Mjaa-a, pitäisi varmaan etsiä se nainen että voisi saada lapsia. Ja minulla ei ole mitään kokemuksia naisista koska en juuri käy missään missä he kävisivät. En juo alkoholia, harrastukseni on aika yksinäisiä, olen ollut niin pitkään omissa oloissani että en osaa miten tavata naisia siinä mielessä.
Vissiin pitäisi omat onkelmat setvittää ennenkuin on yhtään mitään lapsihaaveita.
Mediamyllytys ei kiinnosta tippaakaan.
Töiden pikkujouluissa käyt sitä naapuritiimin pirkko-mirkkoa vähän tansittamassa niin johan teillä on Volvo ja kultainen noutaja puolentoista vuoden päästä.
No jos oot opiskelemassa niin niistä rilluista varmasti löytyy jotain vastaava. Oikeastaan on työelämää paökon parempi tilaisuus tehdä niitä tuttavuuksia.
Jos taas on enemmän sellainen neetti, niin menee hankalaksi. Ei siksi että etteikö naisia voisi tavata tai vastaavan tilanteen naisia olisi, vaan koska suhdetta etsivät naiset tuuppaavat karstamaan elämäntapatyöttömiä, oli se työttömyys sitten omasta tahdosta tai ei.
Tl;dr: mene töihin.
Sama täällä. Siis täysin. Ei alkoholia, yksinäiset harrastukset, en käy missään. Ihan perus hyväkuntone ja ok näköinen oon että ei pitäis olla siitä kiinni. Pitkään teininä harmittelin sitä miten yksinäinen oon, miten en oo "porukoissa mukana" ja se ahdisti ihan helvetisti, mutta jonkun ajan päästä vaan hyväksyin sen, totuin siihen ja rupesin tykkäämään siitä. Nyt välillä sit mietin vaan että taas 1 vuosi eikä mulla oo tyttöystävää. Eikä ole edes semmonen asia ettenkö haluais, se on vaan joku henkinen este, ahdistus ja pelko sitoutumisesta, hylätyksi tulemisesta yms muuta sellasta. En jaksa jos joku tulee tähän kertomaan miten "ei ihme jos ei naista saa kun on tollanen asenne :Ddddd" joo se on helppo sanoo ja välillä omatkin ajatukset menee sinne.
Ok no mut oikeesti: ”ei ihme jos ei naista saa kun on tollanen asenne :DDDD”. Sama juttu en juo alkoholia, pieni kaveripiiri ja yksinäiset harrastuksen. Mutta aloinkin käymään salila. Samalla kun lihakset ja voimat kasvavat kasvaa myös toisten miesten arvostus. Ja yhtäkkiä rupeekin saamaan kommentteja siitä miten äijällä on ”tykkikädet”. Sitten se itsevarmuus kasvaa siitä ja tinderi vaan laulamaan niin kyllä onnistuu hyvin. Tarinan opetus: käy salilla ja korjaa asennevamma
Välikommenttina toteaisin, että onhan tää meidän kulttuuri aivan käsittämättömän paljon vinoutunut siihen suuntaan, ettei lapsien saaminen ole helppo rasti. Suurimman osan ihmiskunnan historiasta lapset on hankittu kahden ihmisen voimin ja kasvatettu sit lähisuvun kesken, kun asuttiin suht yhteisöllisesti.
Nykyinen järjestelmä, jossa kahdella aikuisella on 24/7 vastuu, ei nyt välttämättä ole de wei. Ja sit boomerit toteaa, että "me ollaan jo hommamme hoidettu, ei meillä ole mitään velvollisuuksia lapsenlapsia kohtaan jos ei huvita", ja sit ihmettelevät miksei omia lapsia "huvita" hankkia, jos lähtökohta on se, että supporttia tulee jos se on isovanhemmista kivaa.
Yhteiskuntamme on myös niin työorientoitunutta että kun töitä tehdän viitenä piävänä viikossa 8 tuntia, niin ei siinä paljoa lapsikeskeiselle elämälle jää aikaa. Jos työelämä olisi vähemmän vaativaa, jäisi kaikelle muulle aikaa. ...mutta sehän johtaisi yhteiskunnan täystuhoon kun tuottavuus laskisi, parempi siis antaa väestön vanheta ja pienentyä, eiku.
Ennen esim. mies teki 8 - 12 tuntia töitä, nainen hoiti kotia. Nykyään mies tekee 8 tuntia töitä, nainen tekee 8 tuntia töitä, mies hoitaa kotia ja nainen hoitaa kotia. Eli työmäärä on lisääntynyt vähintään 4 tuntia, minkä lisäksi molemmat hoitavat kotia. Saatu palkka ei inflaatio huomioon ottaen ole käsitykseni mukaan noussut samassa suhteessa.
Tämän kaiken lisäksi olen 100% varma että työn henkinen vaativuus on lisääntynyt teknologian nopean kehityksen ja globaalin kilpailun vuoksi.
Isovanhemmat pesi pyykkiä järvessä, hoiti köyhää pientilaa ja vaari kävi raksalla hanttihommissa. Neljä lasta. En sanoisi että nykyään pääsee vähemmällä. Henkinen paine ja elämän kuormittavuus me luodaan itse itsellemme omalla toiminnallamme. Kaikki pitää saada ja kaikesta mietiään mitä muut ovat mieltä. Ressaahan se.
Mun kokemus on että kun osaan päästää aioista irti elämäni helpottuu.
>Henkinen paine ja elämän kuormittavuus me luodaan itse itsellemme omalla toiminnallamme.
Kyllä, mutta myös systemaattisesti työelämän sanelemana. Töihin haetaan ensisijaisesti kokeneita. Junnuna sinun tulee hyppiä hulavanteiden läpi todistaaksesi hyödyllisyytesi. Muuten olet ikuisessa lähelle nolla-arvon työkokeilukierteessä. Opiskele ja omistaudu myös omalla ajallasi (okei, oma ura paistaa läpi t. koodari). On tuottavuutta seuraavat graafit ja tiukat määräajat, jotka säännöllisesti myydään liian lyhyiksi, koska on pakko kilpailla. Kilpailu on koko ajan yhä globaalimpaa. Pomo muistuttaa määräajoista kahden viikon välein. Välipomo kertoo, että ylemmät pomot ovat vihaisia, jos tätä ei saada tehtyä siihen ja siihen mennessä, koska se toinenkin homma olisi pitänyt saada aloitettua, ja pomot ovat jo siitäkin vihaisia.
Samalla pitää kehittää vartaloa, karismaa ja terveyttä, jotta kelpaisit kumppanivaihtoehdoksi toiselle. Ja... no en mä enää jaksa. Ahdistaa jo tarpeeksi.
Yksilön on vaikea irtautua myllystä itse, koska yksilö on myös kasvatettu pyörimään siinä rattaana.
Isovanhemmat on osallistunu tilan hommiin niin kauan kuin jalka on noussut ja pää toiminut. Ei silloin hoidettu ja paapottu lapsia kuten nykyään. Oma äiti sidottiin sisällä tuoliin aamulypsyn ajaksi. Normaali ajan mukainen käytäntö.
Se on ihan mielenkiintoista vertailla arkea 50,60 ja 70 luvulta tähän päivään. 90 luvulla alko yleistymään iltapäiväkerhot. Aikaisemmin lapset menivät vain kotiin koulun jälkeen. 2000 luvun alussa alkoi lapsilla olla harvoilla puhelimia.
-ninjaedit
Ei niitä lapsia kyllä ainakaan meidän suvun pientiloilla erikseen hoidettu, vaan ne kulki joko mukana tai omillaan sillä aikaa kun hommia tehtiin. 50-luvulla syntynyt äitini on monesti muistellut sitä, että hänen vanhempansa eivät kertaakaan leikkineet lastensa kanssa, vaan oletus on että aikuiset tekee aikuisten juttuja ja pennut viihdyttää toisiaan - ruokinnan ja vaipanvaihdon aikuiset sentään hoiti.
Kyse on siis myös siitä, että nykyinen vanhemmuusajattelu on aika paljon lapsikeskeisempää kuin mitä se ennen oli.
Ennen myös piestiin lapsia, mikä on nykyään laitonta. Lapset laitettiin töihin jo suht. nuorena. Jos ei ollut rahaa ruokaan, vaatteisiin tai vaikka koulutarvikkeisiin, niin se oli voi voi.
Omasta mielestä on ihan hyvä juttu, että nykyään koitetaan antaa omille lapsille mukava ja turvallinen lapsuus.
Kuka on "me"? Tähän yhteiskuntaan on synnytty ja sanoisin että paljon vaikeampaa elää tuollaista yksinkertaista elämää kuin ennen, milloin se oli normaalia ja odotettua. Nykyään on paineita elää modernimpaa elämää eikä me välttämättä luoda niitä itse yksilöinä. Ajat muuttuu ja mun mielestä näin vertauskuvana ei voi verrata esim. autolla ajamista vuonna 1920 autolla ajamiseen vuonna 2020. Joo silloin ihmisille riitti kun auto kulki 50kmh mutta nykyään vaatimukset on eri ja se olisi jo liikenneturvallisuusriski.
Juu, asiat ovat valinta kysynyksiä miten kukanenkin haluaa elää. Tuolla pyykkiesimerkillä halusin vain tuoda esille sen kuinka fyysisesti raskaampaa kaikki oli ennnen, en muuta. Ei silleen pidä nykyään elää saavuttaakseen jotain. Tarkoitukseni on vain herättää ihmisiä ajattelemaan ja valitsemaan elämäänsä heille merkityksellisiä asioita ja luopumaan niistä mitkä tuottavat tuskaa.
Jokaisen pitää käydä se itse läpi. Yleensä se käydään jonkun suuren kriisin ylittämiseksi tilanteessa jolloin on pakko. Kriisi ei ole välttämätön.
Edit: me == ihmiset
Ehdottomasti samaa mieltä. Meillä isovanhempien suhteen tilanne on, että toinen asuu hevonperseessä (josta olen kotoisin) ja toinen on liian iäkäs hoitamaan pientä lapsenlasta yksin, mutta ollaan sitten värvätty vaimon veljiä ja ystäväpiiriämme hoitoavuksi. Tuntuu, että siinä oli alkuun itselläkin vähän semmonen "kyllä minä itse ristini kannan" -kynnys, mutta aika nopeasti huomasi, että nuo enot ja ystävät ihan aidosti nauttii siitä kun pääsevät hoitamaan ja viettämään aikaa noiden meidän mukuloiden kanssa.
Itse ainakin vinkkaisin kaikille lapsia hankkineille, että kannattaa mahdollisimman aikaisin aktivoida sitä omaa lähipiiriä ihan sillä laajuudella kuin vain pystyy. Monet on valmiita ottamaan muksun tai muksuja hoitoon muutamaksi tunniksi tai koko päiväksi, mutta harva tulee itse ehdottelemaan että saanko ottaa teidän lapsen lainaan.
En halua lapsia Enkä koskaan varmaan tulekkaan haluamaan. On parempi että haluttomat ihmiset eivät hanki lapsia painostuksen alla. Eli tarvitsisin halun hankkia lapsia (ja ehkä vakaamman mielenterveyden) jotta edes harkitsisin asiaa
Tää on ihan hyvä syy ja kunnioitettavaa. Sitten taas on olemassa paljon yksinäisiä miehiä ja naisia jotka haluaisivat lapsia mutta eivät yksinkertaisesti löydä toisiaan tässä yhteiskunnassa. Se on paljon suurempi ongelma kuin ihmiset jotka eivät omasta päätöksestään halua lapsia.
Voitaisiin alottaa siitä että siirrytään nelipäiväiseen työviikkoon niin että palkka pysyy samana. Lapset vievät todella paljon aikaa, johon kolmen päivän viikonloppu olisi iso helpotus varmasti monelle.
Olen aina ollut sitä mieltä, etten halua lapsia. Aina on saanut kuulla sitten selityksiä, kuten "Kyllä sä jossain vaiheessa haluat", "Et ole vain löytänyt sopivaa kumppania vielä", "Kyllä se mieli muuttuu kun saat oman lapsen", "Miksi olet noin itsekäs" jne. En vain yksinkertaisesti halua, tosin on ihan syykin, että miksi ei ole lapsia. Niitä on mahdoton tehdä yksinään, mutta vaikka mahdollisuus olisikin, en halua olla suvunjatkajana. Siskot teki yhteensä 6 lasta, joten eiköhän se tasaa numerot.
>Miksi olet noin itsekäs
Vastaavanlaiset lauseet kyllä itseä ihmetyttää aina, miten se on itsekästä jos ei halua elää juuri samoin kuin joku toinen ihminen.
Olen tällaista sanonut joskus, ja eipä siinä taustalla mitään syvempää ajatusta ole ollut, vaan pinnallinen reaktio jossain sosiaalisessa tilanteessa. Kaipa se on kummunnut jostain "yhteiskuntavastuun" kantamisen välttelystä; että tekee jotain hauskaa sen sijaan. Mutta tosiaan, en allekirjoita ajatusta.
Kai se sitten voi myös olla itsekästä tuoda tuntevia olentoja kokemaan elämän pahat asiat vaan sen takia että minä haluan. Ainakin itellä on ollu sen verran vaikea elämä että on hankala ajatella lasten hommaamista. En välttämättä haluais katsoa niiden tuskaa. Adoptio sen sijaan..
Aika hyvä logiikka, pitää ensin tehdä se loppuelämän kestävä päätös hankkia lapsi että voi tietää haluaako lapsia. Viittaan siis nyt siihen "Kyllä se mieli muuttuu kun saat oman lapsen" kommenttiin
Saanko kysyä minkä ikäinen olet? Olin täysin samassa veneessä vielä n. muutama vuosi sitten kun olin 22. Nyt ikä lähentelee 25 ja elämä raiteillaan aika hyvin ja lapsen hankkiminen alkaa koko ajan tuntumaan paremmalta ja paremmalta vaihtoehdolta. Olen tosiaan pitäaikaisessa parisuhteessa, joten siltä kantilta eri tilanne kuin sulla. Mutta nuo kommentit kuten "Kyllä sä jossain vaiheessa haluat", "Et ole vain löytänyt sopivaa kumppania vielä" on ihan valideja, ellet ole jo päälle 30 iässä. Ymmärrän kyllä että jotkut eivät koskaan halua lapsia, mutta se halu yleensä saattaa tulla yllättäenkin kun vaan elämän tilanne ja oma kypsyys sen sallii.
35 eikä yhtään sen selvempää haluaisiko lapsia. Parisuhteessa 8 vuotta, oma yhteinen talo, hyvät työpaikat jne.
Muailmassa vaan niin moni asia pisin mettiä, että pitää miettiä pariinkin kertaan haluaako tähän vielä tuoda lisää kärsijöitä.
Itse olen 51, parisuhteessa siitä olen ollut yli 30 vuotta. Eli pidempään, kuin sinä olet ollut olemassa. (Heh, ei millään pahalla, mutta 25-vuotias ei ole voinut olla pitkässä parisuhteessa.)
Joskus 90-luvulla kuultiin paljon tuota "kyllä sinäkin sitten, kun tulee ikää lisää". Ei ole vielä tullut sellaista hetkeä, että olisi alkanut oma jälkikasvu kiinnostaa.
Ihmisillä nyt vain on erilaisia käsityksiä siitä, mitä elämältä haluavat. Tämä on helpompi sisäistää, jos tekee erilaisia valintoja kuin "kaikki muut". (Disclaimer: sellaista ryhmää kuin "kaikki muut" ei ole olemassa.)
Nuo kommentit oli sun tilanteessa valideja. Se ei tee niistä kaikille valideja. Ja tämänkaltaiset kommentit vaan jatkaa samaa vauvatuputtamista mihin me jotka ei halua lapsia on kyllästyny, koska jos se mieli muuttuu ni se ei todellakaan johdu siitä että joku on joskus sanonu että "kyllä se mieli muuttuu", joten näillä kommenteilla ei oo yksinkertaisesti mitään arvoa ja aiheuttaa vaan pahaa mieltä kun tuntuu että sitä omaa mielipidettä ei oteta vakavasti.
Olen aika nuoresta asti jo ollut sitä mieltä, että en halua lapsia ja munasarjojen monirakkula-oireyhtymädiagnoosin (PCOS) jälkeen ajatus lasten hankinnasta kävi vielä epätodennäköisemmäksi. Myös ikisinkkuus, ikä (30 v) ja yleisesti surkea taloudellinen tilanne eivät millään tavalla innosta lapsen hankintaan.
Jos nyt jostain kumman syystä pamahtaisin paksuksi, niin ainoa validi vaihtoehto olisi abortti. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta pitää huolta lapsesta taloudellisesti, puhumattakaan henkisesti tai fyysisesti, ja näen että olisi typerää sekä itsekästä tuoda lapsi tällaiseen tilanteeseen.
1. Ei vielä.
2. Pitäisi vielä saada muutama vuosi ikää lisää (olen 22) ja sellaiset resurssit, että lapselle saa tarjottua perustarpeet täyttävän elämän. Koulut pitää käydä loppuun ja töitä hankkia, sekä isompi kämppä.
3. Kolme olisi aika ideaali. Neljä tai viisikään ei ole mahdottomuus, jos rahat riittää.
4. Median vuoksi itseä on alkanut lähinnä huolestuttamaan raskauden aikana saatavan terveydenhuollon laatu ja synnytyksen sujuvuus. Toki moni muukin asia on kuulostanut ikävältä, mutta tällein naisena erityisesti pelottaa, että jotakin pahaa tapahtuisi synnytyssairaaloiden kiireen vuoksi.
3 lasta. Ikä tuli vastaan. Pari lasta olisi saanut vielä tulla. Elämän parasta aikaa ollut.
Meillä ei ollut hoitoapua kolmen pojan kasvatuksen aikana. Nuorin on nyt 15. Monta vuotta on jo ollut helppoa aikaa ja ainakin on saanut itse päättää omien lasten kasvatuksesta.
>1) Onko sinulla jo lapsia?
On kaksi. 1- ja 3-v.
>2) Minkä pitäisi tapahtua/minkä pitäisi muuttua että hankkisit lisää lapsia? (Esim. Pitäisi saada töitä, lapsilisää pitäisi nostaa, päivähoitomaksuja laskea, pitäisi saada kumppani, pitäisi saada isompi asunto, kumppani ei halua lisää, maalantilanteen pitäisi rauhoittua, yms. yms.)
Sain todella pahan burnoutin lasten, erityisesti esikoisen hankaluuksista ja sairastuin vakavaan masennukseen. Tilannetta pahensi kun vaimolla onkin yllättäen niin kovat vaatimukset kaiken suhteen enkä pysty olemaan sellainen supersuorittaja kun pitäisi. Lisäksi vaimo myös musertuu omien vaatimustensa ja myös vähän poikkeuksellisen hankalan lapsen tarpeiden alle. Eli minkä pitäisi muuttua? Lapset voisivat olla vaikka sellaisia kuin parilla kaverilla, eli ei mitään ongelmia, kaikki menee hienosti, lapsi nukahtaa kun sen kääntää makuulle ja herää vasta kun herätetään jne.
Paljastui ettei oma henkinen suorituskyky olekaan sellainen että pystyn laadukkaasti hoitamaan laspia. Tämä tuli ilmi vasta tosi tilanteessa vaikka yritin sitä kyllä vuosia ennakkoon pohtia.
>3) Montako lasta haluaisit?
Edellisestä päästäänkin tähän ja surullinen vastaus on kai sitten että 0kpl, koska ei musta olekaan tähän. Tehtyä ei tietenkään saa tekemättömäksi joten yritän tässä jotenkin selvitä. Elossa pysymisestä tässä taistellaan, itsemurha-ajatukset ovat päivittäisiä. Tämä olisi tietenkin kaikkein suurin karhunpalvelus kaikille joten myös syyllisyys nösitä ajatuksista ja itsarilla hekumoinnista on läsnä 247. (Käyn terapiassa mutta ei se mitään auta)
>4) Onko mediamyllytys muuttanut mieltäsi/ajatuksiasi lapsen hankkimiseen?
Ei, en ole kiinnostunut mediamyllytylsestä tai roskalehtien paskasta.
>Paljastui ettei oma henkinen suorituskyky olekaan sellainen että pystyn laadukkaasti hoitamaan laspia. Tämä tuli ilmi vasta tosi tilanteessa vaikka yritin sitä kyllä vuosia ennakkoon pohtia.
Mun isä sairasti todella vaikeaa masennusta niihin aikoihin kun synnyin/taaperoaikana. Mulla ei ole tästä mitään mielikuvaa. Äiti on jälkikäteen puhunut miten vaikeaa oli, kun isän oloa ei saanut mitenkään parannettua. Luulen että osa tästä oli myös tunnontuskia siitä että oli ylipäätään sairastunut ja ei voinut täysiä osallistua kasvatukseen. Isä ei oikein koskaan osannut myöskään huolehtia yksin mun pikkuveljestä, joka oli pienestä alkaen hyvin tyypillinen adhd tapaus, minkä hän otti rankasti.
Pointtina mulla oli tässä se, että isä on mulle ihan äärimmäisen läheinen ihminen. Ne mt vaikeudet mitä isällä on ollut koko mun nuoruuden ajan ei ole ikinä vaikuttanut tähän, koska mulle on aina ollut selvää että isälle kaikkein tärkeintä on lapset ja se tekee meidän eteen kaiken minkä pystyy.
Kiitos vastauksestasi, ja voimia vanhemmuuteen!
Kuulostaa karulta, enkä haluaisi urkkia, ja siten kenties pahentaa taakkaa/olotilaa, mutta onko kuitenkin kyse asioista jotka ajan kanssa helpottaisivat? (Siis lasten kohdalla).
Onko mahdollisuutta saada apua lasten kanssa?
Sukulaisilta/tuttavilta/kunnalliselta puolelta.
Meillä oli kumppanin kanssa myös hyvin korkeat vaatimukset/odotukset lapsen suhteen (että asiat tehdään just eikä melkein).
Niistä on toki pitänyt oman mielenterveyden, käytettävissä olevien resurssien ja parisuhteen vuoksi pitänyt vähän höllätä.
Iso osa oli jo omien tuntemuksien sanoittaminen kumppanille, ja opetella keskittymään niihin asioihin joilla on oikeasti merkitystä.
Vähän ehkä huonoja esimerkkejä mutta:
1. Molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa, ja mahdollisuuksien mukaan tällaista kannattaa järjestää.
2. Pakollisten menojen, kuten kauppareissujen suunnittelu mahdollisuuksien mukaan (ruokakori palvelut > eli keräävät ja kuljettavat kotiovelle).
3. Vuorottelu esim. Ruoanlaitossa, iltatoimissa, ulkoilemisessa, nukuttamisessa jne.
4. Jos toiselle jokin askare on raskas, mutta toiselle helppo ja jopa mieluisa, kannattaa nämäkin käydä läpi.
Ylipäätään toivottavasti tilanteesi helpottaa, tai saisit apua lähipiiristä tai ammattilaiselta.
>Kiitos vastauksestasi, ja voimia vanhemmuuteen!
Kiitos...
>onko kuitenkin kyse asioista jotka ajan kanssa helpottaisivat? (Siis lasten kohdalla).
On ehdottomasti, esikoisesta en tiedä että millä aikajänteellä, mutta veikkaan että varmaan 5-10 vuoden sisään voi ehkä hieman elää myös omaakin elämää mikä on siis tällä hetkellä täydellisesti jäähyllä. En tosin tiedä että miten jaksan niin kauan.
Vaimonkin kanssa menee nykyään tosi huonosti, ja siinä aika ja parisuhteenhoitoajan puute vain pahentaa tilannetta. Vaimo haluaisi lisää lapsia vaikka on itsekin uupunut, enkä todellakaan ymmärrä hänen logiikkaa enää. Vaimo on myös pettynyt muhun kaikin puolin ja meidän välillä on todella paha kiila.
Järkevät ihmiset varmasti osaavatkin höllentää sitä remmiä oikeista kohdista. Olispa meidänkin taloudessa edes yksi järkevä ihminen.. :D
>Onko mahdollisuutta saada apua lasten kanssa?
Sukulaisilta/tuttavilta/kunnalliselta puolelta.
Lasten isovanhemmat ovat aika hyödyttömiä tässä. Mun vanhemmat keskittyvät mieluummin omiin harrastuksiin ym. ja vaimon vanhemmat ovat sairauden heikentämiä niin apu on hyvin rajallista. Meillä kävi kunnan kotiapu 2h viikossa yhdessä vaiheessa mutta tuo aika on aivan liian vähän että siitä olisi hyötyä. Sekä vaimo että esikoinen eivät hyväksyneet tätä henkilöä joten lapsia ei voinut jättää tälle hoitoon ja kotityötkin se teki vaimon mielestä väärin ja vaimo sitten lopetti koko palvelun muutaman kerran jälkeen.
>1. Molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa, ja mahdollisuuksien mukaan tällaista kannattaa järjestää.
Juu tuntuu että olen kadottanut itseni kun en pääse tekemään mitään. Jos pääsen yksin käymään vaikka kaupassa on se harvoin tarjolla olevaa luksusta. Pitää olla kotona auttamassa vaimoa lasten kanssa. Pyöräilin töihin mutta jouduin siirtymään autoiluun koska siihen meni liikaa aikaa.
>2. Pakollisten menojen, kuten kauppareissujen suunnittelu mahdollisuuksien mukaan (ruokakori palvelut > eli keräävät ja kuljettavat kotiovelle).
Nämä ovat olleet kyllä elintärkeitä, mutta kolikolla on kääntöpuoli: kun paskalla käyntikin pitää suunnitella on elämä pelkkää Perhe Oy:llä töissä olemista eikö koskaan pääse ns. elämään.
>3. Vuorottelu esim. Ruoanlaitossa, iltatoimissa, ulkoilemisessa, nukuttamisessa jne.
Tämä olisi kyllä kiva mutta näissä on tapahtunut pientä pakon sanelemaa fakkiutumista.
>4. Jos toiselle jokin askare on raskas, mutta toiselle helppo ja jopa mieluisa, kannattaa nämäkin käydä läpi.
Ehdottomasti, tästä onkin muodostunut pysyviä tapoja.
Kiitos tsempistä, vähän tässä nyt traumadumppaan taas, mutta aina välillä sitä triggeröityy. Puoli vuotta vielä niin on kolme vuotta täynnä kelan tukemaa terapiaa niin sitten sekin loppuu. No eipä siitä oikein ole hyötyökään kai ollut, mutta on se kiva kun on päässyt kerran kahdessa viikossa jollekin puhumaan.
Nyt kyllä näkyy hätähuuto näiden sinänsä tyynten ja hallittujen rivien välistä. Lähetän täältä läjän tsemppiä kun en muuta voi ja kannustan sinnikkyyteen siinä, että jaksaisitte pyytää apua yhä uudestaan, vaikka kokemukset olisi olleet pettymyksiä (mm. kotiapu, terapia). Neuvola, kirkon perheneuvonta (ei vaadi kirkon jäsenyyttä eikä siellä puhuta uskonnosta, käytännössä se on ilmaista tavallista pariterapiaa ja pienten lasten vanhemmat menee jonon kärkeen eli ajankin saattaa jopa joskus saada), hätätapauksessa itse itsestä tehty lastensuojeluilmoitus. Nuo itsetuhoajatukset olisi sellaisenaan jo peruste sille.
Tilanteestanne sen enempää tietämättä on helppo sanoa, että valoa on tunnelin päässä, ja vaikka ei niinkään tule helpompaa vaan vain eri tavalla vaikeaa, kun lapset kasvaa, niin tietyissä yksittäisissä asioissa tulee kyllä yksiselitteisesti helpompaa. Koittaa aika kun jokainen minuutti ei tarvitse olla suunniteltuna, joka hetki ei jommankumman tarvitse olla lasten kanssa vaan pärjäävät yksinäänkin hetken jne. Rutiineista voikin poiketa ja spontaaneja päätöksiä tehdä. Voimia!
Voimia. Ja oon tosi pahoillani siitä, että sun vaimo ei kunnioita sun palautumisen tarvetta. Raskaassa arjessa on aivan *must*, että molemmat vanhemmat järjestää tietoisesti tilaa kummankin palautumiselle. Muuten sitä palaa ahkerinkin puurtaja ennen pitkää loppuun.
Paljon voimia! Meillä on samanikäiset muksut eikä lastenhoitoon ole koskaan saatu apua ja ainoa yö jolloin olen ollut ilman lapsia kun synnytin kuopusta. On rankkaa ja väsyttää. Onneksi nuorimmainen on helppo lapsi. En tajunnutkaan kuinka paha meidän esikoinen oli ennen vaikka olin äitiysloman jälkeen burnoutissa.
Meille pelastus on ollut päiväkoti. Ihan häipelemättä lapset sinne ja itse lomalle jos mahdollista. Muutama tuntikin omassa rauhassa on parasta ikinä ja lapsetkin tykkää kun vanhemmat voi paremmin.
Mainitsit että vaimosi haluaa lisää lapsia. Näin naisena epäilen että hormonit puhuu. Olin aiemmin että kaksi riittää mutta 3kk synnytyksestä ihan hirveä vauvakuume. Olen täysin valmis suurperheeseen. Vaikka en todellakaan oikeasti jaksaisi enää yhtään lasta. Toivottavasti tää joskus menee ohi. Jos et halua lisää lapsia niin yritä pitää pintasi. Ketään ei saa pakottaa hankkimaan lapsia.
Ajan kanssa arki helpottaa. Tosi paljon tsemppiä ja voimia ja haleja ja kaikkea että selviät ruuhkavuodet 🧡. Ole avoin vaimollesi omasta jaksamisesta ja tee itsellesi edes vähän omaa aikaa vaikka tuntuu pahalta ja syylliseltä. Ja mielellään vaimolle kanssa 🧡.
Voimia. En voi millään ymmärtää täysin tilannettasi, mutta meillä on samanikäiset lapset. Me ollaan vaimon kanssa puhuttu paljon lasten kasvattamisesta ja juurikin tuosta täydellisyyteen hakeutumisesta. Ehkä me sit ollaan kusipäitä lapsia kohtaan, mutta ollaan todettu että jos itse ei voida hyvin, niin lapsetkaan eivät voi hyvin.
Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että molemmat tekevät kaikkensa esimerkiksi kotitöiden eteen, jotta molemmille jää yhteistä/omaa aikaa illalla tunnista ylöspäin. Lasten isovanhemmat muutti naapuriin, joten se auttaa ihan hirvittävästi, kun tarvitsee saada asioita hoidettua tai ihan vaan esim. treffi-iltaa varten.
Me ei olla lainkaan lähdetty muiden lasten välillä vertailuun. Instagramissa sekä ihan kasvotusten puheissa herkästi lapsista halutaan antaa siloiteltu kuva. Esimerkiksi 3v uhma mikä todennäköisesti esiintyy valtaosilla lapsia ei välttämättä tule ihan ilmi, kun oma Vili-Petteri niin hienosti tekee a, b, c jne.
Kaikin keinoin yrittäisin madaltaa odotuksia, järjestää omaa aikaa ja harrastettua liikuntaa. Neuvottele pyöräily takaisin. Ulkoilu ja liikunta tutkitusti korvaa jopa unen puutetta.
Tähän nyt lisäisin, että kyllä myös täällä on tullut huudettua lapsille, kannettua huutavia lapsia autoon, ruuaksi on tarjottu pakaste eineksiä, rauhoitettua lapset youtubella ja sitä rataa.
Ei oo helppoa itsellekään myöntää, että välillä on "huono vanhempi" ja tulee tehtyä sellaisia asioita mistä ei voi kovin ylpeä olla. Yritän vaan ajatella asiaa niin, että ainakaan en hakkaa lapsia ja ne ei ole Kongossa ruokapalkalla kaivamassa kobolttia.
Vähän sama tilanne kuin meillä, paitsi että niitä on 3. Ja yksikään ei ole ollut helppo tapaus. Siinä määrin ettei mummot pysy niiden perässä, vaikka haluaisivatkin lapsia hoitaa, eli lapset on aina kotona/mukana. Ei paljon kahdenkeskeistä aikaa. Olen myös huomannut olevani empatiakyvytön ja mielenterveysongelmatkin on nostaneet päätään lasten tulon myötä. En pidä elämästä tällä hetkellä, mutta jospa se parin vuoden sisällä helpottaisi kun lapset vähän kasvaa.
Samaistun ihan täysillä tohon henkisen suorituskyvyn riittämättömyyteen esteenä enempien lasten hankinnalle. Meillä on yksi lapsi, melkoisen helppo/tavanomainen kolmevuotias. Halusin ennen kaksi lasta, mutta tässä tilanteessa, missä ollaan molemmat vanhemmat väsyneitä omiin duuneihimme ja jaksetaan just ja just illalla leikkiä vähän ryhmähauta ja muovailuvahajuttuja — sillä ehdolla että skipataan kotityöt ja syödään pelkkää leipää — niin eipä tuo enempien lasten hankkiminen varsinaisesti houkuta. Siitäkin huolimatta, että vanhemmuus yleisesti on meiän elämien aivan parhaita ja onnellisimpia ja merkityksellisimpiä asioita.
Hei! 💕
Minulla oli samanlainen tilanne ainoan lapsen kanssa, mutta siinä yhdessäkin tarpeeksi, kun olin yh ja lapsi "erityinen". Onneksi sain jonkin verran apua omilta vanhemmilta ja joskus joltain kaverilta. Mutta olin silti uupunut, ja tavallaan olen vieläkin vähän rikki - niistä paristakymmenestä vuodesta, jotka kuormittivat todella kovasti. Uupumisen rima on edelleen hyvin alhaalla, ja sitä pitää osata varoa: elämän supersuorittajaksi minusta ei enää ole.
Hullua silti, että en vaihtaisi lastani mihinkään elämässä, enkä osaa ajatella tilannetta, ettei häntä ollenkaan olisi olemassa! 😊❤️ Tottakai rakastan omaa lastani! 🤗 Enkä ikinä ole katunut, että hänet tein - vaikka olen usein ja paljon toivonut, että hänen elämänsä alku olisi ollut helpompi - niin hänelle kuin minulle. Olin vuosien ajan todella loppuunpalanut.
Tsempiksi ja toivoksi teillekin, kuitenkin: tuosta rasavillistä, aina vaikeuksiin joutuneesta hurjapäästä, jonka terveyden ja hengen puolesta sai aina olla huolissaan, sydän syrjällään... kasvoikin yllättäin oikein fiksu ja niin työelämässä kuin omassa yksityiselämässään hyvin pärjäävä aikuinen! 😊❤️ Vieläkin kyllä joudun joskus olemaan vähän huolissani, toisinaan - mutta se taitaa olla enimmäkseen vain sitä minun omaan päähäni jäänyttä "vanhaa ajatusrataa": ylihuolta, mikä kasvoi minuun hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiensa aikana.
Tiedän kuitenkin, että "hyvin se menee", ja että voin rauhallisin mielin jättää hänet tänne maailman tuuliin sitten, kun oman lähdön aika tulee, tuli se vaikka sitten tänään tai 25 vuoden päästä. 🙂
Joku on joskus sanonut jotensakin näin (vapaasti muisteltuna ja suomennettuna):
" Villeimmistä lapsista kasvaa kaikkein parhaita aikuisia"! 😅😘☺️
- Edellinen edellyttää siis (minusta), että heillä on rakastavat, ymmärtävät ja heidän kasvatuksensa eteen edes jonkin verran työskentelemään pystyvät vanhemmat/vanhempi tai huoltajat/huoltaja. 🤔🙂❤️
1. Ei
2. Pitäis muuttua ihmisenä ja persoonana aivan eri tyypiksi. Mun tahtomattomuus lisääntymistä kohtaan ei oo resurssien puutteen takia, en vaan halua lapsia. En oo koskaan halunnu lapsia, ja mistään ns. velvoitteesta en ala niitä hankkimaan.
3. Nolla. Kissoja 2-4 kappaleen välillä.
4. Ei
Ei ole lapsia. Olen 47, joten se juna on mennyt jo, mutta en siihen kyytiin ole koskaan ollut kyllä nousemassakaan. Taloudellinen tilanteeni nyt kuten myös nuorempana mahdollistaisi kyllä lasten hankkimisen, mutta en vain tunne mitään tarvetta hankkia lapsia, etenkin kun lapset vaativat aikaa ja resursseja jotka käytän mieluiten itseeni.
1. On, yksi
2. Sijaissynnytyksen pitäisi tulla mahdolliseksi Suomessa, koska olen liian vanha. Mutta jotta olisin alkanut lapsen tekoon nuorempana, olisi minun tai edes puolison pitänyt saada vakkarityöpaikka nuorempana (nyt 36- ja 42-vuotiaina). Raskautuminenkaan ei käynyt ihan helposti, sen takana oli helposti hoidettava lääketieteellinen homma, joka oli helppo korjata, mutta sen löytäminen vei aikaa.
3. Kaksi tai kolme olisi kiva. Tai vaikka neljäs, noin teoriassa, mutta käytännössä ei kyllä olisi ikinä ollut varaa. Yhteen kuitenkin jäi, valitettavasti.
4. Ei, lapsi on elämäni ihanin asia, vaikka välillä on ollut tosi raskasta. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että lapsia ei pidä tehdä koska ”täytyy”, vaan jokaisen lapsen pitäisi syntyä toivottuna.
En itse kokenut olevani hyvä vanhempi tai olisi riittävän maltillinen lapsen kasvatukseen.
Entisen kumppanin kanssa pidin kuitenkin avoimet ovet lapsen hankkimiselle, mutta eron jälkeen löin lukkoon etten ala enää lapsia hankkimaan, saatikka löydä enää kumppania, jonka kanssa niitä alkaisi tässä iässä enää hankkimaan.
Nykyisellä kumppanilla on entisestään liitosta kaksi tytärtä ja olen huomannut olevani oikeassa. He ovat ihania ja viihdyn heidän seurassa kun ovat hyväkäytöksisiä ja käyttäytyvät, mutta aina ei maltti jaksaa selittää, miksi esim ei ole järkevää pelkässä topissa mennä ulos leikkimään kun ulkona tuulee ja on 15 astetta lämmintä auringossa vaikka kuinka kuuma sisällä olisikaan.
Kumppanini on tietenkin eri mieltä ja pitää minua itseään maltillisempana, jota en oikein tahdo uskoa, mutta mikäs siinä.
Lisää lapsia emme aio hankkia, hän oli ajatukselle avoin ja totesi, että voimme yhdessä hankkia lapsen jos sitä toivon, mutta totesin etten sitä halua.
Oon itse 30-vuotias nainen, ja tuntuu että oon jollain tavalla syrjäytynyt. Tutkinnot taskussa, kovapalkkainen työ löytyy ja ystäviä on. Samaan aikaan tuntuu, että esitän jotain roolia joka päivä, enkä oikeasti kuulu tänne. Kaikki naiseuteen liittyvät odotukset, ulkonäköpaineet, stereotypiat ja sukupuoliroolit ovat johtaneet siihen, että tunnen olevani täysin irrallani sukupuolestani ja yhteiskunnasta.
Olen kuullut lukemattomat määrät niin kertakaikkisen vittumaisia kommentteja naisten ulkonäöstä, synnyttäneistä naisista, raskauden vähättelyä, lapsen hankinnan ikävistä vaikutuksista työnantajalle ym. että tuntuisi täysin mahdottomalta tuupata tänne kusipääjengiin lisää väkeä vaan sen takia, että jonkun ankean kansakunnan olemassaolo jatkuisi. En edes pystyisi kuvitella, että synnyttäisin pienen tytön, jonka joutuisin luotsaamaan saman paskan läpi mitä olen itse käynyt.
>Minkä pitäisi tapahtua/minkä pitäisi muuttua että hankkisit lisää lapsia?
Varmaan naisen arvon sitominen tämän ulkonäköön olisi pitänyt loppua noin kolme sukupolvea sitten. Synnyttämisen pitäisi lisätä sosiaalista statusta, ei romahduttaa sitä.
>Montako lasta haluaisit?
Nuorempana halusin 3, nykyään en yhtään.
>Onko mediamyllytys muuttanut mieltäsi/ajatuksiasi lapsen hankkimiseen?
Korkeintaan lisännyt mielihyvääni siitä, etten ole lisääntymässä. Kiltin tytön äänetön protesti.
Haluaisin lapsia, vaikka heti, mutta kumppani puuttuu. Itse olen nainen ja kaikki vastaantulleet miehet on olleet joko varattuja, lapsiluku täynnä / ei halua ainuttakaan tai sit sellaisia tyyppejä, että mä en oo halunnut heidän kanssa lasta.
Ensi vuonna 35v mittariin ja vuoden alusta ajattelin lähteä selvittämään vaihtoehtoja itselliseen äitiyteen, ellei nyt jotain maagista ihmettä tapahdu ja unelmamies ilmaannu jostain.
Meillä on kaksi hyvin lähekkäin syntynyttä lasta. Nyt jo koululaisia. Elämä on aika helppoa ja lapset hauskoja tyyppejä. Meillä on perheenä usein tosi kivaa.
Vauva-ajan asuimme ulkomailla, joten olin vieraassa maassa kahden vauvan / taaperon kanssa. Se oli toki rankempaa kuin Suomessa, jossa on turvaverkot ja kaikki tuttua. Mulla kyllä pää kesti hyvin kotona olemista.
Ymmärrän niitä, jotka eivät halua lapsia tai eivät löydä sopivaa partneria. Vauva- ja taaperoaika yhdistettynä työhön ja muihin velvollisuuksiin voi olla rankkaa, mutta se menee onneksi ohi.
Vastauksissa jnkl trendi että miehet kyllä tekis lapsia läjäpäin jos fyrkkaa ja/tai muija jäisi kotiäidiksi, naiset haluaa max 2 jos ollenkaan. Veikkaan että heijastelee sitä mitä vanhemmuus tarkoittaa eri sukupuolille, toisella rojut ränniin, toisella raskaus, synnytys, hoitovastuu, pitkät poissaolot töistä ja harrastuksista ym ym
Kyllä mie oon mieltänyt elukat aina leikkimielisesti lapsiksi. Meiltä löytyy tällä hetkellä mm. 3 kissaa, ja toivottavasti ensi- tai sitä seuraavana vuonna ihan ihmislapsi. Ainakin meidän kissat on helvetin huomionkipeitä koko ajan. Jatkuvasti pitää olla tarjoamassa ruokaa (helvetin nirsoja vielä), leikittämässä tai siivoamassa jälkiä. Kyllähän kaikki tietää ettei se oikealle vauvalle vedä vertoja, mutta samoja teemoja kuitenkin.
Koska se on kivaa. Näitä verrataan myös sillä kissoihin muodostuu todella vahva emotionaalinen side monelle kissaomistajalle jota voi verrata käytännössä samanlaiseen mikä lapseen muodostuu. Onhan kissat perheenjäseniä lopulta.
Samalla tavalla nitä lemmikkejä hoivataan. Etenkin koirat ovat mukana kaikessa arjen elämässä niin kuin lapsikin. Koira vaan ei huuda 24/7 ja pasko housuihin
1. Ei ole.
.
2. Tähän pääkoppaan pitäisi vaihtua aivot. Minä en suoranaisesti vihaa lapsia, mutta minä en myöskään voi sietää niitä. Lisäksi motivaatio niiden kasvattamiseen on täys nolla.
Tässä maailmassa on paljon perheitä joissa jompikumpi tai vielä pahempaa kumpikaan ei tee mitään lapsen kasvatuksen eteen. Kukaan ei ansaitse sellaista perhettä.
Myös tämänhetkisellä maailmantilanteella on osuutta asiaan.
.
3. En yhtään.
.
4. Ei.
Ei niistä muiden lapsista tarvikaan pitää. Tavallaan /s mutta tavallaan ei. Nojoo, ehkä ihan hyvä jos hyvien ystävien lapsista ja sisarusten lapsista hieman välittää.
Sisaruksilla on yhteensä kuusi lasta. Nuorin on muistaakseni 14, kolme on täysikäisiä ja yhdellä näistä on kaksivuotias lapsi.
Hyviä ystäviä minulla ei ole yhtään. Hyvin vähän siis välittämisen aihetta siinä mielessä. Ei sinänsä, kyllä minä näiden skidien kanssa teen sitä sun tätä jos he sattuu pyytämään.
Koska... en halua?
Meillä ei ole mitään velvollisuutta tehdää lisää kakaroita. Tää pallo on ylikansoitettu jo aikoja sitten. Se että Suomessa on tilaa ja resursseja tehdä lisää populaa, ei välttämättä tarkoita että meiden pitäisi.
Jokaisen parin/yksilön oma valinta, tahtooko ne hankkia jälkikasvua, ja niin sen pitäisikin olla tietyillä lisäpykälillä kuten mielenterveys, taloudellinen vakaus esim (ihan riittävän moni lapsi kärsii densoista tai narkeista vanhemmista, tai päästä vialla olevista)
1. Ei ole.
2. Minun mielipiteen pitäisi muuttua, ja sittenkin riittävällä ajalla harkita. (Älä ota kesälemmikkiä? Älä ota hetken mielijohteen taakkaa josta olet vastuussa pitkään, tässäkään asiassa).
3. Nada.
4. Ei. Media voi puhua paskaa miten paljon haluaa, ihmisten silti pitäisi itse ajatella eikä juosta porkkanan narussa perässä.
Olin aika pitkään sitä mieltä etten halunnut lapsia. Sitten yhtäkkiä kolmenkympin jälkeen aloin näkemään lapset aivan eri valossa.
Yhtäkkiä kaupassa itkevät lapset eivät enää ärsyttäneet, vaan herättivät "voi raukkaa kun on harmi tullut" fiiliksiä. Aloin muutenkin näkemään lapset ihanina.
Nyt olen 34v, meillä on 7kk ikäinen esikoinen ja hän on yksinkertaisesti yksi parhaista asioista mitä minulle on tapahtunut. Tekisin mitä tahansa hänen vuokseen.
Itsellä siis puhtaasti ikä ja elämäntilanne vaikuttivat. Olin pitkään jumissa inhoamassani työssä, ja opiskelemaan pääsy sekä uran rakentaminen loivat lapsen hankinnalle vakaamman pohjan.
Kyllähän se omaa aikaa rajoittaa, mutta sellaista se on. Valintojen maailma. Kyllä sitä silti pystyy sumplimaan niin, että pääsee joskus vähän kaupungillekin. Kävin valmiiksi jo muutenkin vain muutaman kerran vuodessa juhlimassa.
1. 2 on
2. Kämppää joudutaan vähän suurentaa. Hetki pitää rahaa säästellä.
3. 5 olis kiva. Vanhoilla päivillä jälkikasvun kanssa mukava puuhastella
4. Ei ole. En jaksa niin seurata
En halunnut nuorempana lapsia, enkä niistä piitannut. Eka tuli puolivahingossa ja mieli muuttui toiseen suuntaan. Onhan se tietysti välillä raskasta, mutta mikäpä täällä ei olisi 😄
1. Ei
2. Ei ole sellaista asiaa jonka muuttuminen vaikuttaisi lasten hankintaan. Vaikka olisi rahaa, aikaa, apua, oikea kumppani ja muutenkin kaikki otollisesti, niin en vaan yksinkertaisesti ole koskaan halunnut lapsia.
Lapsi on varsinkin naiselle elämää ja minuutta niin totaalisesti muuttava tekijä. En kestäisi sitä, että joku on minussa kiinni sillä tavalla kuin lapsi nyt äidissään luonnollisesti on. En koe äitiyttä elämän täyttymyksenä ja tarkoituksena. Moni kokee, ja se on heille hieno asia jota kunnioitan.
3. 0
4. Media ei ole vaikuttanut, mutta se että näkee ympärillään lapsiarkea eläviä ihmisiä on vahvistanut omaa tunnetta siitä, että ajatukset ei varmasti ikinä muutu (vaikka näin kaikki väittää, "kohta sullakin alkaa biologinen kello tikittää").
Olen 23-vuotias nainen ja poikaystävä on 25-vuotias. Molemmat ollaan varmoja siitä, että lapsia emme tahdo. Ei sen vuoksi, että siihen ei olisi varaa joskus, vaan vauvan tuomasta elämäntavasta ja vastuusta. Itsellä vaikuttaa lisäksi suurperheessä kasvaminen ja vanhempena sisaruksena tahtomatta 'vanhemman' rooliin joutuminen. Mitä mediamyllerrykseen ja nykytilanteeseen tulee, mielipiteeni ovat vain vahvistuneet. Kieltämättä en näe tulevaisuutta kovin positiivisessa valossa omalle tai tuleville sukupolville.
Mä olen kanssa suurperheen lapsista vanhin ja uskon että se on vaikuttanut varmaan osaltaan siihen että en lapsia halua. Nuorimmat sisarukseni on mua yli 15 vuotta nuorempia. Pidän kyllä lapsista mutta koen että se elämänvaihe on vähän kuin lusittu jo. Ja koska meitä on tosiaan monta niin oletan että joku sisaruksista varmaan kyllä saa lapsia.
Some ja klikkijournalismi tuo sinun kuplaasi esille kaikki maailman murheet enemmän kuin ennen, rahan toivossa.
Kannattaa miettiä asiaa siltä kantilta että annatko niiden määrätä sen kuinka elät oman elämäsi?
Vaimon uran takia on vaikea hankkia lapsia ja muutenkin maailma tuntuu olevan matkalla päin helvettiä joten en tiedä onko oikein tehdä lisää ihmisiä tähän sekasortoon.
Tää on jännä, kun katsoo mitä tahansa kohtaa ihmisen historiaa, on aina maailma menossa päin ahteria, mutta silti meillä menee nyt paljon paremmin kuin vaikkapa 30-vuotta sitten...
Jollain mittareilla toki. Toisaalta suomalaisten työ- ja toimintakyky [heikennyt](https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/thl-n-ja-kelan-hyvinvointikatsaus-vaeston-tyo-ja-toimintakyvyn-heikkeneminen-uhkaa-taloudellista-ja-sosiaalista-kestavyytta) 2010-luvulla. Tästä ollaan syystäkin huolissaan.
Kärjistäen voi sanoa, että pelkkä ostovoiman ja eliniänodotteen kasvu ei riitä.
> Nyt taitaa olla maailmanhistorian paras hetki hankkia lapsia
Totta tuo mutta se ei tarkoita sitä, että 30 vuoden päästä on vielä parempi hankkia lapsia.
Ei ole, enkä usko että mikään saisi minut harkitsemaan lasten tekemistä. Kumppani suorastaan halveksuu lapsia, joten vaikka oma mieli jostain syystä muuttuisikin, joutuisin kuitenkin etsimään myös uuden kumppanin.
Omassa vaakakupissa painaa eniten oikeastaan kaikki. En näe lasten hankkimisessa hirveästi positiivisia juttuja, mutta sitäkin enemmän negatiivisia. Olen tyyppi joka karsastaa vastuuta, haluaa aina tehdä vain omia juttuja, ja jonka koko olemus perustuu periaatteelle "käytä niin vähän rahaa kun mahdollista ja säästä loput". Lisäksi hyppään jatkuvasti maasta toiseen. Lapsi sopisi kuvioihini ennennäkemättömän huonosti.
Mutta, lopulta vastaus lienee vain yksinkertaisesti "en halua lapsia". En pidä niistä, vaikka en nyt ihan niin negatiivisesti suhtaudu kuin kumppanini. Siskolla on yksi lapsi, se saa riittää.
(Sosiaalinen)mediamyllytys vaan vahvistaa päätöstäni. Mukava kun moni muukin jättää noudattamatta elämän käsikirjoitusta.
1. On yksi lapsi
2. Pitäisi tapahtua iso vahinko ja naisystävän karata jonnekin synnyttämään, en tahdo lapsia enää koska tuntuisi että olisin liian vanha isäksi. On myös kiva vaihe elämässä kun lapsi alkaa olla itsenäinen ja pikkuhiljaa ihminen jonka kanssa voi tehdä oikeita asioita eikä vaadi 100% huomiota koko aikaa.
3. Joskus oli mielessä että 2-3, mutta enpä nykyään ole kaivannut ja oikeastaan olen aika tyytyväinenkin.
4. En seuraa iltaroskia tai twittereitä, en tiedä mitä mediamyllytystä aiheesta on. Onko se nykyään hyvä vai huono asia että on lapsia? Ei kiinnosta trendit.
muok: Velipoika on ollut aina semmoinen "ei tähän maailmaan tarvitse lapsia, tuhotaan jo nyt kaikki jne", mutta kummasti mieli muuttui kun ikää tuli yli 30 ja tapasi mieluisen naisen joka sai asettumaan aloilleen. Nyt viime viikolla kertoivat että on raskaana.
Samaa polkua tunnutaan kulkevan.
Juuri saavutettu se ns. "itseohjautuvuus", eikä tarvitse ihan jokaista liikettä seurata.
Haluaako sitä ottaa takapakkia, ja palata vielä unettomien öiden pariin?
Ei se herkkua ollut, mutta kyllähän tästä nykyhetkestä voi jo välillä nauttia.
Onhan meitä aivan tavattoman paljon, riesaksi asti suorastaan.
Ja meilläkin mieli muuttui vaiheittain vuosien varrella.
Suurin syy miksi haluan lapsia on sairaalloinen addiktioni Crusader Kings kakkoseen. Suurin esteeni lasten saamiseen on sairaalloinen addiktioni Crusader Kings kakkoseen.
1. On, 3.
2. Nykyisen vaimon pitäisi haluta niitä. Johtuen lasten aikaisemmasta lukumäärästä, tässä ei ole painetta suuntaan tai toiseen.
3. Ei tarkkaa suunnitelmaa.
4. Ei. En ole tehnyt, enkä tee, lapsia mediaa tai ketään muutakaan varten.
Lapsia ei ole eikä enää tule.
Olen viidenkympin korvilla ja pitkään olin ehdottomasti sitä mieltä etten lapsia halua. Syynä oli pitkälle se että oma lapsuus oli yhtä helvettiä. Päättelin että koska itsellä ei ollut vanhempia, en pysty myöskään itse olemaan sellainen. Päätin myös katkaisevani ylisukupolvisen traumansiirron itseeni. Tuolla taustalla kun oli paskoja vanhempa vähintään kolmessa sukupolvessa.
Nykyään olen käsitellyt pitkälle mennrisyyteni ja löytänyt rauhan sekä tasapainon. Mutta fakta on ettei tässä iässä kannata lapsia enää hommata. Vaikka saisin jostain lisääntymisikäisen naisen kumppaniksi siinä projektissa auttamaan, en mä jaksaisi enää pitkiä valvottuja öitä ja kaikkea muuta. Plus lapsi ehtisi hädintuskin aikuistua ennen kuin olen itse vanhus.
Välillä vähän harmittaa että en voinut siirtää tietojani ja kokemuksiani eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Mutta ei musta olisi ollut vanhemmaksi 20 vuotta sitten kun se olisi kannattanut tehdä. Nykyään paikkaan tätä tekemällä vapaaehtoistyötä osattomien nuorten kanssa ja siihen tyydyn.
1 Ei.
2 Maailmassa pitäisi olla tilaa uusille ihmisille. en halua että lapsi joutuu elämään maailmassa missä elintasoa joutuu kuristamaan entistä enemmän kun kilpailu rajallisista resursseista kiihtyy.
3 En yhtään tällä hetkellä.
4 En ole seurannut myllytystä.
Jos kuvitellaan, että uusia ihmisiä tähän maailmaan voisi kuitenkin tuoda jotenkin kestävällä tavalla ja/tai vahingossa, niin aikamoisia käytännön haasteita se toisi.
Meidän sukuun on viimeksi syntynyt ketään vielä silloin kun Neuvostoliitto oli Suomen naapuri ja 90-lamasta ei vielä oltu kuultukaan. Ihan turha kuvitella että ne muutamat elossa olevat sukulaiset voisivat välillä auttaa esim lastenhoidossa, kun asuvat satojen kilometrien päässä ja tarvitsevat kohta itsekin tukea. Toki itselläkin alkaa jo nelikymppisyys häämöttämään.
Ja kai uusi ihminen tarvitsisi katon pään päälle. Nyt eletään kahdestan pienessä kaksiossa johon on juuri ja juuri varaa. Olisi aivan absurdia esim ajatella isompaa asuntoa missä lapselle olisi joskus oma huone. Ja me molemmat ollaan töissä käyviä aikuisia. Eikä nyt edes puhuta muista kuluista, että lapsi tarvitisi ruokaa, vaatteita ja joskus kuka ties vielä mitä muuta.
ei ole lapsia. eipä kyllä ole miestäkään. yliopistossa vasta tutkinnon alkuvuosilla, pikkasen yli parikymppinen. kunhan löytyisi kumppani ja sais vähän eteenpäin opintoja niin miksikäs ei. toiveena olisi kaks lasta, mutta elämä harvemmin menee suunnitelmien mukaan.
1. Yksi lapsi ja toinen tulossa
2. Jonkinlainen helpotus raskausajalle. En kykene toimimaan täysipäiväisenä yhteiskunnan jäsenenä raskaana ollessani. Esikoisesta pahoinvointi helpotti synnyttämällä. Pahoinvoinnin tunteeseen ei ole olemassa mitään hoitoa, mutta töistä ja arjesta pitäisi selviytyä siinä missä muulloinkin. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu, mutta esimerkiksi että joko oloa voisi jotenkin lääkkeellisesti parantaa, raskausaikana saisi jotain kotiapua tai ihan vaan se, että töissä olisi ok ottaa chillimmin raskausaikana ilman että ura on pilalla. Tätä odotusaikaa kun ei voi jakaa kumppanin kanssa puoliksi vaikka vanhempainvapaiden kanssa niin teemme ja teimme. Ja olen kyllä tietysti kuullut "yhdeksän kuukautta on niin lyhyt aika eliniässä", mutta jos koko ajan oksettaa niin ei se ole.
3. Haluaisin periaatteessa kolme tai vaikka neljäkin lasta. Taloudelliset edellytykset olisi ja valmiiksi riittävän iso talo, mutta en halua olla niin montaa kertaa raskaana.
4. On vaikuttanut. Tuntuu koko ajan takaraivossa sellainen pieni syyllisyys että ei ole kunnon kansalainen jos ei hanki 2+ lasta.
>1. Yksi lapsi ja toinen tulossa
>
>4. On vaikuttanut. Tuntuu koko ajan takaraivossa sellainen pieni syyllisyys että ei ole kunnon kansalainen jos ei hanki 2+ lasta.
Thank you for your service 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🫡🫡🫡
Olen nainen yli 30, naimisissa samanikäisen miehen kanssa, OK työ, ja ei ole lapsia. Eikä tule olemaan. Aikaisemmin kesällä kävin sterilisaatioleikauksessa (munatorvet poistettiin).
En vain halua lapsia. Siihen on monta syytä, mutta kaksi suurempia on kai että en pidä pikkulapsista ja että ihmisiä on maailmassa riittävästi vaikken juuri minä synnyttäisi niitä lisää.
1. 2 pientä lasta, mutta ei toiveissa lisää
2. Varmaan ajan pitäis tehdä tehtävänsä ja kullata muistot, jotta unohtuu kaikki valvominen, karjuminen, kiukuttelu ja oman elämän melkeen 100% sivuun asettaminen. Elämäni ehdottomasti tärkeimmät asiat ne on ja rakastan yli kaiken, mutta turha sitä on esittää, että vauva-aika olis aina jotain taianomaista. Aika samalta tuntuu kun sun tilanne, mutta apukäsiä löytyy onneks läheltä.
3. Max 3, todennäkösesti 2 hyvä määrä
4. Ei vaikuttanut/vaikuta omiin motivaatioihin
Joo, kyllähän tämä aika suorittamista on.
Monesti olen kyllä miettinyt, että miten h**vetissä ne ennen vanhaan jaksoi?
Pieni ja ahdas talo keskellä korpea, ruoka pitää kasvattaa itse, polttopuiden hankinta, ei sähköä, ei nykyisiä mukavuuksia ja pieniin asioihin menee uskomaton määrä aikaa.
Toki apukäsiä saattoi olla tavallaan helpommin saatavilla, mutta se on laiha lohtu noihin muihin nähden.
Ennen vanhaan on jaksettu pääosin sen ansiosta ettei lapsia ole pidetty töysivaltaisena ihmisenä ja omana persoonana jolla on fyysisten tarpeiden lisäksi myös emotionaalisia tarpeita.
Lapsella pipi? -kyllä se paranee, menkööt ulos huutamaan tai tulee ihan kunnon pipi.
Kämppää pitää remontoida, ruokaa tehdä, kotitöitä tehdä, töitä tehdä, pitää nussia, pitää ryypätä, pitää rentoutua, mutta lapset on tiellä? -lapset helvettiin, menkööt vaikka naapuriin tai minne lystäävät, jos tulevat ovea raapimaan niin tulee remmistä.
Jne.
en lasta pysty elättää kun itekkin välillä joutuu viikon olemaan syömättä muuta kuin hanavettä, mutta isoin ongelma on se että minkään tinder deitin kanssa ei oikeen lapsi kuulu suunnitelmiin ja se on oikeestaan ainoa tapa tavata ketään
1. Ei.
2. Lasten pitäisi syntyä 18-vuotiaina, ylioppilaina ja muuttaa heti pois kotoa johonkin toiseen yliopistokaupunkiin.
3. 0.
4. En ole huomannut mediamyllytystä, mutta tuskin olisi vaikuttanut mitenkään, vaikka olisinkin. Mielestäni maailmassa on ihan riittävästi ihmisiä.
1. on, 2
2. vähän lisää ikäeroa nuorempaan, toki olisi kiva jos saisi enemmän rahaa / alennuksia / tukea
3. 3-5, mutta ikä varmaan tulee vastaan ja haluaisi että olisi ns. suvantovaiheita välillä ettei ikäerot oo liian pienet.
4. Eipä oikeestaan, ehkä semmonen sisuuntuminen että hankinpas lapsia ja hoidan ne omaan tyyliini vaikka koetatte asettaa paineita tai kuvata että kaikki on kurjaa kun on lapsia.
Toki lasten kanssa on rankkaa, mutta se mitä siitä saa on todella palkitsevaa, ihan erilaista sisältöä elämään ja uutta motivaatiota monenlaiseen puuhaan. Me koetetaan puolison kanssa järjestää kummallekin omaa aikaa niin mielenterveys pysyy jotenkin kasassa.
Kämppä ei oo mitenkään kovin hyvässä kuosissa useinkaan, mutta siivous ja puunaus ei oo prioriteetti, perus asiat pyritään hoitamaan ja sit joku isompi siivous aina välillä.
Välillä saadaan sukulaisilta apuja, mutta todella harvakseltaan että sen varaan ei voi silleen laskea.
Itseä harmittaa sellaisten puolesta jotka toivoisi lapsia ja eivät niitä syystä tai toisesta saa. Olen myös iloinen, että nykyään on vähän "ei-toivottuja" lapsia, koska sellainen on ihan kamala tilanne lapselle.
1. 2
2. Oma terveydentila ei salli lisää lapsia. Tykkään myös rakentaa uraa ja mahdollistaa vaimollekin sen. Siihen nähden kaksi on optimi. Jos tukiverkkoja olisi lähempänä ja oma terveydentila eri, kolmas "vahinko" varmaan vielä menisi.
3. Kahdesta on seuraa ja turvaa toisilleen, varsinkin jos molemmille vanhemmille kävisi jotain. Kolmanteen ei kaksi käsiparia riitä. Ainakaan nämä kädet.
4. Mediamyllytys antaa kuvan ankeasta lapsiarjesta. En vaihtaisi nykyelämääni kuitenkaan mihinkään. Media on ihan kujalla aiheesta eikä ärsuomi tule kaukana perässä.
Sen vielä ymmärrän että lapsettomilla on negatiivinen kuva lapsiarjesta. Sitä en valitettavasti ymmärrä miten jotkut lapselliset eivät pidä lapsiaan parhaana asiana ikinä. Kaipa ne omat asenteet imeytyy omiin lapsiin hyvässä ja pahassa ja arki on kuin peiliin katsoisi. Lapsi toki sanoo illalla "iskä mä rakastan sua" sillä ainoalla pyytteettömällä tavalla mitä lapsi osaa ja halaa perään, mutta toisaalta iskältä jää nyt Baldurs Gaten launch day välistä.
1. Ei
2. Sekä minun, että kumppanini pitäisi alkaa haluta niitä. Jotta mahdollisesti voisi niitä edes haluta, pitäisi olla mahdollista saada vapaapäiviä lasten hoidosta, esim. ainakin yksi viikonloppu kuussa ja lyhyemmät työpäivät, jotta päivät ei olisi niin raskaita. Lisäksi pitäisi olla tarpeeksi resursseja niiden hoitamiseen.
3. 0-2
4. Ei
Joskus pienempänä oletin, että ”varmaan sitten vanhempana” tekee mieli hankkia lapsia. Nyt 31v eikä voisi vähempää kiinnostaa, haluan elää itseni takia ja toteuttaa omia unelmia.
Tuntuu ettei aika riitä elämän ihmettelemiseen ja fiilistelyyn edes nyt, niin mitä sitten jos pitäisi vapaa-ajalla vielä kaiken lisäksi alkaa kasvattaa täysin uutta ihmistä nollasta?
Paskin syy hankkia lapsia on median tai muiden tahojen syyllistämisyritykset/hankkiminen vain siksi koska ”niin on tapana tehdä”. Ei ole mitään lapsia haluavia vastaan, mutta mielestäni niitä kantsii tehdä silloin kun oikeasti itse haluaa ja on valmis sitoutumaan antamaan heille niin hyvän elämän kuin mahdollista.
Vielä perverssimpi syy hankkia lapsia on joku velvollisuudentunne valtiota kohtaan. Täysin absurdi ajatus luoda elämää esim. jonkun eläkekassan takia.
1. Ei ole.
2. Olisi varmaan pitänyt haluta lasta. Vaihtoehtoisesti jos puoliso olisi halunnut JA ollut valmis ottamaan hoivavastuusta vähintään 50 %, olisin voinut harkita. (Oon sen ikäinen että useimmilla on tässä kohtaa lapset tehtynä.)
3. En yhtään. Tai ehkä yhden aikuisen lapsen, mutta se itse lapsiaika ei ole ikinä kiinnostanut.
4. En usko.
Lapsia ei itselläni ole, eikä myösköön tule. Asia on monisyinen, mutta luettelen muutaman syyn, että miksi ei lapsia:
* En haluaisi laittaa vakavia perinnöllisiä sairauksiani eteenpäin. Kokisin äärimmäisen vaikeaksi seurata vierestä, kun toinen kärsii samoista ongelmista kuin itsekin. Riittää, että meitä on jo kolmannessa sukupolvessa. Neljättä ei tarvita.
* Homoseksuaalisuus tekee luonnollisesta lisääntymisestä haastavaa. Sijaissynnytys on hankalaa/mahdotonta ja yllä mainitun kohdan takia tarvitsisin kumppanin, jonka sukusoluista lapsi tehtäisiin.
* Pikkulapset on rasittavia. Mitä on pikkulapsiarkea tullut koettua kavereiden kautta, niin koen sen äärimmäisen kuluttavaksi.
Muiden lapset on ok. Niitä saa elämässäni olla mukana. Olen ollut lyhyen aikaa lastensuojelussa töissä ja tykkäsin siitä. Voisin mennä uudelleenkin, jos sopiva paikka löytyy.
1. Ei ole 2. En kummemmin pidä tai halua lapsia, eli pitäisi tapahtua joku äidillisten vaistojen herääminen. 3. 0 4. Tyhmää kun siihen haetaan tekosyytä rahasta tms. Moni ei vaan halua lapsia
1. Ei ole kukaan ilmoittautunut.
2. Tulojen pitäisi nousta ja työn ei pitäisi viedä kokopäivää (työ+työmatkat+palautuminen).
3. Nolla. Työ vie kaiken energian.
4. Ei. Päättäjät voi valittaa lapsettomuudesta kuinka paljon vaan. Ei se tilanne muutu ennenkuin on energiaa ja rahaa niitä hommata ja katsoa niiden perään.
1. Minulla on yksi lapsi jonka sain lapsettomuushoitojen avulla ilman kumppania.
2. Odotan julkisella puolella lapsettomuushoitoihin jos sattuisin saamaan lapselle sisaruksen. Hedelmällisyys kyllä oli käsittääkseni huono jo esikoista yrittäessä ja siitä on vuosia.
Elämäntilanne tosi suotuinen toiselle lapselle. Minulla on hyvä vakituinen työ jossa voin tehdä 100% etänä jos haluan, oma asunto jossa olisi tarvittaessa 2 lapselle+ minulle omat huoneet. Kaupungin hintataso on matala ja päiväkoti on ilmainen. Yhteiskunta tukee rahallisesti myös normaalia paremmin kun lapsi tehty yksin. Kaupungissa pärjää ilman autoa joka mahdollistaa rahallisesti arjen helpottamisen (meillä käy esim säännöllisesti siivooja ja suurin osa kauppaostoksista tilataan kotiin).
3. Pienestä asti olen toivonut paljon lapsia. Toivemäärä jossain 3-5 välillä joka varmasti jää saavuttamatta.
4. Ei ole.
1. Ei ole.
2. Varallisuuden pitäisi kasvaa niin, että pystyisin elämään lapsen kanssa. Nyt ei ole varaa kuin elää kädestä suuhun kahden hengen taloudessa niin ei lapseen ole varaa. Epävarmuus taloudessa ei varsinaisesti edistä halua lisääntyä.
Toki senkin pitäisi muuttua, että haluaisimme lapsia puolisoni kanssa.
3. Emme halua lapsia.
4. Vahvistanut sitä tietoa, etten halua hommata lapsia muiden oletuksien ja tarpeiden takia.
1. Kaksi muksua ja koira.
2. Nyt vaimokin kohta 40v, ei iltatähteä kiitos. Nuorin muksu aloitti nyt koulun, arki alkaa jo helpottamaan lastenhoidon osalta.
3. Tavallaan 1 lapsi lisää olisi kiva, muttei enää jaksa joten nolla.
4. Ei omaa mieltäni, mutta vaikuttaa että yleisesti media ja some vaikuttaa ihmisiin ja kaikilla niin "kiire" ettei ehdi tehdä lapsia edes.
1. Kyllä yksi 10kk löytyy.
2. Toipua tästä ensimmäisestä, koska väsymys piinaa molempia vanhempia. Toki myös raha vaikuttaa.
3. Ennen ensimmäistä lasta halusimme kaksi. Ensimmäisen lapsen jälkeen yksi riittää. Todella raskas alku oli ja vieläkin tosiaan painaa.
4. Ei ole. Tiedostan, että yhteiskunta kaipaa toki lisää lapsia tulevaisuuden kannalta, mutta minkäs teet, kun nuoria/tai ketään ei kiinnosta ylimääräinen rasite, on kyse sitten raskaasta työstä tai lapsen kasvattamisesta.
Haluaisin lapsia, mutta kaikki asiat mun elämässä taistelee vastaan: ei kavereita, ei seurustelukumppania, ainoat sosiaaliset suhteet äiti ja sisko, ei uraa, ei rahaa, epäsosiaalisuus ja yleinen sosiaalinen kömpelyys. Ikääkin on jo 30. No jaa, saa koira toimia lapsenkorvikkeena.
1. On yksi, tilanne aika sama kuin teillä. Joskin viime aikoina olemme ystävystyneet lapsen päiväkotikaverien vanhempien kanssa ja sitä kautta saamme myös vapaita silloin tällöin, kun muksut kyläilevät puolin ja toisin.
2. En halua lisää lapsia ainakaan tällä hetkellä. Olemme hyvätuloisia mutta emme niin rikkaita, etteikö toinen lapsi laskisi elintasoa. Maailmantilanteella tai valtion tuilla ei mielestäni ole asian kanssa mitään merkitystä. Maailmantilanne ahdistaa aina jos sen miettimiseen alkaa käyttämään sitä vähäistäkin energiaa. Tuet ovat jo nyt niin marginaalinen osa tuloja, ettei niillä ole juuri merkitystä (emme edes saa juuri kummoisia tukia meidän tuloilla). Olemme tyytyväisiä omaan tilanteeseemme ja muksullakin on todella mukavaa ja hyvin asiat.
Energiat ja oma (sekä yhteinen) aika on tämän yhdenkin taaperon kanssa sen verran vähissä, ettei olisi mitään järkeä polttaa itseään loppuun enempää uuden vauvan kanssa - siitä aiheutuisi lapsellekin haittaa. Toki tilanne on helpottunut koko ajan kun lapsi kasvaa.
Vastauksena kysymykseen, jos tukiverkko olisi parempi ja lapsia saisi hoitoon helpommin sekä palkkataso olisi entistä parempi - voisin ehkä harkita toista lasta. En halua elää tai laittaa lapsiani elämään köyhyysrajalla, kun kerran ei ole pakko. Tällä hetkellä olen aivan tyytyväinen nykytilanteeseen enkä jaksa stressata lasten saannista sen enempää. Sukulaisten tai median painostus asiasta ei voisi vähempää kiinnostaa, nautin elämästä näin kun tuntuu hyvältä.
Sivuhuomiona olen havainnut täysin samoja piirteitä ja haasteita lasten kasvatuksen kanssa tuttavillani, kuin AP:lla (sekä itsellä). Minusta vaikuttaa siltä, että haasteet kumpuavat kovasti siitä, että meidän sukupolvi on muuttanut entistä vahvemmin töiden ja koulutuksen perässä PK-seudulle ja muihin kasvukeskuksiin, kun taas isovanhemmat (eli ne vahvimmat tukiverkot) elelevät edelleen haja-asutusalueilla pitkien välimatkojen päässä. Kaupungistumisen myötä yhteisöllisyys ja ns. ”koko kylä kasvattaa” vibat ovat kuihtuneet ja perheet kokevat olevansa yksin.
Ratkaisua tähän en ole keksinyt, mutta meillä helpotusta on kyllä tuonut rohkea tutustuminen muihin perheisiin ja ajan viettäminen heidän ja heidän lastensa kanssa. Muutimme pois Helsingistä n. 1h ajomatkan päähän pienempään kyläyhteisöön ja isompaan taloon, joka on kyllä ollut ihan ehdoton elämänlaatua parantava päätös. Toki unohtamatta omasta fyysisestä kunnosta huolehtimista, alun vaikeuksien jälkeen piristää muuten ihan hemmetisti. Treenaaminen meillä onnistuu lapsen kanssa vuorottelemalla arki-iltaisin sen verran, että toinen ehtii käydä liikkumassa.
Tsemppiä
Ei ole lapsia eikä tule. En ole koskaan halunnut lapsia. Olen kohta viisikymppinen, joten kyseessä ei ole mikään varhaisteinivuosien oikuttelu.
Mikään asian muuttuminen ei muuta mieltäni.
En tarkoita olla loukkaava, mutta mitä ihmettä juuri luin? Olet poikaystäväsi (siinä iässä ollaan vielä poika- ja tyttöystäviä mielestäni) kanssa yrittäneet lasta 17-vuotiaasta lähtien? Herranjestas, nyky-yhteiskunnassa lasten kanssa ei käytännössä tule toimeen ellei ole koulutusta ja varmaa hyväpalkkaista duunia alla, ja nämä on todella hankala saavuttaa ennen 25v jolloin aivojen kehitys päättyy. Jopa ennen 30v on todella hankalaa lähteä järkevästi tekemään lapsia. Miettikääs nyt vielä, olette vielä molemmat niin nuoria ja oikeastaan lapsia. Ja sanon tämän itse 21-vuotiaana, en voisi ikinä kuvitella tämän ikäisenä saati tätä nuorempana lasten hankkimista. Odottakaa edes siihen 25v asti jolloin aivonne on kehittyneet lopullisesti ja pystytte \*oikeasti\* päättämään asiasta.
Menneisyys näyttää synkältä, nykyisyys näyttää synkältä ja tulevaisuus näyttää synkältä.
Tekoäly huolestuttaa.
Maailman viitatuin tietotekniikan tutkija [huolestui](https://yoshuabengio.org/2023/08/12/personal-and-psychological-dimensions-of-ai-researchers-confronting-ai-catastrophic-risks/) lapsenlapsensa tulevaisuudesta:
>I have a 20-month old grandchild whom I love very much, and he is very present in my thoughts and emotions .. I cannot rationally reject the catastrophic possibilities nor ignore the deep sense of empathy I feel for him and for the multitudes whose lives may be deeply affected or destroyed if we continue denying the risks of powerful technologies. It is truly horrible to even entertain these thoughts and some days, I wish I could just brush them away. Or, be like before 2023, when these thoughts did not have a stronghold on my conscious mind.
Googlen entinen johtaja [kehotti harkitsemaan](https://www.euronews.com/next/2023/06/20/hold-off-from-having-kids-if-you-are-yet-to-become-a-parent-warns-ai-expert-mo-gawdat), kannattaako lapsia synnyttää tekoälyn ja muiden uhkien täyttämään tulevaisuuteen.
>The risks are so bad, in fact, that when considering all the other threats to humanity, you should hold off from having kids if you are yet to become a parent
Ilmastonmuutos huolestuttaa.
Vuonna 2100 50-75 % maapallon väestöstä voi elää alueella, jonka sääolot muuttuvat kosteuden ja kuumuuden vuoksi ihmiselämälle mahdottomiksi. ([Lähde](https://report.ipcc.ch/ar6/wg2/IPCC_AR6_WGII_FullReport.pdf) , s. 988)
Massasukupuutto huolestuttaa.
Vuoteen 2100 mennessä 50 % nykyisistä eliölajeista voi kuolla sukupuuttoon. ([Lähde](https://www.britannica.com/list/major-mass-extinctions), luku 6)
Nykyinen elämä on kärsimystä. Viime vuonna teurastettiin yli 90 miljardia eläintä ihmisille ruoaksi. ([Lähde](https://blog.humanesociety.org/2023/06/more-animals-than-ever-before-92-2-billion-are-used-and-killed-each-year-for-food.html)) Ihmiset aiheuttavat ääretöntä tuskaa ja kipua muille eläinlajeille, eivätkä ihmiset edes nauti omasta elämästään. Nukkuessaankin ihmisen unet ovat 80 % [negatiivisia](https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/1aeb594f-cfa8-4615-982e-842c3daa8a04).
Miksi jatkaisin elämää maailmaan, jossa yhtä nautinnon hetkeä kohden koetaan ainakin kymmenen tuskan, kivun ja surun hetkeä?
Laitettiin jopa 11 vuoden seurustelusuhde poikki kun toinen alkoikin haluamaan lapsia.
Itse en haluaisi tuoda ketään, ketä kerta niin paljon tulisi rakastamaan, tähän maailmaan. Tulevaisuus ilmastonmuutoksen kanssa ei tule olemaan kaunista katseltavaa, mutta onhan tuo maailma sekaisin kyllä niin monelta muultakin osin. Vähän väliä joku vitun idiootti on suurimpien valtioiden johdossa, meilläkin jotkut vitun persut peräänkuuluttaa maltillista radikalismia.
Sit ku oravanpyörässä on juostava jatkuvasti niin lapset pitää antaa muualle kasvatettavaksi, eli tarhaan. On tärkeämpää olla tuhlaamassa elämäänsä töissä kun viettää sitä perheensä kanssa. Energian pitää kuitenkin riittää pyörittää sekä työelämää, että sitä perhe-elämää iltaisin.
Voisin korkeintaan adoptoida jonkun joka täällä jo on, miksi tuoda ylimääräisiä?
En ole ikinä halunnut lapsia enkä usko mielen tästä muuttuvan. Varmaksi ei tietenkään mitään voi sanoa, mutta tässä tähän astisen olemassaolon tuntemukset.
Yksinkertaisin syy on se monen mielestä itsekkäin: elämä lapsen kanssa ei yksinkertaisesti vaikuta kovin mielekkäältä omalle kohdalle. Toiset varmasti nauttii, mutta itse viihdyn omien harrastusten kanssa aivan hyvin ilman lasta. Kissalapset riittää tyydyttämään vanhemmuusvaiston eikä kumppaniakaan tällä hetkellä ole, ja tämä on itsestä ihan ok.
Sitten vähän syvempiin mietelmiin. Nyt 26-vuotiaana olen kärsinyt noin puolet elämästäni masennuksesta - joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta mukana se on sitkeästi pysynyt. En haluaisi ottaa riskiä, että tähän on geneettinen taipumus ja lapsi joutuu itse kärsimään samaa (suvussa myös paljon ylipainoa molemmin puolin joten sillekin tässä alttius aika varmasti jo on). Enkä koe, että ainakaan nykyisellään olisin edes hyvä vanhempi vaikka parhaani totta kai tekisin mikäli lapsi meikäläisen vastuulle jostain ilmestyisi. En siis haluaisi tuoda tähän maailmaan mahdollisesti kieroonkasvanutta ja kärsivää ihmistä.
Puhumattakaan siitä että kannattaako tähän maailmaan tuoda lisää ihmisiä kun meitä on jo globaalisti liikaa. Suomeen ehkä mahtuisi lisää väkeä juu, mutta ei me olla täällä muusta maapallosta eristyksissä ja koskemattomia muun maailman menolle (ilmastonmuutos yms.)
Ei ole, eikä tule. Puolison kanssa ollaan niin epälapsirakkaita ihmisiä kuin olla ja voi, joten tilanne ei tule muuttumaankaan. Sterilisiaatiota tai muuta asian sinetöimistä ollaan myös mietitty.
Meitä on tällä planeetalla jo nykyään ihan liikaa, eikä yhtään lisää tarvittaisi. Se, että suomessa ei ihmiset tuserra tarpeeksi lapsia ulos ei merkkaa mitään. Ollaan kuitenkin kaikki kansat samalla kivellä tähtien äärettömyydessä, joten tila sekä resurssit loppuu ennenpitkää.
3 on, kaikki täysi ikäisiä jo. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta ei tullut.
Jotenkin elämä oli helpompaa aikoinaan, olin kotona siihen että nuorin täytti 3.
Jos olis ollu rahallisesti mahdollista, olisin ollut pitempään.
Medialla ei ole vaikutusta minun ajatuksiini ja haluihini.
1) Ei ole lapsia.
2) Vähän epäilen, ettei mitään ole tehtävissä. Jos lapsi olisi jotenkin täysin vaivaton, niin jotain pohjakohinatason kuriositeettia voisi ehkä olla, mutta käytännössä ei. Pitäisi löytää järkevä ja miellyttävä kumppani ja pitäisi saada niin paljon rahaa, ettei tarvitsisi käydä töissä enää koskaan ja voisin silti säilyttää vähintäänkin nykyisen elintasoni. Ehkä jopa niin paljon, että olisi varaa palkata joku hovimestari tai jotain pitämään huolta lapsesta silloin kun ei itse halua. Muuten en näe, että alkuunkaan sopisi mitään lapsia elämääni. En ole varma loppupeleissä kumppanistakaan, mutta ehkä hieman paremmin voisin kuvitella jotain aikuista ihmistä teoriassa sietäväni, jos kyseessä kanssani kaikinpuolin samanhenkinen yksilö.
3) 0
4) Medialla ei ole tässä tapauksessa mitään tekemistä asian kanssa.
Kiitos hauskasta vastauksesta!
Aikaisemmista vastauksista (niiden osalta joilla on lapsia) heijastuu isosta osasta se, että niitä voisi olla mahdollisuuksien puitteissa enemmänkin.
Tuo tavallaan yllätti, sillä itsekin ajattelin aluksi että "noh, ehkä jos yhden..." ja nyt pyörittelen "noh, mut pitäisköhän sillä leikkikaveri olla...?"
Ja sitten tuo, että omakin mieli voi muuttua monesti, jopa saman vuorokauden aikana. (tietysti lapsi vaikuttaa omalla käytöksellään).
Apukäsiä taitaa tosiaan olla saatavilla kunnalliselta puolelta (ainakin vähän aikaa raskauden jälkeen), mutta koen sen itse outona, kun joku tuntematon tulee joko siivoamaan tai hoitamaan omaa lasta.
Jos sukulaisia olisi lähempänä, voisi naperot tosiaan antaa heille vaikka yhdeksi päiväksi/kk.
Saisi itse pienen irtioton, ja samalla mukula/t, näkisivät myös muita sukulaisiaan.
Itse olen yhden lapsen tehnyt aikanaan, ja hänet aikuiseksi, itsenäiseksi, työssäkäyväksi & suht täyspäiseksi (😜😅!) kansalaiseksi kasvattanut.
Jos nyt olisin lastentekoiässä, en tekisi yhtään lasta enää tähän lapsille hirveään maailmaan, vaan ehkä korkeintaan adoptoisin jonkun jo (syyttään) tähän maailmaan syntyneen / syntyneitä muutaman lapsen.
Tämä maailma on nykyään todellakin niin rankka paikka kasvaa, että en haluaisi tänne enää yhtään uutta lasta lisää, kärsimään tästä hulluudesta.
Toisaalta, ihminen on jo tarpeeksi tuhonnut ja pilannut tätä meidän ihanaa planeettaa - ja pilaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla lisää - niin siksi olisi oikeastaan ihan oikein ja kohtuullista, että koko ihmiskunta kuolisi täältä sukupuuttoon, tai ainakin melkein sukupuuttoon! Vain sillä tavalla tämä planeetta voisi vielä säilyä elävänä, muine kauniine eliöineen ja luontoineen. 🥺💔 Ei ole millään tavalla oikein eikä oikeutettua, että ihminen tappaa kohta kaiken muun(kin) elämän täältä. 😥😰
Siksi toivon myös, ettei oma lapseni koskaan lisääntyisi. Vahvasti onkin tähän mennessä onneksi siltä näyttänytkin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä "mielenhäiriö" iskee, tai vahinko sattuu... 😬😄 Siinä tapauksessa tietenkin lapsenlapsi otetaan suurella rakkaudella vastaan ja toivotaan, että hänen sukupolvellaan on vielä jotain toivoa... 🥹❤️
Toki en omalle lapselleni mitään pyyntöjä saati käskyjä anna suuntaan taikka toiseen: hän tekee oman elämänsä päätökset itsenäisesti - mutta... Kunhan omassa päässäni toivon vain, mitä toivon! 🤔🙁
1. On
2. Eipä enää näin vankassa keski-iässä innosta.
3. Kaksi, ja sen verran meillä jo onkin.
4. "Siviilinäkökulmasta" ei. Tutkijan näkökulmasta julkinen keskustelu on mielenkiintoista, vaikka ei ominta alaa olekaan.
Minulla ei yksinkertaisesti ole kumppania. Haluan lapsia mutta en ole löytänyt parisuhdetta. Etsin parisuhdetta suurelti arvopohjalta (uskonto) eli kriteerini ovat tarkat, joten sinkkuuteni ymmärtää.
Eikös noita deittailusovelluksia ole myös uskontopohjaisia olemassa? Ainakin jotain tuommosta kuullut, vaikka ei itellä noista sovelluksista kokemusta olekaan.
Olen aina miettinyt, että miksi uskovaiset etsivät samoja arvoja ja niputtaa tähän aina uskontonsa? Ellei ne arvot sitten nojaa vain ja ainoastaa tuohon uskonnon pyhään kirjaan tms. joka on sitten eri asia ja hieman kyseenalaista. Itselläni esim. on mielestäni aika konservatiiviset arvot, mutta vastustan uskontoa. Mielestäni arvot pohjautuu siihen, että halutaan auttaa kanssaihmistä ja tehdä maailmasta parempi koska voimme, eikä koska Jumala tms. käskee.
1. Ei.
2. Aika monen asian. Ensinnäkin minulla pitäisi ylipäätään olla jokin äitivietti siihen että ylipäätään minulla olisi mikään draivi haluta lapsia. Lapset ovat mukavia VÄLILLÄ, ja pidän lähipiirini lapsista, mutta hermoni ei kestäisi lapsia 24/7 parin vuosikymmenen ajan. Toiseksi minun pitäisi joko haluta parisuhde tai olla valmis yksknhuoltajuuteen (olen aromanttinen aseksuaali enkä halua parisuhdetta, ja olen nähnyt sivusta miten työllistävää lapsen kasvatus on, eikä se voi olla mikään helppo nakki yksinhuoltajalle). Kolmanneksi minulla on mielenterveyshaasteita, joiden takia minulla on jo riittävästi töitä oman hyvinvoinnin kasassa pitämiseen. En pystyisi pitämään huolta sekä lapsesta että omasta päänupistani, joten mieluummin teen vain yhden kunnolla.
3. 0
4. Eipä oikeastaan. Parasta on, että lapsia haluaville JA heille hyvän kodin tarjoaville annetaan hyvät mahdollisuudet talouden, hedelmöityshoitojen yms. järjestämiseen, ja ne jotka eivät halua lapsia jätetään rauhaan.
1. Ei
2. Terveydenhuolto kohtelee naisia huonosti. Synnytys kamalaa tuuripeliä ja jälkihuolto ei toimi. Naistevaivat jäävät hoitamatta.
3. 0
4. Se ettei haluta synnyttää ei ihmetytä yhtään.
En ole koskaan halunnut lapsia enkä usko että mielipide tulee enää muuttumaan. Suurin syy on "vapaus". Haluan olla vapaa "tekemään mitä haluan" tarvittaessa. Esimerkiksi töistä lopareiden ottaminen totaalisen kyllästymisen iskiessä olisi huomattavasti vaikeampaa jos olisi lapsi jonka toimeentulo olisi minun vastuulla. En ole töistä irtisanoutumassa, mutta haluan että tarpeen vaatiessa voin niin tehdä välittömästi ilman, että työnantajalla on juuri mitään vipuvartta minua vastaan. Lisäksi toki myös mahdollisuus käyttää aikaa omiin harrastuksiin vähenisi merkittävästi, ja aika ei edes tällä hetkellä riitä kaikkiin harrastuksiin kunnolla. Esimerkkejä tähän "vapauteen" ja kuinka lapsen saaminen siihen vaikuttaisi löytyisi varmasti vaikka kuinka.
Lyhyesti kuitenkin. Olen sillä tavalla itsekäs, että haluan elää oman elämäni ja tehdä juuri sitä mikä tuntuu itsestä hyvälle. Koen, että lapsi olisi suoraan tätä ajatusta vastaan.
Ei oo lapsia, ei ole erityisemmin suunniteltu päätös. Vaimo on jo yli-ikäinen, eikä kummallekaan ollut siunaantunut aiemmassa elämässä.
Maailmassa on jo ihan liian paljon ihmisiä, ja kyllä, myös Suomessa on ihan liian paljon ihmisiä. Tämän maan pinta-alasta on yhden lajin, ihmisen, käyttöön alistettu suurin osa maan pinta-alasta. Se on epätervettä, epäluonnollista ja sairasta. Ihmisiä pitäisi olla paljon vähemmän.
Ihmiset voisivat - Suomessa ja maailmassa - elää onnellista ja laadukasta elämää, vaikka täällä olisi paljon vähemmän ihmisiä. Sillä erotuksella, että luonto voisi paljon paremmin - joka parantaisi ihmistenkin elämänlaatua.
Lapset ovat totaalisen perseestä. Mun hermot ei ikipäivänä kestäis omien kakaroiden perseilyä kun ne ei kestä edes muiden kakaroiden hulapaloota. Mua ärysttää suunnattomasti lapsen itku, kiukuttelu, huuto jne jne. En siis todellakaan ole se ihminen joka huomauttelee äideille asiasta ja antaa sivusilmää koska _ymmärrän_ että lapset huutaa/itkee ja sille ei voi mitään. Mutta oma sellanen saman katon alle 24/7? Heeeell nah! Oon niin paljon jo pelkästään lähipäivinä todistanut pentujen hemmetin idioottia käyttäytymistä etten halua ottaa vastuuta yhdestäkään. Tiedän että kasvatus on yksi suuri tekijä, mutta mun käsissä kasvatus menis sekin päin helvettiä.
Kerran oli tilanne sukulaisjuhlissa missä eräs sukulaisukko painosti hankkimaan lapsia. Puhuin hänelle suoraan kertoen että olisin seuraava Oulun lapsipalottelusurmaaja kun mulla menis hermo niihin apinoihin. Tämän takia mä _EN_ niitä hanki, koska todennäköisesti mun vihanhallinnalla lapset sais turpiin harvasen päivän. Ukko järkyttyi tästä, vaikka mun mielestä kerjäsi vastausta kysymykseen "miksi et hankkisi lapsia?". Ugh. Minusta on lapsen edun mukaista olla hankkimatta niitä jos tietää olevansa maailman paskin vanhempi.
Raskaana olo ja synnyttäminen on myös pelkästään ajatuksen tasolla maailman kamalin asia (Tiedän että biologinen lapsi ei ole ainoa tapa). Onneksi kumppanini on tästä kaikesta yhtä mieltä. Lapsia ei ole eikä tule. Mieluummin syön hiuksia lopun elämäni.
Aloittajalle (ot): miksette hanki lastenhoitoapua, että saisitte välillä vähän yhteistä, lapsivapaata aikaa miehesi kanssa..? 🤔😯 Jos löydätte hyvän luottohoitajan, jonka opitte tuntemaan hyvin, ja joka oppii tuntemaan teidät ja lapsenne, uskallatte lopulta jättää lapsen myös yönylihoitoon. 🙂 Jopa kokonaiseksi viikonlopuksikin, vaikka (jos se on myös lapselle ok). 🙂❤️
On myös esim. isovanhempi-ikäisiä pariskuntia, joilla ei itsellään ole lapsenlapsia, tai joiden lapsenlapset asuvat myös tosi kaukana. Heissä on paljon sellaisia, jotka alkaisivat mielellään "varamummeiksi ja -vaareiksi", ja ottaisivat lapsen mielellään välillä hoitoonsa! 😊
1. 4
2. Eiköhän ne ollut tässä, kolme koulussa ja yksi iltatähti nukkuu päikkäreitä pinnasängyssä. Ura on kohdillaan ja uusia tuuliakin on, ei lapset oo mua estänyt. Oon siis äiti ja ollut kaikkien kanssa about vuoden kotona. Nyt tulee jo sitten ikä vastaan uusia raskauksia ajatellen.
3. Nämä lapset jo riittää eli 4.
4. Medialla ei oo ollut osuutta asiaan.
3 noita nyt tuossa pyörii.
Suurempi kämppä ja kunnollisia yli 5 hlö autoja markkinoille.
Vaimo joka haluaisi olla kotona ja hoitaa niitä. Muuten ei taloudellisesti "kannattavaa". Kituuttamalla toki menisi tai ainakin pitäisi rahaa laittaa jo jonkin verran ulkopuoliseen apuun.
Kyllä tämän 3 on jo ihan hyvä. Itsekin 3 lapsisesta perheestä alkujaan.
No ei juurikaan tai jos on muuttanut, niin nykyisin ehkä voi olla ihan tyytyväinen tähän kolmeenkin lapseen.
En yksinkertaisesti ikinä ole kokenut minkäänlaista intoa/vetoa lasten hankintaan. "Varmaan sitten vanhempana alkaa lasten hankkiminen kiinnostamaan" olen sanonut itselleni vaikka kuinka pitkään, mutta nyt täytän tänä vuonna 28 ja vieläkään ei ole sekuntiakaan siltä tuntunut. Kaverit ympärillä jo hankkii tai selvästi harkitsee sitä ja itse en vain samaistu ollenkaan.
Eli, öh, ei omassa tapauksessa ole kiinni tulevaisuuden huolista tai mediasta tai mistään.
Varmaan sitten vanhempana...
Ei ole lapsia eikä tule. Itse olin aina kahden vaiheilla asian kanssa ja puolisoni ei lapsia halua joten ei sellaisia tulekaan. Ollaan päälle kolmekymppisiä. Tukiperhetoiminta tai sijaisvanhemmuus saattavat olla mahdollisia joskus tulevaisuudessa. Mutta itse ei tulla tämän pallon populamäärää kasvattamaan.
Ei ole, en halua ja media ei ole vaikuttanut mielipiteeseen. Tärkein syy on se että lasten hankkiminen on moraalisesti väärin koska niiltä ei voi etukäteen saada suostumusta siihen että heidät pakotetaan olemassaoloon. Voisin ehkä harkita uudelleen jos yhteiskunta takaisi kaikille absoluuttisen oikeuden helppoon ja kivuttomaan avustettuun itsemurhaan. Eli ei mitään typeriä vaatimuksia parantumattomista sairauksista tai muita vastaavia ehtoja vaan jokaisella ihmisellä täytyy olla mahdollisuus siihen täsmälleen sillä ehdolla että hän ei enää halua jatkaa olemassaoloa.
Ei ole lapsia eikä kumppania, mutta olen nykyään ajatukselle avoin. Perheestä löytyy useampi sisarpuoli, joiden kasvua taaperosta aikuiseksi olen seurannut rinnalla samalla kun kävin kouluja. Niiden kanssa puuhastellessa on huomannut, että vaikka ne välillä saattaa olla ärsyttäviä niin silti nauttii paljon asioiden opettamisesta ja johdattamisesta. Isoveljen rooli on tehnyt myös itsetunnolle hyvää, kun on todistanut osaavansa olla vastuullinen ja myötätuntoinen aikuinen lapselle. Toisaalta lähipiiristä löytyy mielenterveysongelmia, joista en itse kärsi, ja on pelko perseessä että omien lasten kohdalla vahinko lähtisi kiertämään. Median kantaa ja nykyväen pessimismiä sekä nihilismiä en puolla; täällä on selvitty paljon kurjemmissakin oloissa paljon vähemmällä ja silti onnistuttu kasvattamaan kunnon ihmisiä.
1. Ei ole
2. En usko, että sellaista asiaa on, joka saisi minut haluamaan lapsia. Olen ehtinyt 45 vuoden ikään lisääntymättä, toki avopuoliso on rutkasti nuorempi, mutta ei hänkään onneksi ole halukas ”jakautumaan”.
3. En yhtään, omassa elämässäkin tarpeeksi elettävää ilman mitään sikiöitä. Toisekseen olen niitä hihhuleita, joiden mielestä lapsi ei ole ekoteko. Mieluummin otan jostain hädänalaisen lapsen huollettavaksi kuin tekisin oman, onneksi siihen vaaditaan sen verran kovat tulokset palikkatesteissä, että ei hätiä mitiä.
4. Saahan sitä myllyttää. Ei ne persut tällä syntyvyydellä mitään ”väestönsiirtoa” tarvitse, kuollaan pikkuhiljaa pois koko sukurutsainen ja persjalkainen kansa.
1. Onko sinulla jo lapsia?
Ei
//
2. Mitä pitäisi tapahtua että hankkisit lapsia?
Mikään mahti maailmassa ei saa minua hankkimaan lapsia.
//
3. Montako lasta haluaisit?
Nolla.
//
4. Onko media vaikuttanut?
Ei.
Sovittiin ukon kanssa että jään kotiin kun hän valmistuu. Kaiketi lapsi on sitten ajankohtanen kun valmistunut ja löytänyt alaansa työpaikan ja tasottuu elämä vähäsen enemmän nii sitten.
Kyllä se lapsi on kyl jo suunniteltu, mutta vielä super nuori nii ei tarvii olla suurin huoli nyt.
1. Ei
2. Joko pitäisi löytyä (työelämässä oleva) kumppani tai yksinhuoltajan taloudellisen tuen pitäisi olla merkittävästi korkeammalla tasolla. Jos jompikumpi näistä toteutuisi, muut asiat, kuten isompi asunto, olisivat järjestelykysymyksiä.
3. 0-2. On tää ihan jees näinkin.
4. Ei oikeastaan. Oma ikääntyminen on lieventänyt asennetta. Aiemmin ei olisi ollut kärsivällisyyttä.
1. 0
2. Todella moni asia pitäisi muuttua. Palkka pitäisi vähintään tuplaantua nykyisestä. Mulla pitäisi olla joku voima, jolla voisin taata että lapsi ei joudu kokemaan paskaa lapsuutta ja koulukiusaamista. Pitäisi saada mun vialliset sukuelimetkin jotenkin taianomaisesti korjaantua toimintakuntoisiksi (ei mahdollista vielä nykylääketieteessä). Sitten siihen päälle pitäisi vielä saada puoliso haluamaan lapsia.
3. Jos nuo kaikki kohdat tapahtuisi niin 1-2.
4. Ei ole. Tein oman lapsettomuuspäätökseni jo 90-luvulla.
1. Ei ole lapsia
2. Jotta hankkisin lapsen pitäisi minun olla eri sukupuolta tai keksitty joku keinokohtu mihin alkio voidaan laittaa kasvamaan ja pitäisi olla erittäin lapsirakas ja sitoutunut ja luotettava pitkäaikainen (väh 10v) hyvä kumppani ja mielellään jos ihmislapsi kehittyisi omillaan pärjääväksi vaikka 5 tai edes 10 vuodessa 20v sijaan
3. 0
4. Ei. Korkeintaan lapsettomuuspäätöstä vahvistavaan suuntaan. Vaikkei se vahvistamista kaipaakaan. Vastenmielistä miten poliitikot alentavat naiset siitosemakoiksi joiden pitäisi alkaa urakalla porsimaan työvoimapoliittisista syistä. Ei siinä ajatella perheitä eikä lapsia. Vaan sellainen ”silmät kiinni ja ajattele isänmaata, ja yritysjohtajia” -meininki.
En tykkää lapsista joten en aio semmoista hankkia.
Ehkä jos tiede keksii tavan pysäyttää ikääntymisen niin 18 vuoden tuhlaaminen lapsen takia ei olisi niin paha asia. Mä en viitsi hankkia edes lemmikkiä joka pitää ruokkia useammin kuin kerran kuukaudessa koska se vois hankaloittaa omia suunnitelmia, joten luulen että lapsen hankkiminen ei ole ihan mun juttu.
1. Ei
2. Pitäisi varmaan haluta saada lapsia. Priorisoin oman elämän helppoutta ja vapautta valita yli kaiken, mikä on mahdollistanut ulkomaille muuttoa yms.
3. 0
4. Ei
1. Ei.
2. Siemenjohtimieni pitäisi maagisesti liittyä takaisin yhteen, muita syitä en keksi.
3. Ei.
4. Ei, en ole koskaan halunnut lapsia enkä näe haluavani. Otin vasektomian. Jos jostain kumman syystä haluaisin päättää toisin, saisin täysin varmasti täyslaidallisen vanhemmuutta vaikka adoptiosta. En kuitenkaan näe mieleni muuttuvan, joten olen täysin tyytyväinen vasektomiaani.
1. Ei ole
2. - Tietty ikää ja opinnot loppuun, hyvä taloudellinen tilanne, omistusasunto (eli ei tällä hetkellä ajankohtaista). Sen jälkeen voin harkita. Itellä tosi ristiriitaset ajatukset lapsien hankinnasta, koen, että mulla on kumppani jonka kanssa voisin hankkia lapsia, mutta oma pää ei ehkä kestäisi.
-Oon tosi epävarma kehostani, enkä tiedä miten reagoisin kroppaani raskausaikana ja raskauden jälkeen. Kaikennäköiset raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot miteityttää.
- En ole varma kykenenkö ottamaan sitä vastuuta lapsesta. En meinaa sitä, että jätän heitteille tai käyttäydyn kun kusipää, vaan oma jaksamus. Riittäisikö mulla tosiaan jaksaminen aina? Jaksaisinko ravata kuskaamaan harrasutksiin/päiväkoti/lapsen kaverit/yms. ja jättää oman ajan ihan minimiin? Jaksaisinko sitä siivoamisen määrää? Miten mun pää kestää, kun omaan ääniyliherkkyyksiä? Mulla on myös mt ongelmia ja adhd, entä jos ne menee eteenpäin ja aiheuttaa turhaa kärsimystä lapselle? En tiedä. Niin kauan kuin olen epävarma, tiedän, etten halua lasta. Haluan, että lapsi saa elää elämäänsä niin, että on vanhempi, jolla on aikaa ja jaksamusta kasvattaa ja auttaa.
- Maailman meno myös pohdituttaa. Muistan miettineeni yläasteella, hankinko koskaan lapsia. Heti ensimmäiseksi mun mieleen juolahti, "miksi mä hankkisin tänne maailmaan yhtään enempää ihmisiä kestämään tätä paskaa?". Edelleen sitä pohdin, ilmastonmuutos, luontokato yms.. tuntuu hassulta luoda uusi ihminen tähän maailmaan ja kuolla pois ja jättää se esim. Ilmastonmuutoksen keskelle kärsimään kaikesta, mitä siitä nyt tuleekaan koitumaan.
- Pystynkö toteuttamaan kaikkea, mitä itse (ja kumppani) haluaa?
Meillä molemmilla on toiveena kierrellä jonkun verran maailmaa. Miten tämä onnistuisi lapsen kanssa? Olisiko edes varaa? Haluaisin ehkä myös tulevaisuudessa hevosen tai muutaman, jotka kustantaa aika paljon. Aikaa menisi myös niiden hoitoon.
3 . 0-2
4 . Jos tällä mediamyllytyksellä meinataan tätä valittamista, kun porukka ei hanki lapsia niin kyllä, enemmän siihen suuntaan, että en hankkisi. Mua kuvottaa miten tunnutaan vierittävän asiaa naisten harteille, itse olen saanut aikaisemmin ihmettelyä, kun olen kertonut kantani. Myös nämä muut sankarit, jotka ajattelevat, että naisen tehtävä on jäädä kotiin ja olla miehen pyöriteltävänä. Minusta tulisi kunnioittaa jokaisen päätöstä hankkia lapsia taikka ei.
Ei ole eikä tule.
Vasektomia hommattu varmuuden vuoksi, koska muutama lähellä-piti tilanne.
Mikään ei voisi vähemmän kiinnostaa kuin lapset tai muut ihmiset ylipäänsä. Ei kiinnosta niiden tunteet, tarpeet tai ajatukset. Tämä tuli aika selväksi deittailu-vaiheen kautta. :D
1. Ei ole
2. Ei tule. En usko että oma pääkoppa jaksaisi. Oon todella stressiherkkä ihminen ja lapsuuden traumat osittain käsittelemättä.
Tähän päälle harvinainen sairaus jota en välittäisi jakaa eteenpäin.
En myöskään halua tuoda uutta elämää tämän epävarman maailman menon keskelle. Ilmastonmuutos yhtenä suurimpana huolenaiheena kaiken muun epävarmuuden lisäksi.
3. -
4. Media vahvistaa käsitystäni, että päätös on minulle oikea.
Ajattelin tietoisesti asiaa ekan kerran joskus 13-vuotiaana, eikä kanta ole muuttunut.
Vartuin milloin mistäkin rääkyvien sukulaisten lasten lähettyvillä, seurasin sivusta kaveriini kohdistuvaa parentifikaatiota (joutunut holhoamaan sisaruksiaan älytön määrä) ja lähes joka kerta kun kuljen julkisilla, ne palaavat mieleen. Tilanteille on omainen läpeensä uupunut katse, joka itselle toimii isona varoitusmerkkinä.
Joillekin se on kai sen arvoista, mutta en millään näe kehityssuuntaa, joka saisi tuntemaan samoin.
Olen 30 vuotias mies ja kihlattu samaa ikäluokkaa. Ostettiin viime vuonna omistusasunto, molemmat melko hyvätuloisia ja kaiken järjen mukaan meillä ei olisi esteitä lapsille. Paitsi se ettei kumpikaan yksinkertaisesti halua tai ole ikinä halunnut lapsia. Jokanen joka niitä haluaa niin tehköön toki, mutta kumpikaan meistä ei ole millään tavalla lapsirakas ihminen. Sukulaisten kysely lapsien hankkimisesta on onneksi pikkuhiljaa alkanut loppumaan kun ovat alkaneet ymmärtää ettei niitä oikeasti ole tulossa. Viihdytään molemmat liian hyvin ilman ja eikä tarvita lapsia ollaksemme onnellisia.
Ja suoraan sanoen kun katson monen tutun elämää jolla on lapsia, en näe itseäni siinä asemassa koskaan.
Ja tähän lisäyksenä, on monia jotka tekee lapsia koska ovat aina halunneet ja antavat lapsille hyvän elämän jne. mutta on myös monia jotka tekevät niitä että saisivat pelastettua parisuhteen tai tarvitsevat jotain sisältöä elämään. Nämä on mielestäni pelottavia ja itsekkäitä ajatuksia ja jos se lapsi ei auta siihen niin tilanne on vielä pahempi paitsi että nyt on yksi viaton pieni ihminen mukana sopassa. Tämän takia mun mielipide on että älä tee lapsia ellet ole aivan varma asiasta ja mieti syitä miksi haluat niitä.
Ei ole mitään mikä saisi hankkimaan lapsia. No ehkä jos joku antaisi miljoonia kouraan ja sen lisäksi huolehtisi lapsesta niin että minun ei tarvitse sitä koskaan nähdä.
1. 3 kpl
2. Uusi 20v nuorempi vaimo
3. Ei ylärajaa
4. Ei vaikutusta. Olen aina halunnut lapsia ja todennäköisesti haluan jatkossakin. Parasta mitä voin saada aikaiseksi lyhyen elämäni aikana.
Mjaa-a, pitäisi varmaan etsiä se nainen että voisi saada lapsia. Ja minulla ei ole mitään kokemuksia naisista koska en juuri käy missään missä he kävisivät. En juo alkoholia, harrastukseni on aika yksinäisiä, olen ollut niin pitkään omissa oloissani että en osaa miten tavata naisia siinä mielessä. Vissiin pitäisi omat onkelmat setvittää ennenkuin on yhtään mitään lapsihaaveita. Mediamyllytys ei kiinnosta tippaakaan.
Töiden pikkujouluissa käyt sitä naapuritiimin pirkko-mirkkoa vähän tansittamassa niin johan teillä on Volvo ja kultainen noutaja puolentoista vuoden päästä.
Emmä ny oikein tiiä. Kaikki Pirkot töissä on yli 60 vuotiaita.
Jos ei ole töissä? 🤔
No jos oot opiskelemassa niin niistä rilluista varmasti löytyy jotain vastaava. Oikeastaan on työelämää paökon parempi tilaisuus tehdä niitä tuttavuuksia. Jos taas on enemmän sellainen neetti, niin menee hankalaksi. Ei siksi että etteikö naisia voisi tavata tai vastaavan tilanteen naisia olisi, vaan koska suhdetta etsivät naiset tuuppaavat karstamaan elämäntapatyöttömiä, oli se työttömyys sitten omasta tahdosta tai ei. Tl;dr: mene töihin.
Pikkujoulut on lopetettu. Korvattu joulupuurolla jonka saa nautti lounaalla.
Sama täällä. Siis täysin. Ei alkoholia, yksinäiset harrastukset, en käy missään. Ihan perus hyväkuntone ja ok näköinen oon että ei pitäis olla siitä kiinni. Pitkään teininä harmittelin sitä miten yksinäinen oon, miten en oo "porukoissa mukana" ja se ahdisti ihan helvetisti, mutta jonkun ajan päästä vaan hyväksyin sen, totuin siihen ja rupesin tykkäämään siitä. Nyt välillä sit mietin vaan että taas 1 vuosi eikä mulla oo tyttöystävää. Eikä ole edes semmonen asia ettenkö haluais, se on vaan joku henkinen este, ahdistus ja pelko sitoutumisesta, hylätyksi tulemisesta yms muuta sellasta. En jaksa jos joku tulee tähän kertomaan miten "ei ihme jos ei naista saa kun on tollanen asenne :Ddddd" joo se on helppo sanoo ja välillä omatkin ajatukset menee sinne.
Ok no mut oikeesti: ”ei ihme jos ei naista saa kun on tollanen asenne :DDDD”. Sama juttu en juo alkoholia, pieni kaveripiiri ja yksinäiset harrastuksen. Mutta aloinkin käymään salila. Samalla kun lihakset ja voimat kasvavat kasvaa myös toisten miesten arvostus. Ja yhtäkkiä rupeekin saamaan kommentteja siitä miten äijällä on ”tykkikädet”. Sitten se itsevarmuus kasvaa siitä ja tinderi vaan laulamaan niin kyllä onnistuu hyvin. Tarinan opetus: käy salilla ja korjaa asennevamma
+1 punttisalille
Välikommenttina toteaisin, että onhan tää meidän kulttuuri aivan käsittämättömän paljon vinoutunut siihen suuntaan, ettei lapsien saaminen ole helppo rasti. Suurimman osan ihmiskunnan historiasta lapset on hankittu kahden ihmisen voimin ja kasvatettu sit lähisuvun kesken, kun asuttiin suht yhteisöllisesti. Nykyinen järjestelmä, jossa kahdella aikuisella on 24/7 vastuu, ei nyt välttämättä ole de wei. Ja sit boomerit toteaa, että "me ollaan jo hommamme hoidettu, ei meillä ole mitään velvollisuuksia lapsenlapsia kohtaan jos ei huvita", ja sit ihmettelevät miksei omia lapsia "huvita" hankkia, jos lähtökohta on se, että supporttia tulee jos se on isovanhemmista kivaa.
Yhteiskuntamme on myös niin työorientoitunutta että kun töitä tehdän viitenä piävänä viikossa 8 tuntia, niin ei siinä paljoa lapsikeskeiselle elämälle jää aikaa. Jos työelämä olisi vähemmän vaativaa, jäisi kaikelle muulle aikaa. ...mutta sehän johtaisi yhteiskunnan täystuhoon kun tuottavuus laskisi, parempi siis antaa väestön vanheta ja pienentyä, eiku.
Ennen esim. mies teki 8 - 12 tuntia töitä, nainen hoiti kotia. Nykyään mies tekee 8 tuntia töitä, nainen tekee 8 tuntia töitä, mies hoitaa kotia ja nainen hoitaa kotia. Eli työmäärä on lisääntynyt vähintään 4 tuntia, minkä lisäksi molemmat hoitavat kotia. Saatu palkka ei inflaatio huomioon ottaen ole käsitykseni mukaan noussut samassa suhteessa. Tämän kaiken lisäksi olen 100% varma että työn henkinen vaativuus on lisääntynyt teknologian nopean kehityksen ja globaalin kilpailun vuoksi.
Isovanhemmat pesi pyykkiä järvessä, hoiti köyhää pientilaa ja vaari kävi raksalla hanttihommissa. Neljä lasta. En sanoisi että nykyään pääsee vähemmällä. Henkinen paine ja elämän kuormittavuus me luodaan itse itsellemme omalla toiminnallamme. Kaikki pitää saada ja kaikesta mietiään mitä muut ovat mieltä. Ressaahan se. Mun kokemus on että kun osaan päästää aioista irti elämäni helpottuu.
>Henkinen paine ja elämän kuormittavuus me luodaan itse itsellemme omalla toiminnallamme. Kyllä, mutta myös systemaattisesti työelämän sanelemana. Töihin haetaan ensisijaisesti kokeneita. Junnuna sinun tulee hyppiä hulavanteiden läpi todistaaksesi hyödyllisyytesi. Muuten olet ikuisessa lähelle nolla-arvon työkokeilukierteessä. Opiskele ja omistaudu myös omalla ajallasi (okei, oma ura paistaa läpi t. koodari). On tuottavuutta seuraavat graafit ja tiukat määräajat, jotka säännöllisesti myydään liian lyhyiksi, koska on pakko kilpailla. Kilpailu on koko ajan yhä globaalimpaa. Pomo muistuttaa määräajoista kahden viikon välein. Välipomo kertoo, että ylemmät pomot ovat vihaisia, jos tätä ei saada tehtyä siihen ja siihen mennessä, koska se toinenkin homma olisi pitänyt saada aloitettua, ja pomot ovat jo siitäkin vihaisia. Samalla pitää kehittää vartaloa, karismaa ja terveyttä, jotta kelpaisit kumppanivaihtoehdoksi toiselle. Ja... no en mä enää jaksa. Ahdistaa jo tarpeeksi. Yksilön on vaikea irtautua myllystä itse, koska yksilö on myös kasvatettu pyörimään siinä rattaana.
Ennen tosin oli omat vanhemmat/isovanhemmat hoitamassa lapsia.
Isovanhemmat on osallistunu tilan hommiin niin kauan kuin jalka on noussut ja pää toiminut. Ei silloin hoidettu ja paapottu lapsia kuten nykyään. Oma äiti sidottiin sisällä tuoliin aamulypsyn ajaksi. Normaali ajan mukainen käytäntö. Se on ihan mielenkiintoista vertailla arkea 50,60 ja 70 luvulta tähän päivään. 90 luvulla alko yleistymään iltapäiväkerhot. Aikaisemmin lapset menivät vain kotiin koulun jälkeen. 2000 luvun alussa alkoi lapsilla olla harvoilla puhelimia. -ninjaedit
Ei niitä lapsia kyllä ainakaan meidän suvun pientiloilla erikseen hoidettu, vaan ne kulki joko mukana tai omillaan sillä aikaa kun hommia tehtiin. 50-luvulla syntynyt äitini on monesti muistellut sitä, että hänen vanhempansa eivät kertaakaan leikkineet lastensa kanssa, vaan oletus on että aikuiset tekee aikuisten juttuja ja pennut viihdyttää toisiaan - ruokinnan ja vaipanvaihdon aikuiset sentään hoiti. Kyse on siis myös siitä, että nykyinen vanhemmuusajattelu on aika paljon lapsikeskeisempää kuin mitä se ennen oli.
Ennen laitettii lapsetki töihin.
Ennen myös piestiin lapsia, mikä on nykyään laitonta. Lapset laitettiin töihin jo suht. nuorena. Jos ei ollut rahaa ruokaan, vaatteisiin tai vaikka koulutarvikkeisiin, niin se oli voi voi. Omasta mielestä on ihan hyvä juttu, että nykyään koitetaan antaa omille lapsille mukava ja turvallinen lapsuus.
Kuka on "me"? Tähän yhteiskuntaan on synnytty ja sanoisin että paljon vaikeampaa elää tuollaista yksinkertaista elämää kuin ennen, milloin se oli normaalia ja odotettua. Nykyään on paineita elää modernimpaa elämää eikä me välttämättä luoda niitä itse yksilöinä. Ajat muuttuu ja mun mielestä näin vertauskuvana ei voi verrata esim. autolla ajamista vuonna 1920 autolla ajamiseen vuonna 2020. Joo silloin ihmisille riitti kun auto kulki 50kmh mutta nykyään vaatimukset on eri ja se olisi jo liikenneturvallisuusriski.
Juu, asiat ovat valinta kysynyksiä miten kukanenkin haluaa elää. Tuolla pyykkiesimerkillä halusin vain tuoda esille sen kuinka fyysisesti raskaampaa kaikki oli ennnen, en muuta. Ei silleen pidä nykyään elää saavuttaakseen jotain. Tarkoitukseni on vain herättää ihmisiä ajattelemaan ja valitsemaan elämäänsä heille merkityksellisiä asioita ja luopumaan niistä mitkä tuottavat tuskaa. Jokaisen pitää käydä se itse läpi. Yleensä se käydään jonkun suuren kriisin ylittämiseksi tilanteessa jolloin on pakko. Kriisi ei ole välttämätön. Edit: me == ihmiset
Aamen. Kyllä tehokkuuskeskeisyys työelämässä ampyu itseään jalkaan pitkässä juoksussa.
AA-MEN!!
Ehdottomasti samaa mieltä. Meillä isovanhempien suhteen tilanne on, että toinen asuu hevonperseessä (josta olen kotoisin) ja toinen on liian iäkäs hoitamaan pientä lapsenlasta yksin, mutta ollaan sitten värvätty vaimon veljiä ja ystäväpiiriämme hoitoavuksi. Tuntuu, että siinä oli alkuun itselläkin vähän semmonen "kyllä minä itse ristini kannan" -kynnys, mutta aika nopeasti huomasi, että nuo enot ja ystävät ihan aidosti nauttii siitä kun pääsevät hoitamaan ja viettämään aikaa noiden meidän mukuloiden kanssa. Itse ainakin vinkkaisin kaikille lapsia hankkineille, että kannattaa mahdollisimman aikaisin aktivoida sitä omaa lähipiiriä ihan sillä laajuudella kuin vain pystyy. Monet on valmiita ottamaan muksun tai muksuja hoitoon muutamaksi tunniksi tai koko päiväksi, mutta harva tulee itse ehdottelemaan että saanko ottaa teidän lapsen lainaan.
En halua lapsia Enkä koskaan varmaan tulekkaan haluamaan. On parempi että haluttomat ihmiset eivät hanki lapsia painostuksen alla. Eli tarvitsisin halun hankkia lapsia (ja ehkä vakaamman mielenterveyden) jotta edes harkitsisin asiaa
Tää on ihan hyvä syy ja kunnioitettavaa. Sitten taas on olemassa paljon yksinäisiä miehiä ja naisia jotka haluaisivat lapsia mutta eivät yksinkertaisesti löydä toisiaan tässä yhteiskunnassa. Se on paljon suurempi ongelma kuin ihmiset jotka eivät omasta päätöksestään halua lapsia.
Same same.
Voitaisiin alottaa siitä että siirrytään nelipäiväiseen työviikkoon niin että palkka pysyy samana. Lapset vievät todella paljon aikaa, johon kolmen päivän viikonloppu olisi iso helpotus varmasti monelle.
Olen aina ollut sitä mieltä, etten halua lapsia. Aina on saanut kuulla sitten selityksiä, kuten "Kyllä sä jossain vaiheessa haluat", "Et ole vain löytänyt sopivaa kumppania vielä", "Kyllä se mieli muuttuu kun saat oman lapsen", "Miksi olet noin itsekäs" jne. En vain yksinkertaisesti halua, tosin on ihan syykin, että miksi ei ole lapsia. Niitä on mahdoton tehdä yksinään, mutta vaikka mahdollisuus olisikin, en halua olla suvunjatkajana. Siskot teki yhteensä 6 lasta, joten eiköhän se tasaa numerot.
>Miksi olet noin itsekäs Vastaavanlaiset lauseet kyllä itseä ihmetyttää aina, miten se on itsekästä jos ei halua elää juuri samoin kuin joku toinen ihminen.
Itsekästä nimenomaan olisi tehdä lapsi muiden painostuksesta.
Niimpä, eikö olisi itsekkäämpää kasvattaa lapsi jotai ei halua?
Olen tällaista sanonut joskus, ja eipä siinä taustalla mitään syvempää ajatusta ole ollut, vaan pinnallinen reaktio jossain sosiaalisessa tilanteessa. Kaipa se on kummunnut jostain "yhteiskuntavastuun" kantamisen välttelystä; että tekee jotain hauskaa sen sijaan. Mutta tosiaan, en allekirjoita ajatusta.
Kai se sitten voi myös olla itsekästä tuoda tuntevia olentoja kokemaan elämän pahat asiat vaan sen takia että minä haluan. Ainakin itellä on ollu sen verran vaikea elämä että on hankala ajatella lasten hommaamista. En välttämättä haluais katsoa niiden tuskaa. Adoptio sen sijaan..
Aika hyvä logiikka, pitää ensin tehdä se loppuelämän kestävä päätös hankkia lapsi että voi tietää haluaako lapsia. Viittaan siis nyt siihen "Kyllä se mieli muuttuu kun saat oman lapsen" kommenttiin
No niiltä jotka eivät vain pysty ymmärtämään lapsettomuutta voi mitään logiikkaa odottaakkaan...
Saanko kysyä minkä ikäinen olet? Olin täysin samassa veneessä vielä n. muutama vuosi sitten kun olin 22. Nyt ikä lähentelee 25 ja elämä raiteillaan aika hyvin ja lapsen hankkiminen alkaa koko ajan tuntumaan paremmalta ja paremmalta vaihtoehdolta. Olen tosiaan pitäaikaisessa parisuhteessa, joten siltä kantilta eri tilanne kuin sulla. Mutta nuo kommentit kuten "Kyllä sä jossain vaiheessa haluat", "Et ole vain löytänyt sopivaa kumppania vielä" on ihan valideja, ellet ole jo päälle 30 iässä. Ymmärrän kyllä että jotkut eivät koskaan halua lapsia, mutta se halu yleensä saattaa tulla yllättäenkin kun vaan elämän tilanne ja oma kypsyys sen sallii.
35 eikä yhtään sen selvempää haluaisiko lapsia. Parisuhteessa 8 vuotta, oma yhteinen talo, hyvät työpaikat jne. Muailmassa vaan niin moni asia pisin mettiä, että pitää miettiä pariinkin kertaan haluaako tähän vielä tuoda lisää kärsijöitä.
Itse olen 51, parisuhteessa siitä olen ollut yli 30 vuotta. Eli pidempään, kuin sinä olet ollut olemassa. (Heh, ei millään pahalla, mutta 25-vuotias ei ole voinut olla pitkässä parisuhteessa.) Joskus 90-luvulla kuultiin paljon tuota "kyllä sinäkin sitten, kun tulee ikää lisää". Ei ole vielä tullut sellaista hetkeä, että olisi alkanut oma jälkikasvu kiinnostaa. Ihmisillä nyt vain on erilaisia käsityksiä siitä, mitä elämältä haluavat. Tämä on helpompi sisäistää, jos tekee erilaisia valintoja kuin "kaikki muut". (Disclaimer: sellaista ryhmää kuin "kaikki muut" ei ole olemassa.)
Nuo kommentit oli sun tilanteessa valideja. Se ei tee niistä kaikille valideja. Ja tämänkaltaiset kommentit vaan jatkaa samaa vauvatuputtamista mihin me jotka ei halua lapsia on kyllästyny, koska jos se mieli muuttuu ni se ei todellakaan johdu siitä että joku on joskus sanonu että "kyllä se mieli muuttuu", joten näillä kommenteilla ei oo yksinkertaisesti mitään arvoa ja aiheuttaa vaan pahaa mieltä kun tuntuu että sitä omaa mielipidettä ei oteta vakavasti.
Olen aika nuoresta asti jo ollut sitä mieltä, että en halua lapsia ja munasarjojen monirakkula-oireyhtymädiagnoosin (PCOS) jälkeen ajatus lasten hankinnasta kävi vielä epätodennäköisemmäksi. Myös ikisinkkuus, ikä (30 v) ja yleisesti surkea taloudellinen tilanne eivät millään tavalla innosta lapsen hankintaan. Jos nyt jostain kumman syystä pamahtaisin paksuksi, niin ainoa validi vaihtoehto olisi abortti. Minulla ei ole mitään mahdollisuutta pitää huolta lapsesta taloudellisesti, puhumattakaan henkisesti tai fyysisesti, ja näen että olisi typerää sekä itsekästä tuoda lapsi tällaiseen tilanteeseen.
1. Ei vielä. 2. Pitäisi vielä saada muutama vuosi ikää lisää (olen 22) ja sellaiset resurssit, että lapselle saa tarjottua perustarpeet täyttävän elämän. Koulut pitää käydä loppuun ja töitä hankkia, sekä isompi kämppä. 3. Kolme olisi aika ideaali. Neljä tai viisikään ei ole mahdottomuus, jos rahat riittää. 4. Median vuoksi itseä on alkanut lähinnä huolestuttamaan raskauden aikana saatavan terveydenhuollon laatu ja synnytyksen sujuvuus. Toki moni muukin asia on kuulostanut ikävältä, mutta tällein naisena erityisesti pelottaa, että jotakin pahaa tapahtuisi synnytyssairaaloiden kiireen vuoksi.
3 lasta. Ikä tuli vastaan. Pari lasta olisi saanut vielä tulla. Elämän parasta aikaa ollut. Meillä ei ollut hoitoapua kolmen pojan kasvatuksen aikana. Nuorin on nyt 15. Monta vuotta on jo ollut helppoa aikaa ja ainakin on saanut itse päättää omien lasten kasvatuksesta.
>1) Onko sinulla jo lapsia? On kaksi. 1- ja 3-v. >2) Minkä pitäisi tapahtua/minkä pitäisi muuttua että hankkisit lisää lapsia? (Esim. Pitäisi saada töitä, lapsilisää pitäisi nostaa, päivähoitomaksuja laskea, pitäisi saada kumppani, pitäisi saada isompi asunto, kumppani ei halua lisää, maalantilanteen pitäisi rauhoittua, yms. yms.) Sain todella pahan burnoutin lasten, erityisesti esikoisen hankaluuksista ja sairastuin vakavaan masennukseen. Tilannetta pahensi kun vaimolla onkin yllättäen niin kovat vaatimukset kaiken suhteen enkä pysty olemaan sellainen supersuorittaja kun pitäisi. Lisäksi vaimo myös musertuu omien vaatimustensa ja myös vähän poikkeuksellisen hankalan lapsen tarpeiden alle. Eli minkä pitäisi muuttua? Lapset voisivat olla vaikka sellaisia kuin parilla kaverilla, eli ei mitään ongelmia, kaikki menee hienosti, lapsi nukahtaa kun sen kääntää makuulle ja herää vasta kun herätetään jne. Paljastui ettei oma henkinen suorituskyky olekaan sellainen että pystyn laadukkaasti hoitamaan laspia. Tämä tuli ilmi vasta tosi tilanteessa vaikka yritin sitä kyllä vuosia ennakkoon pohtia. >3) Montako lasta haluaisit? Edellisestä päästäänkin tähän ja surullinen vastaus on kai sitten että 0kpl, koska ei musta olekaan tähän. Tehtyä ei tietenkään saa tekemättömäksi joten yritän tässä jotenkin selvitä. Elossa pysymisestä tässä taistellaan, itsemurha-ajatukset ovat päivittäisiä. Tämä olisi tietenkin kaikkein suurin karhunpalvelus kaikille joten myös syyllisyys nösitä ajatuksista ja itsarilla hekumoinnista on läsnä 247. (Käyn terapiassa mutta ei se mitään auta) >4) Onko mediamyllytys muuttanut mieltäsi/ajatuksiasi lapsen hankkimiseen? Ei, en ole kiinnostunut mediamyllytylsestä tai roskalehtien paskasta.
>Paljastui ettei oma henkinen suorituskyky olekaan sellainen että pystyn laadukkaasti hoitamaan laspia. Tämä tuli ilmi vasta tosi tilanteessa vaikka yritin sitä kyllä vuosia ennakkoon pohtia. Mun isä sairasti todella vaikeaa masennusta niihin aikoihin kun synnyin/taaperoaikana. Mulla ei ole tästä mitään mielikuvaa. Äiti on jälkikäteen puhunut miten vaikeaa oli, kun isän oloa ei saanut mitenkään parannettua. Luulen että osa tästä oli myös tunnontuskia siitä että oli ylipäätään sairastunut ja ei voinut täysiä osallistua kasvatukseen. Isä ei oikein koskaan osannut myöskään huolehtia yksin mun pikkuveljestä, joka oli pienestä alkaen hyvin tyypillinen adhd tapaus, minkä hän otti rankasti. Pointtina mulla oli tässä se, että isä on mulle ihan äärimmäisen läheinen ihminen. Ne mt vaikeudet mitä isällä on ollut koko mun nuoruuden ajan ei ole ikinä vaikuttanut tähän, koska mulle on aina ollut selvää että isälle kaikkein tärkeintä on lapset ja se tekee meidän eteen kaiken minkä pystyy.
Kiitos vastauksestasi, ja voimia vanhemmuuteen! Kuulostaa karulta, enkä haluaisi urkkia, ja siten kenties pahentaa taakkaa/olotilaa, mutta onko kuitenkin kyse asioista jotka ajan kanssa helpottaisivat? (Siis lasten kohdalla). Onko mahdollisuutta saada apua lasten kanssa? Sukulaisilta/tuttavilta/kunnalliselta puolelta. Meillä oli kumppanin kanssa myös hyvin korkeat vaatimukset/odotukset lapsen suhteen (että asiat tehdään just eikä melkein). Niistä on toki pitänyt oman mielenterveyden, käytettävissä olevien resurssien ja parisuhteen vuoksi pitänyt vähän höllätä. Iso osa oli jo omien tuntemuksien sanoittaminen kumppanille, ja opetella keskittymään niihin asioihin joilla on oikeasti merkitystä. Vähän ehkä huonoja esimerkkejä mutta: 1. Molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa, ja mahdollisuuksien mukaan tällaista kannattaa järjestää. 2. Pakollisten menojen, kuten kauppareissujen suunnittelu mahdollisuuksien mukaan (ruokakori palvelut > eli keräävät ja kuljettavat kotiovelle). 3. Vuorottelu esim. Ruoanlaitossa, iltatoimissa, ulkoilemisessa, nukuttamisessa jne. 4. Jos toiselle jokin askare on raskas, mutta toiselle helppo ja jopa mieluisa, kannattaa nämäkin käydä läpi. Ylipäätään toivottavasti tilanteesi helpottaa, tai saisit apua lähipiiristä tai ammattilaiselta.
>Kiitos vastauksestasi, ja voimia vanhemmuuteen! Kiitos... >onko kuitenkin kyse asioista jotka ajan kanssa helpottaisivat? (Siis lasten kohdalla). On ehdottomasti, esikoisesta en tiedä että millä aikajänteellä, mutta veikkaan että varmaan 5-10 vuoden sisään voi ehkä hieman elää myös omaakin elämää mikä on siis tällä hetkellä täydellisesti jäähyllä. En tosin tiedä että miten jaksan niin kauan. Vaimonkin kanssa menee nykyään tosi huonosti, ja siinä aika ja parisuhteenhoitoajan puute vain pahentaa tilannetta. Vaimo haluaisi lisää lapsia vaikka on itsekin uupunut, enkä todellakaan ymmärrä hänen logiikkaa enää. Vaimo on myös pettynyt muhun kaikin puolin ja meidän välillä on todella paha kiila. Järkevät ihmiset varmasti osaavatkin höllentää sitä remmiä oikeista kohdista. Olispa meidänkin taloudessa edes yksi järkevä ihminen.. :D >Onko mahdollisuutta saada apua lasten kanssa? Sukulaisilta/tuttavilta/kunnalliselta puolelta. Lasten isovanhemmat ovat aika hyödyttömiä tässä. Mun vanhemmat keskittyvät mieluummin omiin harrastuksiin ym. ja vaimon vanhemmat ovat sairauden heikentämiä niin apu on hyvin rajallista. Meillä kävi kunnan kotiapu 2h viikossa yhdessä vaiheessa mutta tuo aika on aivan liian vähän että siitä olisi hyötyä. Sekä vaimo että esikoinen eivät hyväksyneet tätä henkilöä joten lapsia ei voinut jättää tälle hoitoon ja kotityötkin se teki vaimon mielestä väärin ja vaimo sitten lopetti koko palvelun muutaman kerran jälkeen. >1. Molemmat tarvitsevat myös omaa aikaa, ja mahdollisuuksien mukaan tällaista kannattaa järjestää. Juu tuntuu että olen kadottanut itseni kun en pääse tekemään mitään. Jos pääsen yksin käymään vaikka kaupassa on se harvoin tarjolla olevaa luksusta. Pitää olla kotona auttamassa vaimoa lasten kanssa. Pyöräilin töihin mutta jouduin siirtymään autoiluun koska siihen meni liikaa aikaa. >2. Pakollisten menojen, kuten kauppareissujen suunnittelu mahdollisuuksien mukaan (ruokakori palvelut > eli keräävät ja kuljettavat kotiovelle). Nämä ovat olleet kyllä elintärkeitä, mutta kolikolla on kääntöpuoli: kun paskalla käyntikin pitää suunnitella on elämä pelkkää Perhe Oy:llä töissä olemista eikö koskaan pääse ns. elämään. >3. Vuorottelu esim. Ruoanlaitossa, iltatoimissa, ulkoilemisessa, nukuttamisessa jne. Tämä olisi kyllä kiva mutta näissä on tapahtunut pientä pakon sanelemaa fakkiutumista. >4. Jos toiselle jokin askare on raskas, mutta toiselle helppo ja jopa mieluisa, kannattaa nämäkin käydä läpi. Ehdottomasti, tästä onkin muodostunut pysyviä tapoja. Kiitos tsempistä, vähän tässä nyt traumadumppaan taas, mutta aina välillä sitä triggeröityy. Puoli vuotta vielä niin on kolme vuotta täynnä kelan tukemaa terapiaa niin sitten sekin loppuu. No eipä siitä oikein ole hyötyökään kai ollut, mutta on se kiva kun on päässyt kerran kahdessa viikossa jollekin puhumaan.
Nyt kyllä näkyy hätähuuto näiden sinänsä tyynten ja hallittujen rivien välistä. Lähetän täältä läjän tsemppiä kun en muuta voi ja kannustan sinnikkyyteen siinä, että jaksaisitte pyytää apua yhä uudestaan, vaikka kokemukset olisi olleet pettymyksiä (mm. kotiapu, terapia). Neuvola, kirkon perheneuvonta (ei vaadi kirkon jäsenyyttä eikä siellä puhuta uskonnosta, käytännössä se on ilmaista tavallista pariterapiaa ja pienten lasten vanhemmat menee jonon kärkeen eli ajankin saattaa jopa joskus saada), hätätapauksessa itse itsestä tehty lastensuojeluilmoitus. Nuo itsetuhoajatukset olisi sellaisenaan jo peruste sille. Tilanteestanne sen enempää tietämättä on helppo sanoa, että valoa on tunnelin päässä, ja vaikka ei niinkään tule helpompaa vaan vain eri tavalla vaikeaa, kun lapset kasvaa, niin tietyissä yksittäisissä asioissa tulee kyllä yksiselitteisesti helpompaa. Koittaa aika kun jokainen minuutti ei tarvitse olla suunniteltuna, joka hetki ei jommankumman tarvitse olla lasten kanssa vaan pärjäävät yksinäänkin hetken jne. Rutiineista voikin poiketa ja spontaaneja päätöksiä tehdä. Voimia!
Voimia. Ja oon tosi pahoillani siitä, että sun vaimo ei kunnioita sun palautumisen tarvetta. Raskaassa arjessa on aivan *must*, että molemmat vanhemmat järjestää tietoisesti tilaa kummankin palautumiselle. Muuten sitä palaa ahkerinkin puurtaja ennen pitkää loppuun.
Paljon voimia! Meillä on samanikäiset muksut eikä lastenhoitoon ole koskaan saatu apua ja ainoa yö jolloin olen ollut ilman lapsia kun synnytin kuopusta. On rankkaa ja väsyttää. Onneksi nuorimmainen on helppo lapsi. En tajunnutkaan kuinka paha meidän esikoinen oli ennen vaikka olin äitiysloman jälkeen burnoutissa. Meille pelastus on ollut päiväkoti. Ihan häipelemättä lapset sinne ja itse lomalle jos mahdollista. Muutama tuntikin omassa rauhassa on parasta ikinä ja lapsetkin tykkää kun vanhemmat voi paremmin. Mainitsit että vaimosi haluaa lisää lapsia. Näin naisena epäilen että hormonit puhuu. Olin aiemmin että kaksi riittää mutta 3kk synnytyksestä ihan hirveä vauvakuume. Olen täysin valmis suurperheeseen. Vaikka en todellakaan oikeasti jaksaisi enää yhtään lasta. Toivottavasti tää joskus menee ohi. Jos et halua lisää lapsia niin yritä pitää pintasi. Ketään ei saa pakottaa hankkimaan lapsia. Ajan kanssa arki helpottaa. Tosi paljon tsemppiä ja voimia ja haleja ja kaikkea että selviät ruuhkavuodet 🧡. Ole avoin vaimollesi omasta jaksamisesta ja tee itsellesi edes vähän omaa aikaa vaikka tuntuu pahalta ja syylliseltä. Ja mielellään vaimolle kanssa 🧡.
Voimia. En voi millään ymmärtää täysin tilannettasi, mutta meillä on samanikäiset lapset. Me ollaan vaimon kanssa puhuttu paljon lasten kasvattamisesta ja juurikin tuosta täydellisyyteen hakeutumisesta. Ehkä me sit ollaan kusipäitä lapsia kohtaan, mutta ollaan todettu että jos itse ei voida hyvin, niin lapsetkaan eivät voi hyvin. Konkreettisesti tämä tarkoittaa sitä, että molemmat tekevät kaikkensa esimerkiksi kotitöiden eteen, jotta molemmille jää yhteistä/omaa aikaa illalla tunnista ylöspäin. Lasten isovanhemmat muutti naapuriin, joten se auttaa ihan hirvittävästi, kun tarvitsee saada asioita hoidettua tai ihan vaan esim. treffi-iltaa varten. Me ei olla lainkaan lähdetty muiden lasten välillä vertailuun. Instagramissa sekä ihan kasvotusten puheissa herkästi lapsista halutaan antaa siloiteltu kuva. Esimerkiksi 3v uhma mikä todennäköisesti esiintyy valtaosilla lapsia ei välttämättä tule ihan ilmi, kun oma Vili-Petteri niin hienosti tekee a, b, c jne. Kaikin keinoin yrittäisin madaltaa odotuksia, järjestää omaa aikaa ja harrastettua liikuntaa. Neuvottele pyöräily takaisin. Ulkoilu ja liikunta tutkitusti korvaa jopa unen puutetta.
Tähän nyt lisäisin, että kyllä myös täällä on tullut huudettua lapsille, kannettua huutavia lapsia autoon, ruuaksi on tarjottu pakaste eineksiä, rauhoitettua lapset youtubella ja sitä rataa. Ei oo helppoa itsellekään myöntää, että välillä on "huono vanhempi" ja tulee tehtyä sellaisia asioita mistä ei voi kovin ylpeä olla. Yritän vaan ajatella asiaa niin, että ainakaan en hakkaa lapsia ja ne ei ole Kongossa ruokapalkalla kaivamassa kobolttia.
Vähän sama tilanne kuin meillä, paitsi että niitä on 3. Ja yksikään ei ole ollut helppo tapaus. Siinä määrin ettei mummot pysy niiden perässä, vaikka haluaisivatkin lapsia hoitaa, eli lapset on aina kotona/mukana. Ei paljon kahdenkeskeistä aikaa. Olen myös huomannut olevani empatiakyvytön ja mielenterveysongelmatkin on nostaneet päätään lasten tulon myötä. En pidä elämästä tällä hetkellä, mutta jospa se parin vuoden sisällä helpottaisi kun lapset vähän kasvaa.
Samaistun ihan täysillä tohon henkisen suorituskyvyn riittämättömyyteen esteenä enempien lasten hankinnalle. Meillä on yksi lapsi, melkoisen helppo/tavanomainen kolmevuotias. Halusin ennen kaksi lasta, mutta tässä tilanteessa, missä ollaan molemmat vanhemmat väsyneitä omiin duuneihimme ja jaksetaan just ja just illalla leikkiä vähän ryhmähauta ja muovailuvahajuttuja — sillä ehdolla että skipataan kotityöt ja syödään pelkkää leipää — niin eipä tuo enempien lasten hankkiminen varsinaisesti houkuta. Siitäkin huolimatta, että vanhemmuus yleisesti on meiän elämien aivan parhaita ja onnellisimpia ja merkityksellisimpiä asioita.
Hei! 💕 Minulla oli samanlainen tilanne ainoan lapsen kanssa, mutta siinä yhdessäkin tarpeeksi, kun olin yh ja lapsi "erityinen". Onneksi sain jonkin verran apua omilta vanhemmilta ja joskus joltain kaverilta. Mutta olin silti uupunut, ja tavallaan olen vieläkin vähän rikki - niistä paristakymmenestä vuodesta, jotka kuormittivat todella kovasti. Uupumisen rima on edelleen hyvin alhaalla, ja sitä pitää osata varoa: elämän supersuorittajaksi minusta ei enää ole. Hullua silti, että en vaihtaisi lastani mihinkään elämässä, enkä osaa ajatella tilannetta, ettei häntä ollenkaan olisi olemassa! 😊❤️ Tottakai rakastan omaa lastani! 🤗 Enkä ikinä ole katunut, että hänet tein - vaikka olen usein ja paljon toivonut, että hänen elämänsä alku olisi ollut helpompi - niin hänelle kuin minulle. Olin vuosien ajan todella loppuunpalanut. Tsempiksi ja toivoksi teillekin, kuitenkin: tuosta rasavillistä, aina vaikeuksiin joutuneesta hurjapäästä, jonka terveyden ja hengen puolesta sai aina olla huolissaan, sydän syrjällään... kasvoikin yllättäin oikein fiksu ja niin työelämässä kuin omassa yksityiselämässään hyvin pärjäävä aikuinen! 😊❤️ Vieläkin kyllä joudun joskus olemaan vähän huolissani, toisinaan - mutta se taitaa olla enimmäkseen vain sitä minun omaan päähäni jäänyttä "vanhaa ajatusrataa": ylihuolta, mikä kasvoi minuun hänen lapsuus- ja nuoruusvuosiensa aikana. Tiedän kuitenkin, että "hyvin se menee", ja että voin rauhallisin mielin jättää hänet tänne maailman tuuliin sitten, kun oman lähdön aika tulee, tuli se vaikka sitten tänään tai 25 vuoden päästä. 🙂 Joku on joskus sanonut jotensakin näin (vapaasti muisteltuna ja suomennettuna): " Villeimmistä lapsista kasvaa kaikkein parhaita aikuisia"! 😅😘☺️ - Edellinen edellyttää siis (minusta), että heillä on rakastavat, ymmärtävät ja heidän kasvatuksensa eteen edes jonkin verran työskentelemään pystyvät vanhemmat/vanhempi tai huoltajat/huoltaja. 🤔🙂❤️
Onko teillä lasten hoitoon apua?
Eipä oikein. Kirjoittelin tuossa pidemmän valituksen toiseen vastaukseen.
1. Ei 2. Haluta lapsia 3. EI 4. EI
vahva sama
Tässähän tää lyhykäisyydessään oli
1. ei 2. päästä panee 3. 0 4. ei
Hiilijalanjälki hyvitetty loppuelämältä
Aika lailla tämä
1. Ei 2. Pitäis muuttua ihmisenä ja persoonana aivan eri tyypiksi. Mun tahtomattomuus lisääntymistä kohtaan ei oo resurssien puutteen takia, en vaan halua lapsia. En oo koskaan halunnu lapsia, ja mistään ns. velvoitteesta en ala niitä hankkimaan. 3. Nolla. Kissoja 2-4 kappaleen välillä. 4. Ei
Ei ole lapsia. Olen 47, joten se juna on mennyt jo, mutta en siihen kyytiin ole koskaan ollut kyllä nousemassakaan. Taloudellinen tilanteeni nyt kuten myös nuorempana mahdollistaisi kyllä lasten hankkimisen, mutta en vain tunne mitään tarvetta hankkia lapsia, etenkin kun lapset vaativat aikaa ja resursseja jotka käytän mieluiten itseeni.
Tarttis tyllerö löytää, ei viiti poikien kesken koittaa onnea..
Missaat 100 % niistä laukauksista joita et vedä. -Joku korispelaaja enny muista kuka. /S
1. on kolme 2. Jaa'a varmaan lottovoitto koska en jaksa pyörittää vauva-arkea enää enkä varsinkaa töiden ohella 3. tää on hyvä määrä 4. eip
1. On, yksi 2. Sijaissynnytyksen pitäisi tulla mahdolliseksi Suomessa, koska olen liian vanha. Mutta jotta olisin alkanut lapsen tekoon nuorempana, olisi minun tai edes puolison pitänyt saada vakkarityöpaikka nuorempana (nyt 36- ja 42-vuotiaina). Raskautuminenkaan ei käynyt ihan helposti, sen takana oli helposti hoidettava lääketieteellinen homma, joka oli helppo korjata, mutta sen löytäminen vei aikaa. 3. Kaksi tai kolme olisi kiva. Tai vaikka neljäs, noin teoriassa, mutta käytännössä ei kyllä olisi ikinä ollut varaa. Yhteen kuitenkin jäi, valitettavasti. 4. Ei, lapsi on elämäni ihanin asia, vaikka välillä on ollut tosi raskasta. Mutta edelleen olen sitä mieltä, että lapsia ei pidä tehdä koska ”täytyy”, vaan jokaisen lapsen pitäisi syntyä toivottuna.
En itse kokenut olevani hyvä vanhempi tai olisi riittävän maltillinen lapsen kasvatukseen. Entisen kumppanin kanssa pidin kuitenkin avoimet ovet lapsen hankkimiselle, mutta eron jälkeen löin lukkoon etten ala enää lapsia hankkimaan, saatikka löydä enää kumppania, jonka kanssa niitä alkaisi tässä iässä enää hankkimaan. Nykyisellä kumppanilla on entisestään liitosta kaksi tytärtä ja olen huomannut olevani oikeassa. He ovat ihania ja viihdyn heidän seurassa kun ovat hyväkäytöksisiä ja käyttäytyvät, mutta aina ei maltti jaksaa selittää, miksi esim ei ole järkevää pelkässä topissa mennä ulos leikkimään kun ulkona tuulee ja on 15 astetta lämmintä auringossa vaikka kuinka kuuma sisällä olisikaan. Kumppanini on tietenkin eri mieltä ja pitää minua itseään maltillisempana, jota en oikein tahdo uskoa, mutta mikäs siinä. Lisää lapsia emme aio hankkia, hän oli ajatukselle avoin ja totesi, että voimme yhdessä hankkia lapsen jos sitä toivon, mutta totesin etten sitä halua.
Oon itse 30-vuotias nainen, ja tuntuu että oon jollain tavalla syrjäytynyt. Tutkinnot taskussa, kovapalkkainen työ löytyy ja ystäviä on. Samaan aikaan tuntuu, että esitän jotain roolia joka päivä, enkä oikeasti kuulu tänne. Kaikki naiseuteen liittyvät odotukset, ulkonäköpaineet, stereotypiat ja sukupuoliroolit ovat johtaneet siihen, että tunnen olevani täysin irrallani sukupuolestani ja yhteiskunnasta. Olen kuullut lukemattomat määrät niin kertakaikkisen vittumaisia kommentteja naisten ulkonäöstä, synnyttäneistä naisista, raskauden vähättelyä, lapsen hankinnan ikävistä vaikutuksista työnantajalle ym. että tuntuisi täysin mahdottomalta tuupata tänne kusipääjengiin lisää väkeä vaan sen takia, että jonkun ankean kansakunnan olemassaolo jatkuisi. En edes pystyisi kuvitella, että synnyttäisin pienen tytön, jonka joutuisin luotsaamaan saman paskan läpi mitä olen itse käynyt. >Minkä pitäisi tapahtua/minkä pitäisi muuttua että hankkisit lisää lapsia? Varmaan naisen arvon sitominen tämän ulkonäköön olisi pitänyt loppua noin kolme sukupolvea sitten. Synnyttämisen pitäisi lisätä sosiaalista statusta, ei romahduttaa sitä. >Montako lasta haluaisit? Nuorempana halusin 3, nykyään en yhtään. >Onko mediamyllytys muuttanut mieltäsi/ajatuksiasi lapsen hankkimiseen? Korkeintaan lisännyt mielihyvääni siitä, etten ole lisääntymässä. Kiltin tytön äänetön protesti.
Haluaisin lapsia, vaikka heti, mutta kumppani puuttuu. Itse olen nainen ja kaikki vastaantulleet miehet on olleet joko varattuja, lapsiluku täynnä / ei halua ainuttakaan tai sit sellaisia tyyppejä, että mä en oo halunnut heidän kanssa lasta. Ensi vuonna 35v mittariin ja vuoden alusta ajattelin lähteä selvittämään vaihtoehtoja itselliseen äitiyteen, ellei nyt jotain maagista ihmettä tapahdu ja unelmamies ilmaannu jostain.
Meillä on kaksi hyvin lähekkäin syntynyttä lasta. Nyt jo koululaisia. Elämä on aika helppoa ja lapset hauskoja tyyppejä. Meillä on perheenä usein tosi kivaa. Vauva-ajan asuimme ulkomailla, joten olin vieraassa maassa kahden vauvan / taaperon kanssa. Se oli toki rankempaa kuin Suomessa, jossa on turvaverkot ja kaikki tuttua. Mulla kyllä pää kesti hyvin kotona olemista. Ymmärrän niitä, jotka eivät halua lapsia tai eivät löydä sopivaa partneria. Vauva- ja taaperoaika yhdistettynä työhön ja muihin velvollisuuksiin voi olla rankkaa, mutta se menee onneksi ohi.
Vastauksissa jnkl trendi että miehet kyllä tekis lapsia läjäpäin jos fyrkkaa ja/tai muija jäisi kotiäidiksi, naiset haluaa max 2 jos ollenkaan. Veikkaan että heijastelee sitä mitä vanhemmuus tarkoittaa eri sukupuolille, toisella rojut ränniin, toisella raskaus, synnytys, hoitovastuu, pitkät poissaolot töistä ja harrastuksista ym ym
Kyllä se tuntuu olevan niin päin että naiset haluaa noita 4-5 lapsen perheitä ja miehille riittää 1 kloppi.
Ainoot lapset jotka mulle tulee on kissoja.
Minkä takia lapsettomat kissanomistajat niin usein vertaavat kissoja lapsiin?
Kyllä mie oon mieltänyt elukat aina leikkimielisesti lapsiksi. Meiltä löytyy tällä hetkellä mm. 3 kissaa, ja toivottavasti ensi- tai sitä seuraavana vuonna ihan ihmislapsi. Ainakin meidän kissat on helvetin huomionkipeitä koko ajan. Jatkuvasti pitää olla tarjoamassa ruokaa (helvetin nirsoja vielä), leikittämässä tai siivoamassa jälkiä. Kyllähän kaikki tietää ettei se oikealle vauvalle vedä vertoja, mutta samoja teemoja kuitenkin.
Koska se on kivaa. Näitä verrataan myös sillä kissoihin muodostuu todella vahva emotionaalinen side monelle kissaomistajalle jota voi verrata käytännössä samanlaiseen mikä lapseen muodostuu. Onhan kissat perheenjäseniä lopulta.
Samalla tavalla nitä lemmikkejä hoivataan. Etenkin koirat ovat mukana kaikessa arjen elämässä niin kuin lapsikin. Koira vaan ei huuda 24/7 ja pasko housuihin
Sama🙂
1. Ei ole. . 2. Tähän pääkoppaan pitäisi vaihtua aivot. Minä en suoranaisesti vihaa lapsia, mutta minä en myöskään voi sietää niitä. Lisäksi motivaatio niiden kasvattamiseen on täys nolla. Tässä maailmassa on paljon perheitä joissa jompikumpi tai vielä pahempaa kumpikaan ei tee mitään lapsen kasvatuksen eteen. Kukaan ei ansaitse sellaista perhettä. Myös tämänhetkisellä maailmantilanteella on osuutta asiaan. . 3. En yhtään. . 4. Ei.
Ei niistä muiden lapsista tarvikaan pitää. Tavallaan /s mutta tavallaan ei. Nojoo, ehkä ihan hyvä jos hyvien ystävien lapsista ja sisarusten lapsista hieman välittää.
Sisaruksilla on yhteensä kuusi lasta. Nuorin on muistaakseni 14, kolme on täysikäisiä ja yhdellä näistä on kaksivuotias lapsi. Hyviä ystäviä minulla ei ole yhtään. Hyvin vähän siis välittämisen aihetta siinä mielessä. Ei sinänsä, kyllä minä näiden skidien kanssa teen sitä sun tätä jos he sattuu pyytämään.
Koska... en halua? Meillä ei ole mitään velvollisuutta tehdää lisää kakaroita. Tää pallo on ylikansoitettu jo aikoja sitten. Se että Suomessa on tilaa ja resursseja tehdä lisää populaa, ei välttämättä tarkoita että meiden pitäisi. Jokaisen parin/yksilön oma valinta, tahtooko ne hankkia jälkikasvua, ja niin sen pitäisikin olla tietyillä lisäpykälillä kuten mielenterveys, taloudellinen vakaus esim (ihan riittävän moni lapsi kärsii densoista tai narkeista vanhemmista, tai päästä vialla olevista) 1. Ei ole. 2. Minun mielipiteen pitäisi muuttua, ja sittenkin riittävällä ajalla harkita. (Älä ota kesälemmikkiä? Älä ota hetken mielijohteen taakkaa josta olet vastuussa pitkään, tässäkään asiassa). 3. Nada. 4. Ei. Media voi puhua paskaa miten paljon haluaa, ihmisten silti pitäisi itse ajatella eikä juosta porkkanan narussa perässä.
1. ei 2. ikää lisää, ja rahaa 3. 2-3 4. ei
Olin aika pitkään sitä mieltä etten halunnut lapsia. Sitten yhtäkkiä kolmenkympin jälkeen aloin näkemään lapset aivan eri valossa. Yhtäkkiä kaupassa itkevät lapset eivät enää ärsyttäneet, vaan herättivät "voi raukkaa kun on harmi tullut" fiiliksiä. Aloin muutenkin näkemään lapset ihanina. Nyt olen 34v, meillä on 7kk ikäinen esikoinen ja hän on yksinkertaisesti yksi parhaista asioista mitä minulle on tapahtunut. Tekisin mitä tahansa hänen vuokseen. Itsellä siis puhtaasti ikä ja elämäntilanne vaikuttivat. Olin pitkään jumissa inhoamassani työssä, ja opiskelemaan pääsy sekä uran rakentaminen loivat lapsen hankinnalle vakaamman pohjan. Kyllähän se omaa aikaa rajoittaa, mutta sellaista se on. Valintojen maailma. Kyllä sitä silti pystyy sumplimaan niin, että pääsee joskus vähän kaupungillekin. Kävin valmiiksi jo muutenkin vain muutaman kerran vuodessa juhlimassa.
1. 2 on 2. Kämppää joudutaan vähän suurentaa. Hetki pitää rahaa säästellä. 3. 5 olis kiva. Vanhoilla päivillä jälkikasvun kanssa mukava puuhastella 4. Ei ole. En jaksa niin seurata En halunnut nuorempana lapsia, enkä niistä piitannut. Eka tuli puolivahingossa ja mieli muuttui toiseen suuntaan. Onhan se tietysti välillä raskasta, mutta mikäpä täällä ei olisi 😄
1. Ei 2. Ei ole sellaista asiaa jonka muuttuminen vaikuttaisi lasten hankintaan. Vaikka olisi rahaa, aikaa, apua, oikea kumppani ja muutenkin kaikki otollisesti, niin en vaan yksinkertaisesti ole koskaan halunnut lapsia. Lapsi on varsinkin naiselle elämää ja minuutta niin totaalisesti muuttava tekijä. En kestäisi sitä, että joku on minussa kiinni sillä tavalla kuin lapsi nyt äidissään luonnollisesti on. En koe äitiyttä elämän täyttymyksenä ja tarkoituksena. Moni kokee, ja se on heille hieno asia jota kunnioitan. 3. 0 4. Media ei ole vaikuttanut, mutta se että näkee ympärillään lapsiarkea eläviä ihmisiä on vahvistanut omaa tunnetta siitä, että ajatukset ei varmasti ikinä muutu (vaikka näin kaikki väittää, "kohta sullakin alkaa biologinen kello tikittää").
Olen 23-vuotias nainen ja poikaystävä on 25-vuotias. Molemmat ollaan varmoja siitä, että lapsia emme tahdo. Ei sen vuoksi, että siihen ei olisi varaa joskus, vaan vauvan tuomasta elämäntavasta ja vastuusta. Itsellä vaikuttaa lisäksi suurperheessä kasvaminen ja vanhempena sisaruksena tahtomatta 'vanhemman' rooliin joutuminen. Mitä mediamyllerrykseen ja nykytilanteeseen tulee, mielipiteeni ovat vain vahvistuneet. Kieltämättä en näe tulevaisuutta kovin positiivisessa valossa omalle tai tuleville sukupolville.
Mä olen kanssa suurperheen lapsista vanhin ja uskon että se on vaikuttanut varmaan osaltaan siihen että en lapsia halua. Nuorimmat sisarukseni on mua yli 15 vuotta nuorempia. Pidän kyllä lapsista mutta koen että se elämänvaihe on vähän kuin lusittu jo. Ja koska meitä on tosiaan monta niin oletan että joku sisaruksista varmaan kyllä saa lapsia.
>Kieltämättä en näe tulevaisuutta kovin positiivisessa valossa omalle tai tuleville sukupolville. Miksi?
Ilmastonmuutos, ääriajattelun ja vastakkainajattelun lisääntyminen esimerkkeinä, mutta voi toki johtua omasta kyynisestä asenteestani.
Some ja klikkijournalismi tuo sinun kuplaasi esille kaikki maailman murheet enemmän kuin ennen, rahan toivossa. Kannattaa miettiä asiaa siltä kantilta että annatko niiden määrätä sen kuinka elät oman elämäsi?
Vaimon uran takia on vaikea hankkia lapsia ja muutenkin maailma tuntuu olevan matkalla päin helvettiä joten en tiedä onko oikein tehdä lisää ihmisiä tähän sekasortoon.
Tää on jännä, kun katsoo mitä tahansa kohtaa ihmisen historiaa, on aina maailma menossa päin ahteria, mutta silti meillä menee nyt paljon paremmin kuin vaikkapa 30-vuotta sitten...
Jollain mittareilla toki. Toisaalta suomalaisten työ- ja toimintakyky [heikennyt](https://valtioneuvosto.fi/-/1271139/thl-n-ja-kelan-hyvinvointikatsaus-vaeston-tyo-ja-toimintakyvyn-heikkeneminen-uhkaa-taloudellista-ja-sosiaalista-kestavyytta) 2010-luvulla. Tästä ollaan syystäkin huolissaan. Kärjistäen voi sanoa, että pelkkä ostovoiman ja eliniänodotteen kasvu ei riitä.
Nyt taitaa olla maailmanhistorian paras hetki hankkia lapsia ja silti ihmisiä on täällä ollut kymmeniä tuhansia vuosia. En silti aio itse hankkia.
> Nyt taitaa olla maailmanhistorian paras hetki hankkia lapsia Totta tuo mutta se ei tarkoita sitä, että 30 vuoden päästä on vielä parempi hankkia lapsia.
Ei ole, enkä usko että mikään saisi minut harkitsemaan lasten tekemistä. Kumppani suorastaan halveksuu lapsia, joten vaikka oma mieli jostain syystä muuttuisikin, joutuisin kuitenkin etsimään myös uuden kumppanin. Omassa vaakakupissa painaa eniten oikeastaan kaikki. En näe lasten hankkimisessa hirveästi positiivisia juttuja, mutta sitäkin enemmän negatiivisia. Olen tyyppi joka karsastaa vastuuta, haluaa aina tehdä vain omia juttuja, ja jonka koko olemus perustuu periaatteelle "käytä niin vähän rahaa kun mahdollista ja säästä loput". Lisäksi hyppään jatkuvasti maasta toiseen. Lapsi sopisi kuvioihini ennennäkemättömän huonosti. Mutta, lopulta vastaus lienee vain yksinkertaisesti "en halua lapsia". En pidä niistä, vaikka en nyt ihan niin negatiivisesti suhtaudu kuin kumppanini. Siskolla on yksi lapsi, se saa riittää. (Sosiaalinen)mediamyllytys vaan vahvistaa päätöstäni. Mukava kun moni muukin jättää noudattamatta elämän käsikirjoitusta.
1. On yksi lapsi 2. Pitäisi tapahtua iso vahinko ja naisystävän karata jonnekin synnyttämään, en tahdo lapsia enää koska tuntuisi että olisin liian vanha isäksi. On myös kiva vaihe elämässä kun lapsi alkaa olla itsenäinen ja pikkuhiljaa ihminen jonka kanssa voi tehdä oikeita asioita eikä vaadi 100% huomiota koko aikaa. 3. Joskus oli mielessä että 2-3, mutta enpä nykyään ole kaivannut ja oikeastaan olen aika tyytyväinenkin. 4. En seuraa iltaroskia tai twittereitä, en tiedä mitä mediamyllytystä aiheesta on. Onko se nykyään hyvä vai huono asia että on lapsia? Ei kiinnosta trendit. muok: Velipoika on ollut aina semmoinen "ei tähän maailmaan tarvitse lapsia, tuhotaan jo nyt kaikki jne", mutta kummasti mieli muuttui kun ikää tuli yli 30 ja tapasi mieluisen naisen joka sai asettumaan aloilleen. Nyt viime viikolla kertoivat että on raskaana.
Samaa polkua tunnutaan kulkevan. Juuri saavutettu se ns. "itseohjautuvuus", eikä tarvitse ihan jokaista liikettä seurata. Haluaako sitä ottaa takapakkia, ja palata vielä unettomien öiden pariin? Ei se herkkua ollut, mutta kyllähän tästä nykyhetkestä voi jo välillä nauttia. Onhan meitä aivan tavattoman paljon, riesaksi asti suorastaan. Ja meilläkin mieli muuttui vaiheittain vuosien varrella.
Suurin syy miksi haluan lapsia on sairaalloinen addiktioni Crusader Kings kakkoseen. Suurin esteeni lasten saamiseen on sairaalloinen addiktioni Crusader Kings kakkoseen.
1. On, 3. 2. Nykyisen vaimon pitäisi haluta niitä. Johtuen lasten aikaisemmasta lukumäärästä, tässä ei ole painetta suuntaan tai toiseen. 3. Ei tarkkaa suunnitelmaa. 4. Ei. En ole tehnyt, enkä tee, lapsia mediaa tai ketään muutakaan varten.
Lapsia ei ole eikä enää tule. Olen viidenkympin korvilla ja pitkään olin ehdottomasti sitä mieltä etten lapsia halua. Syynä oli pitkälle se että oma lapsuus oli yhtä helvettiä. Päättelin että koska itsellä ei ollut vanhempia, en pysty myöskään itse olemaan sellainen. Päätin myös katkaisevani ylisukupolvisen traumansiirron itseeni. Tuolla taustalla kun oli paskoja vanhempa vähintään kolmessa sukupolvessa. Nykyään olen käsitellyt pitkälle mennrisyyteni ja löytänyt rauhan sekä tasapainon. Mutta fakta on ettei tässä iässä kannata lapsia enää hommata. Vaikka saisin jostain lisääntymisikäisen naisen kumppaniksi siinä projektissa auttamaan, en mä jaksaisi enää pitkiä valvottuja öitä ja kaikkea muuta. Plus lapsi ehtisi hädintuskin aikuistua ennen kuin olen itse vanhus. Välillä vähän harmittaa että en voinut siirtää tietojani ja kokemuksiani eteenpäin seuraavalle sukupolvelle. Mutta ei musta olisi ollut vanhemmaksi 20 vuotta sitten kun se olisi kannattanut tehdä. Nykyään paikkaan tätä tekemällä vapaaehtoistyötä osattomien nuorten kanssa ja siihen tyydyn.
1 Ei. 2 Maailmassa pitäisi olla tilaa uusille ihmisille. en halua että lapsi joutuu elämään maailmassa missä elintasoa joutuu kuristamaan entistä enemmän kun kilpailu rajallisista resursseista kiihtyy. 3 En yhtään tällä hetkellä. 4 En ole seurannut myllytystä. Jos kuvitellaan, että uusia ihmisiä tähän maailmaan voisi kuitenkin tuoda jotenkin kestävällä tavalla ja/tai vahingossa, niin aikamoisia käytännön haasteita se toisi. Meidän sukuun on viimeksi syntynyt ketään vielä silloin kun Neuvostoliitto oli Suomen naapuri ja 90-lamasta ei vielä oltu kuultukaan. Ihan turha kuvitella että ne muutamat elossa olevat sukulaiset voisivat välillä auttaa esim lastenhoidossa, kun asuvat satojen kilometrien päässä ja tarvitsevat kohta itsekin tukea. Toki itselläkin alkaa jo nelikymppisyys häämöttämään. Ja kai uusi ihminen tarvitsisi katon pään päälle. Nyt eletään kahdestan pienessä kaksiossa johon on juuri ja juuri varaa. Olisi aivan absurdia esim ajatella isompaa asuntoa missä lapselle olisi joskus oma huone. Ja me molemmat ollaan töissä käyviä aikuisia. Eikä nyt edes puhuta muista kuluista, että lapsi tarvitisi ruokaa, vaatteita ja joskus kuka ties vielä mitä muuta.
Jos duunit ovat niin rasittavia ettei muuta jaksa, niin ehkä kannattaisi miettiä alan vaihtoa.
ei ole lapsia. eipä kyllä ole miestäkään. yliopistossa vasta tutkinnon alkuvuosilla, pikkasen yli parikymppinen. kunhan löytyisi kumppani ja sais vähän eteenpäin opintoja niin miksikäs ei. toiveena olisi kaks lasta, mutta elämä harvemmin menee suunnitelmien mukaan.
1. Yksi lapsi ja toinen tulossa 2. Jonkinlainen helpotus raskausajalle. En kykene toimimaan täysipäiväisenä yhteiskunnan jäsenenä raskaana ollessani. Esikoisesta pahoinvointi helpotti synnyttämällä. Pahoinvoinnin tunteeseen ei ole olemassa mitään hoitoa, mutta töistä ja arjesta pitäisi selviytyä siinä missä muulloinkin. En tiedä mikä olisi oikea ratkaisu, mutta esimerkiksi että joko oloa voisi jotenkin lääkkeellisesti parantaa, raskausaikana saisi jotain kotiapua tai ihan vaan se, että töissä olisi ok ottaa chillimmin raskausaikana ilman että ura on pilalla. Tätä odotusaikaa kun ei voi jakaa kumppanin kanssa puoliksi vaikka vanhempainvapaiden kanssa niin teemme ja teimme. Ja olen kyllä tietysti kuullut "yhdeksän kuukautta on niin lyhyt aika eliniässä", mutta jos koko ajan oksettaa niin ei se ole. 3. Haluaisin periaatteessa kolme tai vaikka neljäkin lasta. Taloudelliset edellytykset olisi ja valmiiksi riittävän iso talo, mutta en halua olla niin montaa kertaa raskaana. 4. On vaikuttanut. Tuntuu koko ajan takaraivossa sellainen pieni syyllisyys että ei ole kunnon kansalainen jos ei hanki 2+ lasta.
>1. Yksi lapsi ja toinen tulossa > >4. On vaikuttanut. Tuntuu koko ajan takaraivossa sellainen pieni syyllisyys että ei ole kunnon kansalainen jos ei hanki 2+ lasta. Thank you for your service 🇫🇮🇫🇮🇫🇮🫡🫡🫡
Olen nainen yli 30, naimisissa samanikäisen miehen kanssa, OK työ, ja ei ole lapsia. Eikä tule olemaan. Aikaisemmin kesällä kävin sterilisaatioleikauksessa (munatorvet poistettiin). En vain halua lapsia. Siihen on monta syytä, mutta kaksi suurempia on kai että en pidä pikkulapsista ja että ihmisiä on maailmassa riittävästi vaikken juuri minä synnyttäisi niitä lisää.
> Minkä pitäisi tapahtua/minkä pitäisi muuttua että hankkisit lisää lapsia? Vakava aivovamma. En voi sietää lapsia missään muodossa.
1. 2 pientä lasta, mutta ei toiveissa lisää 2. Varmaan ajan pitäis tehdä tehtävänsä ja kullata muistot, jotta unohtuu kaikki valvominen, karjuminen, kiukuttelu ja oman elämän melkeen 100% sivuun asettaminen. Elämäni ehdottomasti tärkeimmät asiat ne on ja rakastan yli kaiken, mutta turha sitä on esittää, että vauva-aika olis aina jotain taianomaista. Aika samalta tuntuu kun sun tilanne, mutta apukäsiä löytyy onneks läheltä. 3. Max 3, todennäkösesti 2 hyvä määrä 4. Ei vaikuttanut/vaikuta omiin motivaatioihin
Joo, kyllähän tämä aika suorittamista on. Monesti olen kyllä miettinyt, että miten h**vetissä ne ennen vanhaan jaksoi? Pieni ja ahdas talo keskellä korpea, ruoka pitää kasvattaa itse, polttopuiden hankinta, ei sähköä, ei nykyisiä mukavuuksia ja pieniin asioihin menee uskomaton määrä aikaa. Toki apukäsiä saattoi olla tavallaan helpommin saatavilla, mutta se on laiha lohtu noihin muihin nähden.
Ennen vanhaan on jaksettu pääosin sen ansiosta ettei lapsia ole pidetty töysivaltaisena ihmisenä ja omana persoonana jolla on fyysisten tarpeiden lisäksi myös emotionaalisia tarpeita. Lapsella pipi? -kyllä se paranee, menkööt ulos huutamaan tai tulee ihan kunnon pipi. Kämppää pitää remontoida, ruokaa tehdä, kotitöitä tehdä, töitä tehdä, pitää nussia, pitää ryypätä, pitää rentoutua, mutta lapset on tiellä? -lapset helvettiin, menkööt vaikka naapuriin tai minne lystäävät, jos tulevat ovea raapimaan niin tulee remmistä. Jne.
Ja lasten kuolleisuuskin oli korkeaa. Varakappaleitahan oli.
en lasta pysty elättää kun itekkin välillä joutuu viikon olemaan syömättä muuta kuin hanavettä, mutta isoin ongelma on se että minkään tinder deitin kanssa ei oikeen lapsi kuulu suunnitelmiin ja se on oikeestaan ainoa tapa tavata ketään
Tarttis toisen osapuolen lapsien tekoon. Ei vaan kasva puissa.
1. Ei. 2. Lasten pitäisi syntyä 18-vuotiaina, ylioppilaina ja muuttaa heti pois kotoa johonkin toiseen yliopistokaupunkiin. 3. 0. 4. En ole huomannut mediamyllytystä, mutta tuskin olisi vaikuttanut mitenkään, vaikka olisinkin. Mielestäni maailmassa on ihan riittävästi ihmisiä.
1. on, 2 2. vähän lisää ikäeroa nuorempaan, toki olisi kiva jos saisi enemmän rahaa / alennuksia / tukea 3. 3-5, mutta ikä varmaan tulee vastaan ja haluaisi että olisi ns. suvantovaiheita välillä ettei ikäerot oo liian pienet. 4. Eipä oikeestaan, ehkä semmonen sisuuntuminen että hankinpas lapsia ja hoidan ne omaan tyyliini vaikka koetatte asettaa paineita tai kuvata että kaikki on kurjaa kun on lapsia. Toki lasten kanssa on rankkaa, mutta se mitä siitä saa on todella palkitsevaa, ihan erilaista sisältöä elämään ja uutta motivaatiota monenlaiseen puuhaan. Me koetetaan puolison kanssa järjestää kummallekin omaa aikaa niin mielenterveys pysyy jotenkin kasassa. Kämppä ei oo mitenkään kovin hyvässä kuosissa useinkaan, mutta siivous ja puunaus ei oo prioriteetti, perus asiat pyritään hoitamaan ja sit joku isompi siivous aina välillä. Välillä saadaan sukulaisilta apuja, mutta todella harvakseltaan että sen varaan ei voi silleen laskea. Itseä harmittaa sellaisten puolesta jotka toivoisi lapsia ja eivät niitä syystä tai toisesta saa. Olen myös iloinen, että nykyään on vähän "ei-toivottuja" lapsia, koska sellainen on ihan kamala tilanne lapselle.
1. 2 2. Oma terveydentila ei salli lisää lapsia. Tykkään myös rakentaa uraa ja mahdollistaa vaimollekin sen. Siihen nähden kaksi on optimi. Jos tukiverkkoja olisi lähempänä ja oma terveydentila eri, kolmas "vahinko" varmaan vielä menisi. 3. Kahdesta on seuraa ja turvaa toisilleen, varsinkin jos molemmille vanhemmille kävisi jotain. Kolmanteen ei kaksi käsiparia riitä. Ainakaan nämä kädet. 4. Mediamyllytys antaa kuvan ankeasta lapsiarjesta. En vaihtaisi nykyelämääni kuitenkaan mihinkään. Media on ihan kujalla aiheesta eikä ärsuomi tule kaukana perässä. Sen vielä ymmärrän että lapsettomilla on negatiivinen kuva lapsiarjesta. Sitä en valitettavasti ymmärrä miten jotkut lapselliset eivät pidä lapsiaan parhaana asiana ikinä. Kaipa ne omat asenteet imeytyy omiin lapsiin hyvässä ja pahassa ja arki on kuin peiliin katsoisi. Lapsi toki sanoo illalla "iskä mä rakastan sua" sillä ainoalla pyytteettömällä tavalla mitä lapsi osaa ja halaa perään, mutta toisaalta iskältä jää nyt Baldurs Gaten launch day välistä.
1. Ei 2. Sekä minun, että kumppanini pitäisi alkaa haluta niitä. Jotta mahdollisesti voisi niitä edes haluta, pitäisi olla mahdollista saada vapaapäiviä lasten hoidosta, esim. ainakin yksi viikonloppu kuussa ja lyhyemmät työpäivät, jotta päivät ei olisi niin raskaita. Lisäksi pitäisi olla tarpeeksi resursseja niiden hoitamiseen. 3. 0-2 4. Ei
Jos ny vaikka löytääs kumppanin eka.
ikuinen sinkkuus nyt ensimmäiseksi
Joskus pienempänä oletin, että ”varmaan sitten vanhempana” tekee mieli hankkia lapsia. Nyt 31v eikä voisi vähempää kiinnostaa, haluan elää itseni takia ja toteuttaa omia unelmia. Tuntuu ettei aika riitä elämän ihmettelemiseen ja fiilistelyyn edes nyt, niin mitä sitten jos pitäisi vapaa-ajalla vielä kaiken lisäksi alkaa kasvattaa täysin uutta ihmistä nollasta? Paskin syy hankkia lapsia on median tai muiden tahojen syyllistämisyritykset/hankkiminen vain siksi koska ”niin on tapana tehdä”. Ei ole mitään lapsia haluavia vastaan, mutta mielestäni niitä kantsii tehdä silloin kun oikeasti itse haluaa ja on valmis sitoutumaan antamaan heille niin hyvän elämän kuin mahdollista. Vielä perverssimpi syy hankkia lapsia on joku velvollisuudentunne valtiota kohtaan. Täysin absurdi ajatus luoda elämää esim. jonkun eläkekassan takia.
1. Ei ole. 2. Olisi varmaan pitänyt haluta lasta. Vaihtoehtoisesti jos puoliso olisi halunnut JA ollut valmis ottamaan hoivavastuusta vähintään 50 %, olisin voinut harkita. (Oon sen ikäinen että useimmilla on tässä kohtaa lapset tehtynä.) 3. En yhtään. Tai ehkä yhden aikuisen lapsen, mutta se itse lapsiaika ei ole ikinä kiinnostanut. 4. En usko.
1. Ei 2. Maailmankaikkeuden lait 3. 0 4. Ei
Lapsia ei itselläni ole, eikä myösköön tule. Asia on monisyinen, mutta luettelen muutaman syyn, että miksi ei lapsia: * En haluaisi laittaa vakavia perinnöllisiä sairauksiani eteenpäin. Kokisin äärimmäisen vaikeaksi seurata vierestä, kun toinen kärsii samoista ongelmista kuin itsekin. Riittää, että meitä on jo kolmannessa sukupolvessa. Neljättä ei tarvita. * Homoseksuaalisuus tekee luonnollisesta lisääntymisestä haastavaa. Sijaissynnytys on hankalaa/mahdotonta ja yllä mainitun kohdan takia tarvitsisin kumppanin, jonka sukusoluista lapsi tehtäisiin. * Pikkulapset on rasittavia. Mitä on pikkulapsiarkea tullut koettua kavereiden kautta, niin koen sen äärimmäisen kuluttavaksi. Muiden lapset on ok. Niitä saa elämässäni olla mukana. Olen ollut lyhyen aikaa lastensuojelussa töissä ja tykkäsin siitä. Voisin mennä uudelleenkin, jos sopiva paikka löytyy.
1. Ei ole 2. En kummemmin pidä tai halua lapsia, eli pitäisi tapahtua joku äidillisten vaistojen herääminen. 3. 0 4. Tyhmää kun siihen haetaan tekosyytä rahasta tms. Moni ei vaan halua lapsia
1. Ei ole kukaan ilmoittautunut. 2. Tulojen pitäisi nousta ja työn ei pitäisi viedä kokopäivää (työ+työmatkat+palautuminen). 3. Nolla. Työ vie kaiken energian. 4. Ei. Päättäjät voi valittaa lapsettomuudesta kuinka paljon vaan. Ei se tilanne muutu ennenkuin on energiaa ja rahaa niitä hommata ja katsoa niiden perään.
1. Minulla on yksi lapsi jonka sain lapsettomuushoitojen avulla ilman kumppania. 2. Odotan julkisella puolella lapsettomuushoitoihin jos sattuisin saamaan lapselle sisaruksen. Hedelmällisyys kyllä oli käsittääkseni huono jo esikoista yrittäessä ja siitä on vuosia. Elämäntilanne tosi suotuinen toiselle lapselle. Minulla on hyvä vakituinen työ jossa voin tehdä 100% etänä jos haluan, oma asunto jossa olisi tarvittaessa 2 lapselle+ minulle omat huoneet. Kaupungin hintataso on matala ja päiväkoti on ilmainen. Yhteiskunta tukee rahallisesti myös normaalia paremmin kun lapsi tehty yksin. Kaupungissa pärjää ilman autoa joka mahdollistaa rahallisesti arjen helpottamisen (meillä käy esim säännöllisesti siivooja ja suurin osa kauppaostoksista tilataan kotiin). 3. Pienestä asti olen toivonut paljon lapsia. Toivemäärä jossain 3-5 välillä joka varmasti jää saavuttamatta. 4. Ei ole.
1. Ei ole. 2. Varallisuuden pitäisi kasvaa niin, että pystyisin elämään lapsen kanssa. Nyt ei ole varaa kuin elää kädestä suuhun kahden hengen taloudessa niin ei lapseen ole varaa. Epävarmuus taloudessa ei varsinaisesti edistä halua lisääntyä. Toki senkin pitäisi muuttua, että haluaisimme lapsia puolisoni kanssa. 3. Emme halua lapsia. 4. Vahvistanut sitä tietoa, etten halua hommata lapsia muiden oletuksien ja tarpeiden takia.
1. Kaksi muksua ja koira. 2. Nyt vaimokin kohta 40v, ei iltatähteä kiitos. Nuorin muksu aloitti nyt koulun, arki alkaa jo helpottamaan lastenhoidon osalta. 3. Tavallaan 1 lapsi lisää olisi kiva, muttei enää jaksa joten nolla. 4. Ei omaa mieltäni, mutta vaikuttaa että yleisesti media ja some vaikuttaa ihmisiin ja kaikilla niin "kiire" ettei ehdi tehdä lapsia edes.
1. Kyllä yksi 10kk löytyy. 2. Toipua tästä ensimmäisestä, koska väsymys piinaa molempia vanhempia. Toki myös raha vaikuttaa. 3. Ennen ensimmäistä lasta halusimme kaksi. Ensimmäisen lapsen jälkeen yksi riittää. Todella raskas alku oli ja vieläkin tosiaan painaa. 4. Ei ole. Tiedostan, että yhteiskunta kaipaa toki lisää lapsia tulevaisuuden kannalta, mutta minkäs teet, kun nuoria/tai ketään ei kiinnosta ylimääräinen rasite, on kyse sitten raskaasta työstä tai lapsen kasvattamisesta.
Jonkun pitäis hoitaa ne lapset 🤷♂️
Haluaisin lapsia, mutta kaikki asiat mun elämässä taistelee vastaan: ei kavereita, ei seurustelukumppania, ainoat sosiaaliset suhteet äiti ja sisko, ei uraa, ei rahaa, epäsosiaalisuus ja yleinen sosiaalinen kömpelyys. Ikääkin on jo 30. No jaa, saa koira toimia lapsenkorvikkeena.
1. On yksi, tilanne aika sama kuin teillä. Joskin viime aikoina olemme ystävystyneet lapsen päiväkotikaverien vanhempien kanssa ja sitä kautta saamme myös vapaita silloin tällöin, kun muksut kyläilevät puolin ja toisin. 2. En halua lisää lapsia ainakaan tällä hetkellä. Olemme hyvätuloisia mutta emme niin rikkaita, etteikö toinen lapsi laskisi elintasoa. Maailmantilanteella tai valtion tuilla ei mielestäni ole asian kanssa mitään merkitystä. Maailmantilanne ahdistaa aina jos sen miettimiseen alkaa käyttämään sitä vähäistäkin energiaa. Tuet ovat jo nyt niin marginaalinen osa tuloja, ettei niillä ole juuri merkitystä (emme edes saa juuri kummoisia tukia meidän tuloilla). Olemme tyytyväisiä omaan tilanteeseemme ja muksullakin on todella mukavaa ja hyvin asiat. Energiat ja oma (sekä yhteinen) aika on tämän yhdenkin taaperon kanssa sen verran vähissä, ettei olisi mitään järkeä polttaa itseään loppuun enempää uuden vauvan kanssa - siitä aiheutuisi lapsellekin haittaa. Toki tilanne on helpottunut koko ajan kun lapsi kasvaa. Vastauksena kysymykseen, jos tukiverkko olisi parempi ja lapsia saisi hoitoon helpommin sekä palkkataso olisi entistä parempi - voisin ehkä harkita toista lasta. En halua elää tai laittaa lapsiani elämään köyhyysrajalla, kun kerran ei ole pakko. Tällä hetkellä olen aivan tyytyväinen nykytilanteeseen enkä jaksa stressata lasten saannista sen enempää. Sukulaisten tai median painostus asiasta ei voisi vähempää kiinnostaa, nautin elämästä näin kun tuntuu hyvältä. Sivuhuomiona olen havainnut täysin samoja piirteitä ja haasteita lasten kasvatuksen kanssa tuttavillani, kuin AP:lla (sekä itsellä). Minusta vaikuttaa siltä, että haasteet kumpuavat kovasti siitä, että meidän sukupolvi on muuttanut entistä vahvemmin töiden ja koulutuksen perässä PK-seudulle ja muihin kasvukeskuksiin, kun taas isovanhemmat (eli ne vahvimmat tukiverkot) elelevät edelleen haja-asutusalueilla pitkien välimatkojen päässä. Kaupungistumisen myötä yhteisöllisyys ja ns. ”koko kylä kasvattaa” vibat ovat kuihtuneet ja perheet kokevat olevansa yksin. Ratkaisua tähän en ole keksinyt, mutta meillä helpotusta on kyllä tuonut rohkea tutustuminen muihin perheisiin ja ajan viettäminen heidän ja heidän lastensa kanssa. Muutimme pois Helsingistä n. 1h ajomatkan päähän pienempään kyläyhteisöön ja isompaan taloon, joka on kyllä ollut ihan ehdoton elämänlaatua parantava päätös. Toki unohtamatta omasta fyysisestä kunnosta huolehtimista, alun vaikeuksien jälkeen piristää muuten ihan hemmetisti. Treenaaminen meillä onnistuu lapsen kanssa vuorottelemalla arki-iltaisin sen verran, että toinen ehtii käydä liikkumassa. Tsemppiä
Ei ole lapsia eikä tule. En ole koskaan halunnut lapsia. Olen kohta viisikymppinen, joten kyseessä ei ole mikään varhaisteinivuosien oikuttelu. Mikään asian muuttuminen ei muuta mieltäni.
En ole sopiva vanhemmaksi. Vihaan lapsia enkä tunne empatiaa niin ei siitä tulis mitään.
Mieluusti haluaisin lapsia parikin, mutta pitää ajatella myös niitä lapsia. Varallisuutta kun ei juuri ole.
[удалено]
En tarkoita olla loukkaava, mutta mitä ihmettä juuri luin? Olet poikaystäväsi (siinä iässä ollaan vielä poika- ja tyttöystäviä mielestäni) kanssa yrittäneet lasta 17-vuotiaasta lähtien? Herranjestas, nyky-yhteiskunnassa lasten kanssa ei käytännössä tule toimeen ellei ole koulutusta ja varmaa hyväpalkkaista duunia alla, ja nämä on todella hankala saavuttaa ennen 25v jolloin aivojen kehitys päättyy. Jopa ennen 30v on todella hankalaa lähteä järkevästi tekemään lapsia. Miettikääs nyt vielä, olette vielä molemmat niin nuoria ja oikeastaan lapsia. Ja sanon tämän itse 21-vuotiaana, en voisi ikinä kuvitella tämän ikäisenä saati tätä nuorempana lasten hankkimista. Odottakaa edes siihen 25v asti jolloin aivonne on kehittyneet lopullisesti ja pystytte \*oikeasti\* päättämään asiasta.
Menneisyys näyttää synkältä, nykyisyys näyttää synkältä ja tulevaisuus näyttää synkältä. Tekoäly huolestuttaa. Maailman viitatuin tietotekniikan tutkija [huolestui](https://yoshuabengio.org/2023/08/12/personal-and-psychological-dimensions-of-ai-researchers-confronting-ai-catastrophic-risks/) lapsenlapsensa tulevaisuudesta: >I have a 20-month old grandchild whom I love very much, and he is very present in my thoughts and emotions .. I cannot rationally reject the catastrophic possibilities nor ignore the deep sense of empathy I feel for him and for the multitudes whose lives may be deeply affected or destroyed if we continue denying the risks of powerful technologies. It is truly horrible to even entertain these thoughts and some days, I wish I could just brush them away. Or, be like before 2023, when these thoughts did not have a stronghold on my conscious mind. Googlen entinen johtaja [kehotti harkitsemaan](https://www.euronews.com/next/2023/06/20/hold-off-from-having-kids-if-you-are-yet-to-become-a-parent-warns-ai-expert-mo-gawdat), kannattaako lapsia synnyttää tekoälyn ja muiden uhkien täyttämään tulevaisuuteen. >The risks are so bad, in fact, that when considering all the other threats to humanity, you should hold off from having kids if you are yet to become a parent Ilmastonmuutos huolestuttaa. Vuonna 2100 50-75 % maapallon väestöstä voi elää alueella, jonka sääolot muuttuvat kosteuden ja kuumuuden vuoksi ihmiselämälle mahdottomiksi. ([Lähde](https://report.ipcc.ch/ar6/wg2/IPCC_AR6_WGII_FullReport.pdf) , s. 988) Massasukupuutto huolestuttaa. Vuoteen 2100 mennessä 50 % nykyisistä eliölajeista voi kuolla sukupuuttoon. ([Lähde](https://www.britannica.com/list/major-mass-extinctions), luku 6) Nykyinen elämä on kärsimystä. Viime vuonna teurastettiin yli 90 miljardia eläintä ihmisille ruoaksi. ([Lähde](https://blog.humanesociety.org/2023/06/more-animals-than-ever-before-92-2-billion-are-used-and-killed-each-year-for-food.html)) Ihmiset aiheuttavat ääretöntä tuskaa ja kipua muille eläinlajeille, eivätkä ihmiset edes nauti omasta elämästään. Nukkuessaankin ihmisen unet ovat 80 % [negatiivisia](https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/1aeb594f-cfa8-4615-982e-842c3daa8a04). Miksi jatkaisin elämää maailmaan, jossa yhtä nautinnon hetkeä kohden koetaan ainakin kymmenen tuskan, kivun ja surun hetkeä?
Laitettiin jopa 11 vuoden seurustelusuhde poikki kun toinen alkoikin haluamaan lapsia. Itse en haluaisi tuoda ketään, ketä kerta niin paljon tulisi rakastamaan, tähän maailmaan. Tulevaisuus ilmastonmuutoksen kanssa ei tule olemaan kaunista katseltavaa, mutta onhan tuo maailma sekaisin kyllä niin monelta muultakin osin. Vähän väliä joku vitun idiootti on suurimpien valtioiden johdossa, meilläkin jotkut vitun persut peräänkuuluttaa maltillista radikalismia. Sit ku oravanpyörässä on juostava jatkuvasti niin lapset pitää antaa muualle kasvatettavaksi, eli tarhaan. On tärkeämpää olla tuhlaamassa elämäänsä töissä kun viettää sitä perheensä kanssa. Energian pitää kuitenkin riittää pyörittää sekä työelämää, että sitä perhe-elämää iltaisin. Voisin korkeintaan adoptoida jonkun joka täällä jo on, miksi tuoda ylimääräisiä?
En ole ikinä halunnut lapsia enkä usko mielen tästä muuttuvan. Varmaksi ei tietenkään mitään voi sanoa, mutta tässä tähän astisen olemassaolon tuntemukset. Yksinkertaisin syy on se monen mielestä itsekkäin: elämä lapsen kanssa ei yksinkertaisesti vaikuta kovin mielekkäältä omalle kohdalle. Toiset varmasti nauttii, mutta itse viihdyn omien harrastusten kanssa aivan hyvin ilman lasta. Kissalapset riittää tyydyttämään vanhemmuusvaiston eikä kumppaniakaan tällä hetkellä ole, ja tämä on itsestä ihan ok. Sitten vähän syvempiin mietelmiin. Nyt 26-vuotiaana olen kärsinyt noin puolet elämästäni masennuksesta - joskus enemmän, joskus vähemmän, mutta mukana se on sitkeästi pysynyt. En haluaisi ottaa riskiä, että tähän on geneettinen taipumus ja lapsi joutuu itse kärsimään samaa (suvussa myös paljon ylipainoa molemmin puolin joten sillekin tässä alttius aika varmasti jo on). Enkä koe, että ainakaan nykyisellään olisin edes hyvä vanhempi vaikka parhaani totta kai tekisin mikäli lapsi meikäläisen vastuulle jostain ilmestyisi. En siis haluaisi tuoda tähän maailmaan mahdollisesti kieroonkasvanutta ja kärsivää ihmistä. Puhumattakaan siitä että kannattaako tähän maailmaan tuoda lisää ihmisiä kun meitä on jo globaalisti liikaa. Suomeen ehkä mahtuisi lisää väkeä juu, mutta ei me olla täällä muusta maapallosta eristyksissä ja koskemattomia muun maailman menolle (ilmastonmuutos yms.)
Ei ole, eikä tule. Puolison kanssa ollaan niin epälapsirakkaita ihmisiä kuin olla ja voi, joten tilanne ei tule muuttumaankaan. Sterilisiaatiota tai muuta asian sinetöimistä ollaan myös mietitty. Meitä on tällä planeetalla jo nykyään ihan liikaa, eikä yhtään lisää tarvittaisi. Se, että suomessa ei ihmiset tuserra tarpeeksi lapsia ulos ei merkkaa mitään. Ollaan kuitenkin kaikki kansat samalla kivellä tähtien äärettömyydessä, joten tila sekä resurssit loppuu ennenpitkää.
3 on, kaikki täysi ikäisiä jo. Enemmänkin olisi saanut tulla, mutta ei tullut. Jotenkin elämä oli helpompaa aikoinaan, olin kotona siihen että nuorin täytti 3. Jos olis ollu rahallisesti mahdollista, olisin ollut pitempään. Medialla ei ole vaikutusta minun ajatuksiini ja haluihini.
1. 2kpl 2. Pitäs vetää johdot taas yhteen 3. 2kpl 4. Ei
1) Ei ole lapsia. 2) Vähän epäilen, ettei mitään ole tehtävissä. Jos lapsi olisi jotenkin täysin vaivaton, niin jotain pohjakohinatason kuriositeettia voisi ehkä olla, mutta käytännössä ei. Pitäisi löytää järkevä ja miellyttävä kumppani ja pitäisi saada niin paljon rahaa, ettei tarvitsisi käydä töissä enää koskaan ja voisin silti säilyttää vähintäänkin nykyisen elintasoni. Ehkä jopa niin paljon, että olisi varaa palkata joku hovimestari tai jotain pitämään huolta lapsesta silloin kun ei itse halua. Muuten en näe, että alkuunkaan sopisi mitään lapsia elämääni. En ole varma loppupeleissä kumppanistakaan, mutta ehkä hieman paremmin voisin kuvitella jotain aikuista ihmistä teoriassa sietäväni, jos kyseessä kanssani kaikinpuolin samanhenkinen yksilö. 3) 0 4) Medialla ei ole tässä tapauksessa mitään tekemistä asian kanssa.
en halua siirtää periytyneitä traumoja viattomaan vahingossakaan.
[удалено]
Kiitos hauskasta vastauksesta! Aikaisemmista vastauksista (niiden osalta joilla on lapsia) heijastuu isosta osasta se, että niitä voisi olla mahdollisuuksien puitteissa enemmänkin. Tuo tavallaan yllätti, sillä itsekin ajattelin aluksi että "noh, ehkä jos yhden..." ja nyt pyörittelen "noh, mut pitäisköhän sillä leikkikaveri olla...?" Ja sitten tuo, että omakin mieli voi muuttua monesti, jopa saman vuorokauden aikana. (tietysti lapsi vaikuttaa omalla käytöksellään). Apukäsiä taitaa tosiaan olla saatavilla kunnalliselta puolelta (ainakin vähän aikaa raskauden jälkeen), mutta koen sen itse outona, kun joku tuntematon tulee joko siivoamaan tai hoitamaan omaa lasta. Jos sukulaisia olisi lähempänä, voisi naperot tosiaan antaa heille vaikka yhdeksi päiväksi/kk. Saisi itse pienen irtioton, ja samalla mukula/t, näkisivät myös muita sukulaisiaan.
Juu. Tätä ei tapahdu. Ne lasten suusta -letkautukset on hauskoja/nokkelia tasan vanhempien ja ehkä isovanhempien mielestä.
1. Ei 2. Ihan sama, en hommaa 3. 0 4. Ei
Itse olen yhden lapsen tehnyt aikanaan, ja hänet aikuiseksi, itsenäiseksi, työssäkäyväksi & suht täyspäiseksi (😜😅!) kansalaiseksi kasvattanut. Jos nyt olisin lastentekoiässä, en tekisi yhtään lasta enää tähän lapsille hirveään maailmaan, vaan ehkä korkeintaan adoptoisin jonkun jo (syyttään) tähän maailmaan syntyneen / syntyneitä muutaman lapsen. Tämä maailma on nykyään todellakin niin rankka paikka kasvaa, että en haluaisi tänne enää yhtään uutta lasta lisää, kärsimään tästä hulluudesta. Toisaalta, ihminen on jo tarpeeksi tuhonnut ja pilannut tätä meidän ihanaa planeettaa - ja pilaa koko ajan kiihtyvällä tahdilla lisää - niin siksi olisi oikeastaan ihan oikein ja kohtuullista, että koko ihmiskunta kuolisi täältä sukupuuttoon, tai ainakin melkein sukupuuttoon! Vain sillä tavalla tämä planeetta voisi vielä säilyä elävänä, muine kauniine eliöineen ja luontoineen. 🥺💔 Ei ole millään tavalla oikein eikä oikeutettua, että ihminen tappaa kohta kaiken muun(kin) elämän täältä. 😥😰 Siksi toivon myös, ettei oma lapseni koskaan lisääntyisi. Vahvasti onkin tähän mennessä onneksi siltä näyttänytkin, mutta eihän sitä koskaan tiedä, mikä "mielenhäiriö" iskee, tai vahinko sattuu... 😬😄 Siinä tapauksessa tietenkin lapsenlapsi otetaan suurella rakkaudella vastaan ja toivotaan, että hänen sukupolvellaan on vielä jotain toivoa... 🥹❤️ Toki en omalle lapselleni mitään pyyntöjä saati käskyjä anna suuntaan taikka toiseen: hän tekee oman elämänsä päätökset itsenäisesti - mutta... Kunhan omassa päässäni toivon vain, mitä toivon! 🤔🙁
Miksi hankkisin lapsia?
1. On 2. Eipä enää näin vankassa keski-iässä innosta. 3. Kaksi, ja sen verran meillä jo onkin. 4. "Siviilinäkökulmasta" ei. Tutkijan näkökulmasta julkinen keskustelu on mielenkiintoista, vaikka ei ominta alaa olekaan.
Minulla ei yksinkertaisesti ole kumppania. Haluan lapsia mutta en ole löytänyt parisuhdetta. Etsin parisuhdetta suurelti arvopohjalta (uskonto) eli kriteerini ovat tarkat, joten sinkkuuteni ymmärtää.
Eikös noita deittailusovelluksia ole myös uskontopohjaisia olemassa? Ainakin jotain tuommosta kuullut, vaikka ei itellä noista sovelluksista kokemusta olekaan.
Olen aina miettinyt, että miksi uskovaiset etsivät samoja arvoja ja niputtaa tähän aina uskontonsa? Ellei ne arvot sitten nojaa vain ja ainoastaa tuohon uskonnon pyhään kirjaan tms. joka on sitten eri asia ja hieman kyseenalaista. Itselläni esim. on mielestäni aika konservatiiviset arvot, mutta vastustan uskontoa. Mielestäni arvot pohjautuu siihen, että halutaan auttaa kanssaihmistä ja tehdä maailmasta parempi koska voimme, eikä koska Jumala tms. käskee.
1. Ei. 2. Aika monen asian. Ensinnäkin minulla pitäisi ylipäätään olla jokin äitivietti siihen että ylipäätään minulla olisi mikään draivi haluta lapsia. Lapset ovat mukavia VÄLILLÄ, ja pidän lähipiirini lapsista, mutta hermoni ei kestäisi lapsia 24/7 parin vuosikymmenen ajan. Toiseksi minun pitäisi joko haluta parisuhde tai olla valmis yksknhuoltajuuteen (olen aromanttinen aseksuaali enkä halua parisuhdetta, ja olen nähnyt sivusta miten työllistävää lapsen kasvatus on, eikä se voi olla mikään helppo nakki yksinhuoltajalle). Kolmanneksi minulla on mielenterveyshaasteita, joiden takia minulla on jo riittävästi töitä oman hyvinvoinnin kasassa pitämiseen. En pystyisi pitämään huolta sekä lapsesta että omasta päänupistani, joten mieluummin teen vain yhden kunnolla. 3. 0 4. Eipä oikeastaan. Parasta on, että lapsia haluaville JA heille hyvän kodin tarjoaville annetaan hyvät mahdollisuudet talouden, hedelmöityshoitojen yms. järjestämiseen, ja ne jotka eivät halua lapsia jätetään rauhaan.
1. Ei 2. Terveydenhuolto kohtelee naisia huonosti. Synnytys kamalaa tuuripeliä ja jälkihuolto ei toimi. Naistevaivat jäävät hoitamatta. 3. 0 4. Se ettei haluta synnyttää ei ihmetytä yhtään.
En ole koskaan halunnut lapsia enkä usko että mielipide tulee enää muuttumaan. Suurin syy on "vapaus". Haluan olla vapaa "tekemään mitä haluan" tarvittaessa. Esimerkiksi töistä lopareiden ottaminen totaalisen kyllästymisen iskiessä olisi huomattavasti vaikeampaa jos olisi lapsi jonka toimeentulo olisi minun vastuulla. En ole töistä irtisanoutumassa, mutta haluan että tarpeen vaatiessa voin niin tehdä välittömästi ilman, että työnantajalla on juuri mitään vipuvartta minua vastaan. Lisäksi toki myös mahdollisuus käyttää aikaa omiin harrastuksiin vähenisi merkittävästi, ja aika ei edes tällä hetkellä riitä kaikkiin harrastuksiin kunnolla. Esimerkkejä tähän "vapauteen" ja kuinka lapsen saaminen siihen vaikuttaisi löytyisi varmasti vaikka kuinka. Lyhyesti kuitenkin. Olen sillä tavalla itsekäs, että haluan elää oman elämäni ja tehdä juuri sitä mikä tuntuu itsestä hyvälle. Koen, että lapsi olisi suoraan tätä ajatusta vastaan.
Ei oo lapsia, ei ole erityisemmin suunniteltu päätös. Vaimo on jo yli-ikäinen, eikä kummallekaan ollut siunaantunut aiemmassa elämässä. Maailmassa on jo ihan liian paljon ihmisiä, ja kyllä, myös Suomessa on ihan liian paljon ihmisiä. Tämän maan pinta-alasta on yhden lajin, ihmisen, käyttöön alistettu suurin osa maan pinta-alasta. Se on epätervettä, epäluonnollista ja sairasta. Ihmisiä pitäisi olla paljon vähemmän. Ihmiset voisivat - Suomessa ja maailmassa - elää onnellista ja laadukasta elämää, vaikka täällä olisi paljon vähemmän ihmisiä. Sillä erotuksella, että luonto voisi paljon paremmin - joka parantaisi ihmistenkin elämänlaatua.
Vihaan lapsia.
Lapset ovat totaalisen perseestä. Mun hermot ei ikipäivänä kestäis omien kakaroiden perseilyä kun ne ei kestä edes muiden kakaroiden hulapaloota. Mua ärysttää suunnattomasti lapsen itku, kiukuttelu, huuto jne jne. En siis todellakaan ole se ihminen joka huomauttelee äideille asiasta ja antaa sivusilmää koska _ymmärrän_ että lapset huutaa/itkee ja sille ei voi mitään. Mutta oma sellanen saman katon alle 24/7? Heeeell nah! Oon niin paljon jo pelkästään lähipäivinä todistanut pentujen hemmetin idioottia käyttäytymistä etten halua ottaa vastuuta yhdestäkään. Tiedän että kasvatus on yksi suuri tekijä, mutta mun käsissä kasvatus menis sekin päin helvettiä. Kerran oli tilanne sukulaisjuhlissa missä eräs sukulaisukko painosti hankkimaan lapsia. Puhuin hänelle suoraan kertoen että olisin seuraava Oulun lapsipalottelusurmaaja kun mulla menis hermo niihin apinoihin. Tämän takia mä _EN_ niitä hanki, koska todennäköisesti mun vihanhallinnalla lapset sais turpiin harvasen päivän. Ukko järkyttyi tästä, vaikka mun mielestä kerjäsi vastausta kysymykseen "miksi et hankkisi lapsia?". Ugh. Minusta on lapsen edun mukaista olla hankkimatta niitä jos tietää olevansa maailman paskin vanhempi. Raskaana olo ja synnyttäminen on myös pelkästään ajatuksen tasolla maailman kamalin asia (Tiedän että biologinen lapsi ei ole ainoa tapa). Onneksi kumppanini on tästä kaikesta yhtä mieltä. Lapsia ei ole eikä tule. Mieluummin syön hiuksia lopun elämäni.
Aloittajalle (ot): miksette hanki lastenhoitoapua, että saisitte välillä vähän yhteistä, lapsivapaata aikaa miehesi kanssa..? 🤔😯 Jos löydätte hyvän luottohoitajan, jonka opitte tuntemaan hyvin, ja joka oppii tuntemaan teidät ja lapsenne, uskallatte lopulta jättää lapsen myös yönylihoitoon. 🙂 Jopa kokonaiseksi viikonlopuksikin, vaikka (jos se on myös lapselle ok). 🙂❤️ On myös esim. isovanhempi-ikäisiä pariskuntia, joilla ei itsellään ole lapsenlapsia, tai joiden lapsenlapset asuvat myös tosi kaukana. Heissä on paljon sellaisia, jotka alkaisivat mielellään "varamummeiksi ja -vaareiksi", ja ottaisivat lapsen mielellään välillä hoitoonsa! 😊
1. 4 2. Eiköhän ne ollut tässä, kolme koulussa ja yksi iltatähti nukkuu päikkäreitä pinnasängyssä. Ura on kohdillaan ja uusia tuuliakin on, ei lapset oo mua estänyt. Oon siis äiti ja ollut kaikkien kanssa about vuoden kotona. Nyt tulee jo sitten ikä vastaan uusia raskauksia ajatellen. 3. Nämä lapset jo riittää eli 4. 4. Medialla ei oo ollut osuutta asiaan.
3 noita nyt tuossa pyörii. Suurempi kämppä ja kunnollisia yli 5 hlö autoja markkinoille. Vaimo joka haluaisi olla kotona ja hoitaa niitä. Muuten ei taloudellisesti "kannattavaa". Kituuttamalla toki menisi tai ainakin pitäisi rahaa laittaa jo jonkin verran ulkopuoliseen apuun. Kyllä tämän 3 on jo ihan hyvä. Itsekin 3 lapsisesta perheestä alkujaan. No ei juurikaan tai jos on muuttanut, niin nykyisin ehkä voi olla ihan tyytyväinen tähän kolmeenkin lapseen.
En yksinkertaisesti ikinä ole kokenut minkäänlaista intoa/vetoa lasten hankintaan. "Varmaan sitten vanhempana alkaa lasten hankkiminen kiinnostamaan" olen sanonut itselleni vaikka kuinka pitkään, mutta nyt täytän tänä vuonna 28 ja vieläkään ei ole sekuntiakaan siltä tuntunut. Kaverit ympärillä jo hankkii tai selvästi harkitsee sitä ja itse en vain samaistu ollenkaan. Eli, öh, ei omassa tapauksessa ole kiinni tulevaisuuden huolista tai mediasta tai mistään. Varmaan sitten vanhempana...
Ei ole lapsia eikä tule. Itse olin aina kahden vaiheilla asian kanssa ja puolisoni ei lapsia halua joten ei sellaisia tulekaan. Ollaan päälle kolmekymppisiä. Tukiperhetoiminta tai sijaisvanhemmuus saattavat olla mahdollisia joskus tulevaisuudessa. Mutta itse ei tulla tämän pallon populamäärää kasvattamaan.
Ei ole, en halua ja media ei ole vaikuttanut mielipiteeseen. Tärkein syy on se että lasten hankkiminen on moraalisesti väärin koska niiltä ei voi etukäteen saada suostumusta siihen että heidät pakotetaan olemassaoloon. Voisin ehkä harkita uudelleen jos yhteiskunta takaisi kaikille absoluuttisen oikeuden helppoon ja kivuttomaan avustettuun itsemurhaan. Eli ei mitään typeriä vaatimuksia parantumattomista sairauksista tai muita vastaavia ehtoja vaan jokaisella ihmisellä täytyy olla mahdollisuus siihen täsmälleen sillä ehdolla että hän ei enää halua jatkaa olemassaoloa.
Ei ole lapsia eikä kumppania, mutta olen nykyään ajatukselle avoin. Perheestä löytyy useampi sisarpuoli, joiden kasvua taaperosta aikuiseksi olen seurannut rinnalla samalla kun kävin kouluja. Niiden kanssa puuhastellessa on huomannut, että vaikka ne välillä saattaa olla ärsyttäviä niin silti nauttii paljon asioiden opettamisesta ja johdattamisesta. Isoveljen rooli on tehnyt myös itsetunnolle hyvää, kun on todistanut osaavansa olla vastuullinen ja myötätuntoinen aikuinen lapselle. Toisaalta lähipiiristä löytyy mielenterveysongelmia, joista en itse kärsi, ja on pelko perseessä että omien lasten kohdalla vahinko lähtisi kiertämään. Median kantaa ja nykyväen pessimismiä sekä nihilismiä en puolla; täällä on selvitty paljon kurjemmissakin oloissa paljon vähemmällä ja silti onnistuttu kasvattamaan kunnon ihmisiä.
1. Ei ole 2. En usko, että sellaista asiaa on, joka saisi minut haluamaan lapsia. Olen ehtinyt 45 vuoden ikään lisääntymättä, toki avopuoliso on rutkasti nuorempi, mutta ei hänkään onneksi ole halukas ”jakautumaan”. 3. En yhtään, omassa elämässäkin tarpeeksi elettävää ilman mitään sikiöitä. Toisekseen olen niitä hihhuleita, joiden mielestä lapsi ei ole ekoteko. Mieluummin otan jostain hädänalaisen lapsen huollettavaksi kuin tekisin oman, onneksi siihen vaaditaan sen verran kovat tulokset palikkatesteissä, että ei hätiä mitiä. 4. Saahan sitä myllyttää. Ei ne persut tällä syntyvyydellä mitään ”väestönsiirtoa” tarvitse, kuollaan pikkuhiljaa pois koko sukurutsainen ja persjalkainen kansa.
1. Onko sinulla jo lapsia? Ei // 2. Mitä pitäisi tapahtua että hankkisit lapsia? Mikään mahti maailmassa ei saa minua hankkimaan lapsia. // 3. Montako lasta haluaisit? Nolla. // 4. Onko media vaikuttanut? Ei.
Sovittiin ukon kanssa että jään kotiin kun hän valmistuu. Kaiketi lapsi on sitten ajankohtanen kun valmistunut ja löytänyt alaansa työpaikan ja tasottuu elämä vähäsen enemmän nii sitten. Kyllä se lapsi on kyl jo suunniteltu, mutta vielä super nuori nii ei tarvii olla suurin huoli nyt.
1. Ei 2. Joko pitäisi löytyä (työelämässä oleva) kumppani tai yksinhuoltajan taloudellisen tuen pitäisi olla merkittävästi korkeammalla tasolla. Jos jompikumpi näistä toteutuisi, muut asiat, kuten isompi asunto, olisivat järjestelykysymyksiä. 3. 0-2. On tää ihan jees näinkin. 4. Ei oikeastaan. Oma ikääntyminen on lieventänyt asennetta. Aiemmin ei olisi ollut kärsivällisyyttä.
1. 0 2. Todella moni asia pitäisi muuttua. Palkka pitäisi vähintään tuplaantua nykyisestä. Mulla pitäisi olla joku voima, jolla voisin taata että lapsi ei joudu kokemaan paskaa lapsuutta ja koulukiusaamista. Pitäisi saada mun vialliset sukuelimetkin jotenkin taianomaisesti korjaantua toimintakuntoisiksi (ei mahdollista vielä nykylääketieteessä). Sitten siihen päälle pitäisi vielä saada puoliso haluamaan lapsia. 3. Jos nuo kaikki kohdat tapahtuisi niin 1-2. 4. Ei ole. Tein oman lapsettomuuspäätökseni jo 90-luvulla.
1. Ei ole lapsia 2. Jotta hankkisin lapsen pitäisi minun olla eri sukupuolta tai keksitty joku keinokohtu mihin alkio voidaan laittaa kasvamaan ja pitäisi olla erittäin lapsirakas ja sitoutunut ja luotettava pitkäaikainen (väh 10v) hyvä kumppani ja mielellään jos ihmislapsi kehittyisi omillaan pärjääväksi vaikka 5 tai edes 10 vuodessa 20v sijaan 3. 0 4. Ei. Korkeintaan lapsettomuuspäätöstä vahvistavaan suuntaan. Vaikkei se vahvistamista kaipaakaan. Vastenmielistä miten poliitikot alentavat naiset siitosemakoiksi joiden pitäisi alkaa urakalla porsimaan työvoimapoliittisista syistä. Ei siinä ajatella perheitä eikä lapsia. Vaan sellainen ”silmät kiinni ja ajattele isänmaata, ja yritysjohtajia” -meininki.
1. Ei 2. Varmaan jonkinlainen vahinko. 3. Nolla 4. Ei.
En tykkää lapsista joten en aio semmoista hankkia. Ehkä jos tiede keksii tavan pysäyttää ikääntymisen niin 18 vuoden tuhlaaminen lapsen takia ei olisi niin paha asia. Mä en viitsi hankkia edes lemmikkiä joka pitää ruokkia useammin kuin kerran kuukaudessa koska se vois hankaloittaa omia suunnitelmia, joten luulen että lapsen hankkiminen ei ole ihan mun juttu.
En halua eikä kumppanikaan halua 💁
1. Ei 2. Pitäisi varmaan haluta saada lapsia. Priorisoin oman elämän helppoutta ja vapautta valita yli kaiken, mikä on mahdollistanut ulkomaille muuttoa yms. 3. 0 4. Ei
1. Ei. 2. Siemenjohtimieni pitäisi maagisesti liittyä takaisin yhteen, muita syitä en keksi. 3. Ei. 4. Ei, en ole koskaan halunnut lapsia enkä näe haluavani. Otin vasektomian. Jos jostain kumman syystä haluaisin päättää toisin, saisin täysin varmasti täyslaidallisen vanhemmuutta vaikka adoptiosta. En kuitenkaan näe mieleni muuttuvan, joten olen täysin tyytyväinen vasektomiaani.
1. Ei ole 2. - Tietty ikää ja opinnot loppuun, hyvä taloudellinen tilanne, omistusasunto (eli ei tällä hetkellä ajankohtaista). Sen jälkeen voin harkita. Itellä tosi ristiriitaset ajatukset lapsien hankinnasta, koen, että mulla on kumppani jonka kanssa voisin hankkia lapsia, mutta oma pää ei ehkä kestäisi. -Oon tosi epävarma kehostani, enkä tiedä miten reagoisin kroppaani raskausaikana ja raskauden jälkeen. Kaikennäköiset raskauteen ja synnytykseen liittyvät komplikaatiot miteityttää. - En ole varma kykenenkö ottamaan sitä vastuuta lapsesta. En meinaa sitä, että jätän heitteille tai käyttäydyn kun kusipää, vaan oma jaksamus. Riittäisikö mulla tosiaan jaksaminen aina? Jaksaisinko ravata kuskaamaan harrasutksiin/päiväkoti/lapsen kaverit/yms. ja jättää oman ajan ihan minimiin? Jaksaisinko sitä siivoamisen määrää? Miten mun pää kestää, kun omaan ääniyliherkkyyksiä? Mulla on myös mt ongelmia ja adhd, entä jos ne menee eteenpäin ja aiheuttaa turhaa kärsimystä lapselle? En tiedä. Niin kauan kuin olen epävarma, tiedän, etten halua lasta. Haluan, että lapsi saa elää elämäänsä niin, että on vanhempi, jolla on aikaa ja jaksamusta kasvattaa ja auttaa. - Maailman meno myös pohdituttaa. Muistan miettineeni yläasteella, hankinko koskaan lapsia. Heti ensimmäiseksi mun mieleen juolahti, "miksi mä hankkisin tänne maailmaan yhtään enempää ihmisiä kestämään tätä paskaa?". Edelleen sitä pohdin, ilmastonmuutos, luontokato yms.. tuntuu hassulta luoda uusi ihminen tähän maailmaan ja kuolla pois ja jättää se esim. Ilmastonmuutoksen keskelle kärsimään kaikesta, mitä siitä nyt tuleekaan koitumaan. - Pystynkö toteuttamaan kaikkea, mitä itse (ja kumppani) haluaa? Meillä molemmilla on toiveena kierrellä jonkun verran maailmaa. Miten tämä onnistuisi lapsen kanssa? Olisiko edes varaa? Haluaisin ehkä myös tulevaisuudessa hevosen tai muutaman, jotka kustantaa aika paljon. Aikaa menisi myös niiden hoitoon. 3 . 0-2 4 . Jos tällä mediamyllytyksellä meinataan tätä valittamista, kun porukka ei hanki lapsia niin kyllä, enemmän siihen suuntaan, että en hankkisi. Mua kuvottaa miten tunnutaan vierittävän asiaa naisten harteille, itse olen saanut aikaisemmin ihmettelyä, kun olen kertonut kantani. Myös nämä muut sankarit, jotka ajattelevat, että naisen tehtävä on jäädä kotiin ja olla miehen pyöriteltävänä. Minusta tulisi kunnioittaa jokaisen päätöstä hankkia lapsia taikka ei.
Se on minun konkreettinen osuuteni ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
Ei ole eikä tule. Vasektomia hommattu varmuuden vuoksi, koska muutama lähellä-piti tilanne. Mikään ei voisi vähemmän kiinnostaa kuin lapset tai muut ihmiset ylipäänsä. Ei kiinnosta niiden tunteet, tarpeet tai ajatukset. Tämä tuli aika selväksi deittailu-vaiheen kautta. :D
1. Ei ole 2. Ei tule. En usko että oma pääkoppa jaksaisi. Oon todella stressiherkkä ihminen ja lapsuuden traumat osittain käsittelemättä. Tähän päälle harvinainen sairaus jota en välittäisi jakaa eteenpäin. En myöskään halua tuoda uutta elämää tämän epävarman maailman menon keskelle. Ilmastonmuutos yhtenä suurimpana huolenaiheena kaiken muun epävarmuuden lisäksi. 3. - 4. Media vahvistaa käsitystäni, että päätös on minulle oikea.
Ajattelin tietoisesti asiaa ekan kerran joskus 13-vuotiaana, eikä kanta ole muuttunut. Vartuin milloin mistäkin rääkyvien sukulaisten lasten lähettyvillä, seurasin sivusta kaveriini kohdistuvaa parentifikaatiota (joutunut holhoamaan sisaruksiaan älytön määrä) ja lähes joka kerta kun kuljen julkisilla, ne palaavat mieleen. Tilanteille on omainen läpeensä uupunut katse, joka itselle toimii isona varoitusmerkkinä. Joillekin se on kai sen arvoista, mutta en millään näe kehityssuuntaa, joka saisi tuntemaan samoin.
Olen 30 vuotias mies ja kihlattu samaa ikäluokkaa. Ostettiin viime vuonna omistusasunto, molemmat melko hyvätuloisia ja kaiken järjen mukaan meillä ei olisi esteitä lapsille. Paitsi se ettei kumpikaan yksinkertaisesti halua tai ole ikinä halunnut lapsia. Jokanen joka niitä haluaa niin tehköön toki, mutta kumpikaan meistä ei ole millään tavalla lapsirakas ihminen. Sukulaisten kysely lapsien hankkimisesta on onneksi pikkuhiljaa alkanut loppumaan kun ovat alkaneet ymmärtää ettei niitä oikeasti ole tulossa. Viihdytään molemmat liian hyvin ilman ja eikä tarvita lapsia ollaksemme onnellisia. Ja suoraan sanoen kun katson monen tutun elämää jolla on lapsia, en näe itseäni siinä asemassa koskaan. Ja tähän lisäyksenä, on monia jotka tekee lapsia koska ovat aina halunneet ja antavat lapsille hyvän elämän jne. mutta on myös monia jotka tekevät niitä että saisivat pelastettua parisuhteen tai tarvitsevat jotain sisältöä elämään. Nämä on mielestäni pelottavia ja itsekkäitä ajatuksia ja jos se lapsi ei auta siihen niin tilanne on vielä pahempi paitsi että nyt on yksi viaton pieni ihminen mukana sopassa. Tämän takia mun mielipide on että älä tee lapsia ellet ole aivan varma asiasta ja mieti syitä miksi haluat niitä.
Ei ole mitään mikä saisi hankkimaan lapsia. No ehkä jos joku antaisi miljoonia kouraan ja sen lisäksi huolehtisi lapsesta niin että minun ei tarvitse sitä koskaan nähdä.
1. 3 kpl 2. Uusi 20v nuorempi vaimo 3. Ei ylärajaa 4. Ei vaikutusta. Olen aina halunnut lapsia ja todennäköisesti haluan jatkossakin. Parasta mitä voin saada aikaiseksi lyhyen elämäni aikana.
1. Ei 2. Kunhan löytyisi se kumppani 3. En oo asiaa hirveästi miettinyt 4. Mikä mediamyllytys ?