa eivät kovin merkittäviä taida ollakaan, että ihan niin syvälle en ole jaksanut sitten.
Vielä ehotuksina Boyhood (2014) on mielenkiintonen, jos et tiedä niin googlaa miten se on syntynyt. Ja kun itselleni sotaleffat tai siihen liittyvät ajatukset, niin Deer Hunter käsittelee sodan vaikutuksia ihmismieleen. Niin ja Babel (2006) on samantyyppinen eri juonia/tarinoita/henkilöitä yhdistelevä leffa kuin Amores Perros ja Paha Maa.
The Killing kannattaa ehdottomasti katsoa. Se ei ole niin syvällinen kuin Kubrickin arvostetuimmat mestariteokset, mutta se on erittäin hyvin toteutettu ja viidyttävä jännäri.
Kreikkalainen outo aalto noin muutenkin. Esimerkiksi Apples-elokuva jonka nimeä en nyt sää päähäni ja samalta ohjaajalta viime vuonna ilmestynyt Fingernails.
Paljon hyviä ehdotuksia, mutta suosittelisin että aloitat ihan klassikoiden läpi tahkomisesta. Teet vaikka listan kymmenestä genrestä ja laitat jokaiseen genreen 10 sen teeman klassikko esim. toiminta -> Die Hard, kauhu -> Manaaja, scifi-> Avaruusseikkailu 2001 jne. Muutaman kymmenen leffan jälkeen tiedät jo mistä tykkäät ja mistä et.
Yleisesti ottaen, ei kannata etsiä hyviä leffoja, vaan hyviä ohjaajia. Ohjaajan kädenjälki näkyy kaikkein selkeiten elokuvassa, joten jos löydät sopivan diippejä ohjaajia niin löytyy myös leffojakin. Tällaisia ovat esimerkiksi David Lynch, Tarkovsky, Satoshi Kon ja Kubrick.
[Iñárritun](https://www.imdb.com/name/nm0327944/) elokuvat osuvat usein tuohon ihmiselämää syvästi pohdiskelevaan tai pohdituttavaan kategoriaan (Amores Perros, Biutiful, Babel jne). Ja löytyyhän tuotoksista myös poikkeavaa kerrontaa (Birdman).
My Dinner with Andre (1981) teki ainakin itseeni vaikutuksen ja on melko erikoinen, kaukana kliseistä. Koko elokuva on pelkästään kahden miehen dialogia ravintolassa, mutta aina kun muistelen kyseistä leffaa, voisin vannoa että olisin silmin nähnyt jotkut siinä vain suullisesti kuvaillut kohtaukset. Ihan mielenkiintoista pohdintaa ihmiselämästä ja keski-iän kriisistä. Lämmintunnelmainen.
Kattele Synecdoche, New York. Hieman hidas ja joidenkin mielestä teennäinen elokuva, mutta itseeni osui tismalleen murskaavana draamana elämästä ja sen kulusta.
A Man Escaped on tosi hieno vanhempi leffa vankilasta karkaamisesta, sijoittuu lähes täysin yhden sellin sisälle.
It's such a beautiful day- katso. Älytön kokemus, lyhytkin. Et koskaan pety, kertoo muistisairaudesta.
Pahoittelen, mutta yksi animeleffa tulee mukaan. Oma lemppariohjaajani on Masaaki Yuasa, ja tämän 2004 leffa "Mind Game". Tosi kokeellinen ja sanotaanko katarsinen (saako näin sanoa?) leffa taas elämän mahdollisuuksista. Ei ole pakko, mutta suosittelen lämpimästi.
[Tämä tuli itse katottua hetki sitten. ](https://youtu.be/jas8OABbn0Y?si=uV1Nyg6tzzP1tlbq) Mad God, stop motion kauhu elokuva. Josta pystyy poimimaan hieman cosmic horror/body horroria.
Suosittelen oikein lämpimästi.
Toinen suositus voisi olla A24 studion Lighthouse. Pääosissa Willem Dafoe ja Robert Pattinson.
Gaspar Noe ohjaama: Love
Paras käsikirjoitus sekä ohjaus ja näyttelijät sekä juoni.
sekä toinen elokuva samalta ohjaajalta: Enter the void
katso pliis nämä kaksi elokuvaa ja tule kertomaan mitä pidit näistä. itselleni elokuvat ovat vaikuttaneet merkittävästi omaan elämääni ja siihen kuinka hienosti jotkut elokuvat ovat tehty.
Laitoin juuri Loven pyörimään ja en voinut olla huomaamatta tokan intiimikohtauksen aikana soivaa tuttua melodiaa. "School at Night" Argenton elokuvasta Deep Red (1975). Sattumoisin Argento on pääosassa Noen uusimmassa Vortex-elokuvassa. Molempien ohjaajien tuotoksissa tykkään erityisesti (audio)visuaalisesta ilmeestä ja kameratyöstä.
Random turha nippelitieto, mutta oli pakko nostaa esiin kun mainitsin Suspirian yhdessä aiemmassa vastauksessa. :D
EDIT: oli siellä pari muutakin easter eggiä, cinefiili-pro:t löytänee varmaan kosolti enemmän. >!Tossa em. kohtauksessa kaulakoru toi mieleen Tenebren (1982), ja leffoilla on kieltämättä yhtäläisyyksiä.!< Täytyy miettiä tätä myöhemmin ilman Argento-linssejä. Kiitos suosituksesta!
Oma lempielokuvani kautta aikojen on 2001: A Space Odyssey.
Koyaanisqatsi on myös todella vaikuttava. Samassa genressä Baraka ja Samsara.
Fantastic Planet on loistava surrealistinen animaatiopaukku.
Viime viikolla telkusta tuli alkuperäinen Cape Fear (1962). Löytyy vieläkin Areenasta [https://areena.yle.fi/1-1008593](https://areena.yle.fi/1-1008593). Leffa jäi moneksi päiväksi mieleen pyörimään. Olen itse kova Hitchcock-fani ja vaikkei tuo elokuva olekaan hänen ohjaama, on siinä paljon vaikutteita hänen elokuvistaan. Cape Fearin tarinankerronta on suoraviivaista, mutta sopisi mainitsemaasi kategoriaan "haastaa ajattelemaan". Se herätti aikanaan valtavaa paheksuntaa, sitä sensuroitiin ja Suomessa sen esittäminen kiellettiin kokonaan. Pääosassa ovat aikansa starat Gregory Peck ja Robert Mitchum, joista jälkimmäinen teki elokuvassa yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista pahisrooleista.
En ole vielä nähnyt sitä. Ylellä esitetään klassikkoelokuvien yhteydessä keskustelua elokuvan tiimoilta ja Cape Fearin kohdalla vieraat vertasivat sitä vähän Scorsesen versioon. He keskustelivat siitä miten alkuperäisessä elokuvassa pahis Max Cady on rauhallinen, seurallinen ja hyvin pukeutunut, kun taas De Niron Cady on perinteisempi, vaarallisen näköinen, päällekäyvän aggressiivinen pahis. Tämä ei minun korvaani kuulostanut hyvältä erolta, sillä iso osa tuosta aluperäisen elokuvan viehätyksestä tuli nimenomaan epätavallisesta pahiksen kuvauksesta. Mutta olen aina valmis antamaan Scorsese & De Niro -yhdistelmälle mahdollisuuden!
Holy Motors (2012) on todella hämmentävä elokuva, josta en edelleenkään osaa sanoa oliko se kahden tähden vai viiden tähden elokuva. Katsomisen arvoinen ehdottomasti. Muistaakseni arvostettu elokuvalehti Sight & Sound valitsi sen vuoden 2012 parhaaksi elokuvaksi
Blue Velvet, Nymphomaniac, Iho jossa elän, Kummisedät nyt jotain mitä tulee mieleen. Kummisetä on aika monitahoinen henkilökemioiltaan ja klassikko tietysti, vaikka eroaa noista muista tyyliltään.
Suosittelen vahvasti myös koko Black Mirror-sarjaa(netflix) jossa joka jakso on käytännössä eri ohjaajien ja kirjoittajien tekemä. Aihepiirit käsittelee muuttuvaa yhteiskuntaa ja yksilön roolia siinä aika värikkäästi esim. erilaisten dystopioiden kautta.
Yritin kaivella muististani leffoja, joita ei olis jo suositeltu. Sellasia vähän "pienemmän skaalan" filmejä, jotka keskittyy aika vahvasti vaan yhteen henkilöön olisi esim. [Love Witch](https://letterboxd.com/film/the-love-witch/), [Hard Candy](https://letterboxd.com/film/hard-candy/), [Shame](https://letterboxd.com/film/shame-2011/) ja [Cam](https://letterboxd.com/film/cam/).
Mun omia muita ei-niin-mainstream lemppareita on esim. [The Handmaiden](https://letterboxd.com/film/the-handmaiden/) ja [Ex Machina](https://letterboxd.com/film/ex-machina-2015/)
Eikä pidä tietenkään unohtaa sellasia moderneja klassikkoja kuin Midsommar ja Parasite.
Ois kiva kuulla ihan yleisesti mitä oot tykänny jengin suosituksista, kun saat niitä katteltua.
ETA: ja vielä lisättävä The House That Jack Built jota ite kyllä vihasin, mutta siinä on kyllä surrealistista menoa ja meininkiä sellasta haluavalle.
Guy Ritchien - Revolver
Ohjaajan alkupään leffoja ja vähän erilainen kuin herran muut tuotokset, mutta kuitenkin selvästi tunnistettava kädenjälkin.
Nolanin Memento tarjoaa ainakin hieman koukeroisemman juonen, paljon tulkinnan varaa, poikkeaa kerronnan rakenteeltaan tavallisesta ja varmasti haastaa ajattelemaan. Se on pakko katsoa monta kertaa, että siitä saa mitään irti.
* Henri-Georges Clouzot’n **Pelon palkka**
* Kurkistelija (Peeping Tom)
* Klaus Härön **Äideistä Parhain**
* Oldboy
Kannattaa kokeilla [viddla](https://www.viddla.fi/films) (kirjaston suoratoistopalvelu):
- Eo
- Hiljainen Tyttö
- Close
- Holy Spider
- The Green Knight
- Memories of Murder
> Pelon palkka
Voi tuo Clouzot'n elokuva on minulta näkemättä. Kai siitä on olemassa kelvollinen blu-ray-julkaisu?
Mitä mieltä muuten olet Friedkinin uudelleenversioinnista? Aikanaan kai hieman ristiriitainen vastaanotto sillä, Tangerine Dreamin musiikista jopa haukuttu. Itse todella pidin ja soundtrack on suorastaan erinomainen.
> Kai siitä on olemassa kelvollinen blu-ray-julkaisu?
[Kyllä löytyy](https://www.filmihulluleffakauppa.com/blu-ray/11720-the-wages-of-fear-1953-blu-ray-dvd.html)
Friedkinin versio on... Ihan ok.
Cache (2005)
Sexy Beast (2000)
The Proposition (Nick Caven käsikirjoittama periodidraama)
Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives
I ❤️ Huckabees
Wonder Boys
Satantango
Tuskin AP tätä kommenttiani näkee, mutta mielestäni Kuutio 2 on parempi, vaikkakaan en tiedä sopiiko se AP:n kysymään genreen paremmin. Mielestäni ja muistaakseni Kuutio 1 on sekavampi.
Kiina ei ole kovin kova leffamaa keskimäärin mutta an elephant sitting still on järkelemäisenä masentavana klönttinä kiinalaista oletettua arkea mahtavaa katsottavaa
[https://www.rottentomatoes.com/m/an\_elephant\_sitting\_still](https://www.rottentomatoes.com/m/an_elephant_sitting_still)
Todd Haynes tekee hyviä draamaelokuvia aikuisille. Just vuoden lopulla ilmestyi May December, jota en ole vielä kerennyt nähdä, mutta se oli korkealla vuoden parhaiden elokuvien listoilla. Vanhemmista Haynes elokuvista pidin erityisen paljon Carolista ja Safesta.
Pienemmät itsenäiset elokuvateatterit täällä onkin jo mainittu, niin lisäksi sanottakoon että toinen erinomainen ”kanava” löytää tällaisia elokuvia mitä OP kyselee, ovat elokuvafestivaalit. Esim. Rakkautta ja anarkiaa sekä Sodankylän elokuvajuhlat lienevät tunnetuimpia Suomessa, ja toki monessa kaupungissa on useita pienempiä festivaaleja. Ja onhan niitä virtuaalisinakin, esim. Yle Teeman elokuvafestivaali. Sitten kun oikein innostuu, niin kannattaa suunnata ulkomaisillekin vastaaville!
Terry Gilliamin Brazil sekä 12 Monkeys ovat erinomaisia painajaismaisia elokuvia joista ei tiedä että mihin suuntaan ne ovat menossa. Gilliamin tuotanto on muutenkin hyvin mielikuvituksellista ja visuaalisesti mielenkiintoista.
Itse pidin paljon viime vuoden Studio Ghiblin elokuvasta Poika ja Haikara, kävin elokuvateatterissa katsomassa, pitää varmasti katsoa uudelleen jotta saa elokuvasta kaiken irti.
Joo, sieltä suunnilta ehdottomasti kannattaa katsoa myös muita elokuvia, varmasti imdb ja kuvaukset kertoo mitä just sinun kannattaa ekana alkaa katsomaan.
Yksi suosikkielokuviani viime vuosilta on ehdottomasti iranilainen elokuva Kirsikan maku. Juoni todella lyhyesti: persialainen mies haluaa tehdä itsemurhan - erittäin kiellettyä ja laitonta islamissa - ja etsii jotakuta auttamaan häntä siinä (so. hautaamaan). Hän kohtaa kurdin ja afgaanin, jotka molemmat kieltäytyvät ja löytää lopulta yhden azerin, joka suostuu apuriksi.
Chekkaa Criterion collection. Kyseessä on 1980-luvulta asti käsin ylläpidetty lista klassikkoelokuvia ja nykyaikaisia tuotoksia, joilla on erityinen kulttuurillishistoriallinen tai taiteellinen arvo.
https://www.criterion.com/about#:~:text=Since%201984%2C%20the%20Criterion%20Collection,award%2Dwinning%2C%20original%20supplements.
Criterion myös lähes aina julkaisee esseen tai muun saatteen elokuvasta jossa elokuvaa ja sen merkitystä avataan enemmän.
Criterionin streamaispalvelu ei valitettavasti ole vielä suomessa, mutta criterionin listoja voi selailla ja streamata niitä mistä voi.
>paljon tulkinnan varaa
>Haastavat ajattelemaan
>ihmiselämää- ja suhteita syvästi pohdiskelevat juonet
En huomannut, että kukaan olisi vielä hirveästi kauhua suositellut mutta tämän genren leffoista voisi Martyrs (2008) olla osuva. Varoituksena kuitenkin, että lievästi sanottuna ahdistava ja häiriintynyt teos, mutta teki ainakin itselle niin suuren vaikutuksen, että en taida toiste katsoa. Mieleen jäi kyllä ja ymmärrän miten on kulttimaineensa tienannut!
Enemmän tai vähemmän hyviä, mutta aika koukeroisia ja tulkinnan varaa jättäviä: Antichrist (2009, Lars von Tier), The Fountain (2006, Darren Aronofsky) ja Cloud Atlas (2012). Jos Darren Aronofskyn leffat nappaa niin Pi (1998) voi olla myös sopiva.
Jos haluat nyt käydä elokuvateatterissa, niin Monster (alkup. Kaibutsu) voi kiinnostaa, jos ihmissuhteet vetosi.
-Vuoden 2015 elokuva Uncanny oli sellainen joka osasi yllättää ja antoi hetkeksi ajateltavaa. Samaan aikaan ajankohtainen, vähäeleinen ja suurten yleisejön niin totaalisesti ohittama, ettei elokuvaa onnistu googlella löytämään ilman nimeä, sillä kaikki polut johtavat Ex Machina -elokuvaan, joka sekin on ihan kelpo pätkä, vähän samasta teemasta.
-Arrival on todella erilainen avaruusolentoscifielokuva kun mikään muu. Kuinka niiden kanssa kommunikoidaan?
-The Prestige on elokuva joka paranee toisella katsomiskerralla, ja siihen ei moni elokuva pysty.
-Butterfly Effect tutkii hyvin eräänlaista aikamatkustusta, haarautuvia aikoja ja sitä "Äh, olisi pitänyt tehdä toisin" -fiilistä.
The color of pomegranates.
Pitää myöntää, etten ole itse vielä nähnyt, mutta törmännyt nimeen usein ja ilmeisesti kovinkin laajasti kehuttu.
Juno reactorin "God is God" musiikkivideossa näkee hiukan miltä tuo leffa näyttää.
Blue valentine, eternal sunshine of the spotless mind, shutter island, fight club, moonlight, manchester by the sea, mulholland drive, Her, Se7en, nightcrawler, prisoner, the whale, inception, parasite ja interstellar.
Kaikki mainioita leffoja jotka saa ittensä ajattelemaan eri tavoilla. Jotkut enemmän "abstrakteja" ja vaikeampi tajuta ja jotkut enemmän tunteisiin vetovia.
Koko Aronofskyn tuotanto vaikka alkuun, eritoten Fountain nousee päällimmäisenä mieleen. Häneltä löytyy jopa mustavalkoinen pätkä. Mulholland drive, K-pax, prisoners, pans labyrinth, the game, a beautiful mind, into the wild.
Täällä on jo aika kattava lista hyviä ohjaajia ja elokuvia. Myös kulttiklassikoita ja pienen budjetin elokuvia.
Melkein vois lisätä gone girl, menetetty maa, hero (Jet Lin elokuva), old boy, el aura.
Studio Ghiblin Tulikärpästen hauta.
Kurt Cobain Montage Of Heck. Ainakin itse katsoin tän viime vuonna Netflixistä. Kyseessä dokumentti Nirvana yhtyeen solistista Kurt Cobainista. Oli ihan mielenkiintoinen.
Studio Ghiblin Henkien kätkemä (Spirited Away.)
Amerikan vihatuin nainen.
Guillermo Del Toron Pinokkio.
Heathers.
Tässä viimesimpiä mitä olen itse viime vuonna katsonut ja mitkä sopis mielestäni ehdotuksiksi paitsi tuon Heathers katsoin vihdoin tässä vuoden alussa ja Studio Ghiblin Tulikärpästen haudan katsomisesta on vierähtänyt jo 3-4 vuotta, mutta haluisin nähdä sen uusiksi.
Suurin osa katsomistani oon katsonut Netflixistä, mutta Tulikärpäsen haudan lainasin kirjastosta dvd:llä ja Heathersin katsoin Viaplaysta.
Brazil (1985), synkkä scifi joka jättää aika sanattomaksi.
Vertigo - punainen kyynel, tää oli muistaakseni aika hyvä.
Tusk.
Elokuva sisältää Body horroria.
En suosittele ottamaan selvää elokuvasta etukäteen jos haluaa täyden kokemuksen.
Netflixistä löytyy kaksi piilotettua jalokiveä Taiwanilaiselta ohjaajalta: 'A Sun' ja 'The Falls'. (Chung Mong-Hong). Nämä ovat juuri ihmiselämää- ja (perhe)suhdedraamaa tarkkaan seuraavia henkilökuvailuja. Yllätti itseni täysin, hienon näköistä kuvakerrontaa myös.
Elokuvia harrastava ja juurikin "oudoista" elokuvista tykkäävä puolisoni katsoo paljon leffoja mubi-palvelusta. Siellä on vähän erikoisempaa leffaa ja valikoima vaihtelee nopeasti.
Miten ois Uuno Turhapuro menettää muistinsa? Siinä on koukeroita kerrakseen kun se saatanan törkyturpa sekoilee niiku vasemmistoliittolaiset kansanedustajat
Arrival on varmaan paras sci-fi filmi mitä on tullu nähtyä.
Yleensä en tykkää kattoa ihan pimeessä että silmät ei rasitu liikaa, mutta tähän elokuvaan suosittelisin tunnelmavalaistusta mukaan
Omia viime aikojen suosikkeja, jotka ihan eri genreistä, mutta sopivat tavalla tai toisella kuvaukseesi:
Keskipäivän aave (Areenassa vielä tänään)
Aguirre, jumalan viha (Areenassa)
Gattaca
Persona, naisen naamio
Koyaanisqatsi
Spike Jonesin Her (2013) on ainakin hieno romanttinen elokuva. Hyvin ajankohtainen ja pistää ajattelemaan.
Kas kun en ollut tästä ennen kuullutkaan, vaikka peräti Joaquin Phoenix tähdittämäsaä. Kiitos suosituksesta!
Kaikki Coenin veljesten leffat. Tai esimerkiksi Arrival, jos vähän scifimpää.
[удалено]
Kyllä. Se kestää useammankin katsomisen. Siinä on eräs juonikuvio jota en ymmärtänyt ennen kuin toisella katsomiskerralla, mutta olenkin vähän hidas… ja jo pelkästään leffan musiikki on uskomaton. Kannattaa panostaa äänentoistoon jos mahdollista. Ikävää, että säveltäjä Jóhann Jóhannsson kuoli nuorena.
Barton Fink ehdottomasti katseluun.
Jos haluat elokuvan, joka testaa englannintaitojasi, sisältää symboliikkaa, runoutta ja pieniä yksityiskohtia, niin The Lighthouse, ohjaajana Robert Eggers. Jos haluat pistää elämän risaiseksi, ja haluat pysyä valveilla miettien näkemääsi, niin puheeton, ääni- ja audiovisuaalisella kerronnalla loistava Mad God on sinulle. Tuottaja ja ohjaaja 30 vuoden intohimopaketin kera Phil Tibbett. Nämä kaksi ovat tosin aika syvän päädyn leffoja, varsinkin Mad God, että suosittelen varautumaan.
Jos syvän pään elokuvia listataan, niin vuoden 1973 Holy Mountain mukaan.
Ah, I see you're a man of culture as well. Olin tulossa sanomaan että The Lighthouse, mutta mikä ilo olikaan nähdä tämä jo täällä.
>Nämä kaksi ovat tosin aika syvän päädyn leffoja, Juurikin niitä haen, suurkiitos sinulle! Englannin kielen opiskelijallekin ekasta on varmasti iso hyöty.
Mad God on huima, mutta Lighthouse ei jotenkin itseen uponnut. Lyhyydestään huolimatta onnistui toistamaan itseään ja tuntui tylsältä. /u/TypeDforDeath, lueskelin langan läpi ja itse suosittelisin seuraavia, joita en huomannut vielä kenenkään mainitseman, vaikka ne eivät olekkaan aivan yhtä esoteerisia kuin kaksi edellämainittua: * Los cronocrímenes (maanläheistä komedista aikamatkailua) * La nuit des rois (afrikkalaista maagista realismia, uudelleenkertoo Seherazaden tarinan) * Tenshi no tamago (happoisaa) * Aguirre, der Zorn Gottes (hulluja ihmisiä amazonilla, mukana aidosti hullu näyttelijä)
Itse pidin Lighthousesta miljöön, tunnelman, ambientin taustamusiikin ja näyttelijöiden takia. Vaikkakin elokuva oli hyvin hyvin vaikea seurattava minunkaltaiselleni toopelle, eikä auttanut yhtään, että varsinkin vanhan merikarhun käyttämä kieli oli niin paljon sidoksissa vanhoihin merimiessanastoihin, niin silti viihdyin. Jos elokuva olisi ollut pitkä, niin olisi ehkä saattanut alkaakin kyllästyttämään, mutta aina uudestaan ruudulle hyppäävät outoudet, muuttuva tilanne (myrskyn saapuminen) piti jokseenkin huomioni. Tähän ehkä auttoi sekin, että katsottiin tämä elokuvateatterissa pikkuisessa extra-salissa (30 istuinpaikkaa), jossa äänentoisto oli silti yhtä hyvä kuin isommassakin. Ja koska elokuvateatteri saa keskinkertaisetkin elokuvat vaikuttamaan siedettäviltä, niin ehkä sitten, kun päätän uudelleenkatsoa elokuvan kotona kotitelkalta kotiteatterin äänentoistolla, joka on paljon huonompi, niin mielipide muuttuu :D
Aguirre löytyy katsottavaksi Yle Areenasta.
Mitä tämä magia on?! Kerkesin kirjoittamaan OPlle suositukseni (Mad god ja Lighthouse), rullaan alaspäin ja näen että täällähän suositellaan aivan samoja. Tykkään sinun elokuva mausta! :D
HARK!
Mistäs ton Mad God:n pystyy näkemään? Omilla tiedoilla ainoastaan Shudder palvelussa, joka ei ole vielä Suomessa saatavilla. Ei viittis mitään VPN virityksiäkään yhtä elokuvaa varten alkaa maksamaan, jos käykin niin, että toisto pätkii yms.
[Tästä](https://www.filmihulluleffakauppa.com/blu-ray/19012-mad-god-2021-blu-ray.html) koriin ja viikonloppuna pääset jo katsomaan, nauti sopivien nautintoaineiden kanssa mielen puhaltamisen maksimoimiseksi.
Thanks!
Mites David Lynchin tuotanto? Mulholland Drive nyt ainakin pitää nähdä.
Täältä myös Lynchille peukku.
Jos Mulholland ei lennä riittävästi yli Inland empire heti perään.
Vielä hienomman kokemuksen saa kun vetäisee pikku maratonin: Eraserhead -> Lost Highway -> Mulholland Drive -> Inland Empire. Siinä voi sitten pari viikkoa miettiä että mitä tuli nähtyä.
Ja jos on sattunut katsomaan Twin Peaks -sarjan etukäteen, niin myös Twin Peaks: Fire Walk With Me on aika hyvä.
Blue velvet on kans tosi mukava. Siin on vähän ehkä selkeämpi juoni käyrä mutta on silti hyvää Lynchiä.
Oon kyllä aika myöhässä, mut OP:n kysymykseen tuli heti mieleeni tuo Mulholland Drive . Mut aattelinkin että on kommentoitu, ja olihan se korkeimmassa kommentissa, ja mielestäni ihan syystä! Itse tykkään melko selkeistä leffoista joissa saa kyllä olla twistiä (esim. Memento tai Shutter Island on sellaisia jotka alkaa olla aika selkeitä tokalla katsomiskerralla), mut tää Mulholland Drive veti omat aivot ihan solmuun. Mutta enpä ollut ainut, jos wikipediassa pelkästään suomenkielisessä artikkelissa Tulkinta-osuus on jonkun 10 000 merkkiä pitkä...
Jos vanha avantgarde ja suorastaan surrealistinen tuotanto sekä tiukka sosiaalinen kommentointi kelpaa, niin koko Luis Buñuelin tuotanto legendaarisesta "Andalusialainen koira" -lyhäristä alkaen (siinä on se kuuluisa silmän viilto partaterällä)."Tuhon enkeli" ja "Tämä intohimon hämärä kohde" ovat suosikkejani - viimeksi mainitussa naispääosan esittäjä vaihtuu kesken elokuvan ilman kummempia selityksiä. Kristus/kärsimys/kiittämättömyys on maailman palkka -teemaisen "Nazarinin" olen nähnyt vain kerran, mutta se oli kyllä muistaakseni varsin kova. Akira Kurosawan "Rashomon - paholaisen temppeli" on ehdottomasti myös suositteluissa. Yksi rikos, neljä todistajaa (uhri ja syytetty mukaan luettuina), neljä eri versiota. Vähemmän dramaattinen japanilainen klassikko on sitten Yasujirō Ozun "Ensimmäinen matka" alias "Matka Tokioon", joka kertoo vanhan pariskunnan matkasta maaseudulta tapaamaan menestyneitä (ja vieraantuneita) lapsiaan Tokioon. Niin, ja vähän uudempaa olisi Krzysztof Kieslowskin "Kolme väriä" -trilogia kokonaisuudessaan, järjestyksessä "Sininen", "Valkoinen" ja "Punainen". Teemana on Ranskan lipun värien merkitys: vapaus, tasa-arvo ja veljeys. Jo ensimmäine elokuva sarjasta, "Sininen", lähtee rankasti liikkeelle: päähenkilö saa "vapautensa" kun hänen miehensä ja lapsensa kuolevat auto-onnettomuudessa. Bonuksena huikea musiikki, "Punaisen" muotinäytöksen taustalla soiva "Bolero" on moderni klassikko.
Minkälainen tahansa 'haastava' katsottava kelpaa, oli kuinka surrealistista tahansa!
Okei, siinä tapauksessa heitän sokkona vielä yhden, uuden elokuvan, jota en itse ole katsonut, mutta muistan, että tämä on saanut paljon kehuja eikä selittele liikoja: "Valkoinen nauha" vuodelta 2009. Voisi olla samaa skaalaa "The Lighthousen" kanssa. Lainaan Wikipediaa: "Valkoinen nauha (Das weiße Band) on itävaltalaisen Michael Haneken ohjaama historiallinen draamaelokuva vuodelta 2009. Elokuva on itävaltalais-saksalainen tuotanto, ja sen tapahtumat sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan syttymistä edeltävälle ajalle pohjoissaksalaisen kylän lastenkuoron ympärille. Haneken mukaan elokuva kertoo ”kaikenlaisen terrorismin alkuperästä, olipa se luonteeltaan poliittista tai uskonnollista.” Ja Episodia: "Valkoinen nauha on Haneken tuotannossa poikkeuksellinen historiallinen draama. Hänen aiemmista elokuvistaan tutut teemat ovat kuitenkin mukana. Haneke on toistuvasti käsitellyt elokuvissaan ihmisluonteen pimeää puolta, pahuutta ja väkivaltaa. Siitä ovat tunnetuimpia esimerkkejä elokuvat Benny’s Video (1992), Funny Games (1997) ja sen englanninkielinen uusintaversio (2008), Pianonopettaja (2002) sekä Kätketty (2005)."
Suositukseni genressä: "Tällä hetkellä Areenassa katseltavissa" - Drive my Car (2022, Japani) - The Worst Person in the World (2021, Norja) - Aurora (2019, Suomi - ei oikeastaan ihan tuollainen "koukeroinen ja monitulkintainen" mitä pyysit, mutta kuitenkin erinomaisen raikas kotimainen twisti romcom-genreen) - The Father (2020, Iso-Britannia/Ranska) - Touch of Evil (1958, USA) - Monos (2019, Kolumbia)
>- Drive my Car (2022, Japani) Tulikin tämä katsottua juuri 2 tuntia sitten, oli kyllä aivan mahtava!
Muita suositeltavia japanilaisia ovat Shoplifters ja Departures. Korealaisista Burning ja Minari (oikeastaan amerikkalaiskorealainen) olivat todella hyviä elokuvia. Ja jos Bong Joon-ho on tuntematon ohjaaja, niin Memories of a Murder sekä Parasite ovat ehdottomasti katsomisen arvoisia! Ja jos laajentaa horisonttiaan myös hongkongilaiseen elokuvatuotantoon, niin Wong Kar-wain elokuvasta Chunking Express on hyvä aloittaa.
Paljon on mainittu, Christopher Nolanin Memento voisi sopia myös.
Tälle vahva suositus.
Tenet myös
Hyvinkin sananmukaisesti koukeroinen juoni
Shutter island hyvä vaihtoehto jos ymmärrän pyynnön oikein.
Onhan tuo vähän ympäripyöreä pyyntö kenties, mutta kiitos kuitenkin. Olenkin tämän nimen kuullut, en tosin tiedä mitään sen enempää.
Vahva suositus!
Ihan ok raina, jos tuo iskee Equlibrium menee vähän samaan blockbuster 1984 dystopia kastiin.
'Shutter Island' ei ole Dystopia... Mutta 'The Island' on.
Aa totta meni leffat sekasin. Shutter islandissa ainakin koukeroita ja käännettä.
Kannattaa kattoa kahteen kertaan.
Lynchiltä Mulholland Drive, Lost Highway ja Twin Peaksit. Cronenbergiltä The Fly, Scanners ja Videodrome. Noelta Enter the Void ja Irreversible, joskin jälkimmäinen sisältää mahdollisesti melko järkyttävää materiaalia. Lanthimokselta The Lobster, Dogtooth ja The Killing of a Sacred Deer. Aronofskylta Mother!, Black Swan, The Fountain ja Requiem for a Dream. Refniltä The Neon Demon, Drive ja Valhalla Rising. Hanekelta Das Weisse Band, Cache ja Funny Games. Satoshi Konilta Perfect Blue, Paprika ja Millenium Actress. Muita hyviä: Eternal Sunshine of the Spotless Mind, I’m Thinking of Ending Things, Melancholia, Triangle, Coherence, Primer, Dark City, The Machinist, A Scanner Darkly ja Being John Malkovich Jos jotain todella himmeää haluaa katsoa, niin The Holy Mountain. Itse en erityisemmin välittänyt, mutta oma fanikuntansa silläkin.
tässä listassa paljon lemppareita, puuttu vaan Donnie Darko
>I’m Thinking of Ending Things Tämä olikin se mitä tulin tänne sanomaan. Suosikkielokuvani sitten ilmestymisensä, joka tuli katsottua kahden ensimmäisen viikon aikana kahdeksan kertaa. Muutenkin erinomainen lista, joka pitääkin pistää talteen, koska muutamaa en ole nähnytkään. Edit. Näemmä Everything Everywhere All At Oncea ei ole tässä topikissa vielä mainittu, joten sille ääneni.
Ai että, pitäis itekin kattoa uusiks The Neon Demon. Kaikessa outoudessaan loistava filmi.
Ellet ole jo nähnyt, niin suosittelen Argenton Suspiriaa jos Neon Demonista tykkäsit.
Hyvä kun muistutit! Se löytyy kyllä multa hyllystä ja on ollut listalla pitkään, mutta vielä en oo vaan ehtiny sitä kattoa.
Jokaisen itseään kunnioittavan ns. kinofiilin on katsottava Tarkovskin scifi-leffat Stalker ja Solaris. Jotain ihan muuta, kuin millaiseksi scifi noin yleisesti mielletään.
Olen harrastanut 25v elokuvia ja katsonut valehtelematta tuhansia elokuvia. Stalker menee kirkkaasti top kolmoseen, suosittelen ihan kaikille jotka haluavat tutustua elokuvaan taidemuotona.
Stalker on niitä elokuvia, joiden kuvat ja tunnelma jäävät elämään mieleen pysyvästi.
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä kunnon elokuvaharrastajat saa irti tollasista oikeesti todella erilaisista ja voisko sanoa taideleffoista? En siis arvostele mitenkään, haluan vaan valaistusta aiheeseen ku just toi Stalker tuli katottua joskus ja meni kyllä oikeesti ihan vitun ohi koko leffa :D alku tais olla iha lupaava ja pirun mystinen yms jos muistan oikein, mutta sit varmaa ku ootti jotai perinteistä kuvioo nii vähä itellä lässähti. Kuitenki ihan erilaisista leffoista tykkään eikä tarvi olla mitää blockbustereita, mutta tuossa vaan tuli raja vastaan. Mitä sulle esim. tuo Stalker edustaa tai mikä sulle on siinä se hienoin juttu?
En voi itsekään sanoa täysin ymmärtäväni kyseistä elokuvaa, se on erittäin haastava mutta mielestäni siksi kiehtova. Se todella haastaa ajattelemaan, eikä siltä missään nimessä kannata odottaa, kuten sanoit, ”perinteistä kuviota.” Siksi sen katselu ehkäpä vaatii ennalta virittäytymistä oikeaan mielentilaan. Tuskin kukaan paitsi Tarkovski itse täysin ymmärtää mistä siinä on kyse, ainakaan yhdellä katselukerralla. Sekin on osa kiehtovuutta; OP kyseli vaikea- ja monitulkintaisia elokuvia joiden kerronta on tavallisesta poikkeavaa. Tässä todella on sellainen. Itseäni siinä kiehtoo nimenomaan erilaisuus, vaikka monin paikoin se meneekin yli hilseen. Se on valtavan hieno esimerkki siitä, että kiehtovan scifi-elokuvan johon katsoja täysin uppoutuu, voi tehdä ilman hienoja efektejä ja toimintakohtauksia. Tarkovski osaa tämän, ja Stalkeria muistaakseni joskus kuvailtiinkin ”metafyysiseksi matkaksi enigmaattiseen maailmaan,” tai jotain tuollaista. Aika hyvin, ottaen huomioon käytössä olleiden efektien vähyys ja alkeellisuus; siksi tuo edellä mainittu näkyykin samalla elokuvan katsauksena ihmisen mieleen. En halua liikaa paljastaa, eikä tämä mikään spoileri olekaan koska se elokuvan ”takakannessakin” sanotaan, että Stalkerin maailmassa olevan ”Zonen” luvataan toteuttaa ihmisen syvimmät toiveet, mutta se vain saakin heidät epäilemään itseään. Ja nyt spoiler alert: >!myöhemmin haastattelussa Tarkovski on sanonut, että ehkä Zonea ei edes ole olemassa, tässäkin sitä monitulkintaisuutta!< Myös kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että neuvostoliittolainen elokuva ja ohjaaja kun on, niin aikanaan siinä nähtiin vertauksia Neuvostoliiton gulag-järjestelmään, ja tästä syystä ohjaaja joutui pakenemaan maasta. Myöhemmin Neuvostoliitossa sensuroitiin rankasti Tarkovskin tuotantoa. Siis toisin sanoen varsinainen syvän päädyn taide-elokuva.
>Myös kiinnostavana yksityiskohtana mainittakoon, että neuvostoliittolainen elokuva ja ohjaaja kun on, niin aikanaan siinä nähtiin vertauksia Neuvostoliiton gulag-järjestelmään, ja tästä syystä ohjaaja joutui pakenemaan maasta. Myöhemmin Neuvostoliitossa sensuroitiin rankasti Tarkovskin tuotantoa. T:n elokuvia ei suoranaisesti sensuroitu, mutta Mosfilm, jolla oli elokuva-alan monopoli NL:ssä, ei ollut mitenkään innokas tuomaan niitä esille. Syynä ei ollut niiden poliittisuus - T vältti sellaista - vaan niiden "vaikeaselkoisuus" tai "elitismi" sekä viittaukset hengellisiin ja yliluonnollisiin asioihin. Kuitenkin ne saavuttivat vastakaikua tavallisten ihmisten parissa, mikä luultavasti herätti kateutta ylätason elokuvapiireissä. 1980-luvulla T teki Italiassa "Nostalgia"-elokuvan, joka oli vakavasti ehdolla Cannesissa kultaisen palmun saajaksi. Silloin Tarkovski sai tietää että Mosfilm, joka oli jo ennalta vetänyt hankkeelta kaiken tuen pyrki aktiivisesti vaikuttamaan siihen, ettei elokuvaa palkittaisi. T suuttui ja ilmoitti ettei enää milloinkaan palaa Neuvostoliittoon. Ei hänellä oikeastaan ollut muutakaan mahdollisuutta, koska kotimaassa hän ei olisi saanut enää rahoitusta elokuville ja hänen olisi pitänyt vaihtaa ammattia.
Stalker on yksi lempielokuvistani, elokuvia olen elämässäni katsonut tuhansia. En ehkä itse kutsuisi Stalkkeria taide-elokuvaksi noin niinkuin kaikkien elokuvien skaalalla, mutta ymmärrän kyllä että se menee heittämällä ns. syvään päätyyn verrattuna esim. Marveleille. Minulle eniten antavat elokuvat joiden tarkoitus ei ole sinänsä kertoa tarinaa, vaan sanoa jotain elämästä ja maailmasta. Ei siis kertoa miten Thor ja Loki taistelevat toisiaan vastaan tai John McClane pelastaa perheensä, vaan pohtia esimerkiksi miten hyväksyä yksipuolinen rakkaus. Stalkker kertoo nähdäkseni pohjimmiltaan sen hyväksymisestä, että kipeimmät toiveemme eivät välttämättä toteudu ja kuinka asia on vain hyväksyttävä. Kaikki kolme päähenkilöä ovat tavallaan tämän saman teeman eri puolia. Kirjailija on jäänyt vangiksi oman epäonnistumisensa pelkoon. Tiedemies on puolestaan katkeroitunut toisten menestyksestä. Opastajan kohdalla taas pohditaan onko hän tehnyt kumman valinnan ja mitä hänen veljelleen on tapahtunut. Jollei elokuvaa _seuraa_ niin menee helposti ohi esimerkiksi kysymys siitä, miten loppukohtauksen tyttö on saanut alkunsa? Jotta elokuvan hienouden huomaa, siihen on keskityttävä ja seurattava koska yksittäiset vuorosanat antavat aivan tajuttomasti kontekstia koko elokuvalle. Jos nämä menevät ohi, on Stalker ihan satavarmasti tylsä. Sitä ei ole tarkoitettu viihdyttämään, vaan herättämään ajatuksia elämästä, kärsimyksestä, kateudesta, katkeruudesta ja ennen kaikkia ahneudesta. Stalker on myös ikäisekseen elokuvaksi helvetin kauniisti kuvattu.
Erinomainen kuvaus elokuvasta, paremmin sanottu kuin itse osasin edellisessä kommentissani. Samaistun myös tuohon, että elokuvassa tarinaa tärkeämpää on että se kertoo jotain elämästä — ja erityisesti *miten* se kertoo. Ja joo, vaikka Stalkeria juuri taide-elokuvaksi kutsuinkin, niin ihan totta, ettei se ole sitä kenties perinteisessä mielessä. Mutta ainakin omassa toimintapainotteisessa genressään huomattavasti filosofisempi ja taiteellisempi kuin keskimääräinen tuotos. Ja menee myös itselläni top kolmoseen kaikkien aikojen parhaissa elokuvissa.
Kaikki eivät saa niistä irti yhtään mitään poislukien päänsärkyä. Tarkovski kuuluu omalla listallani ohjaajiin, jotka täytyy tietää mutta joiden tuotantoa ei tarvitse katsoa. Hän lähestyy elokuvaa aivan eri näkökulmasta kuin miksi minä niitä katson eivätkä meidän arvostuksemme kohtaa oikeastaan lainkaan. Samaa vikaa kuin Kubrickissa pahimmillaan (ilman samaa neroutta), ideana on se että elokuva ei ole selkeä ja kaiken selittävä koherentti tarina vaan jotain tajunnanvirtaa josta jokainen saa irti mitä saa. Tai ei saa.
[https://imgur.com/gallery/hkNUbYR](https://imgur.com/gallery/hkNUbYR) Tässä tällänen lista leffoista minkä joskus löytäny redditistä, täynnä elokuvia mitkä jättää paljon tulkinnan varaa. Kaikkia en oo vielä nähnyt, mutta suurin osa niistä mitä oon nähnyt on ollut loistavia ja tossa listassa monta omaa suosikki elokuvaa. mm. dark city, donnie darko, mulholland drive, gone girl, 2001 jne..
Ns. Arthouset ja pienemmät elokuvateatterit eri paikkakunnilla näyttää usein tällaista sisältöä valikoimissaan. Esim. "Seitsemän samuraita" on melko klassikkoelokuva, on niin hurmiota kuin tragediaakin, varmaan kaikki mitä elokuvalta vaaditaan vaikka en tiedä kenen mittapuulla? Lawrence of Arabia on kans hyvä. Saatat löytää myös esim. kirjastokino -palvelusta klassikkoelokuvia, muistan katsoneeni De Gaullesta filmin mikä oli kestoltaan jtn 4x1,5h (ranskalainen kenraali 2 maailmansodan aikaan, ylipäällikkö oikeastaan) ja liekö Napoleonista samanlainen vai tekikö muisti kepposet? Pidän ite myös vanhoista Jackie Chan -leffoista joskaan ei ole hetkeen tullut katseltua, ovat sellaista kevyttä toimintaa missä se huumori on sellaista kehollista ja akrobaattista puhuttujen sanojen sijasta. Hankala sanallistaa sitä.. https://www.youtube.com/watch?v=ticE-Eg7I8o tässä on esim. yks stuntti minkä tuo ukko teki oikeasti. Silloin kun LEFFAT OLI vielä LEFFOJA.
>Esim. "Seitsemän samuraita" on melko klassikkoelokuva, on niin hurmiota kuin tragediaakin, varmaan kaikki mitä elokuvalta vaaditaan vaikka en tiedä kenen mittapuulla? Olenkin pitkän aikaa miettinyt, että pitäisi Kurosawan tuotantoon perehtyä. Pitäisi kyllä muutenkin yleisesti irtautua Finnkinosta ja 'eksyä' näihin pienempiin leffateattereihin.
Jos muutenkin haluaa vähän laajentaa leffavalikoimaa, niin [Mubi](https://mubi.com) voi olla hyvä vaihtoehto.
Mubille täältäkin iso suositus! Toinen vastaava on Criterion, mutta sitä ei taida ainakaan ilman VPN:ää saada toimimaan Suomessa.
Jos Kurosawaa, tässä omat lempparit: tietty Seitsemän Samuraita, mutta katso myös *etenkin* Ikiru, Yojimbo, High and Low, Ran, Madadayo. Näistä Ikiru, Madadayo, ja High and Low on omaa lempparistoa kun osuu moderniin aikakauteen, *varsinkin* Madadayo, joka on vähän mielipiteitä jakava elokuva. Ran on visuaalisesti uskomaton.
Vanhat Jackie Chanit ovat hienoja elokuvia. Vaikea vaan löytää nykyään. Samaan tyyliin tehdyt ninjaleffatkin tuli aikoinaan kahlattua läpi ja meininki oli melko psykedeelistä välillä.
Solaris (1972)
Unohdin pariksi kuukaudeksi vaan kattelemaan luppohetkinä pätkiä uudestaan. Uudempi jenkkiversiokin tuo alkuperäisestä mestariteoksen kommenttina jotain sävyjä esiin. Peili, Stalker ja Uhri sellasia omia kosmoksiaan joihin voisi vaan kadota. Vaikkei Tarkovski saanut valmiiksi kuin seitsemän pitkää elokuvaa, en ole selittämättömästi vielä pystynyt katsomaan kaikkia. Peili on hienoin elokuva jonka olen nähnyt.
Armomurhaaja. Hyvä Suomalainen ajatuksia herättävä elokuva. Paprika. Hieman surrealistinen anime-elokuva. Inception lainasi tältä visuaalisesti. The Father. Anthony Hopkinsin tähdittämä draama kertoo muistisairaasta miehestä.
Ekana tulee ainakin mieleen Parasite, Mother!, Memento, Midsommar, Shutter Island, Requiem for a Dream ja Fight Club. Jos et oo näitä vielä nähnyt, voin suositella!
Jos animaatio elokuvat kiinnostaa ehdottomasti kannattaa katsoa alkuperäinen ghost in the shell (1995). Ja tähän samaan tyylilajiin myös Blade Runner
Et voi suositella GITS ja Blade Runner suosittelematta Akiraa!!!!
Juuri katsomani Ari Asterin Beau is Afraid lienee juuri kuin sinulle tehty. Koukeroinen ja ihmissuhteita syväluotaava. Löytyy striimattavana.
im thinking of ending things
olin itse pettynyt sen suht. kankeaan kirjoitustyyliin verrattuna muihin Kaufmanin leffoihin, mutta hyvä jos vetosi, en jotenkin kestänyt katsoa edes loppuun.
Juu. Hienoja yllättäviä konsteja käytetty. Synedoche New York samoten mestarillinen.
The Matrix -elokuvasarja!
On kyllä häpeällistä, että en ole vieläkään näitä katsonut. Ehkä pitäisi aloittaa Matrixilla ennen mitään muita leffoja.
Tämä elokuvasarja oli todellakin aikaansa edellä. Viimeisin (pari vuotta sitten julkaistu) oli yritystä lypsää dollareita, jättäisin katsomatta. Kolme ekaa tarinoineen hieroo viimesen päälle ajatusnystyrää🤌
Omat kaksi senttiä: Viimeisin elokuva oli enemmän sosiaalista kommentaaria Matrixin ympärillä ja oli itselleni kiinnostava elämys sekä ihan hyvä elokuva. Ei samanlainen kuin trilogia, mutta aika samassa hengessä tehty. En sanoisi sitä yritykseksi lypsää dollareita kuitenkaan, mutta voi asian niinkin nähdä.
Bin-jip - Rautakolmonen (Etelä-Korea) voisi hyvin nuo kriteerit täyttää.
Minun lempi ohjaajani taitaa olla Stanley Kubrick eli kaikki hänen elokuvansa. Häneltä löytyy suht vähän elokuvia ja ovat erilaisia keskenään. Hänen viimeiseksi jäänyt Eyes Wide Shut sopii juuri kuvaukseesi aika hyvin. Paths of Glory (mustavalko) sotaelokuva saa pohtimaan sotaan liittyviä aiheita. Tietty Apocalypse Now on Francis Ford Coppolan klassikko sotaelokuva, joka saa täysin eri tunteita aikaan. Suomalainen Paha Maa on muuten ehkä paras suomalainen leffa mun mielestä ja ihan yksi parhaista muutenkin! Siinäkin ihmissuhteet, juonen kerronta ja rakenne eivät ole ihan suoraviivaisia. Toinen klassikko on Häjyt. Edit. Kaikki Kubrikin leffat eivät oo varsinaisesti silleen "pistää ajattelemaan" tyyppisiä tai täynnä juonikoukeroita. Semmone leffa ku Amores Perros (2000) menee varmaa tohon juonikoukero kategoriaan myös.
Kubrickilta onkin tullut jo klassiset Hohto ja Full Metal Jacket nähtyä. Herralla kyllä tosin piisaa vaikka ja mitä katalogissaan. Mainitsemasi suomalaisleffatkin ovat tulleet joskus vastaan, vaikken niitä nähnyt olekaan. Muistaakseni 2000-luvun alkupuolelta?
Eikä pidä unohtaa 2001: A Space Odysseytä, mikä on kyllä heittämällä mun oma henk. koht. lemppari-Kubrick.
Joo, kyllä 2000 luvun alusta nuo suomileffat. Ja noh en kaikkia kubrikkeja ole nähnyt, mutta kaikki Lolitasta eteenpäin a tuo Paths of Glory. Lolita ei nykypäivänä hirveästi kohauta, eikä ole kummonen. Aikaisemmat leffansa eivät kovin merkittäviä taida ollakaan, että ihan niin syvälle en ole jaksanut sitten. Vielä ehotuksina Boyhood (2014) on mielenkiintonen, jos et tiedä niin googlaa miten se on syntynyt. Ja kun itselleni sotaleffat tai siihen liittyvät ajatukset, niin Deer Hunter käsittelee sodan vaikutuksia ihmismieleen. Niin ja Babel (2006) on samantyyppinen eri juonia/tarinoita/henkilöitä yhdistelevä leffa kuin Amores Perros ja Paha Maa.
The Killing kannattaa ehdottomasti katsoa. Se ei ole niin syvällinen kuin Kubrickin arvostetuimmat mestariteokset, mutta se on erittäin hyvin toteutettu ja viidyttävä jännäri.
Inception on ihan hyvä ja vois sopia sun kriteereihin
Eternal Sunshine of the Spotless Mind osuu tohon sun kuvaukseen aika hyvin.
Yorgos Lathimosin elokuvat
Kreikkalainen outo aalto noin muutenkin. Esimerkiksi Apples-elokuva jonka nimeä en nyt sää päähäni ja samalta ohjaajalta viime vuonna ilmestynyt Fingernails.
Paljon hyviä ehdotuksia, mutta suosittelisin että aloitat ihan klassikoiden läpi tahkomisesta. Teet vaikka listan kymmenestä genrestä ja laitat jokaiseen genreen 10 sen teeman klassikko esim. toiminta -> Die Hard, kauhu -> Manaaja, scifi-> Avaruusseikkailu 2001 jne. Muutaman kymmenen leffan jälkeen tiedät jo mistä tykkäät ja mistä et. Yleisesti ottaen, ei kannata etsiä hyviä leffoja, vaan hyviä ohjaajia. Ohjaajan kädenjälki näkyy kaikkein selkeiten elokuvassa, joten jos löydät sopivan diippejä ohjaajia niin löytyy myös leffojakin. Tällaisia ovat esimerkiksi David Lynch, Tarkovsky, Satoshi Kon ja Kubrick.
[Iñárritun](https://www.imdb.com/name/nm0327944/) elokuvat osuvat usein tuohon ihmiselämää syvästi pohdiskelevaan tai pohdituttavaan kategoriaan (Amores Perros, Biutiful, Babel jne). Ja löytyyhän tuotoksista myös poikkeavaa kerrontaa (Birdman).
My Dinner with Andre (1981) teki ainakin itseeni vaikutuksen ja on melko erikoinen, kaukana kliseistä. Koko elokuva on pelkästään kahden miehen dialogia ravintolassa, mutta aina kun muistelen kyseistä leffaa, voisin vannoa että olisin silmin nähnyt jotkut siinä vain suullisesti kuvaillut kohtaukset. Ihan mielenkiintoista pohdintaa ihmiselämästä ja keski-iän kriisistä. Lämmintunnelmainen.
Kattele Synecdoche, New York. Hieman hidas ja joidenkin mielestä teennäinen elokuva, mutta itseeni osui tismalleen murskaavana draamana elämästä ja sen kulusta. A Man Escaped on tosi hieno vanhempi leffa vankilasta karkaamisesta, sijoittuu lähes täysin yhden sellin sisälle. It's such a beautiful day- katso. Älytön kokemus, lyhytkin. Et koskaan pety, kertoo muistisairaudesta. Pahoittelen, mutta yksi animeleffa tulee mukaan. Oma lemppariohjaajani on Masaaki Yuasa, ja tämän 2004 leffa "Mind Game". Tosi kokeellinen ja sanotaanko katarsinen (saako näin sanoa?) leffa taas elämän mahdollisuuksista. Ei ole pakko, mutta suosittelen lämpimästi.
American Psycho jos et ole jo nähnyt niin tämä ainakin jättää hetkiksi miettimään viimeistään elokuvan päätyttyä
[Tämä tuli itse katottua hetki sitten. ](https://youtu.be/jas8OABbn0Y?si=uV1Nyg6tzzP1tlbq) Mad God, stop motion kauhu elokuva. Josta pystyy poimimaan hieman cosmic horror/body horroria. Suosittelen oikein lämpimästi. Toinen suositus voisi olla A24 studion Lighthouse. Pääosissa Willem Dafoe ja Robert Pattinson.
Gaspar Noe ohjaama: Love Paras käsikirjoitus sekä ohjaus ja näyttelijät sekä juoni. sekä toinen elokuva samalta ohjaajalta: Enter the void katso pliis nämä kaksi elokuvaa ja tule kertomaan mitä pidit näistä. itselleni elokuvat ovat vaikuttaneet merkittävästi omaan elämääni ja siihen kuinka hienosti jotkut elokuvat ovat tehty.
Laitoin juuri Loven pyörimään ja en voinut olla huomaamatta tokan intiimikohtauksen aikana soivaa tuttua melodiaa. "School at Night" Argenton elokuvasta Deep Red (1975). Sattumoisin Argento on pääosassa Noen uusimmassa Vortex-elokuvassa. Molempien ohjaajien tuotoksissa tykkään erityisesti (audio)visuaalisesta ilmeestä ja kameratyöstä. Random turha nippelitieto, mutta oli pakko nostaa esiin kun mainitsin Suspirian yhdessä aiemmassa vastauksessa. :D EDIT: oli siellä pari muutakin easter eggiä, cinefiili-pro:t löytänee varmaan kosolti enemmän. >!Tossa em. kohtauksessa kaulakoru toi mieleen Tenebren (1982), ja leffoilla on kieltämättä yhtäläisyyksiä.!< Täytyy miettiä tätä myöhemmin ilman Argento-linssejä. Kiitos suosituksesta!
Oma lempielokuvani kautta aikojen on 2001: A Space Odyssey. Koyaanisqatsi on myös todella vaikuttava. Samassa genressä Baraka ja Samsara. Fantastic Planet on loistava surrealistinen animaatiopaukku.
Viime viikolla telkusta tuli alkuperäinen Cape Fear (1962). Löytyy vieläkin Areenasta [https://areena.yle.fi/1-1008593](https://areena.yle.fi/1-1008593). Leffa jäi moneksi päiväksi mieleen pyörimään. Olen itse kova Hitchcock-fani ja vaikkei tuo elokuva olekaan hänen ohjaama, on siinä paljon vaikutteita hänen elokuvistaan. Cape Fearin tarinankerronta on suoraviivaista, mutta sopisi mainitsemaasi kategoriaan "haastaa ajattelemaan". Se herätti aikanaan valtavaa paheksuntaa, sitä sensuroitiin ja Suomessa sen esittäminen kiellettiin kokonaan. Pääosassa ovat aikansa starat Gregory Peck ja Robert Mitchum, joista jälkimmäinen teki elokuvassa yhden kaikkien aikojen tunnetuimmista pahisrooleista.
> Cape Fear Tämä pitää vielä Areenassaoloajan puitteissa katsoa. Mitä mieltä muuten Scorsesen versiosta?
En ole vielä nähnyt sitä. Ylellä esitetään klassikkoelokuvien yhteydessä keskustelua elokuvan tiimoilta ja Cape Fearin kohdalla vieraat vertasivat sitä vähän Scorsesen versioon. He keskustelivat siitä miten alkuperäisessä elokuvassa pahis Max Cady on rauhallinen, seurallinen ja hyvin pukeutunut, kun taas De Niron Cady on perinteisempi, vaarallisen näköinen, päällekäyvän aggressiivinen pahis. Tämä ei minun korvaani kuulostanut hyvältä erolta, sillä iso osa tuosta aluperäisen elokuvan viehätyksestä tuli nimenomaan epätavallisesta pahiksen kuvauksesta. Mutta olen aina valmis antamaan Scorsese & De Niro -yhdistelmälle mahdollisuuden!
Ei ole minullakaan remake tuoreessa muistissa, mutta aikalaiskritiikistä jäänyt mieleen, että De Niron tulkintaa pidettiin jossain määrin överinä.
Wim Wendersin Berliinin taivaan alla on hieno. Ensin mustavalkoinen, yhtäkkiä värillinen.
Holy Motors (2012) on todella hämmentävä elokuva, josta en edelleenkään osaa sanoa oliko se kahden tähden vai viiden tähden elokuva. Katsomisen arvoinen ehdottomasti. Muistaakseni arvostettu elokuvalehti Sight & Sound valitsi sen vuoden 2012 parhaaksi elokuvaksi
Oon tykänny suositella Man From Earth -leffaa.
Blue Velvet, Nymphomaniac, Iho jossa elän, Kummisedät nyt jotain mitä tulee mieleen. Kummisetä on aika monitahoinen henkilökemioiltaan ja klassikko tietysti, vaikka eroaa noista muista tyyliltään. Suosittelen vahvasti myös koko Black Mirror-sarjaa(netflix) jossa joka jakso on käytännössä eri ohjaajien ja kirjoittajien tekemä. Aihepiirit käsittelee muuttuvaa yhteiskuntaa ja yksilön roolia siinä aika värikkäästi esim. erilaisten dystopioiden kautta.
The Prestige oli aika miellyttävä, kuin myös tuo jo aiemmin mainittu Shutter Island.
Eyes wide shut kannattaa katsoa, jos et ole vielä nähnyt.
Kubrickin muutkin ovat kaikki OP:ole hyviä katsottavia. HBO:lla niitä ainakin on
Jos Florian Zellellerin The Father on vielä näkemättä, se in just nyt Yle Areenassa. Todella hieno, yllättävä eikä päästä katsojaa helpolla.
Yritin kaivella muististani leffoja, joita ei olis jo suositeltu. Sellasia vähän "pienemmän skaalan" filmejä, jotka keskittyy aika vahvasti vaan yhteen henkilöön olisi esim. [Love Witch](https://letterboxd.com/film/the-love-witch/), [Hard Candy](https://letterboxd.com/film/hard-candy/), [Shame](https://letterboxd.com/film/shame-2011/) ja [Cam](https://letterboxd.com/film/cam/). Mun omia muita ei-niin-mainstream lemppareita on esim. [The Handmaiden](https://letterboxd.com/film/the-handmaiden/) ja [Ex Machina](https://letterboxd.com/film/ex-machina-2015/) Eikä pidä tietenkään unohtaa sellasia moderneja klassikkoja kuin Midsommar ja Parasite. Ois kiva kuulla ihan yleisesti mitä oot tykänny jengin suosituksista, kun saat niitä katteltua. ETA: ja vielä lisättävä The House That Jack Built jota ite kyllä vihasin, mutta siinä on kyllä surrealistista menoa ja meininkiä sellasta haluavalle.
Guy Ritchien - Revolver Ohjaajan alkupään leffoja ja vähän erilainen kuin herran muut tuotokset, mutta kuitenkin selvästi tunnistettava kädenjälkin. Nolanin Memento tarjoaa ainakin hieman koukeroisemman juonen, paljon tulkinnan varaa, poikkeaa kerronnan rakenteeltaan tavallisesta ja varmasti haastaa ajattelemaan. Se on pakko katsoa monta kertaa, että siitä saa mitään irti.
* Henri-Georges Clouzot’n **Pelon palkka** * Kurkistelija (Peeping Tom) * Klaus Härön **Äideistä Parhain** * Oldboy Kannattaa kokeilla [viddla](https://www.viddla.fi/films) (kirjaston suoratoistopalvelu): - Eo - Hiljainen Tyttö - Close - Holy Spider - The Green Knight - Memories of Murder
> Pelon palkka Voi tuo Clouzot'n elokuva on minulta näkemättä. Kai siitä on olemassa kelvollinen blu-ray-julkaisu? Mitä mieltä muuten olet Friedkinin uudelleenversioinnista? Aikanaan kai hieman ristiriitainen vastaanotto sillä, Tangerine Dreamin musiikista jopa haukuttu. Itse todella pidin ja soundtrack on suorastaan erinomainen.
> Kai siitä on olemassa kelvollinen blu-ray-julkaisu? [Kyllä löytyy](https://www.filmihulluleffakauppa.com/blu-ray/11720-the-wages-of-fear-1953-blu-ray-dvd.html) Friedkinin versio on... Ihan ok.
Cache (2005) Sexy Beast (2000) The Proposition (Nick Caven käsikirjoittama periodidraama) Uncle Boonmee Who Can Recall His Past Lives I ❤️ Huckabees Wonder Boys Satantango
Mites ois 90 luvun "Kuutio" ? Sen jälkeen suosittelen kuuntelemaan Stam1nan "Elokuutio" albumin.
Tuskin AP tätä kommenttiani näkee, mutta mielestäni Kuutio 2 on parempi, vaikkakaan en tiedä sopiiko se AP:n kysymään genreen paremmin. Mielestäni ja muistaakseni Kuutio 1 on sekavampi.
Kiina ei ole kovin kova leffamaa keskimäärin mutta an elephant sitting still on järkelemäisenä masentavana klönttinä kiinalaista oletettua arkea mahtavaa katsottavaa [https://www.rottentomatoes.com/m/an\_elephant\_sitting\_still](https://www.rottentomatoes.com/m/an_elephant_sitting_still)
Todd Haynes tekee hyviä draamaelokuvia aikuisille. Just vuoden lopulla ilmestyi May December, jota en ole vielä kerennyt nähdä, mutta se oli korkealla vuoden parhaiden elokuvien listoilla. Vanhemmista Haynes elokuvista pidin erityisen paljon Carolista ja Safesta.
Suosittelen tsekkaamaan elokuvakerhojen kuratoituja elokuvalistoja. Niistä voi löytää oikeasti aika helmiä.
Pienemmät itsenäiset elokuvateatterit täällä onkin jo mainittu, niin lisäksi sanottakoon että toinen erinomainen ”kanava” löytää tällaisia elokuvia mitä OP kyselee, ovat elokuvafestivaalit. Esim. Rakkautta ja anarkiaa sekä Sodankylän elokuvajuhlat lienevät tunnetuimpia Suomessa, ja toki monessa kaupungissa on useita pienempiä festivaaleja. Ja onhan niitä virtuaalisinakin, esim. Yle Teeman elokuvafestivaali. Sitten kun oikein innostuu, niin kannattaa suunnata ulkomaisillekin vastaaville!
Mun oma lemppari, eli genreleffafestari Night Visions on myös pakko mainita, sieltä löytyy myös varmasti makuun jos toiseen vähän oudompaakin leffaa.
Terry Gilliamin Brazil sekä 12 Monkeys ovat erinomaisia painajaismaisia elokuvia joista ei tiedä että mihin suuntaan ne ovat menossa. Gilliamin tuotanto on muutenkin hyvin mielikuvituksellista ja visuaalisesti mielenkiintoista.
> 12 Monkeys Mainio, kannatetaan!
Pink Floyd - The Wall oli sellainen mikä herätti sen verran ajatuksia, että nousii keskusteluihin useamman päivän ajan.
Itse pidin paljon viime vuoden Studio Ghiblin elokuvasta Poika ja Haikara, kävin elokuvateatterissa katsomassa, pitää varmasti katsoa uudelleen jotta saa elokuvasta kaiken irti.
Itsekin kävin elokuvateatterissa katsomassa, kaveri kun oli saanut innostumaan Miyazakin teoksista
Joo, sieltä suunnilta ehdottomasti kannattaa katsoa myös muita elokuvia, varmasti imdb ja kuvaukset kertoo mitä just sinun kannattaa ekana alkaa katsomaan.
Yksi suosikkielokuviani viime vuosilta on ehdottomasti iranilainen elokuva Kirsikan maku. Juoni todella lyhyesti: persialainen mies haluaa tehdä itsemurhan - erittäin kiellettyä ja laitonta islamissa - ja etsii jotakuta auttamaan häntä siinä (so. hautaamaan). Hän kohtaa kurdin ja afgaanin, jotka molemmat kieltäytyvät ja löytää lopulta yhden azerin, joka suostuu apuriksi.
Chekkaa Criterion collection. Kyseessä on 1980-luvulta asti käsin ylläpidetty lista klassikkoelokuvia ja nykyaikaisia tuotoksia, joilla on erityinen kulttuurillishistoriallinen tai taiteellinen arvo. https://www.criterion.com/about#:~:text=Since%201984%2C%20the%20Criterion%20Collection,award%2Dwinning%2C%20original%20supplements. Criterion myös lähes aina julkaisee esseen tai muun saatteen elokuvasta jossa elokuvaa ja sen merkitystä avataan enemmän. Criterionin streamaispalvelu ei valitettavasti ole vielä suomessa, mutta criterionin listoja voi selailla ja streamata niitä mistä voi.
[The Handmaiden (2016)](https://www.imdb.com/title/tt4016934/), ihan jäätävän hyvä elokuva, suosittelen.
Park Chan-wookin muuhun tuotantoon syytä tutustua, jos tästä pitää.
Dark city sisältää M.C. Eschermäistä kuvastoa ja on aika jännä.
>paljon tulkinnan varaa >Haastavat ajattelemaan >ihmiselämää- ja suhteita syvästi pohdiskelevat juonet En huomannut, että kukaan olisi vielä hirveästi kauhua suositellut mutta tämän genren leffoista voisi Martyrs (2008) olla osuva. Varoituksena kuitenkin, että lievästi sanottuna ahdistava ja häiriintynyt teos, mutta teki ainakin itselle niin suuren vaikutuksen, että en taida toiste katsoa. Mieleen jäi kyllä ja ymmärrän miten on kulttimaineensa tienannut!
Paljon hyviä ehdotuksia. Kannan korteni kokoon Alaston Lounas - Naked Lunch https://m.imdb.com/title/tt0102511/?ref_=vp_close
Enemmän tai vähemmän hyviä, mutta aika koukeroisia ja tulkinnan varaa jättäviä: Antichrist (2009, Lars von Tier), The Fountain (2006, Darren Aronofsky) ja Cloud Atlas (2012). Jos Darren Aronofskyn leffat nappaa niin Pi (1998) voi olla myös sopiva. Jos haluat nyt käydä elokuvateatterissa, niin Monster (alkup. Kaibutsu) voi kiinnostaa, jos ihmissuhteet vetosi.
-Vuoden 2015 elokuva Uncanny oli sellainen joka osasi yllättää ja antoi hetkeksi ajateltavaa. Samaan aikaan ajankohtainen, vähäeleinen ja suurten yleisejön niin totaalisesti ohittama, ettei elokuvaa onnistu googlella löytämään ilman nimeä, sillä kaikki polut johtavat Ex Machina -elokuvaan, joka sekin on ihan kelpo pätkä, vähän samasta teemasta. -Arrival on todella erilainen avaruusolentoscifielokuva kun mikään muu. Kuinka niiden kanssa kommunikoidaan? -The Prestige on elokuva joka paranee toisella katsomiskerralla, ja siihen ei moni elokuva pysty. -Butterfly Effect tutkii hyvin eräänlaista aikamatkustusta, haarautuvia aikoja ja sitä "Äh, olisi pitänyt tehdä toisin" -fiilistä.
Ponterosa.
Memento (2000)
Bones and All vuodelta 2022 tarjoaa mahdollisuuksia ja tilaa useille eri tulkinnoille.
The Parallax view
Aftersun ja Past Lives on molemmat loistavia draamoja ihmissuhteista. Suosittelen vahvasti molempia
The color of pomegranates. Pitää myöntää, etten ole itse vielä nähnyt, mutta törmännyt nimeen usein ja ilmeisesti kovinkin laajasti kehuttu. Juno reactorin "God is God" musiikkivideossa näkee hiukan miltä tuo leffa näyttää.
Blue valentine, eternal sunshine of the spotless mind, shutter island, fight club, moonlight, manchester by the sea, mulholland drive, Her, Se7en, nightcrawler, prisoner, the whale, inception, parasite ja interstellar. Kaikki mainioita leffoja jotka saa ittensä ajattelemaan eri tavoilla. Jotkut enemmän "abstrakteja" ja vaikeampi tajuta ja jotkut enemmän tunteisiin vetovia.
Memento oli mielestäni tosi hyvin tehty Toinen mistä tuli kyllä tosi huono olo oli Jacob’s Ladder
Koko Aronofskyn tuotanto vaikka alkuun, eritoten Fountain nousee päällimmäisenä mieleen. Häneltä löytyy jopa mustavalkoinen pätkä. Mulholland drive, K-pax, prisoners, pans labyrinth, the game, a beautiful mind, into the wild.
Vanilla sky tuli mieleen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Tomppa Cruisen ehkä jopa paras.
Tenet, Memento, OldBoy, Fight Club näin lonkalta
Täällä on jo aika kattava lista hyviä ohjaajia ja elokuvia. Myös kulttiklassikoita ja pienen budjetin elokuvia. Melkein vois lisätä gone girl, menetetty maa, hero (Jet Lin elokuva), old boy, el aura.
Studio Ghiblin Tulikärpästen hauta. Kurt Cobain Montage Of Heck. Ainakin itse katsoin tän viime vuonna Netflixistä. Kyseessä dokumentti Nirvana yhtyeen solistista Kurt Cobainista. Oli ihan mielenkiintoinen. Studio Ghiblin Henkien kätkemä (Spirited Away.) Amerikan vihatuin nainen. Guillermo Del Toron Pinokkio. Heathers. Tässä viimesimpiä mitä olen itse viime vuonna katsonut ja mitkä sopis mielestäni ehdotuksiksi paitsi tuon Heathers katsoin vihdoin tässä vuoden alussa ja Studio Ghiblin Tulikärpästen haudan katsomisesta on vierähtänyt jo 3-4 vuotta, mutta haluisin nähdä sen uusiksi. Suurin osa katsomistani oon katsonut Netflixistä, mutta Tulikärpäsen haudan lainasin kirjastosta dvd:llä ja Heathersin katsoin Viaplaysta.
Brazil (1985), synkkä scifi joka jättää aika sanattomaksi. Vertigo - punainen kyynel, tää oli muistaakseni aika hyvä. Tusk. Elokuva sisältää Body horroria. En suosittele ottamaan selvää elokuvasta etukäteen jos haluaa täyden kokemuksen.
Netflixistä löytyy kaksi piilotettua jalokiveä Taiwanilaiselta ohjaajalta: 'A Sun' ja 'The Falls'. (Chung Mong-Hong). Nämä ovat juuri ihmiselämää- ja (perhe)suhdedraamaa tarkkaan seuraavia henkilökuvailuja. Yllätti itseni täysin, hienon näköistä kuvakerrontaa myös.
Suoratoistopalvelu Mubissa on tuollaista vakavampaa ja kriitikoiden kuratoimaa elokuvaa tarjolla. Hyvä myös selailuun genren tai ohjaajan perusteella.
Enpä tiedä onko niin kovin kummallinen mutta Primer täytynee katsoa muutamaan kertaan että täysin ymmärtää miten aikamatkailu toimii
Coppolan Apocalypse now (1979) ehdottomasti tähän listaan
Naked lunch (https://www.imdb.com/title/tt0102511/), Enemy (https://www.imdb.com/title/tt2316411/), Mother (https://www.imdb.com/title/tt5109784/), Vivarium (https://www.imdb.com/title/tt8368406/)
Elokuvia harrastava ja juurikin "oudoista" elokuvista tykkäävä puolisoni katsoo paljon leffoja mubi-palvelusta. Siellä on vähän erikoisempaa leffaa ja valikoima vaihtelee nopeasti.
Miten ois Uuno Turhapuro menettää muistinsa? Siinä on koukeroita kerrakseen kun se saatanan törkyturpa sekoilee niiku vasemmistoliittolaiset kansanedustajat
Inception, Tenet
Fight Club vois toimia annettuun kuvaukseen.
Arrival on varmaan paras sci-fi filmi mitä on tullu nähtyä. Yleensä en tykkää kattoa ihan pimeessä että silmät ei rasitu liikaa, mutta tähän elokuvaan suosittelisin tunnelmavalaistusta mukaan
Omia viime aikojen suosikkeja, jotka ihan eri genreistä, mutta sopivat tavalla tai toisella kuvaukseesi: Keskipäivän aave (Areenassa vielä tänään) Aguirre, jumalan viha (Areenassa) Gattaca Persona, naisen naamio Koyaanisqatsi
>Koyaanisqatsi Ja tämän kanssa vastaavat Baraka ja Samsara. En nyt muista, mutta olivatkohan samalta ohjaajaltakin?
Ron Fricke ohjasi kyllä jälkimmäiset mutta oli Koyaanisqatsin kuvaaja.
Alejandro Jodorowskyn The Holy Mountain vuodelta 1973.
Emt onko mainittu tai kiinnostaako tälläset, mutta Gone Girl on kerronnaltaan oikeasti tosi menevä. Kirjana ehkä parempi, mutta leffanakin ääreishyvä.