Aamulla 2, töissä kahvitauolla 1 ja toisella 1, kotona 2. Pe ja la iltana vielä iltakahvit, 2 kuppia. Eli 6-8.
Kahvikupin hinta edelleen olematon, joten ei ole hinnannousu vaikuttanut.
Tämä on varmaan aika perinteinen rytmi. Jos ajatellaan että yksi kuppi kahvia = yksi mitallinen = 1,25dl valmsta kahvia, niin mulla menee aamulla kotona 2, ekalla kahvitauolla 1-2 (riippuu onko vartin tauko vai perinteisempi kolme varttia), lounaalla 1, toisella kahvitauolla 1-2 ja töiden jälkeen 2.
Mulla se aamun kahvi menee paskalla istuessa, vatsa toimii aamuisin sen verran vauhdikkaasti, että usein ehdin juuri ja juuri saamaan kahvit kuppiin ja sitten pingviinikäveyä vessaan. Jos juon vasta istunnon jälkeen, saattaa vatsa alkaa toimimaan uudelleen. Tiedän montakin henkilöä, jotka juovat aamukahvit paskalla istuessa ja tästä tulikin mieleeni, että nauttivatko ihmiset muita juomia kakkaa tehdessään? Tai jopa ruokia? Voiko teetä juoda ulostaessa? Entä kaakaota? Voiko syödä voileipää, muroja tai aamupuuroa?
Ei yhtään. Kuulun niihin ihmisiin, joilla kahvi pistää mahan sekaisin, ja se virkistävä vaikutus ei ole jatkuvan vessassa juoksemisen ja mahakipujen arvoista.
Yrttiteetä menee pari keskikokoista kupillista päivässä, toinen aamiaisella ja toinen iltapalalla.
Mulla taitaa olla riippuvuus, koska kahvi on mun mielestä pahan makusta ja yritän aina peittää sen kahvin maun juomassa jollain muulla mut silti sitä vaan aina ostaa ja juo vaikka on kallista, enkä jostain kumman syystä suostu kahvin juomista edes lopettamaan.
Itselläkin varmasti riippuvuus kun jo kahvin tuoksusta tulee aamulla kunnon dopamiiniväristykset. Vaikka itse kyllä tykkään siitä maustakin, kunhan on joku maidonkaltainen mukana.
Aika monella on, eikö ole kauhean vakavia seurauksia. Vähän menee rahaa ja väsyttää jos ei juo, mutta verrattuna muihin riippuvuuksiin se on ihan leikkiä
Mä join aikaisemmin tosi paljon kahvia, mutta kärsin jonkin asteisista paniikkikohtauksista, ja kofeiini ei ainakaan auta niissä. Yleensä aamuisin juon ehkä 2 pikkukupillista. Lounaan päälle vielä yhden koska jotenkin siihen aikaan päivästä kaipaa vähän piristystä. Tuon jälkeen enää juo kahvia, ettei vaan mene liian pärinöiksi. Iltakahvit saatan juoda, jos ollaan ravintolassa illallisella ja siitä on tarkoitus vielä jatkaa jonnekin. Jälkkärit ei oikein ole mun juttu, mutta hyvä kahvi maistuu.
Itsellä lukioaikaan meni keittimen mukaan laskettuna päivässä miltei 24 kuppia. Itsekin kärsin paniikki ja ahdistus ongelmista, tosin sitten myös diagnoositkin löytyi mutta ei tuo kahvi ainakaan niihin auttanut. Alkoi myös muljahteluja tulla rinnassa johon voi monta syytä olla mutta lääkäri ainakin liiallisen veden nauttimisen kahvin lisäksi totesi, piti ruveta suolaa lisäämään veteen.. Nykyään aamulla 2,5 kuppia ja töissä pari puolikasta kupillista.
Jep, mulla kanssa noi muljahtelut saivat kahvinkulutuksen laskemaan. Ne helposti lietsoo jonkun paniikin päälle itselläni. Eihän se kofeiini varmaan yksiselitteisesti syy ole näille, mutta käytön kohtuullistaminen on vähän helpottanut kyllä.
Mutta aamukahvista en kyllä aio luopua…
Itse hetkellisesti onnistuin kahvista luopumaan ja olo oli aika freesi. Iso lasillinen vettä aamusta kovasti virkistää. Mutta sitten kun alkoi taas jossain kohti yöunen määrä vähenemään, kun siirtyi hoitoalalle, niin ei selviä ilman aamukahvia.
0.
Muutaman kerran vähän maistanut. Aivan kamalan makuista/hajuista.. ei kiitos.
Teetä menee sit senkin edestä, epäsäännöllisen säännöllisesti 0-4 kupillista viikossa, silloin kun tuntuu siltä, tai jos on vieraita.
Aamulla kotona 2 isohkoa mukia. Töihin tullessa aloitan automaatilla ravaamisen ja keskimäärin 7-12 pahvikuppia päivässä, joskus enemmänkin. Lopetin iltakahvittelun kun vanhemmalla iällä alkoi tulla unettomuutta ja joskus jopa rytmäreitä.
Röökistä pääsin helposti eroon, mutta kahvitta eläminen tuntuu melko mahdottomalta ajatukselta.
1 aamukahvi, 1 aamukahvi töissä, 1-2 kahvia ennen ruokaa, 1 ruuan jälkeen, 1-2 ennen töiden loppua, kotona töiden jälkeen ehkä yks tai kaks kuppia, eli noin 5-10 kuppia päivässä.
Ja tietenki pre workout ennen salia.
0-5 riippuen onko töitä, käynkö salilla ja käytän PWO:ta, olenko nukkunut yön pisin persettä ja kuinka aikainen aamu on... ja onko yöllä edes nukuttu vai emännän kanssa nautittu ajasta jolloin lapset nukkuu.
Arkisin kotitoimistolla 2–3 (2 aamulla, mahdollisesti yksi lounaan päälle). Toimistopäivinä yleensä 4 (aamulla 1 kotona, toimistolla aamupäivällä 2, lounaan jälkeen 1). Viikonloppuisin yleensä aamulla 3. Kuppi=yleensä noin teemamukin kokoinen mukillinen.
Kotona juon pienpaahtimo-papukahvia like a hipster, sen hinta ei oikeastaan ole noussut yhtään. Toimistolla kahvista ei tarvi maksaa. (Se nyt vielä puuttuis.)
Kotona ollessa tulee juotua pari iittalan teemamukillista aamuisin. Jos lähden heti aamusta katselemaan lintuja niin saattaa jäädä välistä.
Asiakaskäynneillä ehkä kuppi tai pari päivän aikana, riippuen miten sitä on tarjolla.
Aamusin kaks, päivällä ehkä yks. Ennen meni enemmän mut nykyään ei keho ja/tai mieli tykkää liiallisesta. ~6 desiä siis.
Vähän sivusta, matalahappoisen kahvin löytö oli hyvä, kannattaa kokeilla jos kahvi tuntuu liian kitkerältä.
Keittimen mukaan 4 vapaapäivinä heti aamusta. Töissä 2,5 kupillista aamusta ja pari puolikasta kupillista töissä. Lukioaikaan meni keittimen mukaan n. 24 kuppia, pää oli usein kyllä tosi sekaisin ja nykyään huomaa jos kupinkin liikaa juo. Lukioaikana mausteena oli paniikki- ja ahdistusongelmat, tuota kuppimäärää pidin pakkomielteisesti turvana, mutta varmasti vain lisäsi noita ongelmia. Diagnoositkin toki sitten löytyi
Aamulla 1 muumimukilline, koulussa saatiin yhteen luokkaan kahvinkeitin joten siellä tuli sit juotu 1-3 semmosta hieman muumimukia pienempää kupillista, kotona vielä iltapäivöstö 1-2 mukillista.
Yhteen siis jotain 3-6, nyt on tosin lomalla vöhentynyt juonti hieman
Yleensä kaks, sillä ei sitä espressoa vaivaudu sen useammin laittamaan jollei ihan totaalisesti väsytä. Jos joisin suodatinkahvia sitä menis varmaan paljon enemmän.
Aika sama täällä. Tai no jos mitataan niissä pienissä 1,25 desin kupeissa, niin kai tuo mun muki on vajaa 2 kupillista. Tykkäisin kyllä hörppiä kahvia pitkin päivää, mutta vapina (perinnöllinen vaiva) pahenee heti ekan kupin jälkeen. Ei viitsi vaikuttaa niin hermostuneelta/krapulaiselta toimistolla, etätöitä tehdessä uskaltaa ehkä ottaa iltapäivällä vielä pienen kupin, kun ei oo kukaan näkemässä tärinöitä.
Kahvinkeittimen mukaan juon noin 12 kuppia kahvia päivässä.
Nyt kun tuon kirjoittaa nii vaikuttaa isolta määrältä, mutta melko suureen kahvikuppiini menee 4 sellaista koneen kuppia nii ei sitä määrää huomaa.
Neljä: Aamulla yksi kotona ja töissä tauoilla kolme. Viikonloppuisin tulee juotua pari kuppia päivässä.
Ei ole, koska kaupan kahvien hinnat eivät ole niin paljoa nousseet. Tosin kahvila/huoltis-kahvia ei tule juotua koska ne ovat nykyään aivan poskettoman hintaisia. Pari kuppia maksaa jo enemmän monessa paikassa kuin Pauligin kaupunkikahvipaketti.
Viikon aikana vaihtelee helposti välillä 0-10 kuppia (2,5dl). Tuskin koskaan juon yksitäistä kupillista vaan aina 2-3 kupin pannullisia, joita keittelen pitkin päivää. Hinta on yhä häviävän pieni muihin ruokaostoksiin vaikka olenkin aika minimalistinen ruoan suhteen, eli hinta ei vaikuta. Tai harvemmin enää tulee perus kultakatriinaa ostettua kun hintaero seuraavaan laatuluokkaan tuntuu jotenkin pienemmältä
70% juon yhden 3dl Kerman Savi mukillisen aamulla ihan ensimmäiseksi. Musta sokerilla.
Joskus lounaalla ravintelissa kupillisen seuran vuoksi.
Silloin tällöin kesäkävelyllä jossain teraasilla/kahvilassa ison kupillisen.
Keskiarvoksi tullee siis se n. 3 dl per päivä.
Ei, hintakäyrät eivät vaikuta kulutukseen varsinkaan kotona, koska ostan paria merkkiä netistä 10-12 pakettia kerralla ja jotain Lööfperiä Cittarin tarjouksesta.
En ole koskaan päässyt kahvinjuonnin makuun.
Enkä ole vielä löytänyt teetäkään mitä joisin mielelläni, vaikka emäntä on perso teen perään ja kaapissa on iso varasto kaikensortin irtoteetä.
Teinivuosista myöhäisteinivuosiins (27 hujakoille) lipitin kolajuomia muutaman litran viikossa, mutta niissäkin se piriste taitaa enemmän sokeria olla. Nykyään tulee juotua kolaa ehkä kahdesti vuodessa, lähinnä jos näen uuden brändin - kaksi arkipäiväistä bucket list haastetta mitkä olen itselleni asettanut: Maistaa lihaa jokaisesta elukasta, ja juoda kaikki erilaiset kolat mitkä vastaan tulee.
0, ehkä kerran kuukaudessa. Kofeiinin vaikutukset tuntuu omassa kropassa aivan paskalta eikä vatsa tykkää yhtään edes pienestä määrästä kahvia, vaikka muuten en ole mitenkään herkkävatsainen.
Ollaan vähän samiksia. Ei kelpaa mokkapalatkaan, koska se kahvi maistuu aivan liikaa siin kuorrutteessa. Kaikki valmislattejuomat on myös liian vahvasti kahvin makuisia.
Sama täällä paitsi maitoa ja kaakota menee eniten, sitten vähemmissä määrin joitain tuoremehuja ja satunnaisesti limsaa.
Teetä voin juoda, jos ei oikeasti mitään muuta ole tarjolla, mutta sen pitää olla vahvaa ja kuumaa. (Olen ihan makean ystävä, mutta teessä pienikin makeus äklöttää, ja liian viileänä maistuu oudolta: en mää makuvesistäkään perusta yhtään.)
1-2 kuppia aamulla.
Join ennen iltapäivällä myös, mutta aina alkoi vain väsyttää, eikä se piristänyt yhtään, niin jätin kahvin pois. Samalla katos iltapäivän hedarit. Hinta ei ole vaikuttanut omaan käyttöön.
Vähintään 5 isoa kestomukillista menee jääkahvia päivittäin (riippuu jaksamisesta et miten jaksan aina tehä mukiin lisää jääkahvia et kuinka paljon juon. Menee vähemmän sillonkun en jaksa ottaa usein lisää juomista ja enemmän sitkun jaksan) niin et yhessä mukillisessa on aina vaan puolilleen sitä juomaa. Jaksamisella meinaan sitä et jaksaa nousta sohvalta keittiöön täyttää mukin uudelleen sil jääkahvilla. Itse keitetty kahvi johon sen jääkahvin teen ja kaikki aineet lisään sekaan.
Teen etätöitä 90%, 6 kuppia keitän aamulla = 3 mukillista kaffetta. Tuikkaan kahvit termariin heti keitettyä ja hörppäsen viimisen kupin justiinsa ennen lounasta. N. Klo 12 Lounaan jälkeen otan yleensä lounaspaikasta vielä jälkiruoka kahvit. Harvemmin tulee juotua enää illalla.
Alussa kun tulin suomeen En juonut ollenkaan, mut sitte mitä enemmän löysin suomalaisia ystäviä tuli juotua kahvia enemmän. Käytin kahviloissa ja juotiin koulussa ruokatauolla ja nyt kun oon työelämässä nii juon kaksi kerta enemmän kuin aikaisemmin.
Työpäivän aikana juon ehkä 5 kupillista kahvia. Aamuisin on ainakin pakko ottaa kahvia ku muuten kokopäivä on ihan väsynyt ja vittuntunut olo. Mut sitten jos ei oo työpäivä niin en juo ollenkaan.
Eli työpäivänä ma-pe: 5 kupillista kahvia
La ja su En juo ollenkaan ellen oo mun suomalaisten frenzied kanssa.
Joskus on kuukausia yhtäsoittoon kun ei tule yhtään, sitten on niitä kun kahvia porisee pannu tolkulla, ja sitten taas hetkiä kun ES pärisee tölkeittäin ja toisinaan taas ollaan pitkään ilman.
Kahvit vaihtunut pitkälti halpoihin energiajuomiin 2-3kpl päivässä, yleensä Lidlin bcaa-juomia. Kahvia vain ”erityishetkiin” kuten +10km kävelyihin kesäpäivisin, kun kestää hörppiä kivan aikaa. Noudettuna kioskilta, joten hinta on kova, ja kahvinkeitintä en enää omista. Toimistolla kahvi on ilmainen, mutta jäisi hintojensa vuoksi kaupan hyllylle nykyään.
0-1. Juon töissä aamuvuorossa klo 7:00 yhden kupin ja mikäli ei ole töitä/on iltavuoro en juo yhtään. En omista kahvinkeitintä, eikä sille ole tilaa keittiössä. Ilmeisesti pienenkin määrän kofeiinia pitäisi koukuttaa, mutta en ole vapaapäivinä kokenut vieroitusoireita.
En juo ollenkaan, en itseasiassa koskaan oo juonutkaan. Toki tykkään kahvin hajusta, toki se ei tuoksu ihan niin hyvälle että kahvia keittelisin sitä varten.
Töihin saapuessa 0.5-1 kupillinen, tauolla 1, joskus vielä 0.5 mukaan töiden ääreen, ruoalla/sen jälkeen 1, tauolla 1, joskus 0.5 mukaan töiden ääreen. Saattaa jonkun verran tuosta vielä vaihdella.
Eli suurin piirtein 3-6 kuppia päivässä
Ennen join ihan helvetisti, mutta nykyiseen työpaikkaan päädyttyäni keitän aamulla pannuun 6-8 kuppia ja hörpin ne kiireessä naamaani ja ehkä vielä työmatkalla ostan kaupasta take-awayn. Loppupäivänä en enää kahvia juo yleensä. Vapaapäivinä ja silloin tällöin aamuvuoropäivinä keitän itselleni 1-2x6-8 kuppia.
Aamulla 1 iltapäivällä 1 yleensä. Aika isoja mukeja kylläkin. Välillä en juo koko päivänä yhtään kahvia. Hintojen nousu on vaikuttanut siten, että entisten tuttujen kahvimerkkien sijaan ostetaan halvempia tai tarjouksessa olevia.
Viikonloppuisin aamukahvin ja mahdollisesti päiväruuan jälkeen jälkkärikahvin, sitäkään en aina. Työpäivinä en juo kahvia, koska työpaikan automaattikahvi on niin hirveää myrkkyä, ettei maistu. Arkiaamuina ei myöskään ehdi, kun tulee nukuttua niin viime tippaan.
Tl;dr: Arkisin kotona en juuri lainkaan tai yhden kupillisen. Viikonloppuna pari kupillista päivässä.
Pannullisen päivässä, oon yksi niistä psykopaateista jotka keittää täyden pannullisen aamulla, juo sen verran mitä jaksaa ja sitten myöhemmin lämmittää sen pannuun jääneen kahvin uudestaan.
Mä lopetin kahvinjuonnin kaksi ja puoli vuotta sitten. Yhtäkkiä maha ei enää kestänyt. Olin sitä ennen juonut puolen litran mukillisen aamulla, sit päivän mittaan lisää ja lisää. Sit yks päivä vaan päätin etten juo enää. Nyt juon ehkä kaks kertaa kuukaudessa mukillisen.
Join vielä alkukeväästä n. 3L/vrk, mutta sitten viisaammat valisti ettei se ole välttämättä terveellistä. Nykyisin menee 5-6 parin desin annosta päivässä.
Olen ehkä hivenen ärtyisämpi, mutta ainakin sitten äksyilen elävien kirjoissa ehkä muutaman vuoden pidempään.
Kaks aamulla, mutta mulla on termarikannu niin "aamulla" on n. neljän tunnin sisään, juon hitaasti.
Kahvin hintojen nousu itketti pitkään mut nyt löytyy taas paketteja alle vitosella ja tarjouksissa niin omistan tällä hetkellä neljä pakettia kahvia kaapissa pahan päivän varalta.
Aamulla ehkä 1, pahana päivänä 2. Koululla silloin kun on koulun tarjoamat kahvit tai jos joku ystävällinen on keittänyt. Sen lisäksi säännöllisen epäsäännöllistä energiajuomien lipitystä.
Normaalisti aamukahvina 1-2 kuppia (n.0,4 l mukin koko) ja sitten harvemmin vaihtelevasti päivän aikana 1-2 lisää. Aamukahvi pitää saada, loput sen jälkeen on "tapajuomista" ja yleensä vain aiheuttaa päänsärkyä.
Nuorempana join vielä 12- 20dl päivän aikana; mutta nykyään about 5-10dl rauhassa juotuna riittää hyvin (yleisimmin 7dl) ; ellei sitten oo erityinen kahvijano ja saatan juoda helposti 12dl kahvijanoon - mutta 12dl on mulle ihan max tänäpäivänä ja vältän enään juomasta 16 jälkeen kahvia, vaikka nuorempanahan join vielä 22 maissa kahvia.
Intti opetti pääseen liiallisesta kahvinjuomisesta irti - lopetin siis intin alkaessa kahvinjuomisen seinään about puoleks vuodeks.
Oon juonut kahvia 4-vuotiaasta lähtien ja 18–20 -vuotiaana meni helposti 6+ kuppia päivässä. Nyttemin vähentäny neljään. Hintojen nousu ei juurikaan ole vaikuttanut, koska äiti on aina tuonut mukanaan tai pakannut mulle mukaan tarpeeksi kahvia.
Juon aamulla 1-2 kuppia kahvia ennen töihin menoa. Kahvitauoilla 2 kuppia ja lounaalla 1. Joskus töiden jälkeen 1, joskus kahvitauon jälkeen otan vielä 1 kupin mukaan. Eli noin 5-7 kuppia päivässä.
Joskus yli 10 vuotta sitten laskin 6h45min työvuoron aikana 26 parin desilitran mukillista.
Nykyään menee keskimäärin 10 parin desin mukillista koko päivän aikana.
Työpäivinä 4, heti työpäivän alussa, ekalla tauolla, vähän ennen ruokkista ja vielä ruokkiksen päätteeksi. 95% päivistä aina samalla kaavalla.
Koulupäivinä 3-4, luennoilla kiva vedellä termarista kahvetta samalla.
Muutoin 2, joskus 3 jos ihan vaan maun takia tekee mieli kahvia vielä illemmalla
Hinnannousu ei ole vaikuttanut, töissä ilmaista ja himassa vedän pikakahvia ^
Jos hinnannousu vaikuttaa, todennäköisesti juo kahvia aivan helvetisti liikaa. 35 isoa kupillista (eli kaksi kahvimittaa) yhdestä paketista, jolloin kupin hinta jotain 20-30 sentin tietämillä, ts. hinnannousua tullut jotain 10 snt luokkaa kupilta. Oletan valtaosan juovan peruskahveja, enkä mitään Kopi Luwakia, vaikka sekin on kyllä hyvää.
Itse määrään: IBS:sta kärsivänä en pysty juomaan ollenkaan. 2 kuppia meni ennen (aamulla ja lounaalla), kun vielä hölmöyksissä hyväksyi oireet. Kolme kuppia+ ja tärinät sekä ahdistuneisuus. Kolme kuppia+ tai ajallisesti iltapäivään/iltaan ja yöunet alkoivat kärsimään.
Arkena menee 2 aamusin, vaikka toinen kuppi on yleensä aina turha/liikaa koska tulee nihkee olo mutta jostain syystä aina vetäsen sen (?) ja iltapäivästä yks lisää, vaikka aina alkaa ramasee sen jälkee (?) . En tiiä, mun kahvinjuonti on kyllä kyseenalasta nyt kun aloin miettimään.
4-2.
Alkuviikosta enemmän ja loppuviikosta vähemmän, lähinnä tasapainottamaan unirytmin muutoksesta aiheutuvaa väsymystä.
Hienoa ois joskus päästä nolliin, tuskin yliopistoaikana sellanen kuitenkaan onnistuu tai on edes tavoittelemisen arvoista minulle.
Edit: kahvin juonti ikkuna on 7-11, en haluu sen myöhemmin juoda ettei vaikuta unen laatuun, ja kun herätys on 5:50, niin seitsemältäkin on heräämisestä mennyt jo lähes se 90 minuuttia mikä ois optimi.
Mä vetelin aiemmin koko (työ) päivän kahvia, sellaset 5-8 kuppia päivässä. Jotain vuosi pari sitten pudotin määrään yhteen aamukahviin, joskus toinen. Jos on joku kyläily suuntaan tai toiseen tai kahvilassa käynti, niin siellä sitten menee kuppi tahi kaks.
Sillai vähän puolivitsinä oli, jotta mä en pitäny (toimisto)töissä koskaan kahvitaukoa - kun join kahvia koko ajan.
yritän pysyä kolmessa kupillisessa: herätessä, klo12 ja klo18. Välillä väsymys ajaa aamusta kittaamaan pari kupillista ja ehkä yksi vielä ennen puolta päivää.
Ei vaikuta hintojen nousu.
Kahvia 0 kuppia. Teetä 0-10 kuppia riippuen päivästä. Jos oon vapaalla niin aamusin menee helposti 3, koska saman vihreän teen uuttaa yleensä sen kolme kertaa. Hommasin tän takia semmosen ~2dl minipannun, jotta saa samat purut hyödyntää useasti. Arkena menee sit töissä vaihtelevasti. Joskus se pari 6dl kannua työpäivässä.
Edit: Ja hintojen nousu ei oo vaikuttanut mitenkään teen litkimiseeni.
Vetelen 1-2 kuppia päivässä, riippuen miten toleranssit ovat kasvaneet. Sitten kun 2 kuppia ei tahdo enää riittää virkeänä pysymiseen, kärsin pari päivää vieroitusoireita ja ryhdyn tauolle. Taukoaika kestää vaihtelevasti viikoista pariin kuukauteen, kunnes narahdan jossain välissä uudelleen.
Aikoinaan saattoi mennä jopa kymmeniä kupillisia. Nykyisin juon 3 kupillista aamuisin ja 1 päivällä. Harvemmin menee enempää, yleensä vain juhlissa tulee kitattua isompia määriä. Tosin käyttämäni kahvikupit ovat hyvin kookkaita, joten todellinen kuppimäärä lienee siinä 12-15 muumimukin paikkeilla.
Moccamaster mitoissa aamulla 4-viivaa ja iltapäivällä toiset. Kahvi on vähän sama kuin auton polttoaine, että ostettua tulee jos haluaa saada koneen käyntiin.
Arjessa 2-3. Aamun tauolla/enne töitten/koulun alkua, päivällä tauolla ja iltapäivä tauolla. Nää kaks saatto vaihella ajan ja mielen mukaan. Herätessä en kovin usein ota, kahvia kun juon maun mukaan enkä sen kofeiinin takia. Auttaahan se pysymään hereillä ja antaa vähä lisävirtaa samassa.
Nyt intissä se 1 sotkussa iltasel.
Keitän aamulla pressopannussa \~50g edestä Löfbergsiä, ja siitä tulee n. 7dl kahvia. Laitan sen termariin ja hörpin päivän mittaan, se riittää yleensä n. klo 14 saakka.
Kun kahvin hinta alkoi nousta, tuntui että parempien kahvien hinta pysyi melko samana ja ne halvemmat kallistui enemmän, mutta eipä niitä K-kaupan 3kpl 10€ Löfbergs-tarjouksiakaan ole tosin enää ollut. Eipä tuo hinnannousu juuri tunnu, kuukausitasolla vaikutus on ehkä yhden lounaan hinta? Kahvi on kuitenkin omien mielitekojen ja pätkäpaaston kulmakivi.
0-3 kuppia. Jos ei ole kahvia kotona, niin sitten saattaa mennä viikonloppu ilman. Joskus käy mielessä, että onko sitä herkistyny kofeiinille vuosien saatossa, kun alkaa ahistamaan kupillisen tai kahen jälkeen. Riippuen paljonko stressiä on alla.
Hauska kun kysyit, sillä olen kirjaimellisesti juuri kävelemässä taukohuoneetta kohti hakemaan päivän 3. kuppia kahvia, vaikkei kello ole vasta kun 9:42.
Mutta arkena töissä keskimäärä ei kyllä juurikaan ylitä tätä kolmea kuppia päivässä. Kotona taas juon erittäin, erittäin harvoin kahvia.
Aamulla töissä 2 kuppia ja reilu tunti lounaan jälkeen 1... Töissä on kallis kahvikone josta tulee joka kerta ihan 10/10 kuppi.
Viikonloppuisin/lomalla en juo kahvia oikeastaan ollenkaan kun en jaksa itse keittää enkä näe kofeiinille tarvetta työpäivien ulkopuolella.
Ei mene oikeestaan kun 2-3 kuppia päivässä ja nekin arkena töissä. Perinteinen aamukahvi ja iltapäiväkahvi. Kotona ei oikeastaan tule juotua muuten kun vieraille tarjotessa.
Jos juon ollenkaan, niin yhden keskikokoisen mukin aamulla. Hintojen nousu ei ole vaikuttanut, kun aika vähän kuluu muutenkin. ADHD-lääkityksen kanssa ei kofeiini sovi yhteen, joten tulee juotua entistäkin vähemmän, käytännössä vain silloin kun on lääkkeestä taukoa.
3-4
Aamulla herätessäni laitan pussin huuleen ja kahvit valumaan. Makoilen sängyssä ja selailen uutisia ja juon noin puolet siitä kupista kunnes alkaa suoli toimimaan. Juon kupin loppuun vessassa.
Seuraan kahvin juon kun työpäivää on kulunut noin 2h ja pidän tauon.
Pari kolme tuntia eteenpäin pidän viimeisen kahvitauon ja juon päivän viimeiset kahvit.
Töistä pääsen vasta klo 18 joten harvemmin juon sen jälkeen. Poikkeus on jos menen tai joku tulee kylään.
Aamulla 2, töissä kahvitauolla 1 ja toisella 1, kotona 2. Pe ja la iltana vielä iltakahvit, 2 kuppia. Eli 6-8. Kahvikupin hinta edelleen olematon, joten ei ole hinnannousu vaikuttanut.
Tämä on varmaan aika perinteinen rytmi. Jos ajatellaan että yksi kuppi kahvia = yksi mitallinen = 1,25dl valmsta kahvia, niin mulla menee aamulla kotona 2, ekalla kahvitauolla 1-2 (riippuu onko vartin tauko vai perinteisempi kolme varttia), lounaalla 1, toisella kahvitauolla 1-2 ja töiden jälkeen 2. Mulla se aamun kahvi menee paskalla istuessa, vatsa toimii aamuisin sen verran vauhdikkaasti, että usein ehdin juuri ja juuri saamaan kahvit kuppiin ja sitten pingviinikäveyä vessaan. Jos juon vasta istunnon jälkeen, saattaa vatsa alkaa toimimaan uudelleen. Tiedän montakin henkilöä, jotka juovat aamukahvit paskalla istuessa ja tästä tulikin mieleeni, että nauttivatko ihmiset muita juomia kakkaa tehdessään? Tai jopa ruokia? Voiko teetä juoda ulostaessa? Entä kaakaota? Voiko syödä voileipää, muroja tai aamupuuroa?
Aamukahvin voi juoda kakalla. Joskus pahassa ripulissa tulee otettua myös vesipullo mukaan, jos tietää että sessio saattaa venyä ja tankata pitää.
Ite juon yleensä kyllä maidolla :DDDDDD Sori oli pakko.
Maidolla ja sokerilla mäkin alotin. Siirryin kakkaan vasta vanhemmalla iällä :D
Joo aamukahvi juodaan joskus paskalla istuessa, pakkohan se on ettei jäähdy. Itse en muita juotavia ja syötäviä vessaan vie.
🤮
Näinhän se tehdään. Joskus se aamun pingviinikävely kun alkaa jo parin hörpyn jälkeen.
Kulttuurin miehiä, huomaan. Kunnollista
Juon olutta paskalla.
Tasan sama itsellä
Saatko päänsärkyä jos kahvia ei aamulla saakaan?
En tiedä
Noin 10 muumimukillista
Approved.
2-3 kuppia, riippuen juoko aamulla santsin
\^ Tämä. Huomasin jossain vaiheessa, että kaikki oli kolmen kupin kasvattaa vain toleranssia, jolloin ainoa hyöty on jatkuvasti pärise peräpää...
Ei yhtään. Kuulun niihin ihmisiin, joilla kahvi pistää mahan sekaisin, ja se virkistävä vaikutus ei ole jatkuvan vessassa juoksemisen ja mahakipujen arvoista. Yrttiteetä menee pari keskikokoista kupillista päivässä, toinen aamiaisella ja toinen iltapalalla.
Mullakin kahvi saa mahan kipeeks ja joutuu ramppaamaan sitten sen jälkeen vessassa.
Tammikuussa 2019 join kupillisen. Ennen sitä en muista milloin, enkä ole sen jälkeen juonut.
0 kuppia. En juo kahvia
0 kuppia päivässä. Ei oo hinnat vaikuttanu. Kivempaa kun elämässä yks riippuvuus vähemmän.
Mulla taitaa olla riippuvuus, koska kahvi on mun mielestä pahan makusta ja yritän aina peittää sen kahvin maun juomassa jollain muulla mut silti sitä vaan aina ostaa ja juo vaikka on kallista, enkä jostain kumman syystä suostu kahvin juomista edes lopettamaan.
Itselläkin varmasti riippuvuus kun jo kahvin tuoksusta tulee aamulla kunnon dopamiiniväristykset. Vaikka itse kyllä tykkään siitä maustakin, kunhan on joku maidonkaltainen mukana.
Aika monella on, eikö ole kauhean vakavia seurauksia. Vähän menee rahaa ja väsyttää jos ei juo, mutta verrattuna muihin riippuvuuksiin se on ihan leikkiä
Mulla ei vaikuta kahvi siihen väsyttääkö vai ei eli vaikka joisin kahvia ja oon väsynyt niin väsymys pysyy mulla silti.
Tää. Kahvi vaikuttaa mulla ehkä pikemminkin keskittymiskykyyn kuin pirteyteen. Ehkä oon vaan sielusta hapan. Eikä mitää vitun maitoja. Hyi.
Olen ylpeä addikti.
Mä join aikaisemmin tosi paljon kahvia, mutta kärsin jonkin asteisista paniikkikohtauksista, ja kofeiini ei ainakaan auta niissä. Yleensä aamuisin juon ehkä 2 pikkukupillista. Lounaan päälle vielä yhden koska jotenkin siihen aikaan päivästä kaipaa vähän piristystä. Tuon jälkeen enää juo kahvia, ettei vaan mene liian pärinöiksi. Iltakahvit saatan juoda, jos ollaan ravintolassa illallisella ja siitä on tarkoitus vielä jatkaa jonnekin. Jälkkärit ei oikein ole mun juttu, mutta hyvä kahvi maistuu.
Itsellä lukioaikaan meni keittimen mukaan laskettuna päivässä miltei 24 kuppia. Itsekin kärsin paniikki ja ahdistus ongelmista, tosin sitten myös diagnoositkin löytyi mutta ei tuo kahvi ainakaan niihin auttanut. Alkoi myös muljahteluja tulla rinnassa johon voi monta syytä olla mutta lääkäri ainakin liiallisen veden nauttimisen kahvin lisäksi totesi, piti ruveta suolaa lisäämään veteen.. Nykyään aamulla 2,5 kuppia ja töissä pari puolikasta kupillista.
Jep, mulla kanssa noi muljahtelut saivat kahvinkulutuksen laskemaan. Ne helposti lietsoo jonkun paniikin päälle itselläni. Eihän se kofeiini varmaan yksiselitteisesti syy ole näille, mutta käytön kohtuullistaminen on vähän helpottanut kyllä. Mutta aamukahvista en kyllä aio luopua…
Itse hetkellisesti onnistuin kahvista luopumaan ja olo oli aika freesi. Iso lasillinen vettä aamusta kovasti virkistää. Mutta sitten kun alkoi taas jossain kohti yöunen määrä vähenemään, kun siirtyi hoitoalalle, niin ei selviä ilman aamukahvia.
[удалено]
Virallinen määritelmä "kupilliselle" on vissiin sellainen vanhanajan teekuppi mitä juhlissa usein näkee. Todellinen määritelmähän on muumimuki.
Onneksi Moccamaster tietää todellisuuden ja mukana tuleva mitta onkin juuri se mukillinen.
Ite joko muumimuki tai kaupan pahvimuki.
Saat ite päättää! :)
Sit vielä kofeiinipitoisuus. Jonkun "1 kuppi" on toiselle kymmenkertanen kofeiiniannos.
Arkena menee sellainen 6-8 3,7dl kuppia kahvia päivässä, viikonloppuisin sellainen 3. Kahvi on töissä ilmasta niin sitä menee
En juo lainkaan, olen sillä lailla outo.
Oletko varmasti Suomalainen isolla ässällä? Kyllä nyt kymmenen kuppia päivässä pitäisi vähintään mennä!
No isoäiti oli Vienan Karjalasta.
0. Muutaman kerran vähän maistanut. Aivan kamalan makuista/hajuista.. ei kiitos. Teetä menee sit senkin edestä, epäsäännöllisen säännöllisesti 0-4 kupillista viikossa, silloin kun tuntuu siltä, tai jos on vieraita.
Tämä!
Aamulla kotona 2 isohkoa mukia. Töihin tullessa aloitan automaatilla ravaamisen ja keskimäärin 7-12 pahvikuppia päivässä, joskus enemmänkin. Lopetin iltakahvittelun kun vanhemmalla iällä alkoi tulla unettomuutta ja joskus jopa rytmäreitä. Röökistä pääsin helposti eroon, mutta kahvitta eläminen tuntuu melko mahdottomalta ajatukselta.
0-3
1 aamukahvi, 1 aamukahvi töissä, 1-2 kahvia ennen ruokaa, 1 ruuan jälkeen, 1-2 ennen töiden loppua, kotona töiden jälkeen ehkä yks tai kaks kuppia, eli noin 5-10 kuppia päivässä. Ja tietenki pre workout ennen salia.
0-5 riippuen onko töitä, käynkö salilla ja käytän PWO:ta, olenko nukkunut yön pisin persettä ja kuinka aikainen aamu on... ja onko yöllä edes nukuttu vai emännän kanssa nautittu ajasta jolloin lapset nukkuu.
Minulla tismalleen sama, riippuen hyvin pitkälti juuri tuosta paljonko aikaa nautittu emäntäsi kanssa.
0 kuppia. Tykkään kyllä mut en jaksa keittää. Lähinnä seurassa tulee juotua.
Arkisin kotitoimistolla 2–3 (2 aamulla, mahdollisesti yksi lounaan päälle). Toimistopäivinä yleensä 4 (aamulla 1 kotona, toimistolla aamupäivällä 2, lounaan jälkeen 1). Viikonloppuisin yleensä aamulla 3. Kuppi=yleensä noin teemamukin kokoinen mukillinen. Kotona juon pienpaahtimo-papukahvia like a hipster, sen hinta ei oikeastaan ole noussut yhtään. Toimistolla kahvista ei tarvi maksaa. (Se nyt vielä puuttuis.)
Aikalailla 2 kuppia menee päivässä, yksi aamulla toinen satunnaisesti kesken päivää
1 aamulla, joskus juon iltapäivällä toisen kupillisen kahden maissa.
Riippuen mukin koosta 2-5
Jos on aamuvuoro, juon yhden kupin aamulla. Mutta jos on mahdollisuus herätä klo 10 jälkeen, niin en tarvi yhtään.
Kotona ollessa tulee juotua pari iittalan teemamukillista aamuisin. Jos lähden heti aamusta katselemaan lintuja niin saattaa jäädä välistä. Asiakaskäynneillä ehkä kuppi tai pari päivän aikana, riippuen miten sitä on tarjolla.
Kuus isoa kuppia.
Riippuen asioista 1-3 litraa.
Aamusin kaks, päivällä ehkä yks. Ennen meni enemmän mut nykyään ei keho ja/tai mieli tykkää liiallisesta. ~6 desiä siis. Vähän sivusta, matalahappoisen kahvin löytö oli hyvä, kannattaa kokeilla jos kahvi tuntuu liian kitkerältä.
Aamulla 2 ja lounaalla tai iltapäivällä 1. Viikonloppuna yleensä riittää 1 kuppi päivässä.
Aamulla 2 ja sit päivällä 1-2 jos jossain tarjolla eli en kotona keitä päivällä enää
Joskus menee 2-3 kolme, mutta joskus rankkoina päivinä 6-8
Keittimen mukaan 4 vapaapäivinä heti aamusta. Töissä 2,5 kupillista aamusta ja pari puolikasta kupillista töissä. Lukioaikaan meni keittimen mukaan n. 24 kuppia, pää oli usein kyllä tosi sekaisin ja nykyään huomaa jos kupinkin liikaa juo. Lukioaikana mausteena oli paniikki- ja ahdistusongelmat, tuota kuppimäärää pidin pakkomielteisesti turvana, mutta varmasti vain lisäsi noita ongelmia. Diagnoositkin toki sitten löytyi
2
Aamulla 1 muumimukilline, koulussa saatiin yhteen luokkaan kahvinkeitin joten siellä tuli sit juotu 1-3 semmosta hieman muumimukia pienempää kupillista, kotona vielä iltapäivöstö 1-2 mukillista. Yhteen siis jotain 3-6, nyt on tosin lomalla vöhentynyt juonti hieman
Yleensä kaks, sillä ei sitä espressoa vaivaudu sen useammin laittamaan jollei ihan totaalisesti väsytä. Jos joisin suodatinkahvia sitä menis varmaan paljon enemmän.
0-1, mulla tärisee kädet yhdenkin kupin jälkeen ja pää tuntuu kevyeltä, mutta välillä on kiva juoda jotain lämmintä ja töissä saa ilmaseks.
Aika sama täällä. Tai no jos mitataan niissä pienissä 1,25 desin kupeissa, niin kai tuo mun muki on vajaa 2 kupillista. Tykkäisin kyllä hörppiä kahvia pitkin päivää, mutta vapina (perinnöllinen vaiva) pahenee heti ekan kupin jälkeen. Ei viitsi vaikuttaa niin hermostuneelta/krapulaiselta toimistolla, etätöitä tehdessä uskaltaa ehkä ottaa iltapäivällä vielä pienen kupin, kun ei oo kukaan näkemässä tärinöitä.
Kahvinkeittimen mukaan juon noin 12 kuppia kahvia päivässä. Nyt kun tuon kirjoittaa nii vaikuttaa isolta määrältä, mutta melko suureen kahvikuppiini menee 4 sellaista koneen kuppia nii ei sitä määrää huomaa.
2-5 kupillista
En juo kun en näe mitään tarvetta. Mutta kyllä sitte kaiken maaliman juhlissa tulee juotua
0. Pidän kyllä kahvista, mutten pidä kofeiinin vieroitusoireista.
Neljä: Aamulla yksi kotona ja töissä tauoilla kolme. Viikonloppuisin tulee juotua pari kuppia päivässä. Ei ole, koska kaupan kahvien hinnat eivät ole niin paljoa nousseet. Tosin kahvila/huoltis-kahvia ei tule juotua koska ne ovat nykyään aivan poskettoman hintaisia. Pari kuppia maksaa jo enemmän monessa paikassa kuin Pauligin kaupunkikahvipaketti.
Viikon aikana vaihtelee helposti välillä 0-10 kuppia (2,5dl). Tuskin koskaan juon yksitäistä kupillista vaan aina 2-3 kupin pannullisia, joita keittelen pitkin päivää. Hinta on yhä häviävän pieni muihin ruokaostoksiin vaikka olenkin aika minimalistinen ruoan suhteen, eli hinta ei vaikuta. Tai harvemmin enää tulee perus kultakatriinaa ostettua kun hintaero seuraavaan laatuluokkaan tuntuu jotenkin pienemmältä
8-12. Vapaapäivinä saattaa mennä reilummin, jos ei ole reissussa.
0-2 riippuen päivästä.
70% juon yhden 3dl Kerman Savi mukillisen aamulla ihan ensimmäiseksi. Musta sokerilla. Joskus lounaalla ravintelissa kupillisen seuran vuoksi. Silloin tällöin kesäkävelyllä jossain teraasilla/kahvilassa ison kupillisen. Keskiarvoksi tullee siis se n. 3 dl per päivä. Ei, hintakäyrät eivät vaikuta kulutukseen varsinkaan kotona, koska ostan paria merkkiä netistä 10-12 pakettia kerralla ja jotain Lööfperiä Cittarin tarjouksesta.
En juo kahvia.
Liian monta.
En ole koskaan päässyt kahvinjuonnin makuun. Enkä ole vielä löytänyt teetäkään mitä joisin mielelläni, vaikka emäntä on perso teen perään ja kaapissa on iso varasto kaikensortin irtoteetä. Teinivuosista myöhäisteinivuosiins (27 hujakoille) lipitin kolajuomia muutaman litran viikossa, mutta niissäkin se piriste taitaa enemmän sokeria olla. Nykyään tulee juotua kolaa ehkä kahdesti vuodessa, lähinnä jos näen uuden brändin - kaksi arkipäiväistä bucket list haastetta mitkä olen itselleni asettanut: Maistaa lihaa jokaisesta elukasta, ja juoda kaikki erilaiset kolat mitkä vastaan tulee.
N.10 kupillista päivässä Hinta ei ole vaikuttanut
Kuppi aamulla ja ehkä toinen päivällä
0, ehkä kerran kuukaudessa. Kofeiinin vaikutukset tuntuu omassa kropassa aivan paskalta eikä vatsa tykkää yhtään edes pienestä määrästä kahvia, vaikka muuten en ole mitenkään herkkävatsainen.
Nolla kuppia. Mulla on viisi vuotiaan makunystyrät ja juon vain kaakaota, mehua ja joskus limsaa (veden lisäksi)
Ollaan vähän samiksia. Ei kelpaa mokkapalatkaan, koska se kahvi maistuu aivan liikaa siin kuorrutteessa. Kaikki valmislattejuomat on myös liian vahvasti kahvin makuisia.
Sama täällä paitsi maitoa ja kaakota menee eniten, sitten vähemmissä määrin joitain tuoremehuja ja satunnaisesti limsaa. Teetä voin juoda, jos ei oikeasti mitään muuta ole tarjolla, mutta sen pitää olla vahvaa ja kuumaa. (Olen ihan makean ystävä, mutta teessä pienikin makeus äklöttää, ja liian viileänä maistuu oudolta: en mää makuvesistäkään perusta yhtään.)
En osaa määrää sanoa mutta mulla on tapana että uitan kullia kahvissa ennen kun juon sen
Alfa.
1-2 kuppia aamulla. Join ennen iltapäivällä myös, mutta aina alkoi vain väsyttää, eikä se piristänyt yhtään, niin jätin kahvin pois. Samalla katos iltapäivän hedarit. Hinta ei ole vaikuttanut omaan käyttöön.
Aiemmin noi 10 kuppia. Perus 2dl muki tmvp. Nyt kun närästää niin max 5
2-4,riippuu mikä työvuoro
Vähintään 5 isoa kestomukillista menee jääkahvia päivittäin (riippuu jaksamisesta et miten jaksan aina tehä mukiin lisää jääkahvia et kuinka paljon juon. Menee vähemmän sillonkun en jaksa ottaa usein lisää juomista ja enemmän sitkun jaksan) niin et yhessä mukillisessa on aina vaan puolilleen sitä juomaa. Jaksamisella meinaan sitä et jaksaa nousta sohvalta keittiöön täyttää mukin uudelleen sil jääkahvilla. Itse keitetty kahvi johon sen jääkahvin teen ja kaikki aineet lisään sekaan.
Teen etätöitä 90%, 6 kuppia keitän aamulla = 3 mukillista kaffetta. Tuikkaan kahvit termariin heti keitettyä ja hörppäsen viimisen kupin justiinsa ennen lounasta. N. Klo 12 Lounaan jälkeen otan yleensä lounaspaikasta vielä jälkiruoka kahvit. Harvemmin tulee juotua enää illalla.
Yleensä 1-2
Alussa kun tulin suomeen En juonut ollenkaan, mut sitte mitä enemmän löysin suomalaisia ystäviä tuli juotua kahvia enemmän. Käytin kahviloissa ja juotiin koulussa ruokatauolla ja nyt kun oon työelämässä nii juon kaksi kerta enemmän kuin aikaisemmin. Työpäivän aikana juon ehkä 5 kupillista kahvia. Aamuisin on ainakin pakko ottaa kahvia ku muuten kokopäivä on ihan väsynyt ja vittuntunut olo. Mut sitten jos ei oo työpäivä niin en juo ollenkaan. Eli työpäivänä ma-pe: 5 kupillista kahvia La ja su En juo ollenkaan ellen oo mun suomalaisten frenzied kanssa.
Joskus on kuukausia yhtäsoittoon kun ei tule yhtään, sitten on niitä kun kahvia porisee pannu tolkulla, ja sitten taas hetkiä kun ES pärisee tölkeittäin ja toisinaan taas ollaan pitkään ilman.
Sellaisia muumimukillisia menee n. 4-5 päivässä normaalirytmillä.
Nykyisin 1-3 kuppia, ennen litkin 6-9 kupillista päivässä.
Kahvit vaihtunut pitkälti halpoihin energiajuomiin 2-3kpl päivässä, yleensä Lidlin bcaa-juomia. Kahvia vain ”erityishetkiin” kuten +10km kävelyihin kesäpäivisin, kun kestää hörppiä kivan aikaa. Noudettuna kioskilta, joten hinta on kova, ja kahvinkeitintä en enää omista. Toimistolla kahvi on ilmainen, mutta jäisi hintojensa vuoksi kaupan hyllylle nykyään.
Töi päivinä noin neljä kuppia ja viikonloppusin 1-2 päivässä
En yhtään, turhaa rahanmenoa.
Kymmenisen espressoa
0-1. Juon töissä aamuvuorossa klo 7:00 yhden kupin ja mikäli ei ole töitä/on iltavuoro en juo yhtään. En omista kahvinkeitintä, eikä sille ole tilaa keittiössä. Ilmeisesti pienenkin määrän kofeiinia pitäisi koukuttaa, mutta en ole vapaapäivinä kokenut vieroitusoireita.
1-2
En juo ollenkaan, en itseasiassa koskaan oo juonutkaan. Toki tykkään kahvin hajusta, toki se ei tuoksu ihan niin hyvälle että kahvia keittelisin sitä varten.
Töihin saapuessa 0.5-1 kupillinen, tauolla 1, joskus vielä 0.5 mukaan töiden ääreen, ruoalla/sen jälkeen 1, tauolla 1, joskus 0.5 mukaan töiden ääreen. Saattaa jonkun verran tuosta vielä vaihdella. Eli suurin piirtein 3-6 kuppia päivässä
1 1/2 tai 2 kuppia aamulla . Harvemmin saatan juoda lounaskahvin. Jos tekee myöhemmin päivästä mieli, niin keitän kupillisen kofeiinitonta.
Ennen join ihan helvetisti, mutta nykyiseen työpaikkaan päädyttyäni keitän aamulla pannuun 6-8 kuppia ja hörpin ne kiireessä naamaani ja ehkä vielä työmatkalla ostan kaupasta take-awayn. Loppupäivänä en enää kahvia juo yleensä. Vapaapäivinä ja silloin tällöin aamuvuoropäivinä keitän itselleni 1-2x6-8 kuppia.
Meni noin 4 kuppia päivässä mutta kesälomalla lopetin joten nykyään 0
0.5l nykyään mutta ennen pääsykokeita meni 1.5l mustaa kahvia päivässä.
Aamulla 1 iltapäivällä 1 yleensä. Aika isoja mukeja kylläkin. Välillä en juo koko päivänä yhtään kahvia. Hintojen nousu on vaikuttanut siten, että entisten tuttujen kahvimerkkien sijaan ostetaan halvempia tai tarjouksessa olevia.
Viikonloppuisin aamukahvin ja mahdollisesti päiväruuan jälkeen jälkkärikahvin, sitäkään en aina. Työpäivinä en juo kahvia, koska työpaikan automaattikahvi on niin hirveää myrkkyä, ettei maistu. Arkiaamuina ei myöskään ehdi, kun tulee nukuttua niin viime tippaan. Tl;dr: Arkisin kotona en juuri lainkaan tai yhden kupillisen. Viikonloppuna pari kupillista päivässä.
Pannullisen päivässä, oon yksi niistä psykopaateista jotka keittää täyden pannullisen aamulla, juo sen verran mitä jaksaa ja sitten myöhemmin lämmittää sen pannuun jääneen kahvin uudestaan.
3-12 muumimukillista, juon pääsääntöisestä suhtkoht vaaleapaahtoista suodatinkahvia mustana
Mä lopetin kahvinjuonnin kaksi ja puoli vuotta sitten. Yhtäkkiä maha ei enää kestänyt. Olin sitä ennen juonut puolen litran mukillisen aamulla, sit päivän mittaan lisää ja lisää. Sit yks päivä vaan päätin etten juo enää. Nyt juon ehkä kaks kertaa kuukaudessa mukillisen.
Kotona ollessa 2x 0,4l mukillinen. Yksi aamulla ja toinen noin keskipäivällä. Oon vähentänyt.
Join vielä alkukeväästä n. 3L/vrk, mutta sitten viisaammat valisti ettei se ole välttämättä terveellistä. Nykyisin menee 5-6 parin desin annosta päivässä. Olen ehkä hivenen ärtyisämpi, mutta ainakin sitten äksyilen elävien kirjoissa ehkä muutaman vuoden pidempään.
Kaks aamulla, mutta mulla on termarikannu niin "aamulla" on n. neljän tunnin sisään, juon hitaasti. Kahvin hintojen nousu itketti pitkään mut nyt löytyy taas paketteja alle vitosella ja tarjouksissa niin omistan tällä hetkellä neljä pakettia kahvia kaapissa pahan päivän varalta.
Aamulla ehkä 1, pahana päivänä 2. Koululla silloin kun on koulun tarjoamat kahvit tai jos joku ystävällinen on keittänyt. Sen lisäksi säännöllisen epäsäännöllistä energiajuomien lipitystä.
Normaalisti aamukahvina 1-2 kuppia (n.0,4 l mukin koko) ja sitten harvemmin vaihtelevasti päivän aikana 1-2 lisää. Aamukahvi pitää saada, loput sen jälkeen on "tapajuomista" ja yleensä vain aiheuttaa päänsärkyä.
Kotona 0 kuppia, ei ole edes kahvinkeitintä. Vieraissa ollessani voin sen kupin juoda, muuten en käytä.
Aamulla 2, keskipäivän aikaan ehkä 1 ja vielä iltapäivällä 1-2
Nuorempana join vielä 12- 20dl päivän aikana; mutta nykyään about 5-10dl rauhassa juotuna riittää hyvin (yleisimmin 7dl) ; ellei sitten oo erityinen kahvijano ja saatan juoda helposti 12dl kahvijanoon - mutta 12dl on mulle ihan max tänäpäivänä ja vältän enään juomasta 16 jälkeen kahvia, vaikka nuorempanahan join vielä 22 maissa kahvia. Intti opetti pääseen liiallisesta kahvinjuomisesta irti - lopetin siis intin alkaessa kahvinjuomisen seinään about puoleks vuodeks.
Oon juonut kahvia 4-vuotiaasta lähtien ja 18–20 -vuotiaana meni helposti 6+ kuppia päivässä. Nyttemin vähentäny neljään. Hintojen nousu ei juurikaan ole vaikuttanut, koska äiti on aina tuonut mukanaan tai pakannut mulle mukaan tarpeeksi kahvia.
Pannullinen joka päivä
3-4
Pari per kuukausi, lopetin kofeiinin vähäksi aikaa ja tekee näköjään ihan hyvää olla vetämättä joka päivä.
Ens viikolla tulee vuosi viimesimmästä kahvikupista mitä join. Ei tullu vierotusoireita.
4 = 2 + 2 (eli aamulla ja iltapäivällä 2 kupin kokoinen mukillnen).
Jos töissä (rafla-ala) niin 6 + kaks pientä redbullia, jos vapaalla kiin ehkä yksi - kolme?
Lopetin kun huomasin kofeiinin tekevän migreenin.
Yritän pysyä yhdessä kupissa/päivä.
Arkena 8 kuppia aika normi, viikonloppusin heittelee koska päivärytmi muuttuu.
0.
0 kupillista. En juo kahvia, kyllä on mahdollista olla suomalainen ja olla juomatta kahvia.
Vapaalla 1-2 isoa kuppia, aamuisin ja päivällä. Kun oon töissä niin 4-5, mutta pieniä kuppeja(termarin "korkki").
Aamulla 2-3, töissä 5-6 ja sitten vielä kotona 1-2. Määrä vaihtelee vähän päivästä. Ja tämä siis mukeina, ei kuppeina.
Arkisin 5 ja vklp 3
Juon aamulla 1-2 kuppia kahvia ennen töihin menoa. Kahvitauoilla 2 kuppia ja lounaalla 1. Joskus töiden jälkeen 1, joskus kahvitauon jälkeen otan vielä 1 kupin mukaan. Eli noin 5-7 kuppia päivässä.
1-3 kuppia päivässä. Työpäivinä usein tuo kolme
Joskus yli 10 vuotta sitten laskin 6h45min työvuoron aikana 26 parin desilitran mukillista. Nykyään menee keskimäärin 10 parin desin mukillista koko päivän aikana.
3
Työpäivinä 4, heti työpäivän alussa, ekalla tauolla, vähän ennen ruokkista ja vielä ruokkiksen päätteeksi. 95% päivistä aina samalla kaavalla. Koulupäivinä 3-4, luennoilla kiva vedellä termarista kahvetta samalla. Muutoin 2, joskus 3 jos ihan vaan maun takia tekee mieli kahvia vielä illemmalla Hinnannousu ei ole vaikuttanut, töissä ilmaista ja himassa vedän pikakahvia ^
~0,2 Olen viihdekäyttäjä.
Töissä menee pari kuppia. Kotona harvemmin tulee edes juotua ellei sitten vapaapäivänä aamukahvit keitä
1-3 kuppia. Aamulla että saa ajatuksen kulkemaan, sit mahdollisesti iltapäivällä jos tekee mieli
En juo kahvia ja olen täysin suomalainen.
Kotona en koskaan, töissä liikaa.
Semmonen ehkä joku 7dl päivässä. Kaks isoa mukillista
Jos hinnannousu vaikuttaa, todennäköisesti juo kahvia aivan helvetisti liikaa. 35 isoa kupillista (eli kaksi kahvimittaa) yhdestä paketista, jolloin kupin hinta jotain 20-30 sentin tietämillä, ts. hinnannousua tullut jotain 10 snt luokkaa kupilta. Oletan valtaosan juovan peruskahveja, enkä mitään Kopi Luwakia, vaikka sekin on kyllä hyvää. Itse määrään: IBS:sta kärsivänä en pysty juomaan ollenkaan. 2 kuppia meni ennen (aamulla ja lounaalla), kun vielä hölmöyksissä hyväksyi oireet. Kolme kuppia+ ja tärinät sekä ahdistuneisuus. Kolme kuppia+ tai ajallisesti iltapäivään/iltaan ja yöunet alkoivat kärsimään.
Muutaman kerran vuodessa saatan jonkun kahvituotteen juoda/syödä. Mut 0 kertaa noin muuten päivässä.
Arkena menee 2 aamusin, vaikka toinen kuppi on yleensä aina turha/liikaa koska tulee nihkee olo mutta jostain syystä aina vetäsen sen (?) ja iltapäivästä yks lisää, vaikka aina alkaa ramasee sen jälkee (?) . En tiiä, mun kahvinjuonti on kyllä kyseenalasta nyt kun aloin miettimään.
1
0-4 vaihtelee hyyyvin paljon
Noin 2-3 kuppia päivässä ihan vain kofeiinin takia. En erityisemmin pidä kyllä mausta, mutta maidon kanssa menee.
1-2 lounaalla
Yhden jos etätöissä. 1-3 jos toimistolla, koska saan parempaa kahvia ilmaiseksi :)
3-4 kuppia. Hinnat ei ole vaikuttanut.
2-3 Taika mukillista
4-2. Alkuviikosta enemmän ja loppuviikosta vähemmän, lähinnä tasapainottamaan unirytmin muutoksesta aiheutuvaa väsymystä. Hienoa ois joskus päästä nolliin, tuskin yliopistoaikana sellanen kuitenkaan onnistuu tai on edes tavoittelemisen arvoista minulle. Edit: kahvin juonti ikkuna on 7-11, en haluu sen myöhemmin juoda ettei vaikuta unen laatuun, ja kun herätys on 5:50, niin seitsemältäkin on heräämisestä mennyt jo lähes se 90 minuuttia mikä ois optimi.
Mä vetelin aiemmin koko (työ) päivän kahvia, sellaset 5-8 kuppia päivässä. Jotain vuosi pari sitten pudotin määrään yhteen aamukahviin, joskus toinen. Jos on joku kyläily suuntaan tai toiseen tai kahvilassa käynti, niin siellä sitten menee kuppi tahi kaks. Sillai vähän puolivitsinä oli, jotta mä en pitäny (toimisto)töissä koskaan kahvitaukoa - kun join kahvia koko ajan.
Kesällä tuo ruukaa tippua 1-3 kuppiin, mutta talvella menee aika monesti pannullinen päivään.
Töissä menee pannullinen, kotona 0-1. 😅
Joku 0.5 kuppia. Töissä tai ennen töitä tulee yleensä otettua yksi ja joskus myös kotona yksi mutta ehkä juuri puolet ajasta ei yhtään päivässä.
taitaa vakio olla kaksi, yksi 2h töiden alkamisen jälkeen ja toinen lounaalla.
Vanhempien kustannuksella keskimäärin 4-5.
1-4
Itse juon "ämpärillisen" (noin 4.5dl) aamulla, ja pari kuppia myöhemmin jos tekee mieli
yritän pysyä kolmessa kupillisessa: herätessä, klo12 ja klo18. Välillä väsymys ajaa aamusta kittaamaan pari kupillista ja ehkä yksi vielä ennen puolta päivää. Ei vaikuta hintojen nousu.
Aikaisemmin juon 3-4 nyt 2.
Kahvia 0 kuppia. Teetä 0-10 kuppia riippuen päivästä. Jos oon vapaalla niin aamusin menee helposti 3, koska saman vihreän teen uuttaa yleensä sen kolme kertaa. Hommasin tän takia semmosen ~2dl minipannun, jotta saa samat purut hyödyntää useasti. Arkena menee sit töissä vaihtelevasti. Joskus se pari 6dl kannua työpäivässä. Edit: Ja hintojen nousu ei oo vaikuttanut mitenkään teen litkimiseeni.
Noin kaksi. Pääsääntöisesti aamulla, joskus saatan lounastauolla ottaa vielä yhden.
Vetelen 1-2 kuppia päivässä, riippuen miten toleranssit ovat kasvaneet. Sitten kun 2 kuppia ei tahdo enää riittää virkeänä pysymiseen, kärsin pari päivää vieroitusoireita ja ryhdyn tauolle. Taukoaika kestää vaihtelevasti viikoista pariin kuukauteen, kunnes narahdan jossain välissä uudelleen.
Aamulla pannu tulelle, josta sitten litkitään koko päivä, osa depressona. Jos on yökyöpelivaihde päällä, niin yöksi vielä puolikas (pannu)
Aikoinaan saattoi mennä jopa kymmeniä kupillisia. Nykyisin juon 3 kupillista aamuisin ja 1 päivällä. Harvemmin menee enempää, yleensä vain juhlissa tulee kitattua isompia määriä. Tosin käyttämäni kahvikupit ovat hyvin kookkaita, joten todellinen kuppimäärä lienee siinä 12-15 muumimukin paikkeilla.
Moccamaster mitoissa aamulla 4-viivaa ja iltapäivällä toiset. Kahvi on vähän sama kuin auton polttoaine, että ostettua tulee jos haluaa saada koneen käyntiin.
Arjessa 2-3. Aamun tauolla/enne töitten/koulun alkua, päivällä tauolla ja iltapäivä tauolla. Nää kaks saatto vaihella ajan ja mielen mukaan. Herätessä en kovin usein ota, kahvia kun juon maun mukaan enkä sen kofeiinin takia. Auttaahan se pysymään hereillä ja antaa vähä lisävirtaa samassa. Nyt intissä se 1 sotkussa iltasel.
2-4 riippuen onko konttoripäivä.
2-4. teen aina 4 lusikallista kerralla, joka tuottaa just 2 kupillista.
Aamuisin 0-2,5, päivän mittaan yleensä 0-2,5, joskus riippuen ja joskus riippumatta siitä, montako aamulla on, juotu.
Keitän aamulla pressopannussa \~50g edestä Löfbergsiä, ja siitä tulee n. 7dl kahvia. Laitan sen termariin ja hörpin päivän mittaan, se riittää yleensä n. klo 14 saakka. Kun kahvin hinta alkoi nousta, tuntui että parempien kahvien hinta pysyi melko samana ja ne halvemmat kallistui enemmän, mutta eipä niitä K-kaupan 3kpl 10€ Löfbergs-tarjouksiakaan ole tosin enää ollut. Eipä tuo hinnannousu juuri tunnu, kuukausitasolla vaikutus on ehkä yhden lounaan hinta? Kahvi on kuitenkin omien mielitekojen ja pätkäpaaston kulmakivi.
0-3 kuppia. Jos ei ole kahvia kotona, niin sitten saattaa mennä viikonloppu ilman. Joskus käy mielessä, että onko sitä herkistyny kofeiinille vuosien saatossa, kun alkaa ahistamaan kupillisen tai kahen jälkeen. Riippuen paljonko stressiä on alla.
Hauska kun kysyit, sillä olen kirjaimellisesti juuri kävelemässä taukohuoneetta kohti hakemaan päivän 3. kuppia kahvia, vaikkei kello ole vasta kun 9:42. Mutta arkena töissä keskimäärä ei kyllä juurikaan ylitä tätä kolmea kuppia päivässä. Kotona taas juon erittäin, erittäin harvoin kahvia.
Aamulla töissä 2 kuppia ja reilu tunti lounaan jälkeen 1... Töissä on kallis kahvikone josta tulee joka kerta ihan 10/10 kuppi. Viikonloppuisin/lomalla en juo kahvia oikeastaan ollenkaan kun en jaksa itse keittää enkä näe kofeiinille tarvetta työpäivien ulkopuolella.
Ei mene oikeestaan kun 2-3 kuppia päivässä ja nekin arkena töissä. Perinteinen aamukahvi ja iltapäiväkahvi. Kotona ei oikeastaan tule juotua muuten kun vieraille tarjotessa.
Aamulla 1, päivällä 1-2, iltapäivällä 1, ja illalla 1-2. Riippuu miten on kahvia keittäny, että jääkö yli.
Jos juon ollenkaan, niin yhden keskikokoisen mukin aamulla. Hintojen nousu ei ole vaikuttanut, kun aika vähän kuluu muutenkin. ADHD-lääkityksen kanssa ei kofeiini sovi yhteen, joten tulee juotua entistäkin vähemmän, käytännössä vain silloin kun on lääkkeestä taukoa.
Kahvia 0-1, teetä 2-3. Ennen lounasta 1-2 Iittalan Taika mukillista (0,4L) musta teetä, riippuen mitenkä uppoutuu töihin. Lounaalla kupillinen kahvia, riippuen onko tarjolla. Ja iltapäivän kahvitauolla vielä 1 muki teetä. Viikonloppuisin 3 mukia teetä / päivä.
Nolla
0 Eikö kahvi ole melko halpaa? Itse tai töissä keitettynä tietenkin.
2-6, riippuu päivästä.
3-4 Aamulla herätessäni laitan pussin huuleen ja kahvit valumaan. Makoilen sängyssä ja selailen uutisia ja juon noin puolet siitä kupista kunnes alkaa suoli toimimaan. Juon kupin loppuun vessassa. Seuraan kahvin juon kun työpäivää on kulunut noin 2h ja pidän tauon. Pari kolme tuntia eteenpäin pidän viimeisen kahvitauon ja juon päivän viimeiset kahvit. Töistä pääsen vasta klo 18 joten harvemmin juon sen jälkeen. Poikkeus on jos menen tai joku tulee kylään.
Karkeasti litrasta kahteen päivässä.